lauantai 28. helmikuuta 2009

Mullon tylsäääää...



Mullon tylsääää. Oon yrittäny leikkii ton pikkukisun kanssa. Aamulla meillä oli hetken ihan kivaa, kun ihminen näytti, miten revitään tapetteja. Mut se kisu menee helposti rikki, eikä kukaan osaa leikkiä niin hyvin kuin Usma. Meinasin tossa iltapäivällä jo ihan lannistuu, mutta sitten ihminen sanoi, että Usma tulee ensi yönä kotiin. Kai näätte, kuinka mun ilme kirkastui. Kyllä mä sitte ihan suosiolla luovutan sille tän bloginkin takas. Kun se vaan nyt tulis. Ilman omaa villisiskoo ei oo yhtään hauskaa. Toi Essi on niin vanha, ettei se jaksa mun kanssa enää kunnolla ulkonakaan riehua.




perjantai 27. helmikuuta 2009

Minä puhun nyt


Hahaa. Nyt puhun kerrankin minä. Usma lähti korkeemman ihmisen kanssa autolla jonnekin ja tulee kuulemma vasta monen yön päästä takaisin. Kerrankin mä saan ittelleni kaikki luut, ruuat ja tän bloginkin, kun ei Essistä mulle mitään vastusta oo, mut miks musta kumminkin tuntuu, et jotain puuttuu..?

Päivällä mä yritin pitää huolta tosta matalammasta ihmisestä, viihdyttää sitä, viedä sille leluja ja tolleen. Enimmäkseen se kumminki vaan rötkötti sohvalla tai halas vessassa sitä posliinipönttöö.

Onneks naapurintäti haki mut illalla lenkille. Oli jo ihan pimeetä, kun tultiin takas ja mua vähä pelotti, kun ei ollu Usmaakaan mukana mörönsyötiks. Mä sit kiskoin sen tädin kotiin mettänreunasta, niin, ettei sillä meinannu jalat koskee maata. Kotona mä menin kissanpennun viereen nukkuun matolle. Aika säälittävää sinänsä, mut enhän mä osaa yksin nukkuu., kun en oo ikinä ennen edes kokeillu. Missä on mun sisko?! Mä haluun tänne mun oman Usmasiskon!

tiistai 24. helmikuuta 2009

Seitapeto

Mulla pitäis kuulemma olla joku murkku, mutta arvatkaa vaan, kuka meillä on edelleen se, joka käyttäytyy huonosti. Toi pikku peto ja kannibaali ei vieläkään tajuu, että toisiin sattuu, kun se puree. Kai mun pitäis purra sitä yhtä lujaa takaisin, mutta emmä viitti, kun semmonen on mun mielestä rumaa.

Tänään mä pääsin taas korkeemman ihmisen mukana töihin. Me mentiin autolla joka paikkaan ja välillä mä sain kattella pihalla narussa, kun ihmiset parveili kadulla. Yks ihan kiva sauvakävelijäyyppi tuli oikeen läheltä jutteleen mulle, mut mä yritin muistaa, mitä matalampi ihminen on tolkuttanu mulle. Se nimittäin sanoo aina, että kiltti pitää vieraille olla, mut jos joku kysyy, et voi onko sut hylätty, lähdetkö meille, niin pitää heittäytyy tosi viileeks ja sanoo, et ei oo, mua tullaan ihan kohta tästä hakemaan. Muuten voi kuulemma joku vaikka pihistää näin söpön koiran. Tossa aika lähellä oli yhelle lapinkoiralle kuulemma silleen käyny. Mahtoi sen ihmisille tulla sitä ikävä.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Miks pitää kasvaa?


Isopeikkokin huomasi edellisistä kuvista, että Seita oli vähän allapäin. Kyllä se oikeestikin on ollu nuupallaan, mut ei se tainnu noissa kuvissakaan johtua siitä modeemiepisodista, eikä meidän ihmiset edes tällä kertaa hirveesti huutanu. Ei se olis jälkeenpäin mitään auttanu, kun se piuha oli poikki jo. Mä luulen, et Seita on surullinen siksi, kun musta on tullu iso ja erilainen koira ku ennen.

Vielä muutama viikko sitten me oltiin molemmat pentuja ja leikittiin yhdessä pentujuttuja. Mä annoin aina Seitalle kaikessa periksi, kun se on pieni ja mun sisko, mut nyt mä en viitti enää. Yks päivä mä vaan tajusin, et hei, mähän oon Usma, melkeen aikuinen, iso lapinkoira, jolla on oma tahto ja sit mä kerroin sen sekä Seitalle että mun ihmisille. Varsinkaan Seita ei tykänny, eikä ymmärtäny yhtään.

Viime päivinä me ollaan sit nukuttu eri puolilla taloa, istuttu häkissä välillä pitkiä aikoja eri laidoilla ja vähä tuumattu asioita itteksemme. Kyllä me vieläkin kavereita ollaan, mutta on vähä haikee olo. Miks pienten koirienkin pitää kasvaa isoiksi?

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Mitä tapahtui?



Aamulla ihmisiä odotti alakerrassa tuommoinen viritys. Sitä johtoa pitkin pitäis kuulemma tiedon mennä johonkin koneeseen, mutta saattaahan se nyt vähän paakkuuntua, kun toi puruluu on tolleen tossa... Syyllistä siinä taas vähän kyseltiin, muttei kukaan tunnustanu. Seita on tänään ollu ihan erityisen tarkkailun alla, joten kai se on epäiltyjen listalla kärkipäässä. Mut eihän ne sille voi pitkään vihoitella. Kattokaa nyt, kun se osaa olla söpö pureskellessaan omia leluja, eikä modeemin johtoja.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Arktinen Usma


Kattokaa ny, kuinka hurjan näkönen mä osaan olla. Jättivarjo, naamio ja kaikkee. Lumi on kyllä ihan mun juttu, vaikkei mulla ole edes paksu turkki. Aina, kun tullaan lenkiltä, mä tahdon vielä jäädä yksin ulos, kun muut menee sisälle. Sitten mä istuskelen narussa lumisella pihalla tai kääriydyn kerälle hankeen ja kuvittelen olevani niinku mun esi-isät muinoin Lapissa: pakkasenkestävä karski lapinkoira hyisessä tuulessa kodan ulkopuolella vahdissa.

Kyllä mä sit kiltisti kipaisen sisälle, kun ihminen tulee kysymään, onks valmista jo ja meen keittiön kaapista sen kanssa valitteen minkälaisen puruluun mä tänään ottaisin. Jos se meinaa antaa mulle väärän, mä näytän sille kuonolla minkä mä tahon, putken, tikun vai tossunmuotoisen. Ja kyllä se sit yleensä tottelee.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Plääh, sanoi Usma


Häkkieläimiä




Logistiikka ei pelaa täällä nyt ollenkaan. Meitä ulkoilutetaan häkissä tai viedään eri paikkoihin autolla, vaikka meissä olis kyllä pyörät, jos meidät olis tarkotettu kulkeen sillä tavalla. Me tahdotaan vapaina metsään juoksemaan monta kertaa päivässä niinku aina ennenkin, mutta nuo ihmiset vaan köhii ja präiskii ja väittää, ettei nyt jaksa, pysty, eikä kykene. Mitä se semmonen on? Huonoa koiranpitoa, sanon mä, mutta kai me Seitan kanssa jotain omaa kivaa keksitään, kunnes noi ihmiset tuosta paranee... tai kun nyt tulisivat edes entiselleen.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Kotona vaan


Höh, ei me tänään mihinkään missiharjotuksiin päästy. Oltiin ihan kotona vaan, kun noi molemmat ihmiset niin kamalasti niistää, köhii ja pärskii. Kunnon lenkillekään ei menty ku kerran, kun isäntä käy ihan kuumana (vaikkei meillä kuulemma oo mittaria, niin sen huomaa silti), eikä jaksa kauheesti kävellä.

Me pidettiin sitte Seitan kans omaa kivaa aitauksessa, kun oli aivan lapinkoiranilmakin: aurinkoa. lunta ja pakkasta meidän mielestä just sopivasti.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Onks teidän kisut outoja?



Onks hei teidänkin kisut outoja, vai onks ne meillä vaan tommosia? Ne änkee nukkumaan kaikkiin pieniin astioihin, mihin vaan mahtuu ja kiipeilee aivan omituisiin paikkoihin. Toi, missä Vinski tossa tasapainoilee, on kuntopyörä. Musta se on kyllä ihan hyvässä kondikses ilman mitään pyörää ja jos se kuntoilua kaipaa, niin me voidaan kyllä vähä juoksuttaa..

maanantai 9. helmikuuta 2009

Lumilinna




Korkeempi ihminen teki meille kaks ihanan isoo lumipalloo. Niillä me tänään leikittiin vaikka mitä. Ensin me vähä hiivittiin, vaanittiin, juostiin niitten ympäri ja mä kiipesin sen pienemmän päällekin (silloon tolla matalammalla ei ollu vielä kamera valmiina).

Sit mä keksin, että mehän voitais vaikka tehdä lumilinna ja päätettiin alottaa kaivamalla ensin salakäytävä, sillä pitäähän kaikissa vanhoissa linnoissa olla kunnollinen salakäytävä. Seitakin aluks innostui, mutta se väsähti nopeesti - laiskanpulskea kun on, mut mä kaivoin vaikka kuinka kauan.

Välillä otettiin vähä matsia ja Essilläkin oli kivaa. Kyllä koiranpentuna vaan on mukavaa!

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Paakkuja



Hauskanpidolla näyttää olevan seurauksensa. Meillä ne noista lumileikeistä kertyy vattakarvoihin ja tassujen taakse tuommoisiksi ikäviksi paakuiksi. Isäntä nappas kuvan kamera huurussa, kun mä tapani mukaan ensin yritin auttaa Seitaa ja sitte vasta huolehtia ittestäni. Pitäähän tommoset möllykät pois saada ennenkuin ne sulaa järveksi lattialle.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Tätä lisää

Tästä me tykätään, nimittäin tossa ihanassa uudessa lumessa telmimisestä ja viime päivinä sitä on tullu sopivasti lisää. Essiäkin ihan naurattaa. Ihmeesti se vielä meidän vauhdissa jaksaa, vaikka täyttää ens syksynä jo 16 vuotta. Ne syö kuulemma emännän kanssa kankeisiin kinttuihin välillä samanlaisia troppeja. Kuka sanoo, ettei vanhoilla, huonojalkaisilla muoreillakin saisi olla kivaa!

tiistai 3. helmikuuta 2009

Seita

Seita on pian puoli vuotta vanha. Sehän syntyi 16.8.2008. Matalampi ihminen väittää, että siinä on karvaa enemmän ku koiraa ja paljon melua tyhjästä, mutta rakas ja ihana se on meidän kaikkien mielestä. Vauvana sen karva oli melkein valkoinen, kuten tuolta alareunan kuvasta näkyy. Sitte siihen vissiin tarttui musta väriä, kun se rupes niin ruskettuun. Nyt on taas ruvennut kasvaan uutta valkoista karvaa ja turkki on tosiaan niin paksu, että sieltä sisältä pitää ihan koiraa etsiä.

Ystävänpäivänä me ollaan kuulemma menossa semmosiin harjoitusmissikilpailuihin. Mä luulen, että toi Seita hurmaa kyllä sekä tuomarit että yleisön, jos vaan ymmärtää olla esittelemättä murraustaitojaan. Mun kauneus on kuulemma enemmän sisäistä laatua, mutta se onkin sitte semmosta, joka ei niin aikojen kuluessa rupsahda. Ei huono juttu sekään.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Sylieläin

On tosi hyvä, että naapurinitäti on ruvennu käyttään meitä kuntoiluvälineinä. Se meinaa kuulemma lähtee pyhiinvaellukselle jonnekin Santiaagon Compostille ja tarttee siksi paljo treeniä, että jaksaa kävellä pitkän matkan. Kyllä se meille passaa. Matalammasta ihmisestä ku ei juuri lenkittäjäks oo ja sen päivät kuluu pitkälti kissanpatjana tai tietokoneen äärellä.

Me Seitan kanssa pitkästyttäis päivisin pahasti ja keksittäis varmaan vaikka mitä pentukivaa, jos ei joku järjestäis meille tommosta äksönii. Nyt me ei olla oikeestaan muutamaan päivään tehty luovia kokeiluja ollenkaan. Kissat on vaihteeks hoitanu sen puolen. Erityisesti kasvitiede tuntuu olevan niitten sydäntä lähellä, mut arvatkaas vaan malttaako noi ihmiset edes huutaa tolle pikkukisulle, vaik se pudottelee kukkaruukkuja ihan yhtä paljo ku mekin. Ei tietenkään. Mut on se kyllä munkin mielestä aika söpö. Mä osaan jo hoitaakin sitä ihan nätisti, niin ettei se mee lyttyyn.