tiistai 26. heinäkuuta 2011

Höpsö, märkä honkkeli

-Hus pois, sinä paha, blondi pörrösusi!
-Oot sä Ainu yks höpsö, märkä honkkeli!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Luolakoiria

Meidän Seita tykkää ihan erityisesti luolista ja kaikenmoisista kivenkoloista. Ette usko millaisiin paikkoihin se tuon vaalean turkkinsa kanssa ahtautuu.

Mä tykkään enemmän korkeista paikoista ja Ainu vedestä, mutta pitihän meidänkin tuonne tukkia, kun Seitakin. Ainusta vaan ei kuva onnistunu, kun se on niin musta.

Ei löytyny peikkoja, eikä sapelihammastiikerin luita, mutta ihanan viileätä siellä oli helteisenä päivänä.


lauantai 23. heinäkuuta 2011

Täti puree

Ihmisten mielestä meidän hauskanpito näyttää joskus hurjalta. Me Seitan kanssakin usein purraan Ainua molemmista päistä yhtä aikaa. Ei se kumminkaan rikki mene. Oppiipahan vaan, että pitää juosta kovempaa tai purra takaisin, jos ei tahdo tulla haukatuksi.

- Äitiiii, täti puree!



- Auuu. Kato nyt. Taas se puree!
- No, pure takaisin!-Naps. Epistä, että teillä on niin paljon isommat hampaat.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Hiekkapesty koiranpentu

Eilen metsälenkillä Ainu rapas ittensä oikeen kunnolla. Kun korkeempi ihminen vei meidät lopuks tommoselle hiekkakuopalle, me päätettiin Seitan kanssa pestä se pentu.


Hiekkakylpy ensin ja sitten huuhtelu lammikossa. Kyllä siinä värit kirkastuu.

-Et sitten tuu pois ennenku oot huuhdellu korvantaustatkin!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Piisku

Piisku on hurjan iso, lempeä ja viisas kissa. Se hoitaa mielellään muita kissoja. Erityisesti sen suosiossa on Vinski, jossa on paljon halittavaa ja Muska, joka on pieni, pehmoinen ja mahtuu hyvin syliin.

Piisku on rauhallinen ja vähän koiramainen tyyppi. Se vastaa, kun sille puhutaan, on tottelevainen ja ymmärtää tosi paljon sanoja. Se on ollu aina sisäkissa, vaikka pääsikin edellisen kodin pihalla ja häkissä joskus valvotusti vähän ulkoilmaan. Nykyään sillä on yläkerrassa oma huone, vaikka saa sinne muutkin kissat mennä, jos ne ymmärtää olla siellä nätisti. Riehumisesta Piisku ei oikeen tykkää.

Joskus sillä on vähän tylsää. Silloon se tulee olkkariin riiputtaan tassuja. Siihen riiputteluun käy mikä tahansa korkeempi huonekalu, mutta kiipeilytelineelle se ei uskalla kiivetä. Arvelee kai (ihan oikeen), ettei sitä ole suunniteltu yli kymmenkiloisille kissoille.

Ovenvartijakissa

Meidän kisuilla on semmonen hassu tapa, että ne omii joksikin aikaa jonkun paikan ja käyttävät sitä joskus viikkokausia lempipaikkanaan, kunnes kyllästyvät ja etsivät toisen.

Piisku on nyt vallannut olkkarin ja eteisen välisen kynnyksen. Se röhnöttää siinä kuin joku ovenvartijakissa ja, kun se on niin suuri, me koirat ainakaan ei päästä ohi, yli, eikä ympäri ilman, että kysytään siltä lupa.

Onneks se on kiltti kissa. Joskus se kumminkin närkästyy, kun me oikeen riehutaan ja sitten se antaa tolla isolla käpälällään meille vauhtia persuksiin. Siinä on sitten parasta pistää tassua toisen eteen ja mennä muualle riehumaan.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Usva sylikettu

Tänään vietettiin melkeen koko päivä autossa. Yhdessä paikassa Ainu pääsi ulos. Siellä oli tommonen nätti ruskee koira, joka näytti jotenkin tutulta. Kun en päässy nuuhkimaan, en heti hoksannu, että se oli mun oma pentu Usva, josta on kasvanu iso, pöyheä sylikettu.
Se on kuulemma aika toimelias koiranpoikanen, mutta selvästi myös fiksu, koska se osas nätisti istua viereen ja odottaa, kunnes Ainu oli pelänny valmiiksi ja oli valmis tulemaan leikkiin.

Sisaruksilla näytti olevan samanmoinen huumorintaju ja yhtä vikkelät tassut. Ainu vissiin kumminkin on vähän rauhallisempi ja hyvä niin. Kyllä yhteen perheeseen riittää yks villi koira ja mä oon kuulemma meillä just se kiintiötyyppi.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kulttuuripläjäys



Tänään Ainu pääsi meidän ihmisten kanssa Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Mähän olin siellä viime kerralla.
Tänä vuonna siellä oli enemmän koiria kuin viimeks. Ainu löysi monta kivaa kaveria. Toi Robin oli aivan erityisen kiva ja tosi hyvä painimaan, vaikka oli noin pikkuinen.
Monet ihmiset halus silittää Ainua, kun se on niin söpö.Yks pieni tyttö, jolla oli melkeen sama nimikin ku Ainulla tykästyi siihen niin kovasti, että tuli aina uudestaan ja uudestaan sitä kattomaan ja halaamaan niin, että lopulta Ainu oli ihan loppuun rutistettu ja uupunu. Kiltisti se antoi tytön kumminkin vielä silloinkin silittää, mutta yritti mahdollisimman hienotunteisesti mennä korkeemman selän taa piiloon.

Ne on aika rankkoja pienille koirille tommoset kulttuuripläjykset.

Yhtä korkeita

Me ollaan Ainun kanssa yhtä korkeita nyt, vaikka se onkin vielä tommonen laiha rimppakinttu. Ihmisten mielestä se näyttää huolestuttavasti enemmän saksanpaimenkoiralta kuin lapinkoiralta, vaikkei todistettavasti pitäis olla..

On se hassua, kun lapsetkin kasvaa ihan miten sattuu. Ei tule aina just sitä, mitä tilataan.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Ei oo ennen mummoja pakoon juostu..

Ei meidän laumasta oo ennen kukaan vielä mummoja pakoon juossu, eikä sen paremmin kääpiökoiriakaan, mutta nyt pääs sillai käymään..

Ainu ja toi meidän matalampi ihminen kävi nimittäin viime yönä kierrätyspisteellä lenkillä. Se hökötys, minne ne peltipurkit ja muovit jätetään on semmosen rivitaloryppään vieressä. Yhdestä pihasta kurkkas sit puolialaston mummo, jolla oli päällään vain kuminauhalla kiinnitettävä kylpypyyhkeentapainen. Se piteli semmosta pientä, mustavalkosta otusta, josta ei oikeen tienny oliko se koira vai hiiri, mutta murinasta ja haukusta Ainu päätteli, että koirahan se. Matalampi kysyi kumminkin vähän epäkohteliaasti, että "MIKÄ TOI ON??".

Se mummo käski niiden tulla sinne pihalle, että koirat vois tutustua, mutta Ainu ei ollenkaan halunnu. Ei mikään ihme, kun se pikkupeto räkytti sille kaiken aikaa mitä hirmuisempia uhkauksia. Matalampi kumminkin maanitteli ja vähän kiskoikin sitä niin, että sai sen lähemmäs. Kun se pikkupiski ihan selvästi oli aggressiivinen, eikä osoittanu mitään kiinnostusta ystävälliseen kanssakäymiseen ja Ainua hirveesti pelotti, matalampi päätti viedä sen pois.

Se mummo ei kumminkaan luovuttanu, vaan melkeen komensi niitä menemään takas. Matalampi yritti vähän lyödä leikiksikin ja sanoi, että Ainulla on vapaa kasvatus. Sen ei tartte, jos ei se haluu, mutta ei se mummo luovuttanu.

Kun helpottunut Ainu ja matalampi lähti kävelemään kotiapäin, se mummo haki fleksiremmin ja lähti sen vihasen piskin kanssa juoksemaan niiden perään.

Kun ne sai ne kiinni, se piski yritti taas heti purra Ainua ja se mummo antoi sen kiertää fleksin nailonnarun matalamman jalkojen ympärille niin, että sattui. Ainuressu yritti kauhuissaan karkuun, kun pikku meksikaani louskutti hampaitaan ja matalampaa alkoi jo tosissaan nyppiä.

On se kummallista, kun jotkut vaan tuppaa, vaikkei yhtään tykätä. Onneks Ainu on tosi kiltti, eikä ole vielä hoksannu olevansa niin iso ja vahva koira, että olis voinu haukata siltä pieneltä vaikka hännän irti.

Sille pikkukoiralle voi kumminkin käydä vielä huonosti, kun se on saanu riesakseen noin typerän ihmisen. Onneks ei sattunu olemaan meidän Seita matkassa. Se olis kyllä saattanu suuttuu sille raivoavalle otukselle ja kuka tietää kuinka sitten olis käyny..



Juomakippo

Ihan sopivan kokoinen juomakippo näillä helteillä.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Nyt se sen keksi

Tänään se sen keksi, siis että koirat osaa uida ja oli siitä hurjan innoissaan. Koko illan se yritti houkutella mua ja Seitaakin veteen. Kyllä mekin osataan, mutta meitä ei vaan huvita..

-Näittekste, kun mä uin? Tassut ei ottanu pohjaan ollenkaan!!
- Se on ihan helppoo. Tassua vaan toisen eteen tällee ja sitten kauhotaan.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Heinät lakoon

Päästiin taas tänään meidän koirakavereitten Iran ja Eetun kanssa pellolle remuamaan.
Siellä oli heinät kumossa jo valmiiksi. Mei niitä kaadettu, vaikka mentiinkin aika lujaa.

Ira möyhensi ensin Ainun aika perusteellisesti ja sitten me Seitan kanssa möyhennettiin Ira - ihan tollee kaverillisesti tietenkin, mutta pitäähän ton ipanan puolia vähän pitää, kun ei se vielä itse pärjää.