Piisku ja patti

 

Meidän Piiskuun on tullu patti, selkään, lähelle häntää. Matalampi kauhistui hirveesti, kun se hoksas sen viikonloppuna ja heti tilattiin aika eläinlääkäriin.

Korkeempi ihminen sen sinne vei, kun ei matalampi jaksa isoa kisua kauheen pitkälti kantaakaan , saatikka pitää kiinni, kun eläinlääkäri tutkii.

Se tohtori oli joku sijainen, eikä vissiin oikeen ottanu asiakseen. Olihan se ihan kiltti Piiskulle ja tutki sitä pattia, mutta ei tehny sille mitään. Pitää kuulemma vaan tarkkailla rupeeko se kasvamaan nopeesti tai ryhtyykö Piisku itse kovasti sitä nyppimään tai nuolemaan. Jos niin käy, se pitää sit leikata pois.

Kummallista tommonen, että kattiin yhtäkkiä saa kasvaa ylimääräisiä ulokkeita, eikä lääkäri tee asialle mitään. Höh.

Koiran paras ystävä

 Koiran paras ystävä...

 ..on tiäteskin ihminen.. ja niinku ihmisilläkin, muitakin kavereita on hyvä olla
ku vaan se kaikkein omin ihminen.

Hyvän kaverin viereen sitä koira kiipeää vaikka puuhun... ja juu-u, itte menin. Ei tarvinnu nostaa, eikä komentaa.

Koiranleikkiä ja muutama pusu

 -Leikki on kuulemma ihmisenpoikasten työtä. Työstä se käy meillä koirillakin. Ainaskin tulee hiki.

 -Jestas, kun sullon paljo hampaita!

-Sit nää sudet söis tän
-Ota sä toi etuketara, mä alotan täältä kankusta.
-EI SAA KUTITTAA!!

 Ira on kiva kaveri, kun sillä on niin vikkelät jalat ja hyvä huumorintaju

Seitakin tykkää siitä, vaiks se yrittää joskus muistuttaa Iraa siitä, kuka on johtajakoira meidän laumassa.

Onhan meillä aina sekä kaksjalkaista että karvaista seuraa kotona, mutta on silti mukavaa, kun on muitakin koirakavereita. Ira varsinkin saa meidän leikkeihin kivasti vauhtia.

Hikiki

Koko kesän mä oon nukkunu yöt kellarissa ja aika usein päivisinkin. Ei oo helppoo olla paksuturkkinen pörröeläin kesäkuumalla. 

Eilen matalampi pisti kellarin oven säppiin. Sinne ei kuulemma enää saa mennä, kun kisuryökäleet on pissiny hyllyjen alle niin, että koko kellari lemuaa. 

Mä oon vähä nyreenä kissoille nyt ja mullon hikiki. Niin vissiin Muskallakin. Onneks on sentään noi takaneduslaatat, joilla jäähdytellä..

Pehmeetä

 On muuten mukavan pehmeetä ja mustikkahillo tulis samalla, jos joku vaan ripottelis sokerit sekaan.

Ei saa olla melueläin

 Joskus tietysti kiljuttaa. Mua aivan erityisesti. Seita ei hauku kuin vieraille koirille ja Ainu ei aina niillekään. Mutta ei saa olla melueläin. Meidän ihmiset on kieltäny. Naapurit ei kuulemma tykkää ja metsässä puput ja linnut säikähtyy.

Metsässä ja järvellä ei tee mieli kiljuukaan, paitsi jos hurjasti, leikisti, tapellaan. Omalla pihalla ja hihnalenkillä mulle joskus kumminkin tulee kiljumamieli, jos tekee mieli juosta jonkun pyöräilijän perään ja matalampi jarruttaa narussa. Silloon meitä molempia hävettää. Matalampaa siks, kun mä oon muka niin huonosti kasvatettu ja mua siks, että koittakaas olla varteenotettavia ja vaarallisia paimenkoiria, kun joku motkottava täti riippuu hihnassa. 

Juuei. Ei me olla melueläimiä. Voitais ehkä ollakin, ellei joku ihminen olis koko ajan meitä valvomassa.

Vesillä

 Tänään käytiin taas ton yhen meidän ihmiskaverin kanssa veneilemässä ja saaressa. Oli ihan kesäolo, vaikka tuleekin pimeetä jo paljon aikasemmin kuin keväällä.

Ihmiset saunoi ja kävi uimassa. Me Ainun ja Seitan kanssa pidettiin omaa kivaa.

 

 Kotiinpäin tullessa mä ihailin hienoa auringonlaskua.

Kyllä kesä ja veneily vaan on mukavaa.

Millainen ihminen sellainen koira

Meidän matalampi löys tommosen lehtijutun, jossa väitetään, että vihasilla ihmisillä on vihaisia koiria. Me ei ainaskaan olla vihasia ollenkaan, vaikka matalampi onkin joskus tosi kärttynen, kun me kiivetään keittiön pöydälle syömään kissojen ruuat. Silloon se näyttää vähä samalta, kuin mä tossa kuvassa, kun mä rähjään Ainulle.

Yllätysvieraita

 Metsässä voi törmätä monenlaisiin otuksiin. Kyllä me se tiedetään, mutta ennen ei oo vielä näin käyny, että yhtäkkiä tulee vastaan kivoja, tuttuja yllätysvieraita.

Me oltiin eilen ihan tavallisella lenkillä korkeemman ihmisen kans, kun yhtäkkiä hoksattiin metsätiellä makaamassa joku iso, musta karvatti..

 Oltiin ihan täpinoissämme, eikä tunnistettu niitä enneku toinen samanmoinen lähti juoksemaan meitä kohti ja sittenhän me hoksattiin, että ne oli Ira ja Eetu ja oli niillä niitten omia ihmisiäkin mukana.

Kyllä oli taas kiva riehuu yhdessä. Ira on niin hyvä juokseen, että siitä on Ainullekin tarpeeksi vastusta ja noi ihmiset on vissiin harjotellu, kun ne on niin hyviä rapsuttaan koiria.

Piiloleikkiä

 -Yks, kaks, kolme, sata. Joko saa tulla etsimään.

 -Huhuu. Ooksä siellä?

 -Mihin ihmeeseen se oikeen on menny..

 -Hähhähhää. Mua ei löydä kukaan.

-Hassu kersa, mutta kieltämättä aika hyvä piiloutuun. Tuu ny, Seita, sinä välillä riehuun sen kanssa, että mä saan vähän huilata.

Kasviharrastusta

 

Niinku mä vissiin oon jo kertonu, Ainu tykkää ihan hirmusti vedestä. Viime aikoina se on ruvennu harrastaan myös vesikasveja - tarkemmin sanottuna yhtä tommosta lajia, joka kasvaa ojissa ja lammikoissa. Se hakee niitä mistä vaan kahlaamalla ja uimalla, kiskoo juurineen rannalle ja retuuttaa into piukeena kappaleiksi. Matalampi arvailee, että ne on sille vähän niinku valeriaana tai kissanminttu kissoille, eli tekee vähä onnelliseks.

-Hei, mentäiskö taas sinne missä on vettä. Mun niin tekis mieli vähä uimaan.

Kuono turvoksissa

Meidän ihmiset väittää, että mulla on tapana työntää kuononi vähän joka paikkaan ja varsinkin semmoisiin, minne sitä ei kaivata. No, tänään siitä piirteestä oli mulle hyötyä, sillä muuten en olis päässy mukaan synttäreille.

Alusta kerrottuna se juttu meni näin: Metsälenkillä mä otin taas yhteen muutaman ampparin kans ja ne siivekkäät voitti(niitä oli enemmän). Mun kuono alkoi sit turvota siitä kohtaa, mihin joku öttiäinen oli pistäny. Kotona matalampi huolestui kovasti, varsinkin kun korkeempi ei osannu sanoo mikä siihen oli purassu. Olishan se voinu olla vaikka käärme.

Niin mä sit pääsin mukaan juhlille (että ne vois vahtii mun kuonoa ja kattoo pitääkö mut viedä lääkäriin) ja sain paljo rapsutuksia ( mutten yhtään kakkua. Höh) ja turvotuskin laski kuonosta ennenku päästiin takas kotiin. Ei hullumpi keikka. Taidan ihan surutta jatkaa kuononi tunkemista kaikkiin jänniin paikkoihin.

Kahden kerroksen väkeä

 -Huhuu, tulkaa tekin tänne ylös. Täältä näkyy kaaauuaaas...

 -Niin näkyyki. Ylös ja alas. Mutta minne se Usma meni?