Jippii, se suostui!

Muistattekos vielä tuon pienen, ruskean pojan? Enää se ei ole yhtä pikkuinen...

Yhtenä iltana, tuolla kylällä, me ajeltiin korkeemman ihmisen kanssa autolla tosi komean, ruskean lapinkoirapojan ohi. Sen taluttajakin näytti aika tutulta. Unnihan se siinä oli oman ihmisensä kanssa.

Kun korkeempi kertoi matalammalle kotona, mitä se oli nähny, matalamman päähän iski villi idea. Se ryntäs tietokoneelle tutkimaan jotain, tuumas niin, että savu nousi päästä ja sitten kirjoitti sähköpostia. Tänään tuli vastaus, joka sai sen pomppimaan ilosta. Seitalle on viimeinkin löytynyt sopiva sulhanen ja se on toi mun isoksi kasvanut pieni UNNI!

Meidän ihmiset on useinkin naureskellu vähän hölmölle ajatukselle, että Seitan ja mun vahvuudet ja heikkoudet on niin erilaiset, että meidät yhteen länttämällä vois tulla maailman täydellisin koira. Unni on aika pitkälti samanlainen ku mä, ja hassua kyllä ne ei Seitan kanssa ole ollenkaan liian läheisiä sukulaisia, vaikka Seita onkin mun täti. Ei vaan oo hoksattu aiemmin edes tarkistaa.

Vielä pitää tietysti tarkastaa Unnin lonkat ja silmät, mutta sen suhteen ollaan optimistisia. Jos kaikki menee, niinku toivotaan, ens kesänä saattaa meillä sitten olla pieniä Seitanpoikasia. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea ennustaa, kun Seitan juoksut on aina olleet vähän epämääräiset, mutta nyt näyttää sentään jo lupaavalta!

Ulkoleikkejä

Musta on kivaa, kun meillä on monta koiraa. Pystyy leikkimään kaikkia laumajuttuja niinku vaikka tommosta saalistusleikkiä kuin tossa yläkuvassa. Ainu on siinä saaliseläin ja huomaatteks kuka just on kiskasemassa sen takakintusta kumoon..


Seita on hyvä esittämään kauhistunutta..
On mullakin aika vaikuttava purukalusto, mutta taitaa tuo kersa jo näyttää vähän pelottavammalta suurine kitoineen.
Osataan me leikkiä kiltistikin, siis ilman mitään petoilujuttuja. Tossa me kiskotaan keppiä kilpaa Irakoiran kanssa. Semmonenkin on hauskaa.

Tuulee

Tänään myrskys niin, että tuuli meinas viedä korvat ja hännän. Järvikin näytti pahantuuliselta.

Me ei piitattu. Leikittiin vaan. Aallokko oli heittäny rannalla tommosen keppipallon. Se oli kiva.
Meidän pihassa ei oo lunta enää missään. Järven rannalla oli vähäsen. Noissa kasoissa oli kiva tehdä kaivauksia, vaikkei saatukaan yhtään vesimyyrää kiinni.

Iloista joulua

Tämmönen hieno joulukortti saatiin Elisalta. Tultiin siitä kovasti iloisiksi. Iloista joulua teillekin!

Kutittaa

Seitasessu kävi tänään lääkärissä, kun sitä on pitkään kutittanu kainalosta niin, että se on raapinu sinne reiän. Ei löytyny mitään öttiäisiä, vaikka eläinlääkäritäti yritti pyydystää semmosia teipillä ja kammalla. Todennäköisintä on, että Seitaa on haukannu loppusyksystä hirmukärpänen, eikä se purema oo parantunu, vaan tulehtunu, kun sitä jatkuvasti rapsutellaan. Nyt sille syötetään jotain pillereitä, joiden pitäis parantaa se tulehdus ja sit jotain tököttiä, jota ripotellaan ruuan päälle. Sen pitäis parantaa ihon kuntoa, vaikkei Seitalla ihottumaa muualla oo, ku siinä yhessä paikassa.

Semmosen tärkeän asian se lääkäri meidän ihmisille kertoi, jonka ne haluaa tässä nyt kirjottaa muillekin, että netissä ja muualla leviävä tieto, jonka mukaan vehnä aiheuttais monille koirille allergiaa, on täyttä humpuukia. Kuulemma vilja-allergisia koira on tosi vähän. Todennäköisempää on esimerkiksi vaikkapa naudanliha-allergia. Ei siis kannata heti rynnätä vaihtamaan koiran ruokaa viljattomaan, jos sille tulee ihottumaa..

Me oltais kyllä tykätty, jos se tohtori olis määränny meidät kaikki vaikka kinkkudieetille, mutta samoja tylsiä nappuloita ne meidän kuppiin sen eläinlääkärireissun jälkeen kippas. Höh.

Mitäs me odotellaankaan?

Ne toi tommosen puun sisälle. Se tuoksuu samalta kuin metsässä...
Matalampi sanoo, että pitää olla kiltisti, koska kohta se jokin tulee. Mulle ei oo ihan vielä selvinny, mitä me odotetaan..
Villiminttua se ei kuitenkaan näytä huolestuttavan ja se on nähny jo monta semmosta, kun se on jo kolmetoistavuotias.

Korvan takaa kans

Matalammalla on meneillään joku omituinen kohtaus, jota se nimittää joulusiivoukseksi. Mun korvan taustat ei oo yhtään likaset, kun viimeksi kaks päivää sitten suihkussa pestiin (olisin kyllä tykänny siitä karhunkakan hajusta enemmän, ku persikkashamppoosta, mutta ihmiset oli eri mieltä).

Villiminttu tahtoo kumminkin pelata varman päälle, ja pesee uudestaan - tai sit mä vaan maistun hyvälle. En mä silti usko, että se joulupukki mun korvien taakse kattoo... (tohon piti tulla video, mut ei se suostunu latautumaan, joten tyydytään nyt sitten kehnoon kuvaan)

Vuorikauris?

Vuorikauris? Ei vaan meidän Seita. Olishan se kätevämpää, kun olis vähän pitemmät tassut, mutta kyllä näilläkin pääsee..

Kävipäs nolosti

Tänään kävi Ainulle nolosti. Se on ruvennu temppuilemaan metsälenkille lähdettäessä niin, että ei mene korkeemman ihmisen luo eteiseen, kun se kutsuu, vaan juoksee matalamman luo olkkariin ja esittää, ettei sitä huvita lähteä ollenkaan. Tänään, kun korkeempi oli kutsunu tarpeeks monta kertaa, siltä paloi käämi ja niin me lähdettiin ilman Ainua.

Ipana ei meinannu uskoa tapahtunutta todeksi. Naama pitkänä se ensin katteli ovellepäin ja odotti, että korkeempi kumminkin palais sitä hakemaan. Kun se aikansa korvat höröllä kuunteli, se viimein tajus, että auto oli tosiaan jo lähteny pihasta, eikä sitä otettu mukaan. Ällistyneenä se kyseli matalammalta, että eihän näin voi pienelle koiralle tehdä ja matalampi kertoi karun totuuden, että kyllä korkeempi voi.

Ehkä se ens kerralla älyää olla konstailematta.

Lits läts

Nää kuvat on nyt vanhoja, kun melkeen aina on pimeetä, tai ainaskin silloon, kun korkeempi kerkee meidän kanssa mettään. Onneks me ollaan päästy nyt aika usein lainakoiriksi yhelle meidän ihmiskaverille. Se vie meitä suolle ja metsään. Joskus sillä on mukana Ira ja Eetukin. Niitten kanssa on kiva riehua.
Tommosesta pienestä pakkaslumikerroksesta ei oo enää tietookaan. Lätäköt sanoo lits läts, eikä järvessä oo jäätä, jonka päälle pääsis juoksentelemaan. On tää aika kumma talvi.

Omaa kivaa

Tänään pidettiin ihan omaa kivaa keskenämme metsässä ja suolla. Hetken paistoi aurinkokin, mutta valoa on viime aikoina ollu niin vähän, ettei meistä kuulemma saa kunnon kuvia. En kyllä ymmärrä miksi. Mulla on ainakin rusketus ihan kohdallaan..
Ainu löysi jonkun muovisen jutun, eikä antanu sitä Seitalle ja mulle. No, se oli tietysti kivaa, kun yritettiin ottaa sitä siltä.
Välillä pysähdyttiin metsän reunaan huilaamaan ja ihmettelemään isoa teeriparvea.

Kuusi koiraa

Voi, kun meillä oli taas tänään kivaa, kun päästiin Iran, Eetun ja yhen vanhan, pienen terrierin kanssa metsään juoksemaan.

Ira on hauska tyyppi. Se tykkää vauhdikkaista leikeistä. Välillä me kutitettiin se melkeen läkähdyksiin (tossa keskimmäisessä kuvassa). Kun me oltiin jo lähdössä takas kotia, Ira meni hetkeks hukkaan. Se ei millään tullu takas, vaikka ihmiset kuinka huuteli. Kun ne oli siinä aikansa kailottanu, mä lähdin kans juokseen jonnekin ja viiden minuutin päästä tulin takasin Ira mukana. Menin mä aina väliinkin, jos Iran ja Ainun leikki meinas riistäytyä riidanpoikaseksi. Pitäähän pentunsa perään vähä kattoa, ettei se käyttäydy kauheen huonosti.

Kaksi ruskeata karhua

Iso, kiltti jätti

Meidän Piisku on iso, mutta hurjan kiltti. Muska menee aina sen syliin, kun sillä on halipula ja yleensä Piisku sit hoitaa sitä, vaikka oikeestaan Piisku tykkää kaikista eniten Vinskistä.

Lelulaatikolla

Myrsky haastoi blogissaan muita koiria kertomaan minkälaisia leluja niillä on ja minkämoisia on niitten lempilelut. Myrsky tykkää pehmoista niinku mäkin, mutta on meillä muitakin leluja ku pehmoja. Ihmistä laiskotti sen verran, ettei se viittiny etsiä kuvaan niitä tavaroita, jotka parhaillaan lymyilee huonekalujen alla. Ne houkutellaan esiin korkeintaan siivouspäivinä ja meissä on semmosta keskipakoisvoimaa, joka heittää ne melkeen heti takasin kaappien ja nojatuolien alle..

Toi punanen kruunu tuolla vasemmalla oli pentuna sekä Ainun että Seitan lempilelu Se hieroi mukavasti hampaita, kun ne oli vaihtumassa.

Tällä hetkellä me kaikki tykätään eniten pehmoista. Siks kai ne onkin noin likasia, kun ei me aina muisteta käydä pesulla, kun ollaan tultu kurasina lenkiltä ja ruvetaan niillä leikkimään. Ainu on meistä ainoa, joka tykkää kovasti palloista ja ne on just semmosia, jotka pyrkii vinhasti pakoon kaapin alle. Siks niitä on tossa kuvassa niin vähän.

Matalampi usein marmattaa, että meillä on liian paljo leluja ja kaikki pitkin lattiaa, mut tartteehan kolmella koiralla olla kolminkertainen määrä siihen nähden, mitä yhdellä. Sitäpaitsi kuka niitä sieltä lelulaatikosta näkee ruveta valitsemaan. Tartteehan ne olla näkösällä.

Tötteröpään paluu

Tollee villinä ja vapaana mä juoksentelin vielä eilen. Tänään pärähti sit karmea takaisku, kun mut vietiin sinne MAI-VET:iin ottaan tikkejä pois ja ne pisti mun päähän uuden tötterön! Se mun haava nimittäin punotti vähäsen. Ehkä syynä oli se, että se on parina päivänä lenkillä kastunu, tai sit se toinen, mitä mä en aikonu kertoo kellekkään. Mä nimittäin oon vähä nuoleskellu sitä haavaa, vaikkei olis saanu ja vaikka ihmiset on aina kieltäny, kun ne on nähny..mut kun ne langanpätkät oli niin kamalia.

Muskakisu tuli sinne klinikalle samalla. Sille tehtiin kuulemma jotain, minkä pitäis saada se lopettamaan ympäriinsä pissiminen. Kaikilta muilta meidän kisuiltahan on jo vauvantekovehkeet poistettu, mutta Muskalla ne on ollu tallella, kun ei meidän ihmiset tahdo turhaan kiusata meitä, eikä Muska olis voinu saada pentuja, kun se on ihan sisäkissa, eikä sillä oo sulhasta.

Aiemmin se on vaan kovasti lauleskellu muutaman kerran vuodessa, mutta nyt se alkoi mouruamisen lisäksi pissiä ympäri huushollia. Se yllytti muutkin kissat samaan puuhaan ja siinä oli jo ihmiset aivan hmm... liemessä. Eläinlääkäri sanoi, että toi toimenpide vois auttaa ja sitäpaitsi säästäisi Muskan mahdollisesti tulevaisuudessa kasvaimilta. Nyt me vaan toivotaan että se paranis hyvin.

Siitä mä kumminkin oon vähän katkera, että miks mulle laitettiin saman toimenpiteen jälkeen jo TOINEN tötterö, mutta Muskalle ei ensimmäistäkään.

Vapaaksi tötteröistä

Juu, mä tiedän, että sitä piti pitää ens maanantaihin saakka, mutta tossa se nyt on ja sen verran päreinä, ettei sitä takas saa - onneks. Mä otin sen pois, kun se oli niin inhottava. Se oli saanu osumaakin jo sen verran, ettei siitä enää nähny kunnolla läpi.

Olihan siinä semmonen hyvä puoli, että kaikki herkut sai syötyä rauhassa tötterön suojissa, eikä kukaan muu päässy osingolle, mutta siihen ne hyvät puolet sit loppuikin. En yhtään tykkää tommosista kipoista päässä. Eihän niiden kanssa voi edes juosta ja riehua.

Vihreenä vilkkuva tötteröpää

Mä alan toipuu. Oon käyny kävelylläkin jo parina päivänä ja energiaa olis enempäänkin, mut kun ei kuulemma saa riehuu. Eilen mun massun alta alko repsottaa joku kamala riepu. Sillä aikaa, kun matalampi lähti hakeen keittiöstä jotain tököttiä, millä se oli tarkotus irrottaa, mä nappasin sen pois ihan itte. Tullessaan takas matalampi hoksas sen mun suussa ja teki hirmuloikan, mut mä olin nopeempi ja nielasin sen. Siinä se sit seiso tökötteinensä mun vieressä ja päivitteli, kun se haavateippi lähti matkustaan mun massun läpi. Toivottavasti se tulee sieltä ulos kans joskus

Antiopiitit on muuten aivan kamalia. Mä juoksen aina piiloon, kun näen, että nyt ne taas liottaa niitä semmoseen pruuttaan. Onneks saan aina kuivatun kananpalan lepytykseks perään.

Meidän matalampi on ostanu meille pimeässä lenkkeilyä varten pienen, vihreen, taluttimeen kiinnitettävän vilkkuvalon. Viime yönä taas yks ihan pimee pyöräilijä (siis ainakin se pyörä oli pimee. Kuskista ei voi olla varma) ajeli melkeen mun päälle. Kun se sit viimein hoksas vihreenä vilkkuvan tötteröpään se vinkas, että UFO!! En kyllä oo, mutta hyvä kun oli se valo. Muuten olis voinu tulla törmäys.

Usma ressukka

Nyt on Usma ressukka niin kipeä, ettei siitä ole kertomaan mitään. Matalampaakin itkettää myötätunnosta. Leikkaus sujui kai niin kuin oli tarkoituskin, vaikka suureksi yllätykseksemme eläinlääkäri sanoi, että Usma on selvästi ylipainoinen (hieman päälle 16 kg. tarkemmin en osaa sanoa, kun en ollut mukana. Korkeampi ihminen vei pörriäiset lääkäriin) ja kaiken kukkuraksi juoksu oli TAAS alkamassa, vaikka edellinen oli elokuun lopulla. Ilmeisesti Usman hormonitoiminta on hieman poissa raiteiltaan. Toivottavasti tilanne nyt tasaantuu ja painokin hieman laskee. Kasvaimia ei onneksi näkynyt, eikä nyt tarvitse enää kärsiä hankalista juoksuajoista, eikä pelätä kohtutulehdusta.

Villiminttua lääkäri tutki ja väitti sen olevan ikäisekseen hyvässä kunnossa, vaikka meidän silmissämme se on kovin laiha. Uusiutuvien hengitystietulehduksien syyksi hän arveli herpesvirusta. Seuraavan tulehduksen ilmaantuessa kokeilemme antibioottikuuria oireita lievittämään.

Muskakisun hermoja koettelevaan pissimispuuskaankin (kaikki vuodevaatteet pesuun useampaan kertaan viikossa) korkeempi ihminen kysyi neuvoa ja lääkäri oli kyllä sitä mieltä, että Muskakin kannattaisi steriloida. Sillä on kuulemma riski saada kasvaimia, kun juoksut seuraavat toisiaan ilman, että pentuja syntyy. Pitänee siis yrittää varata sillekin aika vaikkapa samalle kertaa, kun 12 päivän päästä käymme poistattamassa Usman tikit.

Ei ole halpaa lystiä tämä tämmöinen, eikä oikeastaan lystiä lainkaan.Onneksi sentään palvelu Seinäjoen MAI-VET -klinikalla on ensiluokkaista ja empaattista. On ihan hirvittävää katsella, kun oma rakas pieni on tuskissaan. Yritän kuitenkin ajatella niitä hyötyjä, joita tästä piinasta tulevaisuudessa koituu. Niin fiksu kuin Usma onkin, valitettavasti se ei taida osata ajatella niin pitkälle..

Jännät paikat

Nyt on meillä jännät paikat, mulla oikeestaan vähän pelottavatkin. Oon nimittäin menossa huomenna sinne vauvantekovehkeitten poistoleikkaukseen. Samalla selviää onko se kasvain uusinu, joka mulle tuli viime talvena, kun odotin Ainua ja muita pentusia. Matalampaa ihmistä pelottaa ihan hirveesti. Kyllä mä huomaan, vaikka se yrittää esittää ihan reipasta.

Villiminttukin on tulossa lääkäriin samalla reissulla. Se on laihtunu huolestuttavasti ja sillä on vähän väliä nuhaa. Toivottavasti ne osaa auttaa sitä jotenkin. Se on kiva kissa.

Seitan sulhasasioitakin me jännätään, sillä matalampi on taas kosinu yhtä poikaa. Viime viikollakin se kosi yhtä söpöä, mutta siltä paljastui semmoinen luomien sisäänpäinkääntymisvaiva, joka on perinnöllinen, eikä me toivota kenellekään koiralle synnyinlahjaksi semmosta. Tää viimeisin sulhoehdokas onkin sitten kaikille meidän blogia pitempään seuranneille tuttu ja varsinainen jymy-yllätys, mutta me ei voida vielä paljastaa sitä, kun ei se oo vielä suostunu, eikä edes käyny PEVISA-tarkastuksissa. Tosi hieno koirapoika se kumminkin on, voin vakuuttaa ;-)

Seikkailuja etsimässä

Meidän kisuista Mimmi on ainoo, joka karkaa ovesta ulos heti, jos vaan pääsee. Onneks meitä on täällä myös kaksi kissapaimenkoiraa. Me Ainun kanssa kyllä haetaan se heti takas, jos satutaan oleen paikalla, eikä toi kisu edes oo siitä moksiskaan.

Se taitaa kaivata seikkailuja. Tänään se hyppäs etsimään niitä takan päältä. Yhdellä loikalla se sinne pomppas, vaikka meidän takka on paljon matalampaa ihmistä korkeempi. Sieltä se nyt lurkkii. Mahtaakohan uus katselupaikka synnyttää uusia ideoita.

Tunnustuksia

Saatiin Saivalta ja sen ihmiseltä tommonen kiva kehunappi. Kiitämme lämpöisesti. Kun tuommoisen saa, pitää kuulemma ensin kiittää antajaa, sitten kertoa itsestään kahdeksan asiaa ja lopuksi ojentaa toi nappi kahdeksalle kivalle blogille eteenpäin. Niitä blogeja meidän on nyt vähän vaikee valita, kun matalampi on vetkutellu tähän haasteeseen vastaamista niin kauan, että melkeen kaikki on ehtiny sen jo saada, mutta yritetään.

Ne meidän kahdeksan asiaa tulee tässä:

1. Mä inhoan harjaamista. Juoksen karkuun heti, kun semmonen harjaamisväline kaivetaan näkösälle.

2. Mä tykkään nukkua pehmolelun kanssa. Oma ihminenkin käy, jos ei leluja satu olemaan saatavilla.

3. Mä ymmärrän niin paljon sanoja, että ihmiset joutuu jo keksimään kiertoilmaisuja, kun eivät halua, että mä innostun jostakin jutusta liikaa.

3. Ainu haukkuu tosi vähän. Oikeestaan vaan silloon, kun me Seitan kanssa yllytetään.

4. Ainu on myös äärimmäisen tottelevainen ja fiksu (tiätysti, kun se on mun pentu)

5. Aamuisin Ainu hyppää aina matalamman viereen sänkyyn ja sanoo "uhhh, kun mua pissattaa" (koirankielellä tietysti, mutta niin, että kyllä sen tyhmempikin ymmärtää). Kyllä matalampi sitten nousee viemään sen ulos, vaikka oliskin vielä ihan pimeetä.

6. Seitan lempijekku on semmonen, että sillä aikaa, kun matalampi on pissuttamassa Ainua, se menee matalamman paikalle pää tyynyllä nukkumaan ja esittää, että on jo syvässä unessa, silmät tiukasti kiinni. Sitten sitä alkaa naurattaa, kun matalampi kutittaa sitä vattasta.

7. Seita on siinä mielessä erikoinen koira, että se oppi pentuna melkeen heti sisäsiistiksi, kun se tuli meille.

8. Seita luulee, että se on meillä johtajakoira, eikä me viitsitä pahottaa sen mieltä kertomalla, ettei se oikeesti oo...pieni höpöpöppänä.

Koska toi nappi tosiaan näyttää olevan niin monilla, me ei tosiaan keksitä kahdeksaa. Tahdottais ojentaa se ennen kaikkea TK:lle ja mun Utupennulle, joilla on tosi kiva blogi, mutta valitettavasti se on salasanan takana, Minille, kun me ollaan luettu niitten blogia ihan alusta asti ja siellä on niin söpö pentukin sekä mun velipojille Haldille, jonka ihminen polkaisi käyntiin ihan uuden blogin ja me päästään taas lukemaan mun iskän, velipojan ja niiden Seitan (juu-u siellä asuu ihan samanniminen koira ja sekin on meille sukua)kuulumisia.

Golfkettu

Me tykätään ketuista. Tää kettu tykkää golfpalloista :)

Söpöpöppiäinen

Turkinkasvatus on hassua puuhaa. Joskus se onnistuu paremmin ja toisinaan ajoitus menee ihan pieleen. Mulla on tällä hetkellä muhkeempi karva kuin koskaan ja Ainukin alkaa näyttää jo lapinkoiralta. Seita on yleensä meistä kaikkein paksuturkkisin, mutta nyt sillä on vaan ohut, pehmoinen laamapaita päällä. Poski- ja tassuntakakarvojakaan ei ole ja siksi se näyttää ihan pentukoiralta.

Koska se oikeesti haluais olla iso ja hurja petokoira, se ei yhtään tykkää,kun matalampi kiusaa sitä sanomalla sitä söpöpöppiäiseksi, nuppapupuseksi ja pikku napaketuksi. Mitäs on niin pieni ja söpönen. Oma vika.

Vikkelä vesi

-Toi vesi menee aika lujaa...Niin muuten mäkin, kun vauhtiin pääsen.