Kuopan kaivuuta

Tänään metsälenkillä me Seitan kanssa kaivettiin kuoppia ojan törmään. Yhtään vesimyyrää ei sattunu oleen kotona, mutta Seita sai kuononsa aika suttuiseksi.

Kotona korkeempi ihminenkin kaivoi kuopan ja hautas sinne pienen, mustan mytyn. Se oli meidän Miisukissa, joka kuoli viime yönä.

Eihän me sitä enää paljon viime aikoina nähty, kun se asui saunaosastolla, missä nuoremmat kissat ei päässy sitä kiusaamaan. Se oli jo hurjan vanha ja aika vaivainen. Sille itelle oli varmasti parempi, että se pääsi jo kissojen taivaaseen.

Meidän matalampi itkee kumminkin ja me muut lohdutetaan niin hyvin ku osataan.

Kaikki kuluu joskus loppuun, kissat, koirat ja ihmisetkin. Siksi oliskin niin tärkeetä olla hyvä toisille, niin kauan kuin ne vielä on meidän kanssa.

Tänään kotona

Miisu on vanha, raihnainen ja vähän höpsö kisu. Se luulee, että silityslauta on sitä varten, että siihen kissat voi asettua silitettäväksi. Me Seitan kanssa tiedetään, että paras paikka koiralle on olla aina tapahtumien keskipisteessä, vaikka se sitten tarkottaisi keskellä lattiaa lötköttämistä niin, että ihmiset kompastuu meihin mennen tullen.

Vinski puolestaan on vesikissa. Matalampi on sitä mieltä, että sen perimään on varmasti lipsahtanu ripaus saukkoa. Se nimittäin tykkää vedestä ihan kaikissa muodoissaan. Pesuallas on sen suosikkipaikka. Siellä voi vaikka nukkua ja välillä sille pitää avata vesihana. Siinä se sitten kylpee, juo ja leikkii, eikä edes kastu, kun sen turkki on niin kiiltävä ja jonkinlaisen vahakerroksen peittämä. Ihan hassu Vinski.