Näin väsytetään lapinkoira

 

Näin väsytetään lapinkoira. Ainaskin hyvinsyöneen sorttinen, tai semmonen, jolla voi olla pentuja vattassa.

Käytiin nimittäin saaressa retkellä. Sinne pääsee ihan omin tassuin nyt, kun järvessä on taas kansi päällä. On kiva juosta lujaa, kun on tilaa, eikä kuoppia ollenkaan. Lunta oli kummiskin niin paljon, että tuli kuntoiltua yhden päivän kiintiö täyteen. Varpaanväleihinkin tuli paakkuja.

Me vähän Ainun kanssa riehupainittiin. Seita ei jaksanu, mutta kyllä sekin retkestä tykkäs. Kotiin palattua oltiin hyvin rauhallisia karvatassuja jokunen tunti..

Arvaus ja arvonta

Nyt meinaa matalammalta mennä hermo. Seitan massu ei kasva ollenkaan, mutta käytös ja maitohanat on edelleen ihan kummalliset (niistä tulee vähä maitookin). Kun matalampi harjas kaikki irtokarvat (4 isoa kourallista) Seitan vattan alta, sen varmuus pentujen tulosta haihtui kuin tuhka tuuleen. Jännitystä helpottamaan järjestetään nyt arvonta. Siihen voi osallistua jättämällä tän postauksen perään kommentin, jossa esittää arvauksen siitä, kuinka monta pentua Seita saa (nollakin on hyväksyttävä arvaus). 

Muskakisu arpoo yhen voittajan kaikkien osallistuneiden joukosta ja toisen palkinnon niiden kesken, jotka on arvannu sen pentumäärän oikein. Ne kaks voittajaa saa sit itse kertoo tahtooko ne kissoille, koirille vai ihmisille sopivan palkintopaketin.

Voittajat arvotaan viimeistään sunnuntaina 12. päivä tai heti, kun Seitan vauvat on syntyny.

Kuulostaako hämärältä? Musta ainakin kuulostaa, mutta, jos kaikki tässä nyt puolentoista viikon aikana selkenis.

Koiranpoikasia ja krokotiileja

 Jippii! Joulu tuli meille etuajassa. Matalampi sai  lahjansa hyvien uutisten muodossa ja me saatiin tommonen loota.

Eilen, kun Seita köllötti lattialla, mä kävin nuuhkasemassa yhtä kohoumaa sen massussa. Matalampi tuli körökyytiä perässä ja koitti ihan varovasti samasta kohdasta. Kyllä siellä selvästi joku pallero on.  Masu on vaan hassusti vähän toispuoleinen niin, että sen kasvamista on ollut vaikea hoksata..eikä koiraäitien masu usein kasvakaan ennenku ihan näin loppuvaiheessa. 

Seitan pentujen pitäis syntyä loppiaisen jälkeisellä viikolla. Me saatiin aukasta pakettimme jo eilen. Sieltä löytyi iso liuta krokotiilejä.

Kissanhiekkaa ja luontofilmejä

Kattisen blogissa oli kiva kissanhiekkaesittely. Käykää kattoos, jos kiinnostaa. Meitä Ainun kans kissanhiekat kiinnostaa myös, mutta matalampi sanoo, ettei saa tarkemmin kertoo millä tavalla, ettei lukijoilta mee ruokahalut, jos niillä vaiks sattuu just olemaan piparkakku kourassa..

Kaikissa muissa blogeissa on nyt hienoja joulukortteja esillä. Meillä ei tänä vuonna oo, eikä tuu. Joulufiilis on vähä hukassa ja joka paikka edelleen sotkussa. Matalampi meinaa vissiin muuttaa kaappiin, kun se tyhjää sieltä tavaroita pois ja puunaa hyllyjä rätillä.

Piisku, Ainu ja Muska kattelee luontofilmejä. Piisku tollee oikeen läheltä.

Seitan salaisuus

 Nyt tais käydä niin hassusti, että Seita saa pitää salaisuutensa ihan loppuun saakka. Ei saatu järjestettyä aikaa eläinlääkäriin tällä viikolla, eikä näillä pakkasilla tietysti olisi kovin fiksua Seitan massukarvoja ajellakaan ( ultratutkimusta varten. Mä nääs tiedän nää jutut, kun mulle tehtiin ne kaks vuotta sitten).

On se vähä hassua, ettei meidän ihmiset saa tosta Seitasta selvää, vaikka se on jo kolmas äitikoira, jota ne vakoilee läheltä. Seita on kyllä muutenkin aika salaperäinen koiruus, eikä kaikkien ihmisäitienkään vauvanodotus oo samanlainen. Tarttee kai vaan hyväksyä tää tilanne nyt ja kattoo, mitä annetaan. 

Seitan ruoka on varmuuden vuoksi vaihdettu toisenlaiseks ku meillä muilla ja pentulaatikon paikka on suunniteltu valmiiks. Kuutta pentua sieltä ei ainakaan, missään tapauksessa tuu. Se on varmaa (??!**!), mutta kattotaan ny tulisko edes pari.

Jos noi kaikki oireet (käytöksen muuttuminen hurjan hellyydenkipeäksi ja entistäkin rauhallisemmaksi, lievä pahoinvointi just sillä viikolla, kun se on tavallista ja nisien erottuminen selvemmin) on vaan valeraskautta, loppuu nekin pikapuoliin siihen, että toi mysteerimamma alkaa taas hoitaa punasia leluhiiriä.

Matalamman mielestä olis hyvä, jos koirille syttyis semmonen punanen valo vaikka ottaan, kun ne on pieniin päin. En oo samaa mieltä. Miltä toi Ainukin näyttäs punanen lamppu ottassa. Pöh olkoon.

Mukavaa joulunodotusta nyt vaan teille. Me odotellaan täällä muutakin:)

Joulun jännin pehmeä paketti

 Joulun jännittävin pehmeä paketti meidän huushollissa on kyllä toi Seita. Kun ei ihmiset tiedä vieläkään onks sillä pentuja vattassa vai ei!!! Mulla oli tossa vaiheessa selvästi muhkeempi massu, mutta siellä potkiskelikin kuus villiä ipanaa. Jos kyydissä ei oo ku kaks koirakakaraa, kai se masu voi olla pienempikin. Kaiken varalta matalampi madotti sen taas, kun semmoset suoli-ilkiöt kuulemma lähtee vaeltelemaan just tässä vaiheessa (40 - 42 vrk) pennunodotusta. Me Ainun kanssa saatiin siinä sivussa makkaraa, mut ei onneks yhtään matolääkettä. Jee..

Seita olis viety jo eläinlääkärin tutkittavaks ( vaiks se kuulemma kamalan kallista onkin), jos korkeemmalla vaan olis ollu aikaa sitä sinne kyörätä. Matalampihan ei sinne ilman autoo Seitan kans pääse..Kattotaan nyt ehtiskö ne vielä tällä viikolla jossain välissä. Eihän tämmöstä jännitystä kukaan kestä. 

Joku jo kiusas matalampaa, että jos se ei oo ollu tarpeeks kiltti kuluneena vuonna, tuolla pörröpaketissa ei oo yhtään palleroa. Höh. Sit ei kyllä varmaan oo, kun se tänäänkin karjui mulle ku hyeena, vaiks mä vaan jahtasin vähän pihalla naapurin kissaa..Ei yhtään kilttiä mun mielestä semmonen huutaminen.

Ainu kuulemma kyllä tykkäis pienistä leikkikavereista - ainaskin, jos ne ei kovasti pure hännästä. ( Ei kerrota sille, ettei semmosta voi mennä lupaamaan)

  

Lääkärissä

 Tänä aamuna tapahtui vähän huolestuttava juttu. Ihan varoittamatta ihmiset survoi Piiskun ja Muskan kuljetuskoppeihin ja vei ne jonnekin. Kun ne tuli takas, Muska ei tullu pitkään aikaan kopista pois, vaikka me käytiin nuuhkimassa sitä ja tuupittiin varovasti kuonolla ja Piisku oli parturoitu paikoitellen ihan kaljuks.

Kyllä me ollaan huomattu, että niillä molemmilla on ollu pieni henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvä ongelma. Muska ei vissiin ole oikein tajunnu, että leikkauksen jälkeen sen turkki kasvoi paljon pitemmäksi ja siksi sitä olis pitäny vähän paremmin putsata. Sille oli ehtiny tulla sinne takkupaakkujen alle jo tulehduksenpoikanenkin. No, nyt on siltäkin takut ajeltu pois ja tulehdusta hoidetaan voiteella.

Tossa kuvassa se on kuulemma eläinlääkärin sylissä ja nukkuu, vaiks sillä onkin silmät auki. Kisu parka.

Sohvailua sopuisasti

Villiminttu ja Muska

 Meillä lötkötellään aika paljon sohvalla nyt, kun valosaa on niin vähän aikaa ja kaikkia väsyttää. Tossa ylimmässä kuvassa on meneillään aivan ennennäkemätön juttu, jonka matalampi pääs ikuistamaan tänään. Villiminttu ja Muska ei nimittäin koskaan ennemmin ole nukkunu noin liki toisiaan. Kolme ensimmäistä elinvuottaanhan Muska oli pieni kissa ja Villiminttu vielä jotakuinkin lauman kuningatar. 

Kun Muskalta vietiin vauvantekovehkeet, siitäkin kasvoi muhkea ja paksuturkkinen otus (niinku vissiin mustakin). Se rupes myös pomottaan muita, jopa Villiminttua, joka samaan aikaan poti monta flunssaa peräkkäin ja meni aika heikkoon kuntoon.

Jossain vaiheessa Muska kiusas Villaria jopa niin kovasti, ettei kisumuori enää uskaltanu edes vessaan ja ruokakupille. Silloin ihmiset sisusti saunaan ja kylppäriin Villarille oman looshin. Pari kuukautta se siellä asusteli. Aina välillä ihmiset haki sen kokeeksi sieltä sohvalle siliteltäväks, mutta aina se kipaisi itse takaisin kylppäriin turvaan.

Yhtenä päivänä se kumminkin jäi ihmisten ilmoille ja alkoi sopeutua taas osaksi laumaa. Vähitellen ne Muskankin kanssa on lähentyny niin, että nyt on otettu jopa tommonen, ratkaiseva, askel.

Koirista sanotaan, ettei vanha koira muka opi uusia temppuja. Meillä ei oikeen uskota semmoseen  ja kissoihin se ei ainakaan päde ollenkaan.

Usma ja Piisku

 Kaikki muut meillä on ollukki alusta asti hyviä kavereita...Muskan nyreä ilme tossa kuvassa johtuu lähinnä salaman välähtelystä.

Ainu ja Muska

Aamupahoinvointia ja lumikylpyjä

Seitalla oli eilen vähä oksu olo. Yleensä matalampi ei oo moisesta ollenkaan innoissaan, ennemminki päinvastoin. Nyt se kuitenkin höpisi jotain aamupahoinvoinnista ja rapsutteli Seitaa hartaasti.

Jos Seitan vattassa on pentuja, ne on kuulemma vasta kaks senttiä pitkiä, niin, ettei ne vielä kovasti vattaa pömpötä. Kaikki muut mahdolliset oireet Seitalla kyllä on, mutta voihan ne tietysti liittyä semmoseen valeraskauteenkin, jollanen koirille tapaa joskus tulla.

Pihalla tulee tähän aikaan vuodesta tosi aikasin iltapäivällä sinistä. Onneks ei oo enää hirmupakkasia sentään. Semmosista Seita ei tykkää, vaikka pesunkestävä suomenlapinkoira onkin. Me Ainun kanssa ei pakkasia säikytä ja lumi on tosi kivaa. Ite oon henkilökohtasesti sitä mieltä, että sitä vois tuoda sisällekin. Tohon olkkarin lattialle vaikka altaallisen...

Kyllä me joskus sitä yritetään sisälle salakuljettaakin, mutta matalampi kulkee rätin kanssa perässä, eikä ollenkaan ymmärrä homman jujua. Tarttee kai sit vaan nauttii lumikylvyistä tuolla mettässä.

Ihanat ja pahankuriset

 

Aamulla me oltiin näin ihania..

 ..Kauniita, ilosia höpöpöppiäisiä..

 Seita oli tollee nurinperinpäin vähän aikaa sätkypotkiainen kans..

Sitten meidän ihmiset lähti mattokauppaan ja sillä aikaa meillä himppasen itsehillintä petti. Kuten aina, kun ihmiset lähtee kotoa, Seitalle ja Ainulle tulee hätä, että nyt tarttee syödä varastoon, kun ei tiedä milloin  huoltojoukot seuraavan kerran palaa. 

Ekaks syödään tietysti kissojen ruuat keittiön pöydältä. Omat, lattialla, voi sit jättää pahan päivän varalle.

Ainulla repes kontrolli tällä kertaa niin pahasti, että se haki pöydältä puuhaarukankin ja jyrsi sen ihan säpäleiks. Arvatkaas tuliko noottia, kun ihmiset palas kotiin...Kyllä meitä sit vähän hävetti. Sen verran, että ängettiin kaikki kimpassa sängyn alle piiloon ootteleen, että pahin myrsky laantuu.

Unelmakeli

Pitkästä aikaa oikeen unelmakeli. Veti piänen lapinkoiran suuta hymyyn ja korkeempikin sai meistä vaihteeksi kuvia, joissa ei näytetty mustilta möykyiltä harmaassa hämärässä.

Seita ei vieläkään oo kertonu, onko sen massussa pentuja. Hymyilee vaan vähän salaperäisesti kun asiasta kysellään ja käy pissulla entistä useammin..Taitaa säästää sitä tietoa matalammalle joululahjaksi.

Kaikki vaan makaa

Meillä kaikki vaan makaa. Molemmat ihmiset on kipeenä. Korkeemman nenästä kuuluu törinää ja matalammalla on vissiin jotain vattasta rikki. Villiminttu nukkuu niitten kanssa ja antaa lämpöhoitoo matalamman kipeeseen selkään.

Vinskillä ja Piiskulla ei oo mitään rikki. Ne tykkää nukkuu vierekkäin muuten vaan olkkarin matolla tai saunassa.

Me Ainun ja Seitan  kanssa ollaan onneks kumminkin päästy joka päivä metsään, kun se meidän lemppari ihmiskaveri on hakenu meidät. 

Kyllä mä mieluummin oon pihalla, mut jos pitää olla sisällä ja maata, on sekin paljon hauskempaa seurassa kun yksin. Nyt taidan käydä kiskomassa Ainua vähän korvasta, jos sitä huvittais vaikka ottaa painimatsi olkkarin matolla..

Valohoidossa

Eilen päästiin pitkästä aikaa valohoitoon. Sitä tuli taivaan täydeltä ja ihan ilmaseks.

 Nautittiin koko rahan edestä.

Voikohan kieli ruskettua? Mä päätin kokeilla, tai siltä kuulemma ainaskin kuvassa näyttää...Ehkä mun tuli vaan hiki, kun niin hirveesti juostiin. Tommosia päiviä sais olla enemmän. Ei me koiratkaan sateesta ja pimeestä tykätä.

Tätiks vai ei tätiks

-No, kerro ny. Tuleeks musta tätikoira vai ei? Kyllä sä mulle voit kertoo.

-Emmä kuule ittekkään tiedä vielä.

Haastelua

Saatiin Jennalta ja Lupulta haaste. Kiitetään nätisti. Matalampi saa vastata. Mä sit tarkastan tuliko oikein.



1. Miksi päädyit juuri tähän rotuun?
Rakastuin lapinkoiraan rotuna jo iässä, josta minulla ei ole kunnollisia muistikuvia. Tädillä oli sellainen, mutta se jouduttiin antamaan pois perheessä puhjenneen astman vuoksi. Jo sana "lapinkoira" on aina herättänyt minussa pehmeitä, lämpimiä tunteita.

Lapsuuden perheeseeni lapinkoira ilmaantui, kun olin 11v. Sen toi meille lupaa kyselemättä paappani teurastamolta, jonne nelikuukautinen pentu oli tuotu tapettavaksi (!!!)

Rodun nimikin ehti muuttua suomenlapinkoiraksi ennen kuin 1991 puolison kanssa saimme ensimmäisen yhteisen suomenlapinkoiramme Lecibsin Claudian.

2. Entä miksi juuri kyseinen yksilö?
Perheeseemme oli melkein 15 vuotta kuulunut kolme koiraa. Kun enää yksi vanhus oli jäljellä, koti tuntui tyhjältä ja aloimme etsiskellä uutta pentua. Ensin haettiin Usma ja parin kuukauden päästä sille kaveriksi samasta kennelistä Seita.

Kaksi pentua samaan aikaan ei välttämättä ole aina toimiva ratkaisu. Meitä onnisti. Usma ja Seita olivat ensi hetkestä kuin paita ja peppu.

3. Miten keksit koirasi nimen?
Sitä mietittiin pitkään ja perusteellisesti. Piti olla jotain hieman utuista, lappilaiselta kuulostavaa ja pehmeätä..

4. Jos joskus ottaisit jonkun muun rotuisen koiran, mihin ehkä päätyisit?
Shetlanninlammaskoiraan tai eurasieriin.

5. Onko koirallasi jotain epäkoiramaisia tapoja?
Mitähän ne sellaiset voisivat olla. Kaikilla meidän koirilla on vain omanlaisiaan persoonallisia tapoja ;)

6. Milloin koirasi sai sinut viimeksi nauramaan? Mitä tapahtui?
Joka päivä useampaan kertaan. Tänään taisin nauraa makeimmin, kun kaikki kolme kerääntyivät viereen ihmettelemään kasvonaamiotani. Usma, tavalliseen tapaansa, summasi toistenkin mielipiteen tuhahtamalla äänekkäästi ja huokaamalla perään.

7. Mikä on pahin tuho, jonka koirasi on saanut aikaan?
Nämä kolme eivät paljon ole päässeet pahojaan tekemään, kun olen niiden elämästä suurimman osan ollut sairaseläkkeellä kotona. Ainu vähän on järsinyt mattoja ja Seitan vekkulein saavutus taisi olla tämä. Muutoin ovat kunnostautuneet vain yleisen epäjärjestyksen aikaansaamisessa


8. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?

Kuva kertokoon. Välillä siellä on koko koirapoppoo..

 9. Lempikuva/lempikuvat koirastasi?
 Tykkään kaikkein eniten tuosta bannerin kuvasta, joka tosin ei kovin hyvin tekstin alta näy. Siitä käy mukavasti selville kuinka nämä kolme puhaltavat niin yhteen hiileen.

Me tahdottais haastaa vastaamaan samoihin kysymyksiin jjuuulia.

Unni yökylässä

Kun toissapäivänä rupes vähän näyttämään siltä, että nyt vois olla oikee hetki, soitettiin Unnin ihmiselle ja se toi Unnin yökylään.

Seita oli tapansa mukaan aluks vähä negatiivinen, mutta pianhan se suopui, kun Unni on niin symppis poika. Unni on tottunu asumaan ulkona. Siks kai ihmiset laittoi Seitan yöksi sen kanssa tarhaan.

Koko illan ne yritti saada niitä pentusia aikaan, mutta emmä ainaskaan oo vielä yhtään nähny, eikä matalampikaan kuulemma oo varma, menikö kaikki protokollan mukaan, kun ulkona tuli niin pimeetä, ettei se nähny enää vakoilla.

 Tänä aamuna Seita oli sit saanu vieraastaan ja tarhassa olosta tarpeekseen. Ei auttanu vaikka Unni yritti sille tollee nätisti jutella. Mikäs siinä sit muu auttoi ku saatella sulho kotimatkalle ja toivoa parasta.

Meidän ihmiset oli kyllä ilosia, kun saivat tutustua Unniin. Korkeempi kävi sen ja Seitan kanssa pitkällä lenkillä ja matalampi rapsutteli ja syötti herkkuja, minkä kerkes.

Kiltti, ilonen, luottavainen ja fiksu koirapoika se selvästi on. Ainukin tykkäs siitä kovasti.

Ees taas

 Ensin oli muutaman päivän talvi. Nyt on taas syksy. Kevät kuulemma keikkuu, mutta aikamoista soutamista ja huopaamista on tää syksykin - vaikka meidän vene tuotiinkin jo varastoon.

 Seitaa vähä harmittaa, kun ei sitä voi pitää lenkillä vapaana nyt, kun sillä on juoksu. Kaikenmoisia metsästyskoiria pidetään niin paljo täällä yksin ja irrallaan joku kummallinen mötikkäpanta kaulassa. jos oikeen hassusti käy, joku semmonen saattais vaikka innostua tekemään Seitan kanssa pennut.

Hmm... nyt meitä huudellaan keittiöön makkaraa syömään, mut mä tiedän, että tässä on joku källi. Meille ei ikinä osteta makkaraa, jos ei sinne aiota jemmata jotain pillereitä sisälle. Nyt taitaa olla matolääkettä tulossa. Mennään ny sitte huijattavaksi.