Laihiksella

No, joo, munhan siis pitäis olla laihiksella. Se tarkottaa sitä, että kotioloissa kattaus on entisestään huonontunu. Matalampikin on ruvennu nipottaan. Korkeemmalta ei mun suuhun oo lipsahtanu paljo mitään ennenkään.

Retkellä tarttee kumminkin koittaa, josko noi meidän ihmiskaverit heltyisi. Jos pelkkä tuijottaminen ei riitä, hivuttautumiskonstikin on aika hyvä. Ajatuksen voimalla siirtämisharjotukset on vielä vähän vaiheessa.

Yleensä tossa kohtaa tulee jo korkeemmalta noottia, mut nyt se keskittyi kuvaamiseen.

Son loppu ny

Son loppu ny, joulu tällä erää. Ne silppus sen kivan kiipeilypuunkin tommoseen kassiin ja vei pois. Vähä tylsää.

Muska yritti pitää koristeista kaksin tassuin ja anovin ilmein kiinni, mutta ei se ehtinyt pureskella kuin yhden enkelin ennenku ihmiset sai tungettua ne laatikkoon turvaan.

Ens vuonna sitten taas..

Hyvänmakuinen lapinkoira

 Mä vissiin maistun hyvälle, kun melkis kaikki meidän kissat tykkää pestä mun naamaa. Kyllä ne Seitaa ja Ainuakin putsaa, mutta mua kaikista eniten.

Ainaskin mä tuoksun hyvälle. Niin on matalampi sanonu. Mullon vissiin päässä niitä myskirauhasia, joita suomenlapinkoirilla ja joillakin muillakin koirilla on. Se tekee meidän turkista erityisen hyväntuoksuisen, varsinkin kun meitä silitellään.

-NAM

Sohvailua sopuisasti

Villiminttu ja Muska

 Meillä lötkötellään aika paljon sohvalla nyt, kun valosaa on niin vähän aikaa ja kaikkia väsyttää. Tossa ylimmässä kuvassa on meneillään aivan ennennäkemätön juttu, jonka matalampi pääs ikuistamaan tänään. Villiminttu ja Muska ei nimittäin koskaan ennemmin ole nukkunu noin liki toisiaan. Kolme ensimmäistä elinvuottaanhan Muska oli pieni kissa ja Villiminttu vielä jotakuinkin lauman kuningatar. 

Kun Muskalta vietiin vauvantekovehkeet, siitäkin kasvoi muhkea ja paksuturkkinen otus (niinku vissiin mustakin). Se rupes myös pomottaan muita, jopa Villiminttua, joka samaan aikaan poti monta flunssaa peräkkäin ja meni aika heikkoon kuntoon.

Jossain vaiheessa Muska kiusas Villaria jopa niin kovasti, ettei kisumuori enää uskaltanu edes vessaan ja ruokakupille. Silloin ihmiset sisusti saunaan ja kylppäriin Villarille oman looshin. Pari kuukautta se siellä asusteli. Aina välillä ihmiset haki sen kokeeksi sieltä sohvalle siliteltäväks, mutta aina se kipaisi itse takaisin kylppäriin turvaan.

Yhtenä päivänä se kumminkin jäi ihmisten ilmoille ja alkoi sopeutua taas osaksi laumaa. Vähitellen ne Muskankin kanssa on lähentyny niin, että nyt on otettu jopa tommonen, ratkaiseva, askel.

Koirista sanotaan, ettei vanha koira muka opi uusia temppuja. Meillä ei oikeen uskota semmoseen  ja kissoihin se ei ainakaan päde ollenkaan.

Usma ja Piisku

 Kaikki muut meillä on ollukki alusta asti hyviä kavereita...Muskan nyreä ilme tossa kuvassa johtuu lähinnä salaman välähtelystä.

Ainu ja Muska

Kaikki vaan makaa

Meillä kaikki vaan makaa. Molemmat ihmiset on kipeenä. Korkeemman nenästä kuuluu törinää ja matalammalla on vissiin jotain vattasta rikki. Villiminttu nukkuu niitten kanssa ja antaa lämpöhoitoo matalamman kipeeseen selkään.

Vinskillä ja Piiskulla ei oo mitään rikki. Ne tykkää nukkuu vierekkäin muuten vaan olkkarin matolla tai saunassa.

Me Ainun ja Seitan  kanssa ollaan onneks kumminkin päästy joka päivä metsään, kun se meidän lemppari ihmiskaveri on hakenu meidät. 

Kyllä mä mieluummin oon pihalla, mut jos pitää olla sisällä ja maata, on sekin paljon hauskempaa seurassa kun yksin. Nyt taidan käydä kiskomassa Ainua vähän korvasta, jos sitä huvittais vaikka ottaa painimatsi olkkarin matolla..

Köllöttelyä sikin sokin

 Iltaisin tulee taas aikasemmin pimeetä..ja se väsyttää.

Enää ei voida viettää kuutta tuntia päivässä korkeemman ihmisen kanssa metsäretkillä niinku kesällä usein tehtiin. Nyt sen pitää lähtee joka päivä jonnekin, kuulemma tienaamaan koiranruokarahaa. Me matalamman ja kissojen kanssa jäädään sit kotiin köllöttelemään.

Kissat on kyllä ihan kivoja. Vaiks kaikki ne on ihan erilaisia. Muskan ja Mimmin kanssa on kiva leikkii takaa-ajoleikkejä, kun ne on niin pieniä ja ketteriä. Noita isoja poikakisuja ei tee mieli juoksuttaa. On ne ihan kilttejä, mutta Ainukaan ei uskalla ottaa sitä riskiä, että Piisku suuttuis ja mättäis sitä tolla puutarhalapion kokosella piikkikintaalla otsikkoon.

Niin me sit vaan köllötellään ja leikitään meidän pehmoleluilla ihan sovussa, kaikki sikin sokin.

Hikiki

Koko kesän mä oon nukkunu yöt kellarissa ja aika usein päivisinkin. Ei oo helppoo olla paksuturkkinen pörröeläin kesäkuumalla. 

Eilen matalampi pisti kellarin oven säppiin. Sinne ei kuulemma enää saa mennä, kun kisuryökäleet on pissiny hyllyjen alle niin, että koko kellari lemuaa. 

Mä oon vähä nyreenä kissoille nyt ja mullon hikiki. Niin vissiin Muskallakin. Onneks on sentään noi takaneduslaatat, joilla jäähdytellä..

Pehmeetä

 On muuten mukavan pehmeetä ja mustikkahillo tulis samalla, jos joku vaan ripottelis sokerit sekaan.

Kuono turvoksissa

Meidän ihmiset väittää, että mulla on tapana työntää kuononi vähän joka paikkaan ja varsinkin semmoisiin, minne sitä ei kaivata. No, tänään siitä piirteestä oli mulle hyötyä, sillä muuten en olis päässy mukaan synttäreille.

Alusta kerrottuna se juttu meni näin: Metsälenkillä mä otin taas yhteen muutaman ampparin kans ja ne siivekkäät voitti(niitä oli enemmän). Mun kuono alkoi sit turvota siitä kohtaa, mihin joku öttiäinen oli pistäny. Kotona matalampi huolestui kovasti, varsinkin kun korkeempi ei osannu sanoo mikä siihen oli purassu. Olishan se voinu olla vaikka käärme.

Niin mä sit pääsin mukaan juhlille (että ne vois vahtii mun kuonoa ja kattoo pitääkö mut viedä lääkäriin) ja sain paljo rapsutuksia ( mutten yhtään kakkua. Höh) ja turvotuskin laski kuonosta ennenku päästiin takas kotiin. Ei hullumpi keikka. Taidan ihan surutta jatkaa kuononi tunkemista kaikkiin jänniin paikkoihin.

Kultturelli koira

Eilen kävin taas Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Mä käyn siellä melkein joka kesä, paitsi silloon, kun ihmiset ottaa mukaan Ainun. (Seitaa ne ei oo vielä ottanu, kun ne arvailee, että me Ainun kanssa varmaan nautitaan enemmän semmosesta vilskeestä ja vilinästä). Kyllä Seitakin vilinästä tykkää, mutta ei kauheesti kovista äänistä. Siellä soi musiikki aamusta iltaan. On hirveesti ihmisiä ja aika paljo koiriakin.

Tosi monet ihmiset tuli kysymään saako mua rapsuttaa, kun mä oon niin ihana ja tottahan mä rapsutuksesta tykkään. Lopulta vaan rupes niin väsyttään, että menin puun taa piiloon nukkumaan.  Ihmiset jo luuli, että musta olis tänä aamuna puhti pois, mutta mitä vielä. Aamulla kysyin ihan tikkana, että mihinkäs tänään lähdetään.

Lapissa

Mä kävin taas Lapissa. Oon käyny jo neljä kertaa. Me korkeemman ihmisen kanssa paimennetaan siellä ihmisenpentuja. Se on kivaa, mutta aika rankkaa hommaa.

Kun mä tulin takas kotiin, Ainu ilostui niin, että pissas vahingossa lattialle. Sitten se pesi mun naaman ihan limaseks. Seitakin oli ilonen, mutta vähä hillitymmin ja matalampi ihminen rapsutti  ja leperteli mulle ainaskin tunnin (muttei onneks limastanu yhtään).

Reissussa on kiva käydä, mutta takasin kotiin tuleminen on vähintään yhtä mukavaa.

Fiksu koira liftaa

 

Mulla oli eilen synttäri. En taaskaan saanu kakkua. Väittävät, että musta on tullu paksu. Vähä tyhmää.

Semmosta omaa kivaa mulle kumminkin järjestyi, että se naru, jolla mä olin kiinni tossa puussa, katkes ja musta tuli kertarysäyksellä vapaa koira. Nuorempana en olis jääny pähkäileen, mitä semmosella odottamattomalla mahdollisuudella kannattais tehdä. Nyt oon kuitenkin jo neljä vuotta, fiksu, kypsä ja vastuuntuntoinen äitikoira (Mitä??!Naureskeleeko siellä joku?). Pusertauduin sit vaan siperianhernepensaan läpi ja istahdin tienvarteen suorittaan liikennelaskentaa.

Korkeempi ihminen sattui just tuleen pyörällä töistä. Se väitti, että mä näytin ihan siltä kuin  olisin ollu siinä liftaamassa, mut emmä ollu. Se sit poimi mut ja sen jäljellä olevan narunpätkän mukaan ja toi kotiin. Olivat kuulemma kovasti onnellisia, ettei mikään auto ollu ajanu mua lyttyyn.

Me ollaan nyt sit velipoikien Haldin ja Jeren kanssa nelivuotiaita. Onnee niille myös ja lisää järkee kans. On tässä vanhenemisessa ja viisastumisessa hyvätkin puolensa.

Mallin hommista en tykkää

Tiätteks mikä en ainaskaan haluis olla. No, valokuvamalli. Meidän korkeempi ihminen pisti mut tänään kiipeemään lasin päälle ja siinä olis pitäny sit olla kaunis ja kauheen filmaattinen tuntitolkulla yhteen menoon. Kuka semmosta jaksaa. En mä ainakaan!

Mulla nenä vuoti ja pitkästytti ihan kauheesti. Ei oo eläväisen lapinkoiratytön hommia tommonen, kuten naamasta näkyy.

Uusi sohva ja muita kummallisuuksia

Meillä koirilla on ollu viime aikoina päiväjärjestys ihan sekasin. Välillä on saatu juoksennella vapaina kuus tuntia päivässä. Joinakin päivinä ei oo päästy pihalle muuten ku narussa pissalle. Tämmösestä vaihtelusta mä en välttämättä kauheesti tykkää - ainaskaan niistä narupissatuspäivistä.
Kissoilla kaikki on kumminkin ollu tavallista, paitsi että tänään tuli uus sohva. Se oli niitten mielestä hurjan jännää. Kun sen oli koekölliny Villiminttu, Piisku ja Muska, matalampi hoksas, ettei meidän kissoja vissiin enää tartte harjata. Uuden sohvan kangas näköjään kerää itseensä kaikki karvat.

Vanha sohva on vielä olkkarissa ja Muska pitää siitä tiukasti kiinni, ettei sitä viedä pois.
Piisku vissiin kokeilee irtoisko vielä yksi takku uutta makuupaikkaa pehmustamaan.

Kuka kukin on

Mä aina kerron juttuja meidän laumasta, mutta meitä on niin paljo, ettei kukaan vieraampi varmaan oo perillä kuka kukin on . Siks me matalamman kanssa ajateltiin kerrankin esitellä kaikki samassa postauksessa.

Toi yläkuvan uninen katti on Piisku. Se on 9v, poika ja tosi kiltti. Sen syliin Muska aina menee, kun sillä on halipula ja Piisku hoitaa. Se on niin iso kissa, että vaikka se ei ollu noin paksu vielä silloon, kun mä tulin taloon kolme vuotta sitten, niin se pisti mut aika tehokkaasti kuriin näyttämällä tota valtavaa piikkikinnasta.


Vaikka Piisku on iso, niin oikeesti vaarallinen on vaan toi meidän vanhaneiti Villiminttu. Se on elämänsä aikana ottanu nirrin niin monelta kyykäärmeeltä, rotalta ja vesimyyrältä, että jos ne pistäis jonoon, se nauha taitais ulottuu Helsinkiin asti.

Villiminttu on meidän ainoo kisu, joka on eläny ulkokissana 11 ensimmäistä vuottaan. Kun me muutettiin tänne uuteen kotiin, siitä tuli sisäkissa ja se on sujunu paremmin kuin kukaan meistä osas odottaa. Se tuntuu nauttivan eläkepäivistään ja siitä, että aina on tarjolla joku lämmin, pehmoinen nukkumakaveri. Meitä koiria se hoitaa kuin emokissa.

Muska on pikkiriikkinen. Sillä on kaikissa tassuissaan kuusi varvasta ja pääkopassaan älliä enemmän kuin kissoilla kuuluis olla. Mä luulen, että siinä on vähän koiraa kans.
Toi on mun pentu Ainu. Sillä on viikon päästä synttäri. Se täyttää yks vuotta. Se on rakas, vekkuli ja lapinkoiratytöks hirmuisen iso. Se on kiltti ja tietysti fiksu myös. Kehenkäs siitä olis muuta tullu.
Seita on mun söpö pikkusisko ja täti myös. Se tuli taloon kaks kuukautta myöhemmin ku mä ja Seitan iskä oli mun isoisä. Me tullaan tosi hyvin juttuun, samoin Ainu ja Seita. Seita on meistä koirista rauhallisin ja tottelevaisin, mutta kyllä siitäkin temperamenttia löytyy, kunhan se vauhtiin pääsee.
Täs oon mä, Usma, eli Ikimuiston Dimantti Pönkeli. Mä leikisti kerron näitä juttuja, vaikka kyllä matalampi pistää väliin vähän omiaan.
Toi hassun värinen on Mimmi. Se on ton alemmassa kuvassa söpöstelevän Vinskin sisko. Mimmi on vissiin tiivistettä, kun se on niin hirveen topakka, vaikka onkin pikkuriikkinen. Se kiipee ja hyppää ihan minne vaan haluaa ja sillon kamala hinku pihalle leikkimään. Meidän ihmiset ei kumminkaan päästä, kun ne tykkää siitä, eikä haluu, et kukaan ajaa autolla sen päälle tai muuten satuttaa. Aina, kun se karkaa, me Ainun kanssa otetaan se kiinni. Me kun ollaan semmosia kissapaimenkoiria.
Vinski on ujo poika. Kesti neljä vuotta ennenku matalampi sai siitä kesytettyä sylikissan. Se tykkää hurjasti vedestä. Lempipuuhaa on lutrata vessan tai keittiön hanan alla, eikä vesi tartu sen turkkiin, kun se on niin kiiltävä ja vahapintainen. Saukkojen sukua toi Vinskipoika.

Ulkorakennuksessa asuu sit vielä toi kikkarakarvatyyppi. Se ei oo koira. Sen nimi on Pippin. Sillä oli sisko, Merri, mutta se kuoli. Me käydään joka päivä viemässä sille ruokaa ja vettä ja vähän rapsuttelemassa...tai ihmiset rapsuttelee, me vaan vähän nuuhkitaan nenästä. Se taitaa kantaa vähän kaunaa siitä, kun mä pentuna paimensin sitä ja sen siskoo ihan väsyksiin.

Tämmönen on tää meidän sakki. Minkälaista porukkaa teillä asuu?

Töissä

Mä olin tänä viikonloppuna töissä. Nyt ei korkeemman kanssa paimennettu pikkuihmisiä, vaan vähän isompia. Kaikenikäiset ihmiset tarttee joskus halinallea ja mä oon siinä hommassa aika hyvä. En ikinä mee vieraiden ihmisten viereen kyhnäämään, jos ei ne jollain lailla näytä, että ne tahtoo mut siihen. Jotkut voi kuulemma pelätäkin koiria, vaikken mä ainaskaan oo yhtään vaarallinen. Rapsutuksista tykkään sit ihan kamalasti, enkä varmasti kyllästy silittelyyn ennen ku se ihminen on lelliny mua tarpeekseen.

Aika hassuja temppuja ne siellä leirillä teki. Hyppivätkin tolla lailla. Melkeen ku meidän kissat, kun niitä säikyttää.

Tänään kotona

Villiminttu on meidän vanhin kissa, kymmenen vuotta vanhempi ku Seita ja mä. Siks se vissiin hoitaa meitä niinku pikkupentuja.

Vaikka matalampi vie meitä pissalenkeille ja korkeempi melkeen joka päivä semmosille useamman tunnin metsässäjuoksentelulenkeille, mä tahtoisin olla pihalla vielä enemmän. Joskus matalampi päästää mut pihalle naruun, mutta turhan vinkeesti se hakee mut takas sisälle, kun mä muka huutelen niin rumia ohikulkijoille. Emmä mitään rumia huutele, kunhan vaan huomauttelen, että tää on sit meidän pihaa ja mä oon vahtina täällä. Tossa kuvassa mulla meinaa vissiin just tulla kiljumamieli. Ettei vaan olis naapurin kissa tassuttelemass tietä pitkin ohi..

Luminaama

Mulla on tällä hetkellä tosi pehmeä turkki. Johtuu vissiin vähän siitä viime keväisestä pentusessiosta. Tuntuu kuulemma käteen mukavalta, mutta pihkura, kun tähän tarttuu tällä tavalla lumi.

Ainulla on semmonen vahapintainen hylkeenkarva, ettei siihen tartu kunnolla vesikään ja Seitalla on tällä hetkellä talviturkki vasta tekeillä.. Ne ei paakkuunnu ollenkaan näin paljon. No, kaikkea ei voi saada samalla kertaa.

Korvan takaa kans

Matalammalla on meneillään joku omituinen kohtaus, jota se nimittää joulusiivoukseksi. Mun korvan taustat ei oo yhtään likaset, kun viimeksi kaks päivää sitten suihkussa pestiin (olisin kyllä tykänny siitä karhunkakan hajusta enemmän, ku persikkashamppoosta, mutta ihmiset oli eri mieltä).

Villiminttu tahtoo kumminkin pelata varman päälle, ja pesee uudestaan - tai sit mä vaan maistun hyvälle. En mä silti usko, että se joulupukki mun korvien taakse kattoo... (tohon piti tulla video, mut ei se suostunu latautumaan, joten tyydytään nyt sitten kehnoon kuvaan)

Kaksi ruskeata karhua