Jippii, se suostui!

Muistattekos vielä tuon pienen, ruskean pojan? Enää se ei ole yhtä pikkuinen...

Yhtenä iltana, tuolla kylällä, me ajeltiin korkeemman ihmisen kanssa autolla tosi komean, ruskean lapinkoirapojan ohi. Sen taluttajakin näytti aika tutulta. Unnihan se siinä oli oman ihmisensä kanssa.

Kun korkeempi kertoi matalammalle kotona, mitä se oli nähny, matalamman päähän iski villi idea. Se ryntäs tietokoneelle tutkimaan jotain, tuumas niin, että savu nousi päästä ja sitten kirjoitti sähköpostia. Tänään tuli vastaus, joka sai sen pomppimaan ilosta. Seitalle on viimeinkin löytynyt sopiva sulhanen ja se on toi mun isoksi kasvanut pieni UNNI!

Meidän ihmiset on useinkin naureskellu vähän hölmölle ajatukselle, että Seitan ja mun vahvuudet ja heikkoudet on niin erilaiset, että meidät yhteen länttämällä vois tulla maailman täydellisin koira. Unni on aika pitkälti samanlainen ku mä, ja hassua kyllä ne ei Seitan kanssa ole ollenkaan liian läheisiä sukulaisia, vaikka Seita onkin mun täti. Ei vaan oo hoksattu aiemmin edes tarkistaa.

Vielä pitää tietysti tarkastaa Unnin lonkat ja silmät, mutta sen suhteen ollaan optimistisia. Jos kaikki menee, niinku toivotaan, ens kesänä saattaa meillä sitten olla pieniä Seitanpoikasia. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea ennustaa, kun Seitan juoksut on aina olleet vähän epämääräiset, mutta nyt näyttää sentään jo lupaavalta!

Ulkoleikkejä

Musta on kivaa, kun meillä on monta koiraa. Pystyy leikkimään kaikkia laumajuttuja niinku vaikka tommosta saalistusleikkiä kuin tossa yläkuvassa. Ainu on siinä saaliseläin ja huomaatteks kuka just on kiskasemassa sen takakintusta kumoon..


Seita on hyvä esittämään kauhistunutta..
On mullakin aika vaikuttava purukalusto, mutta taitaa tuo kersa jo näyttää vähän pelottavammalta suurine kitoineen.
Osataan me leikkiä kiltistikin, siis ilman mitään petoilujuttuja. Tossa me kiskotaan keppiä kilpaa Irakoiran kanssa. Semmonenkin on hauskaa.

Tuulee

Tänään myrskys niin, että tuuli meinas viedä korvat ja hännän. Järvikin näytti pahantuuliselta.

Me ei piitattu. Leikittiin vaan. Aallokko oli heittäny rannalla tommosen keppipallon. Se oli kiva.
Meidän pihassa ei oo lunta enää missään. Järven rannalla oli vähäsen. Noissa kasoissa oli kiva tehdä kaivauksia, vaikkei saatukaan yhtään vesimyyrää kiinni.

Iloista joulua

Tämmönen hieno joulukortti saatiin Elisalta. Tultiin siitä kovasti iloisiksi. Iloista joulua teillekin!

Kutittaa

Seitasessu kävi tänään lääkärissä, kun sitä on pitkään kutittanu kainalosta niin, että se on raapinu sinne reiän. Ei löytyny mitään öttiäisiä, vaikka eläinlääkäritäti yritti pyydystää semmosia teipillä ja kammalla. Todennäköisintä on, että Seitaa on haukannu loppusyksystä hirmukärpänen, eikä se purema oo parantunu, vaan tulehtunu, kun sitä jatkuvasti rapsutellaan. Nyt sille syötetään jotain pillereitä, joiden pitäis parantaa se tulehdus ja sit jotain tököttiä, jota ripotellaan ruuan päälle. Sen pitäis parantaa ihon kuntoa, vaikkei Seitalla ihottumaa muualla oo, ku siinä yhessä paikassa.

Semmosen tärkeän asian se lääkäri meidän ihmisille kertoi, jonka ne haluaa tässä nyt kirjottaa muillekin, että netissä ja muualla leviävä tieto, jonka mukaan vehnä aiheuttais monille koirille allergiaa, on täyttä humpuukia. Kuulemma vilja-allergisia koira on tosi vähän. Todennäköisempää on esimerkiksi vaikkapa naudanliha-allergia. Ei siis kannata heti rynnätä vaihtamaan koiran ruokaa viljattomaan, jos sille tulee ihottumaa..

Me oltais kyllä tykätty, jos se tohtori olis määränny meidät kaikki vaikka kinkkudieetille, mutta samoja tylsiä nappuloita ne meidän kuppiin sen eläinlääkärireissun jälkeen kippas. Höh.

Mitäs me odotellaankaan?

Ne toi tommosen puun sisälle. Se tuoksuu samalta kuin metsässä...
Matalampi sanoo, että pitää olla kiltisti, koska kohta se jokin tulee. Mulle ei oo ihan vielä selvinny, mitä me odotetaan..
Villiminttua se ei kuitenkaan näytä huolestuttavan ja se on nähny jo monta semmosta, kun se on jo kolmetoistavuotias.

Korvan takaa kans

Matalammalla on meneillään joku omituinen kohtaus, jota se nimittää joulusiivoukseksi. Mun korvan taustat ei oo yhtään likaset, kun viimeksi kaks päivää sitten suihkussa pestiin (olisin kyllä tykänny siitä karhunkakan hajusta enemmän, ku persikkashamppoosta, mutta ihmiset oli eri mieltä).

Villiminttu tahtoo kumminkin pelata varman päälle, ja pesee uudestaan - tai sit mä vaan maistun hyvälle. En mä silti usko, että se joulupukki mun korvien taakse kattoo... (tohon piti tulla video, mut ei se suostunu latautumaan, joten tyydytään nyt sitten kehnoon kuvaan)

Vuorikauris?

Vuorikauris? Ei vaan meidän Seita. Olishan se kätevämpää, kun olis vähän pitemmät tassut, mutta kyllä näilläkin pääsee..

Kävipäs nolosti

Tänään kävi Ainulle nolosti. Se on ruvennu temppuilemaan metsälenkille lähdettäessä niin, että ei mene korkeemman ihmisen luo eteiseen, kun se kutsuu, vaan juoksee matalamman luo olkkariin ja esittää, ettei sitä huvita lähteä ollenkaan. Tänään, kun korkeempi oli kutsunu tarpeeks monta kertaa, siltä paloi käämi ja niin me lähdettiin ilman Ainua.

Ipana ei meinannu uskoa tapahtunutta todeksi. Naama pitkänä se ensin katteli ovellepäin ja odotti, että korkeempi kumminkin palais sitä hakemaan. Kun se aikansa korvat höröllä kuunteli, se viimein tajus, että auto oli tosiaan jo lähteny pihasta, eikä sitä otettu mukaan. Ällistyneenä se kyseli matalammalta, että eihän näin voi pienelle koiralle tehdä ja matalampi kertoi karun totuuden, että kyllä korkeempi voi.

Ehkä se ens kerralla älyää olla konstailematta.

Lits läts

Nää kuvat on nyt vanhoja, kun melkeen aina on pimeetä, tai ainaskin silloon, kun korkeempi kerkee meidän kanssa mettään. Onneks me ollaan päästy nyt aika usein lainakoiriksi yhelle meidän ihmiskaverille. Se vie meitä suolle ja metsään. Joskus sillä on mukana Ira ja Eetukin. Niitten kanssa on kiva riehua.
Tommosesta pienestä pakkaslumikerroksesta ei oo enää tietookaan. Lätäköt sanoo lits läts, eikä järvessä oo jäätä, jonka päälle pääsis juoksentelemaan. On tää aika kumma talvi.

Omaa kivaa

Tänään pidettiin ihan omaa kivaa keskenämme metsässä ja suolla. Hetken paistoi aurinkokin, mutta valoa on viime aikoina ollu niin vähän, ettei meistä kuulemma saa kunnon kuvia. En kyllä ymmärrä miksi. Mulla on ainakin rusketus ihan kohdallaan..
Ainu löysi jonkun muovisen jutun, eikä antanu sitä Seitalle ja mulle. No, se oli tietysti kivaa, kun yritettiin ottaa sitä siltä.
Välillä pysähdyttiin metsän reunaan huilaamaan ja ihmettelemään isoa teeriparvea.

Kuusi koiraa

Voi, kun meillä oli taas tänään kivaa, kun päästiin Iran, Eetun ja yhen vanhan, pienen terrierin kanssa metsään juoksemaan.

Ira on hauska tyyppi. Se tykkää vauhdikkaista leikeistä. Välillä me kutitettiin se melkeen läkähdyksiin (tossa keskimmäisessä kuvassa). Kun me oltiin jo lähdössä takas kotia, Ira meni hetkeks hukkaan. Se ei millään tullu takas, vaikka ihmiset kuinka huuteli. Kun ne oli siinä aikansa kailottanu, mä lähdin kans juokseen jonnekin ja viiden minuutin päästä tulin takasin Ira mukana. Menin mä aina väliinkin, jos Iran ja Ainun leikki meinas riistäytyä riidanpoikaseksi. Pitäähän pentunsa perään vähä kattoa, ettei se käyttäydy kauheen huonosti.

Kaksi ruskeata karhua