Vihdoinkin

Vihdoin ja viimein tuli meidän Seitalle kunnollinen juoksenteluaika. Puolentoista viikon päästä se kuulemma viedään Unnia treffaamaan. Jos ne tykkää toisistaan ja homma sujuu niinku toivotaan, meillä on ens vuoden alussa pieniä pennunpalleroita. 

Seitasta en tiedä, mutta matalammalla on ihan kauhee pentukuume. Se on keksiny niille pikkukarvateille jo nimiäkin ison liudan. Niistä ei kuulemma tule samalla kirjaimella alkavia (kun ei meillä pentuja tehtailla. Tämä saattaa olla ihan viimeinen pentue, joka meille syntyy, jos ei sitten vielä jollekin sijoituskoiralle..) , vaan väristä riippuen niistä tulee Sumppi, Mokka, Kaffi, Latte, Capuccino ja niin pois päin.

Ettei vaan nyt kiirehdittäis asioitten edelle. Kun ei oo vielä niitä pentuja tulollaankaan...

Kissan viereen

Ainu ja Muska

Kun päivän käy riehumassa pihalla pakkasessa on illaksi kiva tulla kotiin oman, pienen, lämpimän kissakaverin viereen.

Hip hei!

 Hip Hei! Tuli lunta.

 Ihan samalta se maistu ku viime talvenakin. Me kaikki maistettiin.

 Lumessa on vielä kivempi leikkiä kuin kesämetsässä. Ei kuraannu niin paljon, eikä tuu hikikään.

 -Pelkääkkös?
-Juu, ihan hirrrveesti.

Sit se hirrrrvee karhu kaappas Ainun valtaviin käpälöihinsä.

Mut näin siinä sit kumminki lopulta kävi. Ei saanu karhunmörrikkä lapinkoirapaistia vaan Ainu rökitti karhun ja raahas kotiin....No, ei se mua kyllä kotiin asti ois jaksanu raahata. Me lopetettiin toi leikki paljon ennemmin.

Kissat huppelissa

Piisku ja Vinski huppelissa

 Meille tuli eilen taas Zooplussan paketti. Sitä me Ainun ja Seitan kanssa aina innokkaasti ootetaan. Oli siellä meillekin puruluita ja nameja, mutta kissat sai jotain spesiaalia, mistä ne meni tommosiks ihan höppänöiks.

Piiskun leuan alla, tossa ylemmässä kuvassa on semmonen tyyny, joka haisee ihan omituiselta. Musta se ei oo mikään lumoava tuoksu, mutta kissat innostu siitä ihan kauheesti. Ne ravisteli sitä, nuuhkutteli ja kieriskeli karvamatona sen päällä niinku Muska just tossa alakuvassa.

Kaikki meidän kissat ei ollenkaan tykkää kissanmintusta, mutta valeriaana on näköjään kaikkien viiden mieleen. Onneks niitä tyynyjä tuli kaks, niin ei tuu riitaa. Hiukan pitää odotella vuoroaan kumminkin.

Muska karvamato

Kolme kaupoita ja ryhmäräyhä

Kolme kaupoita ratsastaa....eikun kolme lapinkoiraa remuaa suolla, joka näyttää tähän vuodenaikaan ihan preerialta. 

Ryhmäräyhä on kaikista kivointa. Siinä ei kukaan jää ulkopuoliseksi.

Vois luulla, että ollaan oikeesti vaarallisia, kun pistetään naama tolleen, mutta ei me olla. Meillä on ihan erityinen murrausäänikin tommosia leikkejä varten. Koskaan ei oikeesti suututa. Leikitään vaan.

Seita se vaan antaa odottaa juoksenteluaikaansa. Meidän matalampi tahtois niin jo päästä paapomaan pennunpalleroita, mutta minkäs teet, kun ei oo ei tuu, kun ei oo päästy niitä vielä pentuja yrittämäänkään. Seitalla kun tuppaa juoksut olemaan niin vaimeita, että ne saattaa joskus livahtaa ohi ihan huomaamatta.

Rapaa

Vettä tulee joka päivä. Hirveesti rapaa. Meitä se ei haittaa (no, Seitaa vähäsen, ainaskin, jos ei mennä jonnekin tosi jännään paikkaan), mutta matalampi urputtaa, kun matot vaihtaa väriä ja lattiat on täynnä tassunjälkiä. Meidät pitäis vissiin pestä aina, kun tullaan kotiin, mutta kuka sellasta jaksaa, ei meiän ihmiset ainaskaan - onneks, sillä mä en semmosista suihkuhommista tykkää yhtään.

Kattinen kävi

 Kaks viikkoo sitten meillä kävi semmonen mukava vieras, joka me Seitan ja kissojen kanssa ollaan tunnettu aina  (Ainu on niin kersa vielä, ettei se tunne paljo ketään).

Kattisella on kissoja ja siks se on niin hyvä rapsuttaan niitä. Osaa se kyllä hoitaa lapinkoiriakin, kun on aika monella jo harjotellu, mutta kissat se kesyttää näppärästi ihan veteliks. Tuolta sen omasta blogista voitte käydä kattoos kuvia siitä visiitistä, jos kiinnostaa.

Köllöttelyä sikin sokin

 Iltaisin tulee taas aikasemmin pimeetä..ja se väsyttää.

Enää ei voida viettää kuutta tuntia päivässä korkeemman ihmisen kanssa metsäretkillä niinku kesällä usein tehtiin. Nyt sen pitää lähtee joka päivä jonnekin, kuulemma tienaamaan koiranruokarahaa. Me matalamman ja kissojen kanssa jäädään sit kotiin köllöttelemään.

Kissat on kyllä ihan kivoja. Vaiks kaikki ne on ihan erilaisia. Muskan ja Mimmin kanssa on kiva leikkii takaa-ajoleikkejä, kun ne on niin pieniä ja ketteriä. Noita isoja poikakisuja ei tee mieli juoksuttaa. On ne ihan kilttejä, mutta Ainukaan ei uskalla ottaa sitä riskiä, että Piisku suuttuis ja mättäis sitä tolla puutarhalapion kokosella piikkikintaalla otsikkoon.

Niin me sit vaan köllötellään ja leikitään meidän pehmoleluilla ihan sovussa, kaikki sikin sokin.

Optimistikoira

 Meiän ihmiset sanoo, että mä olen optimistikoira. Voi se olla vähä tottakin. Mullon usein semmonen olo, että jotain kivaa varmaan tapahtuu ihan kohta.

 Nyt syksyllä, monena aamuna, on käynytkin niin, että meidän ihmiset on vielä nukkunu, kun yks meidän ihmiskaveri on tullu hakeen meidät mukaan marjastusreissulle. 

Märkinä ja onnellisina se on sit palauttanu meidät muutaman tunnin päästä takas. Jos ihmiset on lymynny vielä peittojen alla, me on hypätty kuratassuina niitten petiin kertoon, kuinka hauskaa meillon ollu. Jotain syystä ne ei oikeen oo ilahtunu siitä..

Mun mielestä siinä ei oo mitään pahaa, että odottaa mukavia asioita tapahtuvaks. Matalamman mielestä mä vaan voisin tehdä sen vähän vaimeammalla volyymilla. Se tuppaa olemaan vähän käärmeissään, kun mä kiljasen aamulla puoli kuudelta "Nysse tulee" joka kerta, kun naapurin pihaan ajaa auto.

Yök, en syö

 -Hyvää eläinten päivää, Muska!

- Et oo tosissas! En kyllä syö. Ei sulla sattuis olemaan tomaatteja. Ne kelpais kyllä.

-No, leikkiähän me vaan. Ei kissat syö porkkanoita.
-Höh. Huono pila.