Viilee pikkutiikeri

Toi Muskakisu on kyllä tosi tyyni tyyppi. Se ei pelkää edes pölynimuria, eikä paljo muutakaan. Tollee se vaan kattoo, kun siltä kysytään, voisko se siirtyä muualle siksi aikaa, kun siivotaan.
Viilee pikkutiikeri.

Rapaiset haisulit

Hitsi, kun meillä oli eilen kivaa naapurin grillijuhlissa. Makkaraakin me vähä saatiin, mutta hauskinta oli kyllä kun me päästiin niitten tunkiolle ja ojaan tonkimaan. Kuraa oli sit melkeen kaulaan asti. Kaikilla huveilla on kuitenkin hintansa (niin toi matalampi meille ainakin väittää) ja kotona me jouduttiin suihkuun. Se ei sit enää ollukaan niin kovin hauskaa..

Miltä kesä maistuu?

Miltä kesä maistuu? Piisku tietää. Se on maistanu jo monta kertaa

Kieli poskella karkuun

Lenkillä meitä rupes vaaniin tommonen haukka. Luulikohan se meitä pupuiks tai oraviks. Hetken mittailtuaan se tais kuitenkin todeta, ettei se jaksa meitä pesänpehmikkeeks kantaa ja suuntas paremmille apajille
Seitakin on kasvanu ja vahvistunu jo niin paljo, että siiton tullu aikamoinen menijä. Takaa-ajoleikit on nykyään paljo jännempiä, kun sillä on jopa mahikset saada mut joskus kiinni.
Ihan kieli poskella pitää joskus pinkoa, että sitä pääsee karkuun.

Nätti nappi

Marika Monnisway's blogista antoi meille tämmösen kivan napin. Kiitos paljon. Meidän ihminen käy siellä melkein joka päivä lukemassa juttuja ja siellä on paljon kivoja kuvia kans. Niillä on pupuja, koiria, gerbiilejä ja yks kisukin, eli melkein yhtä paljon karvatteja kuin meillä. Niin ja pari ihmistäkin. Käykää joskus kattomassa.

Me halutaan antaa toi merkki eteenpäin semmoselle blogille kuin Famu Falsetissa, kun sielläkin on usein niin kivoja eläinjuttuja ja sit semmoselle Kissanhäntä kainalossa ja Lumikissan siperiankissat -blogeille, koska kyllä me Seitan kanssakin tykätään kissoista, vaikka ollaankin koiria. Ai niin ja sit yhden toi ihminen haluu välttämättä antaa Amatööriputkimiehelle, joka saa sen huonompinakin päivinä hihittelemään ja on siellä sivuilla juttuja koirista ja Kaapopupustakin. Hei, mitä muuten ne puput on? Meillä ei taida tällä hetkellä semmosia ollakaan..

Lempi on kesytetty

Viikon verran siihen meni, mutta nyt Lempi on kesytetty ja me ollaan hyviä kavereita. Seitaa edelleen vähän hirvittää ja se yrittää peittää sitä ärhentelemällä. Mä kumminkin leikin Lempin kanssa tänään hippaa ja juttelin sen kanssa niitä näitä. Vähä toi aurinko tuppas häikiin tossa ekassa kuvassa. Ei toi mun ilme suinkaan siitä johdu, että mä mitenkään ujostelisin...Lempi on kiva koiratyttö.

Luomuleluja

Lappari on lapparin paras lelu, mutta löydetään me tuolta pihalta paljon muutakin, millä voi pitää kivaa. Ihmiset tekee kuulemma joskus tikusta asiaa. Kyllä mekin se osataan. Tällä kertaa Seita vaan haki vähä isomman lahon kalikan, jota oli sit kiva pureskella ja vääntää.

Vandaaleita ja nuorisorikollisia

Me saatiin tänään Seitan kans tommoset uudet, hienot pannat. Ne on nahkaa. Niissä on pehmusteita ja tommoset punaset piikkilankakuviot. Matalampi ihminen kyllä sanoi, et me näytetään aika pöhköiltä tollasissa rokkipannoissa, kun ei meissä oo yhtään katu-uskottavuutta. Kotia tultaessa silläkin muuttui ääni kellossa, kun se näki mitä me oltiin vaihteeks askarreltu. Enää ei ollu pelkästään kukkapenkki kuin pommituksen jäljiltä. Talon viereen oli ilmestyny hirmunen kuoppa, josta pääsee pian ties minne mökin alaisiin katakombeihin. Heti se sit rupes nimitteleen meitä nuorisorikollisiks ja vandaaleiks ja meissäkö ei muka oo katu-uskottavuutta !?

Mukkelis makkelis

Joka puolella surisee, pörisee ja linnunpoikaset mekastaa. Aurinko paistaa. Kaikki vihertää. Tänään me lenkillä juostiin ja telmittiin niin, että mentiin ihan mukkelis makkelis ja maailma oli enimmän aikaa kallellaan. Kyllä kesä on ihanaa aikaa. Varsinkin Seita on ihmeissään. Eihän se tämmöistä voi edes muistaa, kun se syntyi vasta syksyllä. (Enkä mä muuten tossa viimesessä kuvassa Seitaa purru. Se vaan tarkisti onks mun hengitys raikas)

Turkispeitto

"Mä voi peitellä sut, Vinski, jos sua palelee", sanoi Muska ja sitte ne otti yhdessä päivänokoset.

Iso otus

Lempin lisäksi meidän lenkkipolun varrella asuu toinenkin iso eläin. Mä en oikein tiedä, miksi tommosia otuksia sanotaan. Se oli kuulemma hyvä kaveri yhden näiden meidän ihmisten entisen koiran kanssa (Semmosen Serin, joka meni koirien taivaaseen 17 ja puolivuotiaana, ennenku me muutettiin tänne kotiin). Se taitaa olla vähän yksinäinen tuolla aitauksessa tai sitten se luulee meitä siksi Serikoiraksi, kun se aina tulee kattomaan läheltä, kun me mennään ohi. Mä oon joskus menny sitä nuuhkimaan, mut Seita ei uskalla, kun se on noin hirveen iso.

Värit sekaisin

Kamerasta on ollu viime päivinä säädöt jotenkin sekasin ja me näytetään Seitan kanssa kuvissa melkeen vihreiltä. Oikeesti mä oon kyllä ruvennu haalistuun auringossa. Kunhan kamera saadaan kondikseen, yritetään ottaa kuvia, josta näätte kuinka mun suklaanruskeaan karvaan on tullu kullanvärisiä raitoja. Matalampi ihminen on niistä mulle kuulemma kateellinen. Sen kun pitää itte laittaa raidat purkista...No, tosta ylläolevasta kuvasta näkee ainakin sen, että aina ei tiedä, missä minä lopun ja Seita alkaa.

Pusu

Ujo Lempi

Meidän lenkkipolun varrella asuu koira, jonka nimi on Lempi. Se on tosi ujo ja arka, vaikka on tommonen meitä paljon isompi rottis. Nyt me ollaan parina päivänä käyty tervehtimässä ja vähä kesyttämässä sitä. Aluks se ei meinannu uskaltaa ollenkaan tulla meidän luo niin, että sen ihmisen piti vähä tuupata sitä pepusta. Tänään me jo vähän leikittiin. Mä yritin sanoo sille, että me ollaan ihan pieniä ja vaarattomia, mutta Seita meinas pilata koko jutun, kun se rupes haukkuun sitä. Mun mielestä ei silleen kannata tehdä uusille tuttaville. Onneks Lempi toipu siitä nopeesti ja tänään ne Seitan kanssa jo vähä juoksentelikin yhdessä. Soli oikein hyvä, sillä mä sain sit sillä aikaa ihan rauhassa tutkii, mitä löytyi Lempin luukätköstä.

Dilemma

Mitä silloon kuuluu tehdä, kun talossa on vain yks puoliska possunkorvaa ja kolme koiraa? Oikea vastaus olis tietenkin, että painella kiireesti kauppaan hakemaan uus pussi, mutta ihminen ratkaisikin dilemman tänään toisin.

Koska Essille tulee possunkorvista massuvaivoja, se putos pelistä heti kättelyssä ja sai tikkuluun. Seita pyrki kyllä kans korvalle, mutta koska se on niin ahne ja yrittää aina pomottaa meitä muita, ihminen antoi sen herkun vaihteeks mulle.

Eikä Seita sitä multa pois uskaltanu tulla ottaan, kun se taitaa tietää, että ihan oikeesti mulla on kanttia vähä enemmän ku sillä, jos tosi paikka tulee, mutta kyllä se aika rumia jutteli . Kattokaa vaikka sen suupieltä tuossa kuvassa. Sai se kyllä tollasen ison puruluun ja semmosen pikkutikunkin, muttei se kuulemma ollu sama ja se päätteli, että se on Essin syy. Onneks Essi älys mennä vähä kauemmas turvaan blondin kiukulta. Ja mä nautin...

Ei toi nyt munkaan mielestä mikään ihanneratkasu ollu. Ihmisen logiikka on joskus kummallista, mut onneks me koirat ei kanneta kaunaa. Kun korva oli syöty me leikittiin taas vaikka mitä yhdessä.

Lellipentu

Aurinko paistaa, mutta tuuli puhaltaa kovasti. Me lapinkoirat ei säitä säikytä, mutta nuo kisut on vähän krantumpia. Ne nauttis mieluiten sekä ulkohäkin jännittävistä näkymistä että sisätilojen lämmöstä yhtä aikaa. Toisia kissoja matalampi ihminen helpommin komentaa, mutta tota Muskaa se selvästi lellii. Tänäänkin se sai nuuhkia tuulta avoimesta ikkunasta, kun kerran halus ja ihminen kiltisti vaan paleli, kun kisu tahtoi ulkoilla sisällä. Mäkin haluun tommosen hännän, jos sillä saa tehdä kaikkee sellastakin, mitä muut ei saa.

Jonossa

Väitätteks tekin, ettette muka nää minne me jonotetaan? No, nakkikiskalle tietysti. Myyjä lähti vaan hakeen lisää sinappia... Ei vaiskaan, mut kaikkee voi kuvitella, jos on hyvä mielikuvitus ;-)

Nukuksä?

Hei, nukuksä? Kuule, aioksä vielä kauanki nukkuu?? Ei sua kiinnostais leikkiä mun kans?

Pahankuriset

Tänään me on jouduttu Muskan kans vähän epäsuosioon. Mut minkäs sille voi, että aina joskus sattuu ja tapahtuu.

On ollu niin sateista, ettei me oo voitu olla paljon pihalla. Sitten on pitänyt keksii sisätiloissa omaa kivaa. Multa meni heti aamulla rikki yks lasikippo ja Muska pudotti tosta piirongin päältä ison kukkaruukun. Siitä vasta kiva sotku tuli, kun päällimmäinenkin purkki meni rikki ja palasia ja multaa oli yltympäriinsä.

Mua hävetti sit vähän Muskankin puolesta, kun kissanpennut ei vissiin ite osaa. Siltä se ainaki näyttää. Tossa kuvassa mä sit yritän olla oikeen kiltin näkönen meidän molempien edestä, ettei ihminen enää huutais meille, mut Muska vaan koukkii viimeisiä multakokkareita piirongin alta. Hohhoijaa. Loppuis jo tää sade.

Noi pölykoirat tuolla takkavälinesetin takana alkaa muuten olla sitä kokoluokkaa, että ne varmaan syö pian Muskan, jos ei joku tee pian niille jotain. Meillon kaikilla yhtäaikaa karvanlähtö ja toi matalampi väittää, että meidän irtokarvoista sais koottua vaikka yhden ylimääräisen kissakoiran. Mä haluisin kyllä nähdä, minkä näköisen se sais aikaan..

Ahkerana pienestä pitäen

Mä oon muuten ollu ahkera ihan alusta asti. Kattokaa ny vaikka, kuinka mä autoin puutarhatöissä viime kesänä heti, kun mä pääsin pihalle.

Kaverikoiria

Tänään mä pääsin taas korkeemman ihmisen kanssa töihin. Siellä mun piti vahtii narun päässä autoo sillä aikaa, kun se teki talossa sisällä töitä. Yks täti tuli mua rapsuttaan, enkä mä viittiny haukkuu sitä, kun ei se varmaan ollu mikään rosmo, kun ei se vieny autoo, eikä muakaan, vaikka mä oon kuulemma rakas ja kallis.

Kotimatkalla me käytiin kattoos yksiä mun kaverikoiria ja niitten agilityrataa. Agilityt jäi kumminkin toistaseks kokeilematta, kun oli niin kivaa juosta kilpaa, mutta ehkä mä vielä joskus kokeilen, miltä tuntuu hypätä tommosesta renkaasta.

Hirveetä

Hui hirveetä, mitä me nähtiin korkeemman ihmisen kanssa eilen metsälenkillä! Me just mentiin semmosta pientä hiekkatietä ja tultiin mutkan takaa. (Meidän pitää nykyään kulkee aina remmissä, kun kaikki eläimet tekee nyt pesiä ja monilla on jo poikasiakin, eikä me kuulemma saada häiritä tai syödä niitä)

No, ne ei kyllä just silloon pesiny, mitkä siellä mutkan takana odotti, vaan seisoi ja toljotti ku jättiläislehmät uutta veräjää. Lehmiä ne ei kumminkaan ollu, eikä hevosiakaan. Semmosia mä oon nimittäin jo nähny ja haistanu. Nää oli vielä korkeempia ku toi meidän korkeempi ihminen ja sekin on tooosi korkee. Niitä oli siinä kolme.

Ne kattoi meitä aika pahasti, eikä liikkunu minnekään ja mä tunsin, että ihminen fleksin päässä tiukensi vähän otettaan. Mäkin salaa toivoin, ettei Seita nyt ihan tyystin ratkeis liitoksistaan ja onhan se onneks vähä järkiintyny. Se sanoi vaan ihan hiljaa "puh, puh", kun me liikuttiin lähemmäs.

Lopulta ne hirviöt päätti ettei ne viitsi syödä tai talloo meitä ja lähti jatkaan matkaa ihmeen äänettömästi siinä ryteikössä. Kun ne oli menny pois me päästiin haistelemaan sitä paikkaa, missä ne oli ollu ja se homma me hoidettiinkiin tarkkaan. Tästä lähtien mä muistan aina, miltä hirvet haisee!