Kissanhännänvetoa

 Järven päällä on vielä toi kiva kansi. Korkeemman kanssa ollaan päästy juoksenteleen sen päällä (korkeempi on kyllä suksitellu) joka päivä. Nyt siihen hupiin tulee viikon paussi, kun korkeempi kuulemma lähtee viikoks työreissulle. Mä kyllä vielä vähän toivon, että pääsisin mukaan, mutta ei oo toistaseks luvattu..

Ihmiset, ja mä ittekkin, ollaan onnellisia, kun en mä oo saanu yhtään uutta kohtausta tässä kuussa. Dieettikin etenee hitaasti, mutta varmasti, koska kellarissa odottelee vielä yks säkki sitä pahaa kuninkaallisen kaniinin sapuskaa..

Mä oon kyllä haistanu, että sillä aikaa, kun me käydään maailmalla, Muska leikkii meidän tavaroilla. Eilen se ei kumminkaan meinannu antaa enää ollenkaan takas tota meidän luuta.  Ainu vinku ja puhisi sille, mutta katti vaan tuijotti happamana, kunnes oli ottanu kiusanteosta kaiken ilon irti...No, eihän se meistäkään tietenkään enää hauska kapine ollu sitten, kun sitä ei enää kissakaan halunnu..

On hauskaa, kun tästä talosta löytyy aina kaveri pieneen kissanhännänvetoon, jos semmonen sattuu huvittaan.

Parempaa ruokaa, kiitos!

Nyt mua vähä masentaa - muukin ku epilepsia ja laihdutuskuuri. Meillon nimittäin kupissa nykyään aina pahaa ruokaa. Mä HALUUN jotain parempaa. Muuten en enää ikinä syö omasta kupista mitään, vaan kiipeen pöydälle ja syön kissojen ruokaa.

Pentuina saatiin Seitan kanssa usein itse keitettyy puuroo. Viime vuosina toi henkilökunta on törkeesti laiskistunu ja ruvennu syöttään meille Royal Caninin nappuloita. On jouduttu pupeltaan Medium adultii, sensibleä ja nyt sit vielä kaiken kurjuuden huipentumana sterilised-versiota, joka on jotain ällöö laihismuonaa koirille, joilta on vauvantekovehkeet viety.

Nyt matalampi on onneks ruvennu epäileen, että toi mun silmänympärystän punotus sekä Seitan että mun ihon kutina saattaa johtuu just tosta ruuasta, eikä esimerkiks Dentastickseistä, joita se joskus on kans epäilly syyksi.

Se on tähän asti kuulemma ajatellu, että täytyyhän "kuninkaallisen kaniinin" olla hyvää ruakaa, ensinnäkin, koska se on niin kallista. Toiseks siitä syystä, että sitä myydään eläinlääkäriasemilla ja kolmanneks siks, kun se on ainoo merkki, josta meidän kissat on ihastuksissaan.

Nyt on vaan isona pulmana se, mikä olis sit joku toinen nappulamerkki, jota me voitas kokeilla. Mun miälestä sen pitäis olla ennen muuta HYVÄÄ, mutta matalampi meinaa, että sen pitäis olla myös laadukasta ja saatavilla nettikaupasta, koska ei me täältä mettänperältä mihinkään koiranruokakauppoihin päästä. Mitä teillä syödään? Osaisitteks suositella jotain?

Laihiksella

No, joo, munhan siis pitäis olla laihiksella. Se tarkottaa sitä, että kotioloissa kattaus on entisestään huonontunu. Matalampikin on ruvennu nipottaan. Korkeemmalta ei mun suuhun oo lipsahtanu paljo mitään ennenkään.

Retkellä tarttee kumminkin koittaa, josko noi meidän ihmiskaverit heltyisi. Jos pelkkä tuijottaminen ei riitä, hivuttautumiskonstikin on aika hyvä. Ajatuksen voimalla siirtämisharjotukset on vielä vähän vaiheessa.

Yleensä tossa kohtaa tulee jo korkeemmalta noottia, mut nyt se keskittyi kuvaamiseen.

Epilepsia

Meillä ei oo nyt oikeen kivaa. Harmia on muustakin kuin noista tassukarvoihin kertyvistä lumipaakuista..

Tapaninpäivän aamuna mulle tuli yhtäkkiä kamalan huono olo. Matalampi kuuli, kun mä vinguin olkkarissa ja tuli äkkiä kattoon. Mun suusta tuli vaahtoo ja mä olin hetken ihan kanttuvei. Ihmiset säikähti hirveesti. Ne päätti kumminkin oottaa ja kattoo oliks se vaan yhden kerran juttu - varsinkin, kun joulunpyhinä on aika vaikee päästä tohtoriin.

Kuukauden kuluttua tuli toinen samanmoinen kohtaus. Sit ne kärräs mut eläinklinikalle. Siellä musta valutettiin verta pulloon, kopeloitiin  joka paikasta ja haukuttiin liian paksuksi. (Höh. Mun mielestä se on kyllä niitten oma vika. Rupesin lihomaan heti, kun ne siellä samassa paikassa vei multa vauvantekovehkeet).

Kun mitään muuta syytä ei löydetty, ne sanoi, että mulla on epilepsia. En oikeen tiedä mikä se semmonen on, mutta ihmiset tuli siitä hirveen surullisiks ja järkyttyneiks, joten ei kai se mitään hyvää voi olla..

Nyt me vaan kauheesti toivotaan, ettei se sama tauti tuu mun pennuille, eikä Seita tieteskään voi Unnin kanssa hankkia palleroita,  kun Unni kerran on mun poikanen..

Tämmöstä me ei kyllä osattu arvata siinä vaiheessa, kun mun pentuja suunniteltiin. Elämä on joskus aika paakkuista ja surullista..

Mä piänenä

Kun ei niitä Seitanpoikasia nyt vielä tullukaan, matalammalla on vissiin vähä pentukuume. Se kävi sit kurkkaamassa yhen meidän ihmiskaverin blogiinkin, missä on semmosia kuvia musta ja Seitasta pentuna, joita ei oo täällä. Toi iso kissa, jota mä siellä pyydystän, on meidän Piisku. Siellä entisessä kotona (missä me kaikki asuttiin) se sai vielä ulkoilla (tarkasti valvottuna. Mä siis hoidan noissa kuvissa sitä valvontahommaa..). Täällä ei kisuja ulos päästetä, kun tie on ihan vieressä..

Ihanan viileetä

On ollu kauniita, aurinkoisia pakkaspäiviä.Valo lisääntyy kaiken aikaa ja lunta on just sopivasti kaikenlaisiiin kaivauksiin..(myyrän metsästys tossa taitaa olla meneillään, mut myyrä sattui vissiin just olemaan kyläreissulla).

Ainun aikuistumiskausi jatkuu. Sehän täyttää nyt maaliskuussa 2v ja viimeinkin se on tajunnu olevansa iso koira. Se kulkee lenkillä omia polkujaan ja soittaa joskus Seitalle ja mulle suutaan. On se kumminkin niin pehmosen luontoinen, että Seita pistää sen ojennukseen alta aikayksikön, jos se tosissaan rupee isottelemaan.

Me ollaan pidetty hauskaa metsässä ja järven jäällä. Lumesta tarttee nyt ottaa ilo irti, sillä matalampi on ruvennu rapistelemaan siemenpussejaan ja lappamaan multaa ruukkuihin, niin että kai tää riemu pian muuttuu räpäskäks, sitten rapaseks ja lopulta kesähelteiksi. Sitten on lapinkoiralle taas paras paikka meidän huushollissa kellarissa. Siellä on ihanan viileetä.