Viilentäviä kuvia

Nyt on niin hikikuuma, että jotain viilentävää tarttee keksiä. Ihminen kaivoi esille noi pari talvista kuvaa ja väitti, että niiden katseleminen selvästi viilentää, kun vaan keskittyy ja kuvittelee itsensä lumen keskelle. Ihmiset on joskus hassuja..

Tanssiharjoituksia ja treffi-ilmoituksia

Toi matalampi on vissiin vähä helteestä höpsähtäny. Sille on tullu pentukuume. Eilisen se istui koneen äärellä ja etsi kuulemma mulle netistä sulhasta ens kevääksi. Ettis ihan ittellensä vaan, kun sillä se kuumekin on.

Syksyllä mun pitäis kuulemma mennä lonkkakuvaukseen ja jossain vaiheessa myös johonkin silmäpeilaukseen, kun meidät lapinkoirat tarttee tarkkaan tutkia, ennenku pentuja hankitaan. Pitääköhän osata tanssia kans? Mä en tiedä, mutta varmuuden vuoksi me Seitan kanssa tossa yks päivä harjoteltiin. Seitakin ehkä kuulemma viedään tukimuksiin, mutta sille ei välttämättä toivota koiravauvoja, kun ei meillä mikskään vauvatehtailijoiksi aiota ryhtyä. Mulla on kuulemma kumminkin niin upea persoonallisuus, että lisää tämmösiä olis kiva saada (noin sano toi ihminen, en mä itte :-). Kattotaan nyt kumminkin ensin ne lonkka- ja silmätutkimusten tulokset.

Yhen ihanan poikakoiran toi matalampi kuulemma tästä aika läheltä bongas. Se on melkeen Seitan värinen ja kuulemma tosi kiltti ja terve. Se on kumminkin jo aika vanha, joten tarttis selvittää sekin, tykkääkö se ylipäätään tämmösistä nuorista tytöistä..

Hellettä pitelee

Hellettä pitelee ja tämmöisille paksuturkkisille pörriäisille se on kyllä tukalaa. Meiltä molemmilta onkin ruvennu karvat lähtemään ja ihmiset vielä pahentaa tilannetta rapsuttelemalla harjalla mennen tullen. Lenkillä helle ei kuitekaan yhtään haittaa. Vauhtia riittää ihan niinku muulloinkin. Kun vaan käärmeet pysyis poissa meidän pellolta, ettei käy niinku Essille ja sen äitikoiralle kolme vuotta sitten. Se oli kuulemma kamalaa. Essiä pelottaa vieläkin kaikki kiemuraiset maassa makaavat oksat..

Lassottu Lempi

Töitten jälkeen käytiin treffaamassa Lempiä ja kertoos, mitä meille kuuluu. Sillekin kuului kaikenlaista ja tällä kertaa me keksittiin uus yhteinen leikki. Lempi haki köyden ja sit me kiskottiin sitä. Kotona meillä on oranssi köysi, Lempillä oli sininen, mutta ihan yhtä kiva se oli. Superjännää oli, kun mä lassosin Lempin ja se oli olevinaan joku iso villieläin, jonka mä kesytin. Tommoselta se näytti.

Leirikoira

Seitalla oli kuulemma poikaleirillä kivaa. Siellä oli tarjolla makaronilaatikkoo ja paljo rapsutuksia. Oli sillä kumminkin ollu mua ikävä. Sen huomas siitä, kun se tuli kotiin ja pääs autosta ulos, niin se juoksi heti ulkohäkille, missä mä olin ja pesi mun nenän ja korvat perusteellisesti. Sit me leikittiin ja riehuttiin taas ku heikkopäiset peikot ja lopulta nukahdettiin nurmikolle kuonot vastakkain. On ihan kivaa käydä töissä, mutta vielä mukavampaa on tulla kotiin oman siskokoiran ja muun lauman luo.

Mimmi

Seita lähti sit vaihteeksi korkeemman mukaan töihin. Tosin vaan yhden yön leirille, eikä Lappiin asti ollenkaan. Sillä onkin selvästi enemmän taipumusta vahtikoiraks ja pehmoleluks kuin paimenkoiran hommiin, joten ei sitä taida kannattaa Lappiin viedä. Se on aika monessa jutussa samanlainen kuin toi meidän matalampi ihminen ja korkeempi sanoo aina, että sitä se ei ottais vaellukselle mukaan mistään hinnasta. Kerran ku joku kysyi "Miksei?"se vastas, se että aika monet siellä reissussa mättäälle istahtaa ja uhkaa olla liikkumatta enää askeltakaan, mutta toi matalampi ihan varmasti tosiaan jäis siihen. Seitan kanssa vois käydä samoin ja kuka tuommoista pörrömuhkua jaksaa tunturista kotiin kantaa..

No, me ollaan nyt sitten matalamman, Essin ja kissojen kanssa keskenämme kotona. Mimmi on jostain vähän pahalla päällä. Se kiukuttelee kaikille ja yrittää karkailla pihalle, vaik sen pitäis olla sisäkissa. Kostoks ihminen nappas äsken siitä kuvan, vaikka se on kuulemma hankala kuvattavakin, kun sillä on niin hyvä suojaväri, ettei kamerakaan meinaa tunnistaa koko kisua.

Kesän maku

Miltä kesä maistuu? Pitää maistaa ennenku tietää..

Susien sukua

Pääsisköhän tämmösellä purukalustolla hammastahnamainokseen. Seitaan näyttää ainakin tekevän vaikutuksen..

Merri ja Pippin

Siitä on jo muutama viikko aikaa, kun Merri ja Pippin päästettiin lampolasta laitumelle. Ne on keväisin aina kamalan likaisia vietettyään talven heinän ja lampaankakanpölyisissä sisätiloissa. Pian kesän sateet ne kuitenkin puhdistaa. Ihminen lainaa aina meidän fleksiremmejä, kun se kuljettaa ne laitumelle, kun sinne on aika pitkä matka. Se kestää tooosi kauan, kun niin usein tarttee pysähdellä tuoretta ruohoakin maistelemaan.

Hähhähhhäää

Tienvarresta löytyi viimeks lenkillä tommonen kiva punainen putkenpala. Leikittiin sillä pellolla.

Seita oli tosi hassun näköinen, kun se putki lopulta meni palasiks ja osa jäi sen kuonon päälle roikkumaan. Mä nauroin niin, että meinasin kellahtaa kumoon. Hähhähhäää..

Symmetriaa

Rippikoulun käyny ja rokotettu

Siellä Lapissa, yhdessä leiripaikassa, asui tommonen punainen pystykorva. Sen ihminen sanoi, että se on kiukkuinen ja häätää kaikki vieraat koirat pois. Onneks mä olin harjotellu Seitalla ja naapurin Lempillä koirankesytystä, niin mä osasin olla sille just niinku piti, eikä se sit viittiny mua purra, eikä hätyytellä. Mä kysyin siltä, voitaisko vaikka leikkii, mut se oli vähä tosikko. Yritti se kumminkin parhaansa, eikä meille sit tullu mitään kränää, vaikka se olikin sen reviiri.

Mä oon nyt sitte rippukoulun käyny ja rokotettu. Melkeen aikuinen koira siis ja kyllä sen matalampi ihminen ja Seitakin huomas, kun me palattiin kotiin. Matalampi sanoi, että mä olen muuttunu.Tietysti turkki oli vähä kasvanu ja haalistunut auringossa, mutta on mulle kuulemma tullu myös lisää itseluottamusta ja semmosta sisäistä voimaa, jonka Seitakin huomas.

Ensi sitä tais vähä ärsyttääkin se ja se yritti vähä mitellä voimia mun kanssa. Mä en kumminkaan koskaan rupee oikeesti sen kanssa tappeleen. Mullon nääs kanttia ilman puremista ja rähinääkin. Todellinen vahvuus meillä koirillakaan ei riipu pelkästään lihaksista..

Näkymiä

Petra halus nähdä minkämoisissa maisemissa me siellä Lapissa vaellettiin. Tommosta siellä oli. Luntakin vielä monessa paikassa. Ne ihmisenpoikaset tykkäs lasketella, mutta sitä touhua me oman ihmisen kans vaan katteltiin kauempaa.

Toi alin kuva taitaa olla just siitä, kun mua kurkkas sieltä veden pinnasta joku pienen karhun näkönen otus..

Mistä ne tietää?

Seitaa jäi vähä vaivaamaan semmonen juttu, että kun mä olin pois, ihminen moitti sitä joka aamu ja muistutti, että sohvalle EI SAA mennä. Se ei tajunnu, enkä kyllä mäkään, et mistä ne voi tietää, että se on on nukkunu sohvalla, kun ei ne oo koskaan nähny. Mehän hypätään lattialle aina hyvissä ajoin ennenku ne tulee alakertaan. No, samasta asiasta matalampi on kyllä rähissy mullekin, kun se on imuroinu ruskeita karvoja istuimista. Tänään kuitenkin selvis, ettei toi blondi oo ajatellu asiaa ihan loppuun asti. Se on jättäny todisteita jälkeensä...

Terveisiä Lapista

Mä oon kotona taas. Ihminen lupas laittaa tänne paljon kuvia reissusta, mutta alotetaan näistä. Tästä te näätte, mitä me siellä oikeen tehtiin. Me siis paimennettiin noita ihmisenpoikasia viikon verran Lapissa. Joinakin päivinä ne käveli noi isot härvelit selässä jopa 14 kilsaa. Mullei ollu semmosta härveliä, mutta mä juoksinkin joka päivä ainakin kolminkertaisen matkan, kun kävin vähän väliä tarkistamssa, että jonon alkupäässä on kaikki hyvin ja jos joku poikkes reitiltä, lähdin heti kysyyn, et voisiks kuule tulla muiden joukkoon, ettet vaan mee hukkaan tai joudu suden suuhun.

Paimennushommissa mä keskityin siihen täysin, enkä menny kenenkään luo rapsutettavaksi , mutta taukopaikoilla olin niille pehmoleluna. Parina yönä piti myös maata teltan ovella vahtikoirana, kun näin että kauempana liikuskeli semmosia kummallisia sarvipäitä ja mua huolestutti, josko ne vaikka pyrkii telttaan lämmittelemään, kun oli niin kylmä yö.

'
Siellä oli paljo semmosia nuoria, joilla on kotonakin koira, eikä ne meinannu uskoo, kun korkeempi ihminen sanoi, ettei mua oo mitenkään koulutettu. Kumminkin mä osasin paimentaa. En karannu mihinkään,en haukkunu, en ollu vallaton, eikä mua missään vaiheessa tarvinnu pitää kytkettynä.

No yks nolo pikku juttu kyllä sattui, kun päivän vaelluksen jälkeen Juhanan sukat haisi niin hyvälle. Mä en kertakaikkiaan voinu vastustaa kiusausta vaan pihistin ne teltan eteisestä ja natustelin kantapäihin reiät. Kyllä mä tietysti NYT tajuun, ettei se ollu kiltisti tehty, mutta silloon se tuntui hyvältä idealta.

Kaiken kokoisia vesiäkin me ylitettiin. Mä muuten menin kans tuota puuta pitkin, mutta kävin kyllä uimassakin, menin moottoriveneellä, enkä käyttäny juoma-astiaakaan koko viikolla, vaan hörppäsin suoraan purosta aina kun jano iski. Taivaaltakin tuli vettä aika paljon ja välillä me oltiin aika märkiä, mutta oli se vaan hieno reissu.

'

Häkillinen pikkutiikereitä

Missä koirat rapsuttaa...

Nyt kaikki kyllä heti huomaa, että nää on muutaman viikon takaisia kuvia. Maa oli silloon vielä meidän häkissä ihan ruskee, mutta ei siellä paljon mitään kasva vieläkään, vaikka se on kuulemma ennen ollu lampaiden laitumena. Toi matalampi on meille aina välillä laulellutkin jotain vanhaa europliisua, jonka sanat menee "missä koirat rapsuttaa siellä lampaat ei voi laiduntaa.."

Tänään se kävi ilmottamassa meidät molemmat (siis Usman ja mut. Ei itteänsä. Ei se kuulemma sentään niin pöhkö oo) missikisoihin. Se kiva ihminen, jonka luona me asuttiin ihan pieninä, lupas esittää meidät kehässä ja niin me nyt sitte mennään jonnekin Kihniölle 25.7. näyttelemään. On se vähän hassuu, et me ollaan sitten samassa kehässä ja samassa luokassa, mut eihän tommosia juttuja kannata niin vakavasti ottaa. Kauniitahan me ollaan kumpikin.

Ihminen puhui äsken taas siihen piipittävään vekottimeensa ja sanoi monta kertaa Usman nimen. Mä menin sit kans ihan lähelle korvat höröllä ja laitoin kuonon sen varpaisiin, et se varmasti muistais sanoo Usmalle, että tulis pian kotiin. Mullon sitä kauheesti ikävä!

Kesää ikävä

Tänään meillon ollu sekä kesää että Usmaa ikävä. Ihminen katteli sit lohdukseen vähän meidän viimekesäisiä vauvakuvia. Ei oo kivaa, kun koko ajan sataa vettä niin, että pihalla turkki kastuu, eikä kukaan oo juossu mun kanssa kilpaakaan moneen päivään. Ei sen jälkeen, kun Usma lähti reissuun.

Mä oon sit vähä kiusannu Essii, vaikkei ihminen semmosesta yhtään tykkää. Mä oon pelotellu tota koiramuorii niin, ettei se uskalla enää syödäkään, kun mä oon paikalla, seisoo vaan tassut täristen kaukana kupista ja pelkää et mä puren. Sitä on tosi helppoo säikytellä... ja voin mä tietysti vaik purrakin

Ihmisiä mä en kumminkaan yritä koskaan pelotella enkä purra, vaan oon tosi kiltti ja tottelevainen. Ihan pupukoira, niinku tossa kuvassakin. Vai enkö muka oo?

Lohturuokaa

Tiättekö kuulkaa mitä on lohturuoka? No, se on esimerkiks sitä, mitä toi ihminen antaa meille, kun se on unohtanu meidät sadekuuron ajaks häkkiin niin, että ollaan kastuttu litimäriksi. Mä
en oo vielä monta kertaa semmosta saanu, mutta Essille se taitaa olla tuttu juttu, kun se kattoo matalampaa ihmistä noin merkitsevästi.

Siellä on jotain..

Siellä on jotain mielenkiintoista...

Ilman siskoo

Nyt ollaan oltu ilman Usmaa jo pari päivää ja kyllähän täällä välillä vähän kriisinpoikasta pukkaa. Kun sisko on poissa, mun ei tuu edes häkissä kauheesti juoksenneltua, kun ei me ton Essikoiran kanssa olla oikeen leikkiväleissä. Kun ei tarpeeks liiku, niin voi käydä tiätteks sillee nolosti, että tulee vähä massuvaivoja...Asiat ei oikeen etene nääs..

No, silleen mulle kävi viime yönä. Saattoi siihen tietysti vaikuttaa vähä se yks sohvatyynykin, jonka täytteet mä tyhjensin sillä aikaa, kun matalampi kävi jossain asioilla. Niitä tuli kai vähä maistettuukin. Niin ja pureskelin mä yhden lääkepurkinkin, jonka Muskakisu mulle pöydältä heitti. (Ihminen vaikutti tosi helpottuneelta, kun selvis, että se oli sentään ollu tyhjä, kun kuulemma sen sydänlääkkeistä olsin varmasti menny kokonaan kanttuvei). Joka tapauksessa aamuyöllä mulle tuli massu kamalan kipeeks. Tuli vahinkokin matolle ja vingutti. Kun ihminen sit lopulta heräs ja vei mut pihalle, mä söin ainaski lampaan annoksen ruohoo. Kun me tultiin takas sisälle, ihminen silitteli pitkään mun massua ja vähitellen mulle tuli parempi olo.

On mulla kyllä Usmaa ikävä, mutta se on sentään kivaa, että nyt mä saan rapsutuksia niin paljon kuin ikinä haluun. Usmallakin on ne paimenkoiran hommat kuulemma sujunu siellä Lapissa ihan erinomaisesti. Yks pentutilauskin oli kuulemma jo tullu, vaikka meille meinataan koiravauvoja vasta ensi kevääksi. Mistähän ne muuten meinaa niitä hankkia...