Seitaa nukuttaa

Täällä talossa on asunu ennen meitä paljon kissoja. Se me haistetaan vieläkin ja käyhän niitä tossa pihalla ja moittivasti ikkunoista kurkistelemassa, kun me ollaan vallotettu niiden koti.

Matalampi sanoo tietävänsä, että täällä on asunu myös koira, vaikkei me semmosta haistetakaan, kun siitä on vissiin niin pitkä aika. Sen huomaa kuulemma siitä, että ovet on raavittu tommosiksi (me ei olla sitä tehty. Ei vielä olla ehditty... ja hyvä, että on jo jäljet, niin ei tarvi kauheesti varoo) ja pihalla on vanha koirankoppi. Me ei oltais sitä koirankopiksi tunnistettu, kun ei meillä oo koskaan koppia ollu. Tai Essillä on ollu, mutta kuulemma kaksio, eikä tommonen yksiö..

Seitaa muuten nukuttaa ihan koko ajan - paitsi tietysti lenkillä. Siihen toi juoksenteluaika vaikuttaa vissiin tollee.

Saaren ympäri

Tänään siellä ekalla kunnon lenkillä uusissa valjaissa tutustuttiin uuteen koirakaveriinkin. Sillä oli ihminen mukana ja kierrettiin kaikki yhdessä kokonainen saari. Seita oli hiukan liian innoissaan tosta poikakoirasta, kun sillä on viimeinkin eka juoksu. Mut onneks se oli semmonen leikattu poika, joka ei kauheesti tytöistä kiinnostu.

Mua kiinnosti kaikista eniten yhellä rannalla viehko, haiseva kasa, jonne mä heittäydyin piehtaroimaan ja tartutin itteeni sen haisun, joka oli korkeemman mielestä aika kaamee. Se katto sitä läjää lähempää ja totes, että se tais olla ketunkakkaa.

Musta se oli herkullinen löyhkä ja on jännää ajatella, että joku ihan oikeesti vois erehtyy luulemaan mua ketuksi, mutta ihmiset ei tykänny yhtään. Kyllä ne kuulemma ketuista tykkää, mutta ketunkakalta haiseva lapinkoira on eri juttu. Jotkut ei vaan ymmärrä hyvän päälle.

Joululahja

Voi, miten hieno joululahja me saatiin Ailalta, yheltä meidän ihmisten kaverilta. Nää on sieltä Ailan nykyiseltä kotiseudulta, jostain Pattijoelta, Aatu-tuotteen valmistamat. Niinkus näätte, ne on oikein nimikoitu ja tuntuvat tosi hyvältä päällä. Me käytiin jo viime yönä pikaisesti kokeilemassa ja nyt parhaillaan, kun matalampi kirjottaa tätä, me ollaan taas järvellä valjastelemassa. On mukavaa, kun nää on joustavat, mutta samalla kertaa tosi napakat päällä.

Edes pukeminen ei oo ollenkaan hankalaa - ainakaan meille. Noilla ihmisillä tommosissa soljissa onkin aina enemmän pähkäilemistä. Joka tapauksessa mä innostuin heti, kun matalampi tänään otti noi valjakset naulakosta, vaikka olin nähny ne vasta kerran. Niin, että kyllä mä niistä tykkään vähintään yhtä paljo tai enemmänkin kuin niistä muista paketeista, joita me saatiin eilen. Ainaskin nää varmasti kestää kauemmin. Ne luut ja makkarat me vetästiin nassuun saman tien.

Iloista joulunaikaa

Christmas Glitter Graphics

Kaikenmoista

Tänään meillä on tapahtunu vaikka mitä. Pippin ja kanat haettiin tonne ulkorakennukseen, mutta ne tuli yöllä, eikä me vielä nähty niitä. Käytiin vaan nuuhkimassa jäljet.

Matalampi säikähti tänään hirmuisesti, kun se pyykkiä pestyään vei korkeemman sukkia kaappiin ja sieltä sukkalaatikosta löytyikin tommonen iso karvakasa. Se on Vinski, josta ei tiedä tosta kuvasta mikä on pää ja mikä häntä. Ei kyllä Piiskusta ja Muskastakaan tossa alemmassa. Ne tykkää nukkuu joskus tollee. Oikeestaan Piisku hoitaa ja pitää sylissä ihan kaikkia kisuja, jotka vaan menee pyytään, että hoida mua vähän.

Villiminttukissa puolestaan on tykästyny Seitaan ja se on oikeestaan aika kumma juttu, sillä Villiminttu on aina ollu semmonen primadonna, joka ei tykkää kuin itsestään. Nyt se kumminkin usein pesee Seitan naaman ja siinä on kova homma niin pienellä pesulapulla. Seitan mielestä sillä on mukavan karhee kieli ja se pistää aina silmät kiinni ja nautiskelee.

Naurattaa

Eilisen postauksen kuvassa me Arjaannelin mielestä naurettiin ääneen ja kyllä me oikeesti naurettiinkin. Lumi ja aurinko on niin mukavaa ja yhdessä telmiminen. Tänään me ei kumminkaan olla päästy minnekään, kun korkeemmalla ihmisellä on kiire ja kolmelta tuli jo niin pimeetä, ettei meitä iltalenkillä ainakaan kuvissa saa näkymään.

Matalampi piti tänään Seitalle esitelmän teiniraskauksien vaaroista ja siinä kohtaa Seitaa ei hymyillyttäny yhtään. Sen Maijasisko on nimittäin pyöräyttäny seitsemän kaunista pentua melkeen pari vuotta ennen aikojaan. Käykää vaikka tuolta sivupalkista kattomassa Ikimuiston kennelin sivuja. Siellä on niistä kuva. Mahdottoman somia ovat, mutta ei niitä nyt Kennelliiton rekisteriin saa, kun äitee on liian nuori. Onneksi kaikki sentään meni synnytyksessä hyvin ja Maijakin on kiltti ja reipas äiti.

Seita on onneks vielä niin vauva, että ei se poikakoirista vielä perusta. Pennuista se vois kyllä tykätä, kun se on niin kova hoitaan kissoja, mutta kyllä meissä on kuulemma tähän huusholliin toistaiseksi pentuja ihan tarpeeksi. Niin toi matalampi ainakin väittää.

Veden päällä

Täällä uudessakotona me on Seitan kanssa joka päivä päästy harjotteleen veden päällä kulkemista (tiätysti siinä on semmonen kova kansi. Ei kai me muuten..) Nyt se alkaa jo sujua. Aluks Seita pelkäs pilkkijöitä ja matalampi, että me pudotaan jäihin. Nyt kumpikin ottaa jo rauhallisemmin. On tosi kivaa, kun on paljon tilaa juosta niin lujaa kuin tassuista irtoo.. Tosin tossa alimmassa kuvassa meinaa irrota vähä muutakin. Blondi oli aika raivokkaalla päällä.

Karvainen jouluenkeli

Meillon aika paljon karvaisia joulukoristeita, eikä se oikeestaan ihmisiä kuulemma haittaa muuten ku silloin, kun me pyritään syrjäyttään ne ei-karvaiset. Tänään mulle tuli vähä noottia, kun juoksin aamulla keittiöön joulutonttu suussa. Se oli semmonen pehmonen ja mukava ja katteli mua niin kutsuvasti TV-tason reunalta, mut lähempää tuttavuutta niiden kanssa ei kuulemma saa tehdä, eikä varsinkaan kattoo, mitä ne on syöny. Tylsääää.

Tänään kotona

Miisu on vanha, raihnainen ja vähän höpsö kisu. Se luulee, että silityslauta on sitä varten, että siihen kissat voi asettua silitettäväksi. Me Seitan kanssa tiedetään, että paras paikka koiralle on olla aina tapahtumien keskipisteessä, vaikka se sitten tarkottaisi keskellä lattiaa lötköttämistä niin, että ihmiset kompastuu meihin mennen tullen.

Vinski puolestaan on vesikissa. Matalampi on sitä mieltä, että sen perimään on varmasti lipsahtanu ripaus saukkoa. Se nimittäin tykkää vedestä ihan kaikissa muodoissaan. Pesuallas on sen suosikkipaikka. Siellä voi vaikka nukkua ja välillä sille pitää avata vesihana. Siinä se sitten kylpee, juo ja leikkii, eikä edes kastu, kun sen turkki on niin kiiltävä ja jonkinlaisen vahakerroksen peittämä. Ihan hassu Vinski.

Mikä maa, mikä valuutta?

Tekniseltä kannalta katsottunahan koira ei silloin ole sohvalla, jos sen etutassut on kissan kiipeilytelineellä. Eihän ookaan?

Me ollaan Seitan kanssa yritetty kurkkii ikkunoista ja kuunnella tarkasti ovella, että jotenkin hahmotettais, missä nyt oikeen ollaan ja mitkä äänet kuuluu asiaan. Toki me on päästy korkeemman kanssa jo monta kertaa lenkille (ja siellon niin paljon jänniä hajuja, ettei meinata päästä eteenpäin ollenkaan), mutta ei me vielä oikein ymmärretä mitä on missäkinpäin. Ei vissiin oikeen noi ihmisetkään.

Essi kumminkin päätti ottaa asiasta ihan itsenäisesti selvää ja karkas tosta pihasta eilen, kun matalampi oli päästäny sen pissalle. Onneks se on jo niin vanha ja hidas, että korkeempi sai sen ihan helposti juoksemalla kiinni. On tämä muutos vaan jännää..

Näin meitä viätiin

Noin meitä eilen autolla vietiin. Kisut joutui tommosiin koppeihin paitsi Piisku ja Vinski, jotka on sen verran leppoisia, ettei niitä tarvinnu pistää matkan ajaks kaltereitten taa. Me Seitan kans tietysti istuttiin koko matka kiltisti penkillä, muttei kukaan kerinny meitä kuvaamaan, kun koko päivä oli yhtä hässäkkää.

Pikkukisut Muska ja Mimmi otti operaation yllättävän rauhallisesti. Vanhemmat kisut vähän mökötti. Vinski meni heti uuden kodin ovesta päästyään niin perusteellisesti hukkaan, että löytyi vasta seuraavan vuorokauden puolella. Matalammalle tuli oikeen huoli ja hätä, ettei se vaan oo päässy karkaamaan ovesta ja joutunu kadoksiin. Ei onneks ollu. Aamuyöllä se sit ryömi yhden kaapin takaa esille ja oli suunnattoman helpottunu, kun ei maailmanloppua tullukaan. Siitä riemusta se herätti matalamman ja pörisi & puski ja halus rapsutuksia ainakin tunnin.

Muska muuttaa

Eihän tämä muuttaminen nyt pelkästään kamalaa ole. Kun kaapit tyhjenee, sinne mahtuu enemmän kissoja ja tottahan vaihtelu virkistää (ellei sitten lopen uuvuta). Vähän vakavaksi tuon Muskan ilme on muuttunut ja tassutkin on kyynärpäitä myöten ristissä. Kannattaa kyllä ollakin ja peukut pystyssä, sillä huomenna lähdetään koko konkkaronkka kahdella autolla kohti uutta kotia. Voi olla pientä hässäkkää tiedossa kun yritetään tukkia kuus kissaa, kolme koiraa ja kaks ihmistä kahteen pieneen autoon...

Jos meiltä puuttuis kissoja..

Toi punanen puuhkahäntä ei oo meidän, vaikka se tossa kuvassa siellä uuden kodin pihalla korkeemman auton päällä omistajan elkein köllötteleekin. Jos meiltä puuttuis kissoja niin sieltä niitä kuulemma helposti sais (mut ei onneksi puutu - yhtäkään). Viimeksikin, kun korkeempi tyhjäs muuttokuormaa pakettiautosta ja kävi viemässä tavaroita sisälle niin, että auton ovi jäi auki, sinne oli heti luikahtanu kaks pitkäkarvaista pörrökissaa.

Saapa nähdä, mitä ne katit tuumaa, kun me Seitan kanssa ilmaannutaan sinne vahtikoiriks. Meidän vahtivuorolla ei sitten vieraat kissat auton päällä hyppele (ainakaan ennenkuin me on pesty niiden korvat ja nuuhkittu kunnolla. Matalampi on opettanu, että kissoja pitää hoitaa, ei jahdata ja mehän tietysti uskotaan, mitä se sanoo).

Viimeistä kertaa tutussa metsässä

Viikonloppuna oltiin korkeemman kanssa juoksentelemassa ja matalampi sanoi, että se taisi olla meidän viimeinen lenkki tutussa metsässä. Seuraavan kerran lenkkeillään uusissa maisemissa.

Mä huomaan, että meidän matalampi ihminen on surullinen ja vanhemmat eläimet hämmentyneitä ja huolissaan. Onneksi me Seitan kanssa ollaan niin nuoria ja tuoreita, ettei uusiin asioihin ja paikkoihin sopeutuminen oo meille mahdotonta.

Toista se on Essillä, joka on syntyny tässä talossa yläkerran portaiden alla, eikä kissoistakaan kukaan muu kuin Miisu oo koskaan asunu muualla kuin pentuna emon luona ennenkuin ne on muuttanu tänne.

Voi meitä parkoja

Yks koiranpoikasen tärkeimmistä avuista on osata näyttää säälittävältä tarvittaessa. Seita osaa sen tosi hyvin, mutta mun on tarvinnu vähän harjotella, kun innostun ja ilostun kaikesta niin herkästi, että surkea ilme ei kauan jaksa pysyä naamalla.

Tältä me kumminkin näytettiin eilen, kun matalampi jo toista päivää peräkkäin kaatoi meidän ruokakuppeihin kuivamuonaa. Toki se antoi kolmea eri sorttia, josta saa valita, mutta yhtä ällöttäviä ne on kaikki. Niin, että me ei sitte syöty mitään, mutta laitettiin naama tolleen. Saas nähdä kuinka kauan sillä kantti kestää. Kyllä mä luulen, että se aika pian lähtee kauppaan ostaan lihaa tai purkkiruokaa.

Ongelmia ja oliiviöljyä

Meidän matalampi ei nyt saa tänne kuvia, kun sillä on tietokone rikki ja ilmeisesti vähä muitakin ongelmia. Eikä kai edes ihan vähän - ainakaan desibeleistä päätellen. Osan niistä mäkin ymmärrän, mut en ihan kaikkee. Tänään esimerkiks korkeempi soitti mulle puhelimella ja mä olin vähä häkeltyny siitä kuinka se voi jutella mulle semmosesta pienestä vekottimesta, mutta kyllä mä tiesin kuka se on. Olsin kysyny, koska se tulee kotiin, jos olisin osannu. Olsin sanonu, että kannattais kyllä tulla aika pian. Täällä on nykyään jatkuva kriisi meneillään.

Toi matalampi on on ollu jo jonkin aikaa tavallistakin räjähdysherkempi ja nyt vaikuttaa siltä, että se on menettämässä itsehillintänsä ihan kokonaan. Onhan se tietysti vähä tympeetä (ainakin jos ei satu tykkäämään kissanpissan hajusta), kun kissat lorottelee joka paikkaan: muuttolaatikoihin, keräyspaperikasoihin, puhtaisiin pyykkeihin ja kenkiin. Mut mä en tajuu, mitä se karjuminen siihen auttaa. Ne kissatkin on kai vaan stressaantuneita niinku me kaikki muutkin. Onhan se hiukan huolestuttavaa, kun tavarat huushollista hupenee kaiken aikaa ja mikään ei oo niinku ennen.

Semmonenkin pikku insidentti pääs tänään tapahtuun, että mä näin pöydällä kiinnostavan pullon ja ajattelin tarkastella sitä vähä lähempää. No, se sattu sit tipahtaan siitä ja korkkikin lensi jonnekin. Siinä vaiheessa, kun sieltä pullosta rupes kuuluun semmonen pluplup ja sen sisältö rupes tulviin pitkin keittiön lattiaa , mä otin jalat alleni ja kipaisin eteiseen makaamaan ja yritin näyttää siltä, että tullessani tähän se oli jo noin.

Matalampi ähräs just olkkarissa tietokonepöydän alla kissanpissoja pesemässä, joten sillä oli riepukin sopivasti kädessä. Mun mielestä siihen lattiaan tuli oikeestaan ihan hieno pinta, vaikka matalampi marmattikin, ettei puulattioita yleensä oliiviöljyllä hoideta. Nyt musta vähä tuntuu, että se mököttää mulle, mut onneks ei sentään huuda.

Kura ja kissanpissa aiheuttaa ryppyjä

Ootteks te ennen kuullu, että kurasta ja kissanpissasta tulee ryppyjä? Me Seitan kans ei sitä tiedetty enneku kuultiin eilen, kun toi matalampi vaahtos, että se vanhenee ennen aikojaan, kun elämä on aamusta iltaan yhtä kuratassujen jälkien ja kissanpissojen luuttuamista.

Me oltiin sit takapenkillä mukana, kun se kävi kaupassa ostaas lisää Tolua ja toi samalla tommosia pieniä purkkeja. Niissä on vissiin ryppyvoidetta, jonka pitäis torjuu sitä vanhenemista. Ne purkit se jätti yöksi sohvalle, joten tottakai me Seitan kans haluttiin kans kokeilla. Altistutaanhan mekin koko ajan raskaasti kuralle ja kissanpissalle (kattokaa vaikka mua tossa kuvassa ja tota mattoo, joka laitettiin puhtaana lattialle viime viikolla). Olishan se ankeeta, jos mekin vanhennuttais ennen aikojamme.

Harmi vaan, ettei me saatu lasipurkkeja auki, eikä matalampi luvannu auttaa. Rähisi vaan taas, kun aamulla tuli alakertaan ja löysi noi laatikot tolleen. Son ihan sen oma vika sit, jos sillä on kohta kaks kauheen ryppystä lapinkoiraa. Tulis ny jo lunta, niin loppuis edes toi kura.

Temppuja, kiitos

Älkää ny ymmärtäkö väärin. Kyllä me tykätään tosta meidän matalammasta ihmisestä. Se on ihan hyvä rapsuttaan ja aika tottelevainenkin, mutta on se kyllä vähän tylsä. Nyt se meni kumminkin ostamaan tommosen kirjan ja sitä se on parina iltana innokkaasti lukenu ja välillä hihitellykkin, niin että kai siellä lukee jotain hauskaa. Me nyt sit vaan odotellaan, että se pistäis ne opit käytäntöön ja rupeis esittään meille jotain temppuja. Kyllä tässä jo jotain viihdykettä kaivattaiskin, kun koko ajan sataa, eikä koskaan enää päästä lenkille (paitsi viikonloppuna, kun korkeempi otti ton kuvan)

Jumppaa varastoon

Tänään me jumpattiin varastoon, kun huomenna korkeempi taas lähtee töihin ja sit me ei päästä lenkille ennenku lauantaina. Toi ylin kuva näytti ihmisen mielestä ensin ihan pystyynnostetulta kettupuuhkalta. Sitten, kun sitä katsoi lähempää, näytti siltä kuin mun ympärillä olis hopeinen sädekehä, mut eihän se mikään sädekehä oo. Se on Seita vaan mun takana.

Seitasta piti sit ottaa erikseen yksityiskuva, kun ei se kerinny hymyileen, vaikka käskettiin, ja siltä meni vahingos silmät kiinni, kun korkeempi otti kuvan. Maisemassa on nyt jänniä värejä, vaikka onkin aika märkää.

Saas nähdä, kuinka me saadaan aikamme kulumaan, kun matalampi meinaa mennä muutamaksi päiväksi töihin. Sitä se ei oo vielä koskaan meidän olemassaoloaikana tehnytkään. Onneks me nyt vissiin sitten vältytään ainakin hetken siltä sen koirankoulutusinspiraatiolta, kun se pääsee kouluttaan niitä ihmisenpentuja.

Haisuja ja kissankarkotusta

Tää kuva on tiätysti vanha, mutta tolta Piisku tänään on näyttänyt ja muutkin kissat, kun niitten vapauksia on ryhdytty rajoittaan. Ensinnäkin se littee paketti noissa matalamman eilisissä ostoksissa osottautui tahmeiksi liuskoiksi, joita laitetaan huonekaluihin kiinni semmosiin kohtiin, mihin kissat terottaa kynsiään. Ne on fiksuja otuksia, eikä yleensä tykkää tahmaisista tassuista, joten jotkut ehkä oppii muutaman kerran kokeiltuaan, ettei huonekaluja kannata raapia. Mimmi jo kerkes tarrata niihin pari kertaa tassunsa, eikä tosiaankaan näyttäny ilahtuneelta.

Toinen harmin aihe meillon tänään ollu ton matalamman hajumieltymykset. Se osti kyllä eilen kissa- ja koirakarkotettakin (ikävää käytöstä, sanon mä), mutta ihan vahingossa se keksi vieläkin tehokkaamman kissankarkotusaineen.

Meidän korkeempi ihminen ei kestä oikeen mitään hajusteita ja kokonaan siltä menee henkitorvi tukkoon ton matalamman lempihaisuvedestä, joka on jotain Yves Saint Laurentin Opiumia(onneks matalampi osaa kirjottaa sen. Mä en olis osannu edes lausuu). Nyt ,kun korkeempi on poissa, matalampi keksi, että kerrankin on oivallinen tilaisuus suihkutella sitä tököttiä, kun ei tartte ettii ambulanssin numeroo ja antihistamiinia valmiiksi.

No, se innoissaan pruuttas aika raskaalla kädellä ja niin siinä kävi, että kissat kulki nenä inhosta sikkaralla ja kiersi sen kaukaa koko päivän. Edes Muska, joka on ihan syliriippuvainen ei tullu lähellekään. Ei me koiratkaan siitä lemusta kovin innoissamme oltu, mutta ollaan sen verran kohteliaita, että varovasti vaan ihmeteltiin ja vilkuiltiin merkitsevästi toisiimme. Ei oo aina helppoo olla koirana, eikä kissanakaan, tässä talossa..

Identiteettikriisi

Tänään mua on kyllä haukuttu niin monenmoiseksi, etten enää tiedä, mitä pitäis uskoo. Aamulla matalampi sai raivarin, kun näki kuinka oli käyny ton pussilakanan, jonka se illalla laitto tuolin suojaksi, ettei me kuratassuilla sotketa sitä ihan täysin. Silloon se sanoi, että mä oon TYHMÄ koira. No, olihan se tietysti jo kolmas lakana viikon sisällä, mutta minkä mä sille voin, että ne on heikkoo tekoo ja täytyyhän mun tietysti saada tyyny hyvin ennenku voin nukkuu.

Päivällä se pakkas sitten meidät autoon ja otti mukaan eläinkauppaan shoppaileen. Se täti siellä on mukava ja halus nähdä meidät. Ihminen sit haki meidät autosta ja kehui vaihteeks kovasti, että mä oon niiiiiin hyvä ja fiksu koira. Koittais ny päättää. Vasta pari tuntii aikasemmin mä olin ollu sen mielestä ihan mahottoman tyhmä.

Se osti sieltä kaupasta kauheesti kissanruokaa ja sit jotain tavaroita, joista osa näytti mun mielestä vähä epäillyttäviltä. Kattokaa ny vaikka ton koiranpoikasen ilmettä ton elokuvalootan kannessa. Sehän on selvästi suunnattoman järkyttyneen näkönen ja filmin nimi on Koiran käytöskoulu.

Mä en nyt oikeen tiedä oonks mä sitten tuhma vai kiltti vai jotain siltä väliltä. Tekis mieli ajatella, että mä oon vaan vilkas, pieni lapinkoira. Se tuhmuus tai kiltteys on ihan kokonaan ihmisten keksintöä.

Tuumauksen tarpeessa

Ehei, älkää turhaan kadehtiko. Ei täällä oo näyttänyt tommoselta enää pitkään aikaan. Kunhan tässä haaveillaan ja muistellaan kesää. Nyt sataa. Pimeetä tulee kamalan aikasin. Palelee ja tassut kuraantuu, vaikka piipahdettais vaan omalla takapihalla pissalla.

Matalampi on yrittäny pitää meistä huolta yksikseen nyt jo kaks ja puoli kuukautta. Se on saanu sen tuumaamaan uudestaan semmosia asioita, jotka koskee aika paljon muakin. Sen pentukuume taitaa nimittäin olla ohi. Se ei kuulemma oo laittanu edes kennelnimihakemusta menemään, eikä oo ihan varma, viittiikö laittaakaan.

Siellä uudessakotona on nyt lattiat remontoitu ja ens keväänä, just silloon, kun mulle toivottiin niitä pentusia, siellä todennäkösesti uusitaan eteistä ja ulkoportaita. Mitenkäs mun pentuset sitten pääsis ulos pissalle ja jos ne pissii lattialle, siitä ei taida ihmiset tykätä.

Joku laamakin kuulemma on päässy irti ja jyllää vähä joka puolella maailmaa. Sen takia ihmisillä ei oo töitä, eikä rahaa ja sit ne kuulemma säästää helposti ensimmäiseks koiranruuasta, eikä me ainaskaan semmoseen kotiin voida mun pentuja antaa, jossa ei oo varaa ostaa niille kunnon ruokaa ja paljon leluja. Ja monille, jotka mun pentuasioista on kyselly on jo käyny niin, että niitten elämäntilanne on muuttunu, eikä ne voi nyt mitään koiranlapsia suunnitellakaan.

Semmosenkin toi matalampi on viimein hoksannu, ettei siitä oo kunnolla hoitamaan kolmea nuorta koiraa, kun kahdenkin villiäisen viihdyttäminen ja lenkittäminen yhtä aikaa on aikamoinen suoritus. Sitäpaitsi Essin pitää saada kans paljon huolenpitoa ja rapsutuksia, kun se on rakas vanha koira. Jos meille tulis nyt keväällä vielä iso liuta pentuja ja yks niistä jäis vaik meille, se vois olla Essin mielestä aika rankka juttu, kun sillä on jo meissäkin kestämistä. Kaikki koirat tarttee paljon leikkiä, liikuntaa ja rapsutusta. Ei koiruja kannata hankkia vaan siksi, että me ollaan niin söpön näkösiä pienenä (me Seitan kans ollaan tietysti söpöjä vielä vanhoinakin. Parannutaan vaan kaiken aikaa, niinku hyvä viini).

Niin, että meillä nyt sitten tuumataan. Kattotaan nyt kuinka käy.

Potkaa ja korvaton koira

Joulukausi on nyt sit vissiin avattu, kun matalampi osti meille poronpotkaa kaupasta. Me ei olla vielä koskaan kotona saatu oikeita luita, kun noitten ihmisten entiset koirat sai niistä aina vattavaivoja ja Essi on jo niin vanha, ettei se jaksa pureskella niin kovaa ruokaa.

Mä olinkin sitten vähä että "tä?!", kun ihminen tuuppas mun kuonon eteen sen luun. Seitalle homma oli heti selvä kuin pläkki ja niin oli Vinskillekin. Essillekin semmonen mötikkä nimittäin tuotiin, mutta sehän ei mahtanu mitään, kun kissat ryysäs joukolla sen potkalle. Vinski sen sitten lopulta murraten vei parempaan talteen. Näytti oikein etukäpälääkin Mimmisiskolle, että mees muualle, kun mä syön tän ihan itte.

Kyllä mäkin sitten lopulta innostuin kaluamaan, kun olin hetken asiaa tuumannu ja kattonu kuinka Seita rouskutti omaansa ja oli se ihan hyvää. Saa tuoda toistekkin.

Se mun pitää kans vielä sanoo, että kyllä mulla on korvat tallella ihan kärkiä myöten, vaikka toi matalampi nykyään unohtaakin ne vähä turhan usein kuvista pois.

Vallatonta menoa

Korkeempi antaa meidän yleensä tehdä enemmän kaikkee kivaa. Matalampi aina komentaa. Viime aikoina sillä on kumminkin alkanu ote lipsuun. Koskaan aiemmin me ei esimerkiks olla saatu kiivetä sänkyyn, mutta muutama viikko sitten siitä oli niin puhti poissa, ettei se jaksanu edes kieltää, kun me möngittiin sen viereen peiton alle. Näinhän siinä sit kävi ja saavutetuista eduista pidetään tiukasti kiinni.

Tollee me sit vaan tällätään naamamme, kun ihminen kysyy saako koirat olla sängyssä. Seita nauraa ja iskee silmää. Mä yritän parhaani mukaan söpöillä. Eihän me ihan aina kauheen kurasia olla ja onhan ihmisillä pyykinpesukone. Lämmin lapinkoira on kuulkaa päiväunilla mukava ja pehmoinen nukkumakaveri. Kokeilkaa vaikka.

Ruskeaa ja valkoista

Me on Seitan kanssa ryhdytty kasvattaan talviturkkia. Nää kuvat on otettu meistä ihan peräkkäisinä päivinä, vaikka toisessa onkin lunta ja toisessa ei.

Kun matalampi näki ton mun kuvan se hihitteli, että musta on lähteny väri siitä kohtaa, mistä se mieluiten silittää. Oikeesti mua kuuluis kyllä rapsuttaa rinnuksista. Siitä mä tykkään ja siksi siinä on tommonen valkonen merkki.

Etupäähän mulle on jo kasvanu vähä tota tummanruskeeta, mihin mä tykkään pukeutuu talvisin. Kesällä voi sitten kulkee vähän vaaleemmassa ja sitä on enemmän jäljellä tuolla takapäässä. Seita puolestaan on samanvärinen kermapallero kesät talvet, mutta viime talvena sillä oli tosi tuuhee ja paksu turkki. Saas nähdä saako se kasvatettua tänä vuonna sellasen. Nyt sillä on talvikarvaa vasta tommonen kapee soiro pitkippäin selän päällä.

Ei oppi ojaan kaada..

Ei oppi kuulemma ojaan kaada, mutta Seita saattaa semmosta tehdäkin.

Päivällä meillä oli kivaa, kun korkeempi oli kotona käymässä ja vei meitä pitkälle lenkille. Illalla sen piti taas lähteä jonnekin ja siitä me tultiin kaikki surullisiks.

Sitäpaitsi se sotki koko talon ja vei paljon tavaroita mukanaan jollain ihan oudolla isolla autolla. Ne tavarat, jotka jäi, on nyt sikin sokin pitkin huushollia laatikoissa ja pöydillä. Täällä ei oo enää ollenkaan kodin näköstä, eikä me Seitan kanssa oikeen tiedetä, missä me nyt voidaan nukkuu.

Essi seuraa tota matalampaa tiiviisti ihan ku se pelkäis, että matalampikin lähtee jonnekin ja jättää sen tänne, mutta mä kuulin tänään, kun matalampi lupas sille, ettei yhtään kissaa, koiraa tai muuta otusta jätetä, vaan kaikki otetaan mukaan uuteen kotiin. Koskahan me sinne mennään?

Miks ne ajaa sitä takaa?

Tänään lenkillä me nähtiin, kun metsästäjät ajoi takaa jotain otusparkaa. Sitä saalista ei ehditty näkemään, mutta ne ajokoirat kyllä ja sit ne miehet, jotka ajoi isoilla autoilla tietä pitkin pyssyt ojossa niiden koirien perässä. Kyllä mekin myyriä metsästetään, mut meistä se on vähän reilumpaa ilman pyssyjä ja autoo..

Kunnon riahu

Vihdoinkin korkeempi tuli käymään kotona ja päästiin pitkästä aikaa kunnon riahulenkille. Tiätteks muuten, mistä erottaa kummanko koiran häntää parhaillaan purraan? No, siitä tietty kumpi sanoo au. Aina ei muuten se purija ja purtava oo ees eri typpi. Valitettavasti.

Lettukestit ja rosvottua ruokaa

Tässä ei oo kuvia, koska me ei jätetty todisteita - kummastakaan offensiivista.

Eilen meillä kumminkin oli lettukestit. Matalampi paistoi ja kaikki sai, jotka vaan tuli jonoon. Jostain syystä meillä pitkäkarvakissat (Muska, Piisku ja Villiminttu) tahtoo maistaa melkeen kaikkea. Kookoslätyt oli niitten mielestä hyviä. Ne söi monta palaa. Essi ja minäkin saatiin molemmat ainaskin puolitoista isoo lättyy per koira. Seita ei tullu ees jaolle. Se on nykyään vähä nirso ja ennakkoluulonen kaikissa asioissa (vaik itte se on varmaan sitä mieltä, että se on vaan valikoiva ja tietää, mitä tahtoo).

Mäkin tiedän, mitä tahdon. On tienny jo pitemmän aikaa ja yleensä hankkinutkin kaiken, mitä oon halunnu, ellei joku oo just kerinny paikan päälle kieltämään. Siihen liittyy toi, mitä matalampi räikeesti nimittää rosvoukseks.

Meidän kisujen ruokakipot on nimittäin jostain kumman syystä keittiön työpöydällä ja kissat kiipee sinne semmosta porrasjakkaraa pitkin. Meidän muut koirut se tietenkin tehokkaasti pitää poissa Latzin kimpusta, mutta mulle ei oo mikään ongelma kiipiä liukkaita emännänjatkon askelmia pitkin ihan pöydälle saakka.

Niin siinä nyt sitten kävi, että viime yönä jäin ihan rysän päältä (vai pitäiskö sanoo pöydän päältä) kiinni. Onhan matalampi jotain epäilly, kun kisuista on yhtäkkiä tullut hirmuisia yösyömäreitä ja kupit on ollu aamulla ihan puhtaaksi nuoltuja... Nyt mä sit sain satikutia ja tunnelma oli aamullakin vielä vähän hyytävä.

Ymmärrettävistä syistä tässä ei nyt oo siitä tapahtumasta kuvaa..mutta sanonpahan vaan, ettei tässä huushollissa ymmärretä alkuunkaan tarpeeks arvostaa koirien aloitteellisuutta. Kandeis kyllä kannustaa vähän enemmän itsenäiseen ruuanhankintaan. Eihän sitä tiedä kuinka kovat ajat vielä koittaa. Mitäs sitten tehdään, jos meidän tarttee ihan itte ruveta ruokkimaan ittemme, eikä olla saatu edes harjotella?

Mimmi niistää

Nyt, kun korkeempi on niin paljon poissa, meistä ei tuu uusia kuviakaan tänne blogiin. Se kun on meillä se pääasiallinen kamerankäyttäjä. Matalampi väittää, että vaikka me ollaan ihan hyviä valokuvamalleja, sen ottamissa kuvissa me ollaan aina jotenkin suttusia ja vinksallaan.

Tää kuva on nyt sit vissiin kolme vuotta vanha, kun Mimmi ja Vinski on siinä tommosia pentusia. Mimmi karkas pari iltaa sitten häkin aidan yli tai ovesta (se ei suostunu kertoon kumpaa kautta se meni). Joka tapauksessa se sit livahti omille teilleen ja jäi koko yöksi ulos, ilman että kukaan huomas, kun matalampi oli jo nukkumassa ja se meillä yleensä suorittaa väestönlaskennat.

Aamulla ne sit hoksas, että yks pitkähäntä puuttuu. Kun me Seitan kanssa päästiin häkkiin, me het äkättiin se syreenipuskasta ja näytettiin ihmiselle, että tuolla se luuraa, hae äkkiä karkurikisu talteen. Hiukan nolosti sille kisulille sit kävi, kun se sai maksaa vapaudestaan flunssaisen hinnan. Sen nenä vuotaa nyt, eikä se selvästikään oo muutenkaan ihan täydessä terässä.

Me toivotaan kaikki, et se toipuu. Seitan kanssa käydään aina välillä pesees sen korvat ja tuupitaan kuonolla, et oo nyt pian taas meidän tavallinen, täpäkkä pikku Mimmi. Se on kiva kissa.