Sopu sijaa antaa

Häkkieläimiä

Matalampi luki jostain tommosen jutun, jossa kerrotaan, että monet ihmiset jättää koiransa jopa kymmeneksi tunniksi päivässä kotiin semmoseen pieneen kuljetushäkkiin, ettei ne tekis pahaa sillä aikaa, kun ihmiset on tienaamassa koiranruokarahaa. Musta se on kamalaa ja surullista sekä niille koirille että ihmisille. Jos ottaa kotiin omaksi koiran, pitäis kyllä hyväksyä se, että me ollaan hurjia villipetoja, vaikka näytetäänkin välillä petollisesti sohvatyynyiltä tai pehmoleluilta. Me tarvitaan toimintaa ja meillä on kans tunteet niinku ihmisilläkin. Mä ainakin masentuisin tai tulisin raivopäiseksi, jos mun pitäis olla koko päivä olla melkeen liikkumatta pienessä häkissä.

Meillä on aina toi matalampi ihminen kotona, joten me ei kunnolla päästä edes pahanteon alkuun (paitsi joskus öisin) ennenku se kiukkuisena keskeyttää kaiken hauskanpidon. Ulkona meidän häkki onkin sitten paljo isompi kuin ihmisten talo, eikä me sielläkään saada olla ilman vahdintaa. Mä oon huomannu, että matalampi vakoilee meitä ikkunasta (höh). Kisuilla on vähä ankeempaa, kun ainoastaan Villiminttu ja Miisu pääsee vapaasti ulkoilemaan. Kaikki muut on sisäkisuja ja niillon vaan pieni häkki, jossa ne voi käydä haistelemassa vapautta. Toivottavasti ne saa sit uudessa kotona isomman ulkohäkin...

Keijukoira

Jos meidän metsässä olis keijuja, ne vois mun mielestä näyttää vaikka tommosilta ku Seita tuossa kuvassa. Se on nyt niin pikkuinenkin, kun kesä on vieny karvat. Ihmiset jo luuli, että se on

yhtä korkee ku mä, mutta kun pörröturkki oheni, totuus paljastui. Pieni metsänvartija.

Koirakakarat laiduntaa

Villiä vihreetä

Mitä lie korkeempi ihminen syöny, kun maailma näyttää siitä kameran läpi ihan vihreeltä. Toki mekin ruohoa syödään ja oli meillä aika jännittävää tolla lenkilläkin, mistä noi kuvat on, mutta ei mun mielestä maisema ihan noin kauhuelokuvalta näyttäny. Ehkä se sai inspiraation tosta meidän petoilukohtauksesta keskellä polkua..

Ylemmässä kuvassa me ihmetellään merkillisiä kaarevia jalanjälkiä. Mä nuuhkin niitä vähän ja taidan tietää, mikä siitä oli menny. Se taisi olla semmonen iso elukka, jota me joskus lenkillä käydään kattomassa. Sekin muuten syö ruohoa..

Verkossa

Tiesittekö, että kissojakin voi pyydystää verkolla? Meidän ihmiset ainakin pyydystää. Ne on ripustanu kisujen ulkoiluhäkin reunalle tommosia lörpsöttäviä verkkoja, joita pitkin ei voi kiivetä, eikä niiden päältä voi hyppiä. Sillä tavalla kisut pysyy häkissä, mutta kyllä niitä vähän pännii, niinku Mimmiä tuossa kuvassa..

Vihreätä ja punaista

Tänään käytiin retkellä. Ajettiin hirmu pitkä matka autolla, vaikka oli niin kuuma, että meinattiin Seitan kanssa sulaa sinne takapenkille. Perillä oli kumminkin tosi kivaa, joten kannatti se kyyti kestää. Siellä oli tommonen iso, nätti lapinkoirapoika, joka me ollaan tavattu ennenkin. Ihmisiä nauratti, kun me Seitan kanssa näytettiin niin pikuisilta sen poikakoiran vierellä, mutta se olikin selvästi ollu ruoka-aikoina kotona ja me ollaan aika sporttisia neitejä. Kaikkialla oli hurjan vihreetä. Me juostiin pellolla ja pidettiin kivaa. Tossa kuvassa Seitan kieli näyttää ihan villin väriseltä. Ei se oikeesti ihan noin punanen oo, mutta oli sillä niin hiki, että olis se voinu tulipunaisena hehkuakin.