tiistai 31. maaliskuuta 2009

Vähän täydempi kulhollinen

Kummallista, kun kaikki kasvaa, muttei välttämättä itse hoksaa sitä. Kisut kumminkin on niin fleksiibeleitä, että ne tukkii melkeen mihin vaan. Seita ei ollu tänään ihan yhtä joustava, kun se yritti karata aitauksesta semmosesta reiästä, josta se vielä pari kuukautta sitten mahtui. Nyt ei mahtunu ku kuono ja kyllä sitä harmitti. Kuinkahan isoja meistä vielä tuleekaan. Vielä Seita ei oo yhtä korkee kuin mä ja mäkin voin vielä vähän kasvaa. Onhan mun ekaan synttäriin vielä kaks kuukautta aikaa.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Mitäs tänään syötäis?



Muska on meidän lauman kuopus. Seuraavaks nuorimpia ollaan minä ja Seita. Sitte tulee noi herkkukarvatit Vinski ja Mimmi. Ne on sisarukset samasta pentueesta. Pienenä niillä oli kuulemma molemmilla hassu tapa tukkia ruoka-astioihin. Vinskiä ruuanlaitto kiinnostaa vieläkin, mutta ei se sentään salaattikulhoon enää mahdu.

Matalampi ihminen etsi tänään katteltavakseen noita kisujen vauvakuvia, jotta se muistais, että on nekin ollu joskus pieniä ja pöhköjä. Nyt on sitte meidän vuoro.. ja kyllä me pöhköilläänkin, vaikkei enää niin pikkuisia ollakaan. Ei ton Seitan tassu kyllä oikeasti mun kurkun läpi menny, vaikka tossa kuvassa siltä näyttääkin. Me vaan harjoteltiin vähä taikatemppuja.



Mafioso



Mitä isommaks toi pikkukisu kasvaa, sitä paremmin meillä on ruvennu synkkaamaan. Se on loppujen lopuksi aika räiväkäs tapaus noin pieneksi tyttökisuksi. Matalampi ihminen väittää, että meidän toiminta on saamassa järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä. Pörrömafiaksi se meitä haukkuu. Mutta kaikki sujuu paljon näppärämmin, kun hommat on jaettu sopivasti ja kukin saa saaliista osansa.

Yleensä toi pikkukisu hakee meille kaikkee kivaa pöydältä ja me sit leikitään ne tavarat loppuun. Joskus se tuo meille myös kissanruokapusseja ja ottaa tietysti itte prosentit päältä, mut me syödään ja silputaan sit loput. Ilman sitä me jäätäis varmasti ilman puukauhoja ja muuta kivaa, mitä tiskipöydältä löytyy. Pianon päällä ja keittiön pöydällä mä oon kyllä käyny, mutta tiskipöytä on koirantassuille vähä liian liukas.

Kierrätysjuttu

Tää on niin hauska, että tarttee kai tää tännekin laittaa:

Kui katil anneta pilleri

1. Nost katti sylisses ja pirä sitä vasemmal käsivarrel niinku pitäsisit
last. Pist oikke etusormi ja peukalo kati suu molemmil pualil ja pain
helläst poskii samal ku pirät pillerii oikees käres. Ku katti ava suus,
purota pilleri suuhu. An kati sulkke suus ja nielast.

2. Nosta pilleri lattialt ja katti soffan takka. Pirä kattii vasemmal
käsivarrellas ja toist rosessi. Haje sit katti makuuhuaneest ja heit
pehmenny pilleri pois.

3. Ota uus pilleri pakkauksest ja pitele kattii vasemmal käsivarrellas ja
sit pirä kiinni takajaloist lujast vasemmal kärel. Pakota kati leuat auki ja
tyännä pilleri suu takaossaa oikeel etusormellas. Pirä kissan suut kiinne ja
laske samal kymmenee.

4. Poimi pilleri akvaariost ja katti vaatekaapi päält. Huura pualiso sissää
pihalt.

5. Polvistu lattial ja kiilaa katti lujast polvittes välli ja pirä kii etu-
ja takatassuist. Älä välitä kati matalast mouruamisest. Käske pualiso pittää
kiinni kati pääst lujast yhrel kärel, samal ku tunkee puist viivotint kati
suuhu. Liu´uta pilleri kati suuhu viivoitint pitki ja hiaro kati kurkkuu
voimakkaast.

6. Hae katti verhotankolt ja ota uus pilleri paketist. Pist muistii uuren
viivottime osto ja verhoitte korjaus. Lakase rikki mennee koriste-esineet
takast ja lait ne syrjään myähempää kokkooliimaust varte.

7. Kääri katti issoo pyyhkeesse ja pyyrä pualisoo makkaamaa kati pääl nii,
et sen pää just ja just näkkyy pualiso kainalo alt. Pist pilleri mehupilli
päähä, pakota kati suu auki ja puhalla mehupillii.

8. Varmista lääkepaketist, et pilleri ol vaaralline ihmisel. Jua klasi
vettä, et saat maun pois suustas. Laita laastari pualison käsivartte ja pese
veri pois matost kylmäl verel ja saippual. Hae sit katti naapurin
halkoliiterist.

9. Ota uus pilleri. Lait katti kaappii ja paa ovet kaulan kohralt kiin
simmottis et pää vaa jää näkyvil. Pakota kati suu auki jälkiruakalusikal.
Ammu pilleri kati kurkku kumirenksul.

10. Hae skruuvmeisseli tyäkalupakist ja kiinnitä ovi takas saranoilles.
Simmottos sit vaa lait kylmäkompressi poskellesi ja tarkist rokotuskortistas
viimese jäykkäkouristusrokotukse päivämäärä. Heit T-paita roskii ja haje uus
paita makuuhuaneest. Soit sit palokunta hakema katti puust tien toiselt
pualelt. Pyyrä viäl antteeks naapurilt, ku törmäs aitaan ku piti katti
väistä.

11. Ota viimene pilleri paketist. Siro katti etu- ja takakäpälät yhtee
puutarhalankal ja siro häne kiinni ruakapöyrän jalkaa. Etti paksut
näppylähanskat vajast. Pakota kati suu auki pienel jakoavaimel. Tyännä
pilleri suuhu ja iso fileepihvinpala perään. Pirä päätä pystyasennos ja
kaara pual litra vettä kurkku niiet pilleri huuhtoutu alas.

12. Pyydä pualisoa viemää sinu ensappu ja sit vaa istu rauhallisest hilja
kun tohtor tikkaa sormet ja käsivarre ja sit poista pilleri jämät oikeest
silmäst. Poikke sit kotimatkal huanekalukauppaan ostama uus pöytä.

13. Soit eläinlääkäril ja pyyrä kotikäyntii.


B) Nonni, kui sit koiral se pilleri anneta:

1. Rulla pilleri pekonisiivusse.
2. Se siin sit.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Me oltiin täällä ensin


Niinku oon jo kertonu, tässä huushollissa kisuja ja koiria ei kohdella ollenkaan tasapuolisesti. Kisut saa kiipiä huonekalujen, päällä, mennä yläkertaan ja syödä semmosta hyvänhajuista ruokaa, jota tarjoillaan vaan pöydällä.

No, toisaalta ne ei sit koskaan pääse vapaina juoksentelemaan metsälenkille - paitsi toi mustavalkoinen, pitkäturkkinen Villiminttu, joka tekee, mitä lystää. Se onkin meidän ainoa pihakisu.

Viime viikkoina matalampi ihminen on ruvennu entistä enemmän niiskuttamaan ja puhisemaan jostain karvanlähdöstä. Lakanatkin pitää kuulemma vaihtaa tuhkatiheään, kun niissä kiehnää jotain karvatteja. Pölypunkkeja varmaan.

Tommonen populaatio sitä odotti, kun se tänään meinas ruveta riipimään niitä karvalakanoita pois sängystä. Mekin halutaan yläkertaan peittojen sekaan nukkumaan!

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Korvatyyppi ja nenätyyppi



Seitalla on hassut, tosi karvaiset korvat. Kun se haukahtaa, ne löpsähtää ja kun se juoksee, ne lupsuu niinku tossa alemmassa kuvassa. Kun se tahtoo jotain, se osottaa sitä haluamaansa korvilla. Mä oon kuulemma enemmän nenätyyppi. Nupppunenäksi toi matalampi mua joskus hempeinä hetkinään sanookin. Mun korvatkin on ihan erilaiset ku Seitalla. Ne on ohuet ja pehmoiset, eikä ollenkaan niin painavat ku siskolla. Siks ne kai jaksaakin töröttää terhakkaasti pystyssä, vaikka mä juoksen kieli poskella.

'

torstai 26. maaliskuuta 2009

Irvistyksiä

Ihminen sanoo, että nyt tarttis ryhtyä harjotteleen hampaiden näyttämistä sitä Ilmajoen näyttelyä varten. Mä oon nyt sitte koittanu treenailla kaikenmoisia irvistyksiä. Toi Elvistyyli on mun mielestä aika magee, siis, että nostan vaan toista suupieltä. Seita ei paljo säästele, vaan paljastaa koko purukaluston heti kerralla.