Nukkumakavereita

Meillä on asiat hyvin, kun aina löytyy joku pehmoinen rapsuteltavaksi tai nukkumakaveriksi, jos sellasta kaipaa. Muska on mukavan pikkuinen ja meidän lauman kuopus. Se on ainoo, joka on nuorempi ku Seita.

Villiminttu hoitaa Seitaa ja Seita hoitaa noita pikkukisuja.Mimmiä se usein leikillään metsästää ja pureekin, mutta tota Muskaa se vaan kutittaa kuonolla vattasta, kun se on senkin mielestä niin soma ja pehmee.

Saaressa

Eilen, kun mentiin saareen, järvellä aallot oli hurjan isoja ja meitä Seitan kanssa vähän pelotti. Kotona mä menin matalamman kainaloon ja tarttin isosti rapsutusta. Onneks sitä oli riittävästi varastossa.

Kotipihalla me ollaankin sitten jahdattu vieraita kissoja, vaikka matalampi sanoo, että on epäkohteliasta käyttäytyy naapureita kohtaan sillä lailla. Mut, kun ne tulee noin vaan omin luvin meidän puskiin ja puutarhaan. Sitäpaitsi on aika jännä kattoo kuinka lujaa kissa menee edellä ja matalampi tulee perässä, kun me juostaan ja kiskotaan narussa.

Venekoiria

Korkeempi sai nyt sit tommosen vesilelun. Se oli innoissaan ja vei meitä heti koeajolle. Vaikkei järvellä olekaan enää kantta, siellä voi silti kulkee, jos on tommonen vene ja semmoset kepit, joilla soudetaan.

Mähän oon rohkee koira ja oon menny veneellä ennenkin, mut Seita ei oo. Ei se silti pelänny. Kahlailemisesta se tykkää vielä enemmän ku mä, mutta tuolla järvenselällä ei voi kahlata. Niin ihminen meille selitti ja puki tommoset liivit päälle, ettei hukuta. Sit piti kummankin olla kiltisti eri päässä paattia, eikä saanu yhtään ruveta riehuun tai painimaan. Onneks sai sentään kattella laidan yli ja roikottaa tassuja veteen jos ylettyi.

Yhtään kalaa ei vielä saatu kiinni, mut jos vaikka ens kerralla.

Hassu, nätti pikkusisko

Seita on tällä hetkellä melkein karvaton koira. Sen takia se on ihan pienen näköinen. Naama sillä on onneks samanmoinen kuin ennenkin. Mun nätti pikkusisko..

Muuttuu se muutenkin, oppii ja keksii kaiken aikaa uusia juttuja. Nykyisin, kun korkeempi lähtee viemään meitä lenkille, Seita käyttäytyy kuulemma niinku jotkut ihmisenpennut päiväkodin pihalla. Se heittäytyy maate ja teeskentelee, ettei sitä yhtään kiinnosta lähtee mihinkään. Joskus se pistää oikeen silmät kiinni ja esittää nukkuvaa tai menee piiloon, mutta auta armias, jos se meinataan jättää. Sitten sille tulee kiire. Hassu, nätti pikkusisko.

Rapa roiskuu

-Onks turkki hyvin? Kätsyä, kun on peilejä maassa..

Kylloli tänään rapanen mettäreissu, mutta eihän se tietysti kauheesti tahtia haittaa. Kotona oli sit Villiminttukissalla kova homma, kun piti kuivata Seitan naama. Tää on ihan kiva paikka asua, kun täälläkin pääsee metsään, vaikka se onkin vähän kauempana kuin entisessä kotona ja sit on myös se vesi, jonka päällä on talvella kansi.

Häkkiä meillä ei vielä oo, mutta parina päivänä ollaan nyt päästy yksitellen narukoirina matalamman töitä valvomaan, kun se on kaivanu ja kärränny multaa puutarhassa. Se on kyllä vähän tylsää, kun kommentoida ei saa, vaikka ohi menis minkämoisia kiinnostavia kulkupelejä tai toisia koiria. No, ehkä me sit saadaan sanoo asiat ihan rauhassa, kun saadaan se häkki ja päästään sieltä ihan ilman valvontaa katteleen ohikulkijoita..

Karkupäivä

Tänään on koko päivän kuulunu katolta kummaa kolinaa. Ja ulko-ovet on ollu auki. Mutta niistä ei oo kumminkaan saanu mennä. Tai ei OLIS saanu. Me mentiin kumminkin. Pari kertaa. Ja Seita meni yhen kerran yksinkin. Matalampi väittää, että siinä olis voinu käydä tosi huonosti, kun me juostiin suoraan maantielle, eikä se heti huomannu.

Ekalla kerralla semmonen kiva ihminen, joka ottaa meidät aina joskus mukaan metsään tuli just pihalle ja sai meidät pyydystettyy. Kun Seita lähti yksin, se tuli saman tien takas, kun matalampi niin kauheesti karjui.

Onneks me päästiin pariks tunniks yhelle metsälammelle lepuuttaan hermojamme sen kivan ihmisen kans. Ei me oltais yhtään tykätty koko päivää kökkii olkkaris suljettujen ovien takana ja kuunnella sitä kattokolinaa.

Siellä mettässä me ensin juostiin menohalut pois ja mentiin sitten mättäälle sen kivan ihmisen kainaloon ottaan päiväunet. Kyllä me vähä kahlailtiinkin ja nyt me ollaan yltä päältä kurassa. Matalampi ei vissiin kuiteskaan viitti rähjätä ja mököttää siitä, kun se on niin helpottunu, kun ei me jäätykään auton alle. Voisko tästä päätellä, että kandee aina välillä karata, niin matalampi ei malta rähjätä meille?

Petoiluleikkejä

Valkoinen pörröpeto lähestyy..

Minähän en ihan helposti suupalaksi suostu.
Onpas se sinnikästä sorttia.
Hauks.
No, onneksi se tyytyi pelkkään maistiaispalaan. Vai aikooko se tulla santsaamaan?