Petokoira

Seita on ihan hirvee peto. Tänään se löys metsälenkillä tommosen entisen bambin ja päätti syödä sen siinä heti paikalla ja ihan yksin. Mullekin se murras ku karhu, kun vaan katsoinkin sen päälle, vaikka mä en edes yrittäny maistaa. Se on vähä ahne kakkiainen.

Sumussa

Oltiin tosi hienolla retkellä tänään. Kun lähdettiin kotoa, aurinko paistoi, mutta suolla alkoi nousta sankka sumu.

Puro oli vielä keskeltä sula, vaikka lunta on jo ihan tarpeeksi talvileikkeihin.

Mentiin lujaa ja oli kivaa. Tonttuja tai peikkoja ei näkyny, mutta oli vähän semmonen fiilis, että jotain satumaisia olioita siellä sumussa liikkui. Seitakin oli selvästi varuillaan.

Hemmoteltu prinsessa

Nyt kypsyttää. Mulle on tänään huudettu ihan aamusta alkaen. Okei, sen vessan roskiksen tyhjäyksen mä olsin tietysti voinu jättää väliin, kun se on ihan selvästi kielletty, mutta sitä en tajuu, miks matalampi vimmastu, kun otin ite leipäpussin pöydältä, vaikka se tapaa antaa mulle siitä samasta pussista palasen aina, kun tekee itselleenkin aamulla leivän.

Miks en mä siis ois saanu ottaa sitä itse? Eiks omatoimisuus oo ihan kannatettava asia? Sitäpaitsi matalampi on viime päivinä paasannu turhan paljo siitä, että mä muka alan olla ku joku hemmoteltu prinsessa. Eiks prinsessat oo just semmosia, että ne teettää kaiken muilla. Mä tykkään kyllä tehä kaikenlaista ihan ite...

Seitan punainen pentu

Meidän Seita on vähä höpsähtäny. Sillä on vissiin vauvakuume. Se hoitaa tommosta pientä, punaista, nyreän näköistä leluhiirtä, vahtii sitä, vinkuu ja nukkuu sen vieressä.

Jotkut sanoo, että koirilta pitäis kerätä ne leikkipennut pois, kun ne tollee vinksahtaa. Jotkut koirat voi kuulemma mennä niin pahasti sekasin, että voivat vaikka purra, jos joku yrittää viedä niiden lelupennut. Mua Seita jo puraisikin sängyn alla viime yönä, kun se luuli, että mulla on sen hiiri, vaikka mä vingutin mun omaa kumikanaa. Se ei vaan pimeessä huomannu.

Maitoakin tyttökoirien hanoista voi ruveta tulemaan, vaikkei tommoset vinkulelut taida sitä osata syödä. Meidän matalampi ei oo kumminkaan vielä hennonu viedä siltä pois tuota hiirtä. Jos sen vaikka pitää harjotella, että se osaa sit hoitaa oikeita koiranlapsia, jos sille joskus semmosia siunaantuu..

Mä oon kyllä ihan normaali vielä ja ihan tyytyväinen, etten oo tollee pyörähtäny.

Piisku mököttää

Meidän Piisku mököttää ja viime yönä se keksi siihen ihan uuden, oivallisen paikan. Se avas ensin vessan oven ja sitten vielä saunan oven, kiipes lauteille, eikä suostu tulemaan pois, vaikka ihminen sulki ovenkin hetkeksi, kun siellä on niin kylmä.

Piiskua vissiin pännii, kun sitä kohdellaan toisin ku muita. Se niin tykkäis märästä ruuasta, mutta joutuu syömään vaan kuivia nappuloita, kun sen vatsa menee siitä märästä ruuasta ihan sekaisin.

Muska etsii sitä nyt joka paikasta, kun sillä on vissiin halipula ja Piisku tapaa sitä hoitaa. Iso kisu ei hoida nyt ketään. Sitä harmittaa.

Massu kipeenä

Nyt on meidän Seitalla massu kipeenä. Se meni syömään ison joutsenensulan. Joku pala juuttui vissiin kiinni ja nyt se oksentaa, eikä oo ollenkaan onnellisen olonen.

Ei se vielä kai kumminkaan ihan kuolemaks oo, kun se jaksaa vahtii omia lelujaan ja ärmästellä , kun mä meen lähelle possunkorvaa, jonka sekin aamulla sai, vaikkei pystyny sitä syömään.

Kurjaa, kun sisko on kipee. Jos ei se tosta pian parane, ihmisten pitää vissiin viedä se jonnekin kauemmas lääkäriin, kun ei täällä oo semmosta laitetta, jolla vois läpivalaista koirien massun.

Sattuu ja tapahtuu

-Ken on maassa kaunehin. No, Seita tietysti.

Nyt on kyllä parin päivän aikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Matalampi ei vaan oikeen oo kondiksessa kirjottamaan. Se siristelee silmiään ja väittää, että valo sattuu ja sit se juoksee aina välillä oksentaan. Me kissojen kanssa oksennetaan yleensä eteisen matolle, mutta jostain syystä toi matalampi tykkää mennä vessaan.

Eilen kävi semmonen onnettomuus, että se poikakoira, jonka kanssa mulla oli tässä taannoin se pikaromanssi, jolla oli ikävät seuraukset, jäi traktorin alle ja sai kipeetä. Se pelästyi siitä niin, että lähti hurjasti juoksemaan tietä pitkin niin pitkälle ku tassut kantoi ja aika kauas se kerkeskin. Kukaan ei tiedä minne se reppana pyrki. Kotiin vissiinkin, kun ei se edes asu täällä paikkakunnalla.

Me Seitan ja korkeemman ihmisen kans lähdettiin etsintäpartioon mukaan ja kyllä se onneks lopulta löytyi ja saatiin lääkäriin. Se oli loukannut lonkkansa ja tasssun kannuskin oli revennyt. Onneks se on nuori ja vahva koirapoika, niin se voi siitä vielä hyvin parantuakin.

Tästä kannattaa nyt varmaan ottaa opikseen se, ettei koirien oo viisasta lähtee ollenkaan yksin tielle juoksentelemaan, mutta eihän sitä meinaa aina muistaa. Ei toi Seitakaan, joka meinaa kiskoa meidän matalamman ihmisen aina nurin, kun se näkee jalkakäytävällä yhen kääpiökoiran, jolla on vaaleenpunanen takki päällä. Voitteks kuvitella mitään niin kornia? Seita ei ainakaan voi ja se on sen aika epäystävällisesti muutamaan kertaan sille pikkukoiralle sanonukki. Mun huonotapainen pikkusisko..