Kävipäs nolosti

Tänään kävi Ainulle nolosti. Se on ruvennu temppuilemaan metsälenkille lähdettäessä niin, että ei mene korkeemman ihmisen luo eteiseen, kun se kutsuu, vaan juoksee matalamman luo olkkariin ja esittää, ettei sitä huvita lähteä ollenkaan. Tänään, kun korkeempi oli kutsunu tarpeeks monta kertaa, siltä paloi käämi ja niin me lähdettiin ilman Ainua.

Ipana ei meinannu uskoa tapahtunutta todeksi. Naama pitkänä se ensin katteli ovellepäin ja odotti, että korkeempi kumminkin palais sitä hakemaan. Kun se aikansa korvat höröllä kuunteli, se viimein tajus, että auto oli tosiaan jo lähteny pihasta, eikä sitä otettu mukaan. Ällistyneenä se kyseli matalammalta, että eihän näin voi pienelle koiralle tehdä ja matalampi kertoi karun totuuden, että kyllä korkeempi voi.

Ehkä se ens kerralla älyää olla konstailematta.

Lits läts

Nää kuvat on nyt vanhoja, kun melkeen aina on pimeetä, tai ainaskin silloon, kun korkeempi kerkee meidän kanssa mettään. Onneks me ollaan päästy nyt aika usein lainakoiriksi yhelle meidän ihmiskaverille. Se vie meitä suolle ja metsään. Joskus sillä on mukana Ira ja Eetukin. Niitten kanssa on kiva riehua.
Tommosesta pienestä pakkaslumikerroksesta ei oo enää tietookaan. Lätäköt sanoo lits läts, eikä järvessä oo jäätä, jonka päälle pääsis juoksentelemaan. On tää aika kumma talvi.

Omaa kivaa

Tänään pidettiin ihan omaa kivaa keskenämme metsässä ja suolla. Hetken paistoi aurinkokin, mutta valoa on viime aikoina ollu niin vähän, ettei meistä kuulemma saa kunnon kuvia. En kyllä ymmärrä miksi. Mulla on ainakin rusketus ihan kohdallaan..
Ainu löysi jonkun muovisen jutun, eikä antanu sitä Seitalle ja mulle. No, se oli tietysti kivaa, kun yritettiin ottaa sitä siltä.
Välillä pysähdyttiin metsän reunaan huilaamaan ja ihmettelemään isoa teeriparvea.

Kuusi koiraa

Voi, kun meillä oli taas tänään kivaa, kun päästiin Iran, Eetun ja yhen vanhan, pienen terrierin kanssa metsään juoksemaan.

Ira on hauska tyyppi. Se tykkää vauhdikkaista leikeistä. Välillä me kutitettiin se melkeen läkähdyksiin (tossa keskimmäisessä kuvassa). Kun me oltiin jo lähdössä takas kotia, Ira meni hetkeks hukkaan. Se ei millään tullu takas, vaikka ihmiset kuinka huuteli. Kun ne oli siinä aikansa kailottanu, mä lähdin kans juokseen jonnekin ja viiden minuutin päästä tulin takasin Ira mukana. Menin mä aina väliinkin, jos Iran ja Ainun leikki meinas riistäytyä riidanpoikaseksi. Pitäähän pentunsa perään vähä kattoa, ettei se käyttäydy kauheen huonosti.

Kaksi ruskeata karhua

Iso, kiltti jätti

Meidän Piisku on iso, mutta hurjan kiltti. Muska menee aina sen syliin, kun sillä on halipula ja yleensä Piisku sit hoitaa sitä, vaikka oikeestaan Piisku tykkää kaikista eniten Vinskistä.

Lelulaatikolla

Myrsky haastoi blogissaan muita koiria kertomaan minkälaisia leluja niillä on ja minkämoisia on niitten lempilelut. Myrsky tykkää pehmoista niinku mäkin, mutta on meillä muitakin leluja ku pehmoja. Ihmistä laiskotti sen verran, ettei se viittiny etsiä kuvaan niitä tavaroita, jotka parhaillaan lymyilee huonekalujen alla. Ne houkutellaan esiin korkeintaan siivouspäivinä ja meissä on semmosta keskipakoisvoimaa, joka heittää ne melkeen heti takasin kaappien ja nojatuolien alle..

Toi punanen kruunu tuolla vasemmalla oli pentuna sekä Ainun että Seitan lempilelu Se hieroi mukavasti hampaita, kun ne oli vaihtumassa.

Tällä hetkellä me kaikki tykätään eniten pehmoista. Siks kai ne onkin noin likasia, kun ei me aina muisteta käydä pesulla, kun ollaan tultu kurasina lenkiltä ja ruvetaan niillä leikkimään. Ainu on meistä ainoa, joka tykkää kovasti palloista ja ne on just semmosia, jotka pyrkii vinhasti pakoon kaapin alle. Siks niitä on tossa kuvassa niin vähän.

Matalampi usein marmattaa, että meillä on liian paljo leluja ja kaikki pitkin lattiaa, mut tartteehan kolmella koiralla olla kolminkertainen määrä siihen nähden, mitä yhdellä. Sitäpaitsi kuka niitä sieltä lelulaatikosta näkee ruveta valitsemaan. Tartteehan ne olla näkösällä.