Töissä

Mä olin tänä viikonloppuna töissä. Nyt ei korkeemman kanssa paimennettu pikkuihmisiä, vaan vähän isompia. Kaikenikäiset ihmiset tarttee joskus halinallea ja mä oon siinä hommassa aika hyvä. En ikinä mee vieraiden ihmisten viereen kyhnäämään, jos ei ne jollain lailla näytä, että ne tahtoo mut siihen. Jotkut voi kuulemma pelätäkin koiria, vaikken mä ainaskaan oo yhtään vaarallinen. Rapsutuksista tykkään sit ihan kamalasti, enkä varmasti kyllästy silittelyyn ennen ku se ihminen on lelliny mua tarpeekseen.

Aika hassuja temppuja ne siellä leirillä teki. Hyppivätkin tolla lailla. Melkeen ku meidän kissat, kun niitä säikyttää.

Naamanvaihtoa

Me lapinkoirat ollaan siitä hassuja sessuja, että meidän turkki muuttuu koko ajan. Vanhemmiten voi värit muuttua niin paljon, ettei nuorena otetuista kuvista enää tunnistakaan, jos ei tiedä. Ainu vaihtaa tällä hetkellä naamaa. Vaaleus valtaa alaa niin, että todennäkösesti sille jää vaan samanlainen, kapea musta palkki kuonon päälle kuin Sakkeisälläänkin.

Tuo ylempi kuva on otettu elokuussa ja alempi tänään. Onneks sisäpuoli pysyy samana, vaikka päällys vaihtuu..

Tänään kotona

Villiminttu on meidän vanhin kissa, kymmenen vuotta vanhempi ku Seita ja mä. Siks se vissiin hoitaa meitä niinku pikkupentuja.

Vaikka matalampi vie meitä pissalenkeille ja korkeempi melkeen joka päivä semmosille useamman tunnin metsässäjuoksentelulenkeille, mä tahtoisin olla pihalla vielä enemmän. Joskus matalampi päästää mut pihalle naruun, mutta turhan vinkeesti se hakee mut takas sisälle, kun mä muka huutelen niin rumia ohikulkijoille. Emmä mitään rumia huutele, kunhan vaan huomauttelen, että tää on sit meidän pihaa ja mä oon vahtina täällä. Tossa kuvassa mulla meinaa vissiin just tulla kiljumamieli. Ettei vaan olis naapurin kissa tassuttelemass tietä pitkin ohi..

Villikoiria

Jos kattotte tarkkaan mun naamaa tossa ylimmäisessä kuvassa, voitte nähdä aavistuksen katumusta ja mökötystä kurinpalautuksen jäljiltä. Kävi nimittäin niin kuin ei oo vielä koskaan käyny, että tuuppasin eteisen oven auki ja karkasin innoissani maantielle ja villitsin muutkin mukaani. Oli kuulemma tipalla, ettei siinä käyny huonosti, vaikka tultiiin tietysti takas, kun ihminen huusi, mutta olis se voinu olla jo myöhäistä..
Mulle korkeempi piti vähä jöötä ja mykkäkoulua, mutta ei onneks liian kauan. Kunhan päästiin mettään saatiin taas leikkii villikoiria vähä turvallisemmassa ympäristössä. Hangen alla mönkii vaikka mitä otuksia ja Ainun mielestä on hurjan jännittävää työntää kuononsa lumeen ja säikytellä niitä. Talvi on kyllä lapinkoiran parasta aikaa.

Lapinkoiranilma

No, nyt tuli viimeinkin oikeen lapinkoiranilma. Lunta tuiskuttaa ja pehmeätä, valkoista hankea riittää kahlailtavaksi ja kaiveltavaksi vaikka kuinka.
Painimatoksi hanki sopii erinomaisen hyvin. Vielä hetken odotellaan ja sitten päästään järvenselälle, jääkannen päälle, juoksentelemaan.

Kissssoja! Puskapanttereita!!

Meidän ihmiset tykkää ruokkia lintuja ja siitä on nyt koitunu kaamee ongelma, kun meidän puskissa on ruvennu pesimään kissssoja! Ne väijyy siälä, lintulaudan alla, pensaikossa, suu auki ja odottaa, että joku varomaton tintti laskeutuu maahan hakemaan pudonnutta siementä. Semmosta me ei suvaita ollenkaan.

Enimmäkseen siellä päivystää meidän naapurin kissat, mutta viime viikolla oli yks, jota me ei olla ikinä ennen nähty. Ikkunan läpi me karjastiin sille niin iso yhteisHAU, että se hyppäs ainaskin metrin ilmaan ja pinkoi häntä suorana karkuun. Sen koommin sitä ei oo näkyny.

Eihän me oikeesti kissoja vihata. Meillon täällä kotonakin monta ja enimmäkseen ne on mukavia ja pehmosia. Ulkonakin kävi yks päivä niin, että Seita oli kiertämässä narupissatuksella ympäri pihaa, kun se hoksas semmosen puskapantterin ja loikkas hirmuiseen takaa-ajoon. Se kisu kumminkin pysähtyi, meni pienelle mytylle ja sanoi ihan pentukissan äänellä "Miu, ethän vaan syö mua", eikä Seita tietenkään syöny vaan kattoi, että ootpas sä oikeastaan aika söpö ja kävi nuuhkasemassa sitä nenästä.

Ainu lainassa

Meidän Ainu oli viime yönä ensimmäistä kertaa yökylässä. Eilen illalla yks tuttu, kiva poika, haki sen lainaan ja palautti tänä aamuna. Mä en ollu kauheen huolissani, kun mä olin just pihalla, kun se haettiin ja näin kenen kanssa se meni autoon. Seitalle tuli kuitenkin illalla hätä ja huoli ja se kävi sanomassa matalammalle, että nyt jotain tärkeetä puuttuu, nukkumaan ei mennä, ennenku haetaan Ainu takas.

Matalammallakin oli sitä ikävä, vaikka me yritettiin kovasti olla sille pehmoleluna. Aamupäivällä, kun Ainu tuli takas, me möyhennettiin se perusteellisesti.

Oikeen hyvin sillä oli kyläily sujunu, vaikka matalampi luuli, että sille olis tullu edes vähän meitä ikävä, kun ei se oo ollu vielä koskaan ilman meitä missään. Se poika oli vissiin hoitanu sitä niin hyvin, ettei se ollu ehtiny tulla surulliseks. On se kiva, että voidaan olla välillä lainakoirina semmosille, jotka hirmuisesti tykkää koirista, mutta ei jostain syystä voi ottaa omaa. Kyllä meissä riittää rapsutettavaa ja lenkkikaveria muillekin kuin meidän omille ihmisille.