Rapaa

Vettä tulee joka päivä. Hirveesti rapaa. Meitä se ei haittaa (no, Seitaa vähäsen, ainaskin, jos ei mennä jonnekin tosi jännään paikkaan), mutta matalampi urputtaa, kun matot vaihtaa väriä ja lattiat on täynnä tassunjälkiä. Meidät pitäis vissiin pestä aina, kun tullaan kotiin, mutta kuka sellasta jaksaa, ei meiän ihmiset ainaskaan - onneks, sillä mä en semmosista suihkuhommista tykkää yhtään.

Kattinen kävi

 Kaks viikkoo sitten meillä kävi semmonen mukava vieras, joka me Seitan ja kissojen kanssa ollaan tunnettu aina  (Ainu on niin kersa vielä, ettei se tunne paljo ketään).

Kattisella on kissoja ja siks se on niin hyvä rapsuttaan niitä. Osaa se kyllä hoitaa lapinkoiriakin, kun on aika monella jo harjotellu, mutta kissat se kesyttää näppärästi ihan veteliks. Tuolta sen omasta blogista voitte käydä kattoos kuvia siitä visiitistä, jos kiinnostaa.

Köllöttelyä sikin sokin

 Iltaisin tulee taas aikasemmin pimeetä..ja se väsyttää.

Enää ei voida viettää kuutta tuntia päivässä korkeemman ihmisen kanssa metsäretkillä niinku kesällä usein tehtiin. Nyt sen pitää lähtee joka päivä jonnekin, kuulemma tienaamaan koiranruokarahaa. Me matalamman ja kissojen kanssa jäädään sit kotiin köllöttelemään.

Kissat on kyllä ihan kivoja. Vaiks kaikki ne on ihan erilaisia. Muskan ja Mimmin kanssa on kiva leikkii takaa-ajoleikkejä, kun ne on niin pieniä ja ketteriä. Noita isoja poikakisuja ei tee mieli juoksuttaa. On ne ihan kilttejä, mutta Ainukaan ei uskalla ottaa sitä riskiä, että Piisku suuttuis ja mättäis sitä tolla puutarhalapion kokosella piikkikintaalla otsikkoon.

Niin me sit vaan köllötellään ja leikitään meidän pehmoleluilla ihan sovussa, kaikki sikin sokin.

Optimistikoira

 Meiän ihmiset sanoo, että mä olen optimistikoira. Voi se olla vähä tottakin. Mullon usein semmonen olo, että jotain kivaa varmaan tapahtuu ihan kohta.

 Nyt syksyllä, monena aamuna, on käynytkin niin, että meidän ihmiset on vielä nukkunu, kun yks meidän ihmiskaveri on tullu hakeen meidät mukaan marjastusreissulle. 

Märkinä ja onnellisina se on sit palauttanu meidät muutaman tunnin päästä takas. Jos ihmiset on lymynny vielä peittojen alla, me on hypätty kuratassuina niitten petiin kertoon, kuinka hauskaa meillon ollu. Jotain syystä ne ei oikeen oo ilahtunu siitä..

Mun mielestä siinä ei oo mitään pahaa, että odottaa mukavia asioita tapahtuvaks. Matalamman mielestä mä vaan voisin tehdä sen vähän vaimeammalla volyymilla. Se tuppaa olemaan vähän käärmeissään, kun mä kiljasen aamulla puoli kuudelta "Nysse tulee" joka kerta, kun naapurin pihaan ajaa auto.

Yök, en syö

 -Hyvää eläinten päivää, Muska!

- Et oo tosissas! En kyllä syö. Ei sulla sattuis olemaan tomaatteja. Ne kelpais kyllä.

-No, leikkiähän me vaan. Ei kissat syö porkkanoita.
-Höh. Huono pila.

Kiva viikonloppu

Oltiin taas taas viikoloppuna retkellä. Sunnuntaina ainaskin kuus tuntii. Ei ollu eväitä mukana. Menin sit pöydälle, kun siitä näki kivasti kauas, mutten onneks tullu syödyks.

Oli meillä semmosia vieraitakin, jotka oli hyviä rapsuttaan koiria. Oli niin kiva viikonloppu, ettei haittaa melkis ollenkaan, että meidän korkeempi ihminen on nykyään kamalan pitkiä päiviä töissä, eikä ehdi olla meidän kanssa enää niin paljo ku kesällä.

Retkeilyä

 Yks päivä, kun oltiin meidän marjastuskaverin kanssa retkellä, mäennyppylän takaa alko kuulua "murrr" ja "mörr". Se ei ollu koira, eikä hirvikään, sillä ne me kyllä tunnistetaan. Se meidän marjastajaihminen huus sille mörrästäjälle, että me jos me pysytään nyt täällä mäen toisella puolella, niin viittisiks sä pysyä siellä..ja niin me sit tehtiin. Edes Ainun ei tehny yhtään mieli käydä kurkkaamassa, mikä se siellä oikeen murras..

Muutenkin me ollaan päästy kaikenlaisille jännille retkille viime aikoina. Yhtenä päivänä oltiin ton Vilikoiran kanssa reuhuamassa ja aika monta kertaa Iran ja Eetun.

Syksy olis muuten ihan täydellistä aikaa lapinkoiralle, kun vaan ei olis noita hirmukärpäsiä. Niistä me ei tykätä yhtään, kun ne mönkii turkkiin ja puree. Hyh olkoon.