Mun mielestä tämmösiä juttuja ei ollenkaan tarttis kertoo julkisesti. Siis, että pidettäis ihan perhepiirissä vaan, kun kaikille muillekin varmaan joskus sattuu jotain noloa, mutta ei ne sitä mee blogissa toitottaan.
Toi matalampi ei nyt kumminkaan usko mua, vaan aikoo kertoo. Lupas sentään, että kuvia ei näytetä. Näin siinä kävi:
Yks nimeltä mainitsematon koira on ollu sisäsiisti jo yli kaks vuotta, eikä sen asian suhteen oo koskaan ollu ongelmia.
Viime yönä yllätti kuitenkin iso hätä...tarkotan nyt TOSI ISOA hätää, eikä se koira sit kai saanu ihmisiään hereille viemään sitä ulos.
Koska se on hyvin kekseliäs ja omatoiminen koira, se meni kissan vessalle ja pyllisti... Osuihan se tietysti vähän sinne päin, alusmuoville, mutta ei ihan laatikkoon. Semmoseen pieneen muovilootaan on muuten aika hankala sihdata. Kokeilkaa vaikka joskus.
No, kissat sai sit hepulin, kun ne hoksas sen suhteellisen kookkaan läjän siinä lattialla. Niille tuli kiire peittää se jollain ja koska vessa on kirjahyllyn vieressä, ne kiskoi peitoksi sieltä alahyllyltä kaiken tassuilla irti lähtevän.
Päiväkerhon laulukirjoille ei kuulemma ole enää meidän matalammalla kauheesti käyttöö, mutta työtodistuksensa se olis silti halunnu säilyttää hmm... hajuttomina..
Toisaalta se on kyllä jo eläkkeellä, eikä me kysellä siltä todistuksia, vaan kelpuutetaan se palvelutehtäviin ihan tollasilla kakkapapereillakin.
Aika kiusallinen tapaus silti. Toivotaan, ettei toistu..
Tänään saatiin tommonen röhköpossu. Seita pesi heti siltä saparon ja korvat, mut silloon matalammalla ei just sattunu oleen kamerassa muistikorttia.
Piiskua hirvitti se ääni niin, ettei se uskaltanu lähellekään, mut Muska oli tapansa mukaan rohkee.
Vinski ei voi vastustaa vettä missään muodossa. Edellisessä kodissa se viihtyi ulkohäkissä jopa lumessa ja vesisateessa.
Nyt täytyy tyytyä tiskialtaan ja vessan vesihanaan ja silloin, kun emännän silmä välttää, pöydälle jätettyyn vesikannuun...
-Slurps ja nam!
En oo syöny liikaa possunkorvia, vaikka mun massu alkaakin olla niin iso, että matalamman mielestä jonkun pitäis ruveta kulkemaan mun edellä kädessään kyltti, jossa lukee erikoisleveä kuljetus.
Essikin tahtois possunkorvan, mutta sille ei voi antaa, kun sen vanha vatsa ei kestä semmosia ja ikenetkin menee rikki. Se saa aina jotain muuta sillä aikaa, kun me syödään tämmösiä, mutta ei se kelpaa. Tarttis saada just sitä, mitä meilläkin on..
Seitan korva kestää aina pitempään ku mulla, koska sen pitää aina välillä murrata Essille. Tossa kuvassa se sanoo kumminkin vaan korvilla, että ET OTA. TÄÄ ON MUN.
Juu ei, ei aiota Seitan kanssa ryhtyä ruohonpurijoiksi, vaikka syödäänkin kaalia ja porkkanaa..
Toi ei oo meidän korkeempi ihminen, vaikka sekin tapaa kulkea kamera kaulassa. Toi on yks meidän kiva ihmiskaveri, joka kans tykkää valokuvata ja vie meitä usein metsäretkelle ilman meidän omien ihmisten seuraakin.
On mukavaa, että ihmisellä voi olla koiria ja koirilla ihmisiä, vaikkei ne oliskaan semmosia omia, joiden kanssa asutaan joka päivä.
Mullon nyt kyllä tuhannen taalan paikka kerätä näitä rapsutuksia vaikka varastoon, kun kaikki tahtoo möyhiä mua massusta ja kokeilla onko siellä pentuja.