Terveisiä Lapista

Mä oon kotona taas. Ihminen lupas laittaa tänne paljon kuvia reissusta, mutta alotetaan näistä. Tästä te näätte, mitä me siellä oikeen tehtiin. Me siis paimennettiin noita ihmisenpoikasia viikon verran Lapissa. Joinakin päivinä ne käveli noi isot härvelit selässä jopa 14 kilsaa. Mullei ollu semmosta härveliä, mutta mä juoksinkin joka päivä ainakin kolminkertaisen matkan, kun kävin vähän väliä tarkistamssa, että jonon alkupäässä on kaikki hyvin ja jos joku poikkes reitiltä, lähdin heti kysyyn, et voisiks kuule tulla muiden joukkoon, ettet vaan mee hukkaan tai joudu suden suuhun.

Paimennushommissa mä keskityin siihen täysin, enkä menny kenenkään luo rapsutettavaksi , mutta taukopaikoilla olin niille pehmoleluna. Parina yönä piti myös maata teltan ovella vahtikoirana, kun näin että kauempana liikuskeli semmosia kummallisia sarvipäitä ja mua huolestutti, josko ne vaikka pyrkii telttaan lämmittelemään, kun oli niin kylmä yö.

'
Siellä oli paljo semmosia nuoria, joilla on kotonakin koira, eikä ne meinannu uskoo, kun korkeempi ihminen sanoi, ettei mua oo mitenkään koulutettu. Kumminkin mä osasin paimentaa. En karannu mihinkään,en haukkunu, en ollu vallaton, eikä mua missään vaiheessa tarvinnu pitää kytkettynä.

No yks nolo pikku juttu kyllä sattui, kun päivän vaelluksen jälkeen Juhanan sukat haisi niin hyvälle. Mä en kertakaikkiaan voinu vastustaa kiusausta vaan pihistin ne teltan eteisestä ja natustelin kantapäihin reiät. Kyllä mä tietysti NYT tajuun, ettei se ollu kiltisti tehty, mutta silloon se tuntui hyvältä idealta.

Kaiken kokoisia vesiäkin me ylitettiin. Mä muuten menin kans tuota puuta pitkin, mutta kävin kyllä uimassakin, menin moottoriveneellä, enkä käyttäny juoma-astiaakaan koko viikolla, vaan hörppäsin suoraan purosta aina kun jano iski. Taivaaltakin tuli vettä aika paljon ja välillä me oltiin aika märkiä, mutta oli se vaan hieno reissu.

'

Häkillinen pikkutiikereitä

Missä koirat rapsuttaa...

Nyt kaikki kyllä heti huomaa, että nää on muutaman viikon takaisia kuvia. Maa oli silloon vielä meidän häkissä ihan ruskee, mutta ei siellä paljon mitään kasva vieläkään, vaikka se on kuulemma ennen ollu lampaiden laitumena. Toi matalampi on meille aina välillä laulellutkin jotain vanhaa europliisua, jonka sanat menee "missä koirat rapsuttaa siellä lampaat ei voi laiduntaa.."

Tänään se kävi ilmottamassa meidät molemmat (siis Usman ja mut. Ei itteänsä. Ei se kuulemma sentään niin pöhkö oo) missikisoihin. Se kiva ihminen, jonka luona me asuttiin ihan pieninä, lupas esittää meidät kehässä ja niin me nyt sitte mennään jonnekin Kihniölle 25.7. näyttelemään. On se vähän hassuu, et me ollaan sitten samassa kehässä ja samassa luokassa, mut eihän tommosia juttuja kannata niin vakavasti ottaa. Kauniitahan me ollaan kumpikin.

Ihminen puhui äsken taas siihen piipittävään vekottimeensa ja sanoi monta kertaa Usman nimen. Mä menin sit kans ihan lähelle korvat höröllä ja laitoin kuonon sen varpaisiin, et se varmasti muistais sanoo Usmalle, että tulis pian kotiin. Mullon sitä kauheesti ikävä!

Kesää ikävä

Tänään meillon ollu sekä kesää että Usmaa ikävä. Ihminen katteli sit lohdukseen vähän meidän viimekesäisiä vauvakuvia. Ei oo kivaa, kun koko ajan sataa vettä niin, että pihalla turkki kastuu, eikä kukaan oo juossu mun kanssa kilpaakaan moneen päivään. Ei sen jälkeen, kun Usma lähti reissuun.

Mä oon sit vähä kiusannu Essii, vaikkei ihminen semmosesta yhtään tykkää. Mä oon pelotellu tota koiramuorii niin, ettei se uskalla enää syödäkään, kun mä oon paikalla, seisoo vaan tassut täristen kaukana kupista ja pelkää et mä puren. Sitä on tosi helppoo säikytellä... ja voin mä tietysti vaik purrakin

Ihmisiä mä en kumminkaan yritä koskaan pelotella enkä purra, vaan oon tosi kiltti ja tottelevainen. Ihan pupukoira, niinku tossa kuvassakin. Vai enkö muka oo?

Lohturuokaa

Tiättekö kuulkaa mitä on lohturuoka? No, se on esimerkiks sitä, mitä toi ihminen antaa meille, kun se on unohtanu meidät sadekuuron ajaks häkkiin niin, että ollaan kastuttu litimäriksi. Mä
en oo vielä monta kertaa semmosta saanu, mutta Essille se taitaa olla tuttu juttu, kun se kattoo matalampaa ihmistä noin merkitsevästi.

Siellä on jotain..

Siellä on jotain mielenkiintoista...

Ilman siskoo

Nyt ollaan oltu ilman Usmaa jo pari päivää ja kyllähän täällä välillä vähän kriisinpoikasta pukkaa. Kun sisko on poissa, mun ei tuu edes häkissä kauheesti juoksenneltua, kun ei me ton Essikoiran kanssa olla oikeen leikkiväleissä. Kun ei tarpeeks liiku, niin voi käydä tiätteks sillee nolosti, että tulee vähä massuvaivoja...Asiat ei oikeen etene nääs..

No, silleen mulle kävi viime yönä. Saattoi siihen tietysti vaikuttaa vähä se yks sohvatyynykin, jonka täytteet mä tyhjensin sillä aikaa, kun matalampi kävi jossain asioilla. Niitä tuli kai vähä maistettuukin. Niin ja pureskelin mä yhden lääkepurkinkin, jonka Muskakisu mulle pöydältä heitti. (Ihminen vaikutti tosi helpottuneelta, kun selvis, että se oli sentään ollu tyhjä, kun kuulemma sen sydänlääkkeistä olsin varmasti menny kokonaan kanttuvei). Joka tapauksessa aamuyöllä mulle tuli massu kamalan kipeeks. Tuli vahinkokin matolle ja vingutti. Kun ihminen sit lopulta heräs ja vei mut pihalle, mä söin ainaski lampaan annoksen ruohoo. Kun me tultiin takas sisälle, ihminen silitteli pitkään mun massua ja vähitellen mulle tuli parempi olo.

On mulla kyllä Usmaa ikävä, mutta se on sentään kivaa, että nyt mä saan rapsutuksia niin paljon kuin ikinä haluun. Usmallakin on ne paimenkoiran hommat kuulemma sujunu siellä Lapissa ihan erinomaisesti. Yks pentutilauskin oli kuulemma jo tullu, vaikka meille meinataan koiravauvoja vasta ensi kevääksi. Mistähän ne muuten meinaa niitä hankkia...