Supikoirailua

 

Viime viikolla kävi sillai hassusti, että me ihan vahingossa jekutettiin yhtä metsästysmiästä.  Me käytiin juoksentelemassa siellä pellolla, missä meillä on sen paikan omistajaihmisen lupa juosta.  Tiätysti meistä jäi sit ympäriinsä myös jälkiä...

Se mettästysmiäs oli sit bongannu ne jäljet ja menny into piukeena kertoon sille meidän ihmiskaverille, että nyt sen maille on pesiytyny supikoirapariskunta. Kun siinä vieressä oli myös metsästysseuran maita, se oli retuuttanu sinne julmetun kokosen häkkiloukun, jonne se kuvitteli niitten supikoirien jostain syystä menevän.

Oisittepa nähny sen ilmeen , kun se sattui eilen tulemaan vastaan, kun me mentiin sinne samaan paikkaan lenkille. Sillä tais yhtäkkiä ruveta raksuttaan, mistä ne jäljet oli lähtösin ja mä kattoin sitä tollee. Yritin olla oikeen kovasti supikoiran näkönen.

Liika on aina liikaa

 

Tottahan me lapinkoirat lumesta tykätään, mutta liika on aina liikaa. Tommonen näky kuin tuolla yläkuvassa odotti portailla aamulla, kun korkeempi pukkas oven auki. Eihän se meinannu ensin auetakaan, kun lunta oli satanu niin, että sitä oli mua kaulaan asti.

Ma sanoin sit, että nou way, en mee pissalle ennenku kaivatte portaat esille ja kaivoihan ne, ennen pitkää.  Iltapäivällä satoi sit lisää koko kuonon päällystä täyteen. Ei taideta ihan lähiaikoina päästä veneilemään.

Muska rähmällään ja petokoiranruokaa

Muskalla on jo jonkin aikaa ollu tommonen pallorata. Se tykkää siitä ku hullu puurosta. Tänään zooplussalta tuli siihen vilkkupallo ja jatkopala. Kisu oli siitä niin onnellinen, että makas pitkän tovin rähmällään lelunsa päällä ja kyseli matalammalta, että onhan tää varmasti kokonaan mun.

Me Ainun ja Seitan kanssa ei saada melkis koskaan oikeeta petokoiran ruokaa, kun siitä tulee helposti maha kipeeks ja matalampaa kuulemma inhottaa raadot lattialla. Tänään kummiskin saatiin. Seita ties heti, mitä sille tehdään. Se on muutenkin hyvä petoileen.

Ainua tommonen mötikkä ensin vähä hirvitti, mutta sekin innostu sitten, kun pääsi juonesta kiinni.

Kesäksi rantakuntoon

Hitsinpimpulat, kun mun linjoja on pitäny ruveta vahtimaan sen jälkeen, kun vauvantekovehkeet leikattiin pois. Tarttee tollee jumpatakin aina kun on tilaisuus. Tassu ylös ja alas levätessäkin. Muskalla on sama juttu. Se oli tosi hoikka kisu ennen leikkausta, mutta nyt meinaa tulla massua ja koko ajan on nälkä. Kuvasta voitte kumminkin päätellä, mitä mieltä se on tämmösistä painontarkkailupuheista.

Ainun peppu meinas kans näyttää isolta, mut matalampi nyppi siitä harjalla eilen ainaskin kilon irtokarvaa ja sit me huomattiin, ettei se ookaan levinny. Se vaikutelma johtui vaan huopuneesta irtokarvasta. Seitaa ja mua ei kauheen usein tarvi harjailla (onneks, kun mä en siitä hommasta yhtään tykkää). Meidän karva pysyy itsestään aika hyvänä. Ainun turkki tuntuu käteen paljon karkeammalta. Se on tainnu siinäkin suhteessa tulla Sakke- iskäänsä.

Elämä on ihanaa

Viime vuonna, tähän aikaan, Ainu pääsi ensimmäistä kertaa pihalle kevättä katsomaan.
Siitä se ei paljon muista. Nyt tekee mieli nuuhkia kevään tuoksuja ilmasta ja maasta ihan kuono rutussa.

Tänään, auringon paisteessa , oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että..
... on tämä elämä vaan aika ihanaa.

Kevättää

Eilen päästiin pitkästä aikaa suolle juokentelemaan, kun metsätietä oli joku aurannu vähän matkaa. Siellä oli paljon uusia hajuja. Tuoksui jo vähän keväältä
Nähtiin tommosia isoja lintujakin. Ne ei oo vissiin viittinyt talveks lähtee etelään.

Melkeen rupes villittään tommonen auringonpaiste ja hymy pyrki korviin.

Yöelämää

Meillä vieteään vilkasta yöelämää. Korkeempi ihminen ja kissat on semmosia yökukkujia. Me koirat matalamman kanssa mentäis mieluummin vähä aikaisemmin nukkuun..

Nää kaikki kuvat korkeempi otti viime yönä. Tämmösiä ne siis meidän nukkumaanmenoajan jälkeen puuhailee.
Muska on saanu tommosen pallonkuljetusradan. Tai on se kyllä vissiin kaikille kissoille, mutta Muska on leikkiny sillä niin ahkerasti, ettei muut oo päässy kokeileen.
Matalammalle tuli postissa eilen puukissa. Sen korva oli rikki. Ehkä se on kollikissa, joka on näin kevään korvalla tapellu...tai siis omalla korvalla.. nojoo, Muskan mielestä aito asia on kumminkin parempi kuin tommonen puinen.
Vinskiä pelotteli kissanmuotoinen varjo seinällä..

Villiminttu oli vissiin syöny jonku mustaturkkisen. Karvatupsu vaan oli jääny alaleukaan roikkumaan (Onks muuten Ainu tallella?)..

Oikeesti nykyään meillä on hurja saalistaja enää toi Mimmi (koiperhosia ja kevään tullen suurriistaa, eli hämähäkkejä ja kärpäsiä), josta on kuitenkin viime aikoina alkanu löytyy myös pehmeempi puoli. Se tykkää kaikesta pehmeestä, kuten nyt tosta viltistä, ja tuli siitä sylikissakin, kun neljä vuotta ajatukseen ensteks totutteli.

Semmosta siis sillä aikaa, kun kaikki kunnon koirat on nukkumassa, mutta kissat vissiin onkin enempi yöotuksia.