Tänään mä pääsin korkeemman ihmisen mukana sinne koiranruuantienaukseen. Ei se mun mielestä kyllä ollu homma eikä mikään. Istuskelin kiltisti narussa pihalla, kun ei mua kuulemma sisälle voinu ottaa, ettei tuu nuorisotilaan koiranpalasia ja allergisille nuha. Sitte me käytiin ihmisen kans hautuumaalla viemäs joku sähkövempele varastoon. Siellä mua silitti semmonen mies, joka ei kuulemma tykkää oikeen kenestäkään, mutta musta se kumminkin tykkäs. Ei se tiätysti mikään ihme oo. Oonhan mä aika ihana.Vainajien päälle ei saanu pissiä. Siitä ihminen piti huolen, mutta oli siellä ihan mielenkiintoisia hajuja.
Kun me tultiin kotiin, Seita sanoi, että sillon ollu ikävä. Se oli joutunu täällä leikkiin vaan matalamman ihmisen ja Essin kans, kun kissat ei siitä tykkää ja matalampi oli uhkaillu sitä kynsisaksilla, kun se oli raapinu oveen jäljet. Kyllä mä oon sitä mieltä, että toi korkeempi voi ihan hyvin jäädä kotiin ja mä voin käydä hoitamas sen hommat, jos sitä jonakin aamuna kovasti väsyttää. On toi töissä käyminen sen verran helppoo hommaa.
On se kintaankokonen vaan tosi pieni, mutta oikeestaan aika söpö ja hurjan sisukas. Tänään, kun mä kokeilin kuonolla onko se vattastakin pehmee, se nappas mua piikkikintailla poskista kiinni ja puri korvasta. Enimmäkseen se kumminkin leikkii ihan kiltisti, eikä oo meille koirille ollenkaan vaarallinen. Toiset kissatkin alkaa jo tottua siihen. Piisku hoitaa ja Vinski leikkii sen kanssa takaa-ajoleikkejä. Saapa nähdä aikooko se kasvaa yhtä isoksi kuin Piisku. Tosta kuvasta näette, että siihen on vielä vähän matkaa. Eihän se ylety vielä kunnolla vesikupillekaan.
Me Seitan kanssa sanotaan kyllä ehdoton EI ilmastonmuutokselle. Kattokaa ny meitä tämänaamuisen lenkin jälkeen! Eilen oli vielä maa valkoinen, ihanasti kylmää ja aurinko paistoi. Tänä aamuna oli kaikki lumi sulanu pois ja taivaalta tuli melkeen ämmiä ja äkeitä. Lakatkaa ny ihmiset päästelemästä niitä kaasujanne! Muuten menee pilalle koko maapallo. Ei tämmösestä pienet lapinkoiratkaan tykkää. Jääkarhuista puhumattakaan.
Meidän naapurissa asuu kivoja ihmisiä ja aika usein me päästään käymään niitten kotona. Siellä meitä aina rapsutetaan ja leikitetään. Tossa kuvassa Seita on siellä. Se vaan on hankalaa, kun toi matalampi käskee aina meidän olla kylässä ihmisiksi, vaikka me ollaan koiria. Kuinka me silloon voidaan olla ihmisiksi?! Sen yrittäminenkin on niin vaikeeta ja uuvuttavaa, että kotiin tullessa me ollaan yleensä väsyneempiä ku lenkin jälkeen. Kai se niin on, että meillä pentukoirilla pää väsyy ennemmin kuin tassut..