Son mä vaan

Toi korkeempi ihminen tykkää leikkiä meidän kuvilla ja melkeen pieneltä sudelta se pisti mut tossa tämänpäiväisessä näyttämään. En kumminkaan oo kuullu susista, joilla olis punaiset valjaat päällä, joten ei tartte pelätä. Son mä vaan ja mä oon ihan kiltti.

Samaan suuntaan

Ihmiset kuulemma huomaamattaankin matkii toistensa käytöstä, varsinkin silloin, kun ne tykkää toisistaan tai tahtoo muusta syystä osoittaa olevansa samalla aaltopituudella.
Me koirat tehdään ihan samoin. Matkitaan me ihmisiäkin, mutta vielä enemmän toisiamme. Seitan kanssa me usein liikutaan ihan kuin oltais näkymättömällä narulla kiinni toisissamme.
On kivaa, kun toinen ymmärtää ilman, että tarttee vääntää rautalangasta.

Seita kans

Seita halus kans ittestään tommosen satukuvan tänne. Yleensäkin se haluu aina kaikkea sitä, mitä jollakin muulla on. Se on sen luonne.

Tänään me oltiin vähä tuhmia ja karattiin siltä naapurin sedältä, joka hakee meitä mukaan marjaan. Me häivyttiin vaan, eikä kerrottu minne. Se huuteli meitä melkeen puoli tuntia ja sit, kun lopulta tultiin takaisin , haistiin kuulemma kamalalle.

Kivaa meillä kyllä oli ja kun tultiin kotiin, mä menin heti kertoon sen matalammalle sänkyyn, kun se nukkui siellä vielä. Jostain syystä se ei oikeen ilahtunu, vaan nousi ylös aika vikkelästi ja mutisi jotain pahankurisista, karkailevista haisunäädistä..

Helpottaa jo

Se eläinlääkäri sit kävi ja pisti mua isolla neulalla niskaan. Se silitti mua ja sanoi, että harvoin näkee näin kilttejä koiria.

Pari päivää mä olin sit aika nuupallani, mutta eilen rupes helpottaan. Tuli taas ihan koiramainen olo ja matalampi ihminenkin huomas, että mä oon toipumaan päin, kun jaksoin pitkästä aikaa tehdä pahaa ja kävin tyhjentämässä kylppärin roskiksen.

Tänään oli sitten jo kiva päivä. Korkeempi ihminen tuli pitkältä reissulta kotiin ja me päästiin sen kanssa metsään. Aurinkokin paistoi monen sateisen päivän jälkeen. Ehkä tää tästä vielä iloks muuttuu.

Hirmuinen niveljalkainen

Noi meidän poikakisuthan ei oo mitään ihan höyhensarjalaisia kumpikaan, mutta joko fiksuja tai vähä vellihousuja ne taitaa olla.

Tyttökissat meillä on nimittäin hurjia metsästäjiä. Ne nappaa kärpäsetkin suoraan ilmasta, mutta kollipojille meinas tänään tulla hätä käteen, kun keittiön lattialla juoksi hirveen iso hämähäkki.

Noi kuvat ei oo just siitä nimenomaisesta tapahtumasta, kun matalammalla oli niin kova kiirus pelastaa sekä kissapojat että hämyhässi. Se kuulemma OLI tosi iso niveljalkainen, ainaskin neljä senttii pitkä, eikä kumpikaan poikakisuista uskaltanu koskee siihen vaan seisoi turvallisen välimatkan päässä aika järkyttyneen näköisinä.

Tyttökisut ja me koirat ei oltu vielä paikalla, joten matalampi sai sen villielukan pyydystettyä juomalasiin ja kiikutti pihalle turvaan. Kissapojat oli kumminkin vielä pitkään silmät kauhusta ymmyrkäisinä. Ne kai ei oo tommosina sisäkissoina tottunu ihan noin suureen riistaan.

Surullinen

Tänä aamuna käytiin korkeemman ihmisen kanssa eläinlääkärillä. Se lääkäritäti oli ihan kiltti. Ei satuttanu, vaikka joutui ajelemaan karvat mun massusta, että nähtiin ultralaitteella, että mun vattassa tosiaan on niitä pentusia.

Sitten annettiin semmonen piikki, jonka pitäis tappaa ne pienet koiranalut. Se teki mut surulliseksi. Samoin mun ihmiset, eikä se eläinlääkärikään kovin iloinen ollu. Huomenna se tulee tänne kotiin antamaan mulle vielä toisen piikin, kun korkeempi on töissä, eikä pääse viemään mua sinne lääkäriin, eikä toi matalampi pääse oikeen minnekkään..

Mun vauvat on nyt vissiin kuollu ja me ollaan kaikki aika surullisia. On kurjaa, että tää maailma on niin julma paikka, että pitää harkita tarkkaan millaisia koiranlapsia tänne kannattaa hankkia. Mun ihmiset haluais kyllä pitää vaikka kaikki mun vauvat, mutta ne tietää, ettei ne pystyis huolehtimaan niistä.

Onneks mä en oo ainakaan vielä kovin kipee, vähän allapäin vaan. Ehkä tää taas joskus tästä...Nyt on kumminkin aika ankee olo.

Näin se tehdään

Mä näytän nyt teille oikeen havainnollisesti tällee kuvan kanssa, kuinka kannattaa hoitaa semmonen ongelma, jos toinen ihminen kieltää jotain, mutta se toinen on vielä taivuteltavissa.

Meidän matalampi on joskus aika nipo, mutta kun mä meen tollee äärimmäisen surullisena kertoon korkeemmalle, että se on taas ollu mulle ilkee ja kieltäny jotain kivaa, niin melkeen aina korkeempi heltyy ja antaa luvan.

Mä oon jo tossa pelissä aika taitava.