torstai 27. marraskuuta 2008

Onni on..


Onni on oma, pehmoinen kaveri, joka on tarvittaessa hyvä tyyny. Sitä mieltä taitaa olla ainakin Mimmikissa Piiskun hännässä. Kyllä Seitakin pehmonen on, ei siinä mitään, mutta tyynyks siitä ei oikeen oo, kun se niin paljo puree. Sen hampaita vissiin kutittaa. Sen ikäisenä mullakin lähti ensimmäinen maitohammas..

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Nelitassuiset pölyhuiskat

Ei toi meidän matalampi ihminen ihan tyhmä oo... tai sitte on. Tänään se yritti aikansa saada Seitaa pois sängyn alta ja Muskaa hellan takaa. Sitte se hoksas, että miksi taistella luonnonvoimia vastaan. Pienillä elämillä on ihan kätevää nuohota pölyä ahtaista paikoista. Kissat on lisäksi aika pitkälti itsepeseentyviä. Seita on sitte toinen juttu. Sen turkkiin tarttuu kaikki ja näyttää ihan kamalalta, kun tollasessa kermapallerossa roikkuu hämähäkinverkkoja, pölyä ja rapaa. Meillä on siis ilmeisesti joulusiivoukset alkanu..

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Se kintaankokoinen



On se kintaankokonen vaan tosi pieni, mutta oikeestaan aika söpö ja hurjan sisukas. Tänään, kun mä kokeilin kuonolla onko se vattastakin pehmee, se nappas mua piikkikintailla poskista kiinni ja puri korvasta. Enimmäkseen se kumminkin leikkii ihan kiltisti, eikä oo meille koirille ollenkaan vaarallinen. Toiset kissatkin alkaa jo tottua siihen. Piisku hoitaa ja Vinski leikkii sen kanssa takaa-ajoleikkejä. Saapa nähdä aikooko se kasvaa yhtä isoksi kuin Piisku. Tosta kuvasta näette, että siihen on vielä vähän matkaa. Eihän se ylety vielä kunnolla vesikupillekaan.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Lumilenkillä






Oikeesti se meni kyllä ihan päinvastaisessa järjestyksessä kuin noi kuvat. Eli ensin juostiin hirveestipaljon ja lujaa. Sitten oli hengähdystauko ja lunta kuonon päällä. Sitten tuli sinistä ja metsänreunaan hiipi usva. Me kyllä tykätään tuosta valkosesta töhnästä, mutta se ei oo kivaa, kun joka päivä tulee aina vaan aikaisemmin pimeetä..

Ihmisten töissä

Tänään mä pääsin korkeemman ihmisen mukana sinne koiranruuantienaukseen. Ei se mun mielestä kyllä ollu homma eikä mikään. Istuskelin kiltisti narussa pihalla, kun ei mua kuulemma sisälle voinu ottaa, ettei tuu nuorisotilaan koiranpalasia ja allergisille nuha. Sitte me käytiin ihmisen kans hautuumaalla viemäs joku sähkövempele varastoon. Siellä mua silitti semmonen mies, joka ei kuulemma tykkää oikeen kenestäkään, mutta musta se kumminkin tykkäs. Ei se tiätysti mikään ihme oo. Oonhan mä aika ihana.Vainajien päälle ei saanu pissiä. Siitä ihminen piti huolen, mutta oli siellä ihan mielenkiintoisia hajuja.

Kun me tultiin kotiin, Seita sanoi, että sillon ollu ikävä. Se oli joutunu täällä leikkiin vaan matalamman ihmisen ja Essin kans, kun kissat ei siitä tykkää ja matalampi oli uhkaillu sitä kynsisaksilla, kun se oli raapinu oveen jäljet. Kyllä mä oon sitä mieltä, että toi korkeempi voi ihan hyvin jäädä kotiin ja mä voin käydä hoitamas sen hommat, jos sitä jonakin aamuna kovasti väsyttää. On toi töissä käyminen sen verran helppoo hommaa.

tiistai 18. marraskuuta 2008

EI ilmastonmuutokselle


Me Seitan kanssa sanotaan kyllä ehdoton EI ilmastonmuutokselle. Kattokaa ny meitä tämänaamuisen lenkin jälkeen! Eilen oli vielä maa valkoinen, ihanasti kylmää ja aurinko paistoi. Tänä aamuna oli kaikki lumi sulanu pois ja taivaalta tuli melkeen ämmiä ja äkeitä. Lakatkaa ny ihmiset päästelemästä niitä kaasujanne! Muuten menee pilalle koko maapallo. Ei tämmösestä pienet lapinkoiratkaan tykkää. Jääkarhuista puhumattakaan.

Se on vaikeeta

Meidän naapurissa asuu kivoja ihmisiä ja aika usein me päästään käymään niitten kotona. Siellä meitä aina rapsutetaan ja leikitetään. Tossa kuvassa Seita on siellä. Se vaan on hankalaa, kun toi matalampi käskee aina meidän olla kylässä ihmisiksi, vaikka me ollaan koiria. Kuinka me silloon voidaan olla ihmisiksi?! Sen yrittäminenkin on niin vaikeeta ja uuvuttavaa, että kotiin tullessa me ollaan yleensä väsyneempiä ku lenkin jälkeen. Kai se niin on, että meillä pentukoirilla pää väsyy ennemmin kuin tassut..

Mut kyllä me vissiin ollaan aika hyvin pärjätty, kun ei oo vielä vierailukieltoo tullu. Eikä me ainakaan olla lattialle siellä kakattu niinku näitten edesmenny Serikoira viimekesänä, kun se oli 17 vuotta vanha ja vissiin jo vähän vanhuudenhöperö. Me ei olla vanhoja ollenkaan, höperöitä ihan muuten vaan...

maanantai 17. marraskuuta 2008

Meidät väsytettiin

Älä ny viitti sillä kameralla. Mua väsyttääää..

Huomatkaa tyytyväinen hymy :-)


Ihanaa. Korkeempi ihminen tuli takaisin kotiin ja vei meidät piiiitkälle lenkille. Aurinko paistoi ja joka paikka oli kirkkaanvalkoisena lumesta. Olis tietysti kiva näyttää teille joskus kuvia semmosestakin, mutta kameran kanssa on kuulemma aika vaikee kulkea samalla, kun harrastaa makrameeta tai nypläystä kolmen koiran fleksiremmeillä, kunnes päästään jonnekin, missä meidät voi päästää irti. Sen jälkeen onkin sitten kädet täynnä fleksejä ja välillä Seitaa, jota pitää nostella ojien yli, ettei se plutaa, kun se on vielä niin pikkuinen.

No, kotona me oltiin sitten kaikkien mielestä mukavasti väsyneitä ja pysyttiin kerrankin kuvissa paikoillamme..

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Kemiallista sodankäyntiä

Mimmi ja Vinski on sisarukset. Mimmi on kuvassa toi, jolla on etuvalot päällä. Se on pieni, mutta pippurinen ja nyt se on tosi kettuuntunu meihin. Me on vissiin vähä liikaa leikitty sillä, mutta oma vika, mitäs on niin pieni ja suuhun sopiva. Ei me tietenkään lujaa purra, vähä maistetaan vaan ja heti perään nuollaan sen korvat ja nenä, että älä ny suutu, me vaan leikillään...

Ehkä sitä potuttaa tuo uus kissakin. Emmä ihan tarkkaan tiedä, enkä oikeeastaan kauheesti välittäiskään, ellei tää olis ny käyny vähän henkilökohtaiseksi. Se on nimittäin ryhtyny kemialliseen sodankäyntiin. Ihmiset on luullu, että se on Piisku vaan, joka käy pissimässä meidän makuualustoihin, mutta nyt on samasta puuhasta yllätetty monta kertaa myös Mimmi. Se on tosi pahantuulinen, ärisee jo tolle Vinskillekin, vaikka Vinski on tosi kiltti ja ne on aina ennen ollu ku paita ja peppu. Ihminen arvelee, että sillä on nyt meistä stressi (mitä ikinä se lieneekään).

Tänään se katti oikeen ylitti ittensä ja kävi kusemassa meidän lelulaatikkoon. Se on semmonen vihree pesuvati, josta näkyy vähä läpi ja oli kuulkaa aika ankee kattoo kun kaikki meidän pallot, narut ja luut lillui siellä nesteessä. Eikä kyllä haissukkaan ollenkaan kivalle.,Että pienestä vihaisesta kissasta voikin tulla paljon pissaa! Millähän me se nyt lepytetään..

perjantai 14. marraskuuta 2008

Mitä tarkoittaa kiltti?

Korkeempi ihminen lähti taas moneksi päiväksi jonnekin koiranruuantienausreissuun. Meidän pitäis nyt kuulemma olla oikein kilttejä, kun toi matalampi on tavallistakin kehnommassa kunnossa, eikä oikeen meinaa jaksaa meidän kanssa. Sitä mä vaan ihmettelen, että mitä se kiltti tarkkaan ottaen tarkoittaa.

Ilmeisesti ei ainakaan ketsuppipullon hakemista tiskipöydältä tai juoksemista leipäveitsi suussa Seitan perässä. Juu-u, sillai pääs käymään eilen. Oli mulla kyllä ihan asiallisesti se kahvapuoli suussa ja terävä pää osoitti Seitan persuksiin, kun se töpsötti edellä. Ihminen ei vissiin vaan taas tykänny. Mä päättelen semmoset asiat sen osalta nykyään äänenvoimakkuudesta ja nyt oli mökä kyllä sieltä asteikon yläpäästä.

Tänään se ei oo vielä pahemmin huutanu, mutta nyt ei voi olla varma johtuuks se siitä, ettei se jaksa vai siitä, että me kerrankin ollaan onnistuttu olemaan kilttejä - mitä ikinä se ihmisen mielestä tarkoittaakin. En tiedä.

Nyt riittää tää filosofointi. Hampaat kaipaa toimintaa. Taidan mennä silppuamaan parit munakennot tai muuta mukavaa, mitä pöydältä löytyy. Jaa että miksikö en niitä neljää eri sorttia puruluita tai viittätoista lelua, jotka mulle on hankittu? No, ei tiäteskään! Nehän on jo mun, eikä niistä sitäpaitsi leviä lattialle alkuukaan yhtä hauskaa sotkua...

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Seita on söpö

Seita on söpö. Nyt siitä on oikein eläinlääkärin lausunto, tosin vaan ihan suullinen, mutta kumminkin ja johan me se täällä kotona tiedettiin. Painoa sillä on nyt 5,6 kiloo, vain kilon verran enemmän ku mulla samassa iässä, vaikka mä olen aina ollu huono syömään ja kova juoksemaan. Eläinlääkäri luuli kuulemma, että se painaa ainaskin 10 kiloo, kun se vaan kattoi sitä. Puntari kertoi totuuden. Puolet siitä on karvapörröä (ja oman ihmisen mielestä paljon melua tyhjästä, mutta siinä niillä taitaakin olla jotain yhteistä. Molemmat on kovia haukkumaan ja kitisemään, vaikka pistettäessä Seita ei kuulemma kiljunu yhtään. Reipas tyttö).

Koirajudoa?

Me harrastetaan Seitan kanssa kamppailulajeja. Matalampi ihminen jaksaa istuu yleisönä pitkiäkin aikoja. Välillä se selostaa, mitä sidontoja ja muita liikkeitä me muka just tehdään. Pösilö. Se kuulemma joskus pentuna harrasti itse judoo ja väittää, että tää meidän juttu muistuttaa kovasti sitä. No ei se ainakaan aikidoo oo, kun ei meilloo kepakoita, eikä kai karateekaan, kun ei me pahemmin potkiskella. Olkoon sitte koirajudoo. Ainaskin meillä on kivaa ja kunto kohenee. Ilman näitä treenejä Seita oliskin varmasti vielä pulskemmassa kuosissa. Saa muuten nähdä, mitä eläinlääkäri aamulla sanoo sen kurveista, kun se käy ekoilla rokotuksilla...

maanantai 10. marraskuuta 2008

Tyytyväinen koiranpallero




Seita on jo 12 viikkoo vanha. Tänään se oli tosi tyytyväinen koiranpallero, kun se pääsi ekaa kertaa kiipeemään tohon mun tuolille. Tähän mennessä sen yritykset on ollu aika säälittävää pungerrusta ja mä oon aina päässy sitä pakoon kivojen lelujen kans tolle tuolille. Nyt loppu multa se hupi, mutta oli se sen verran söpö munkin mielestä, että tein sille viereeni tilaa ja kävin vielä myöhemmin kiltisti nuolasemassa nenän päästä, kun se siinä tyytyväisenä yksikseen kelliskeli. Mun pieni kiva sisko.

Munakokkkelia pissillä

Isänpäivä meni mukavasti, kun päästiin molemmat mukaan kyläreissulle ja meitä rapsuteltiin niin, että meinas ihan karvat lähteä. Illalla nukutti sit mukavasti, mutta aamulla oli taas akut täyteen ladattu.

Me herättiin ennenku ihmiset ja kerittiin vähä pitkästyy, ennenku ne nousi. Pöydällä oli semmonen kiva laatikko, joita mä sain aina pentuna revittäväksi, kun hirvee tarmonpuuska iski, eikä muutakaan sopivaa silputtavaa ollu käsillä. No, mä sit hain sen lattialle ja outoa kyllä sieltä löyty sisältä sellaisia valkosia möllyköitä.

Kun mä pudotin sen lootan, se vähän räsähti ja sitte riemu alkoi... Sitä tosin kesti vaan siihen asti, kunnes korkeempi ihminen tuli alakertaan. Matalampi ihminen sen sieltä patisti. Ei kuulemma uskaltanu tulla itte ensin, koska pelkäsi saavansa sellasen raivarin, että seinät kaatuu.

Toi korkeempi on vähän viileempää sorttia, mutta ei sekään tällä kertaa meidän päätä silitelly. Varsinkaan, kun me oltiin niitten särjettyjen munien sekaan kaadettu vielä kissojen pissalaatikosta hiekatkin. Munakokkelia pissillä. Meidän kettiön erikoisuus tänä aamuna. Ei herättäny erityisempää suosiota.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Ketsuppia ja kalsarisoppaa

Tietenkään ihmisellä ei ole kamera mukana silloon, kun me just tehdään jotain jännää. Useimmiten sillä on silloon niin kiirus lopettamaan se meidän hauskanpito, ettei se ehtis sitä kuvauskonettaan kyllä käyttäänkään, vaikka se sattuis olemaan valmiinakin.

Eilen oli just yks sellanen juttu, kun me Seitan kanssa tehtiin ketsuppia. Me pihistettiin keittiön pöydältä tomaattipussi, hillottiin ne lattialle (yäk, eihän koira semmoisia voi SYÖDÄ), haettiin pyykkihuoneesta, kahden oven takaa vähä likaisia alusvaatteita mausteeks (älä kysy, kuinka me ne ovet aukaistiin. En mä kerro kumminkaan)ja silputtiin ne sopivan kokoisiks kappaleiks.

Just, kun me tassuteltiin punaisia käpälänjälkiä ympäri taloa ja ihasteltiin vaivannäkömme tulosta, matalampi ihminen rymys alakertaan, eikä taas tajunnu homman ideaa yhtään. Se huus ja mölys, keräs ne alushousunriekaleet lattialta ja sitten se teki jotain tosi halpamaista. Se nimittäin keitti meille ruokaa niistä tomaateista!

Väitti se kyllä pesseensä ne jotakuinkin ehjäksi jääneet yksilöt ja tuli sinne pataan kai riisii ja naudanlihaakin, mutta melko härskiä mun mielestä silti. Laittaa ny koirille tommosta ruokaa! Kun me nyrpisteltiin sille, se sanoi, että meidän sietäis olla tyytyväisiä, ettei se keittäny samalla niitä kalsareitakin. Se ruoka kumminkin maistui taas semmoselta, että ihan varmasti sinne pari pöksynpalaakin lipsahti. Vuh, sanon mä!

perjantai 7. marraskuuta 2008

Muska ja Piisku

Tää on sun vika. Ihan varmasti. Sitä vaan hankitaan pentuja, mutta kuka ne joutuu hoitamaan..
"Tätäkö tää nyt taas on?" kysyy Piiskupoika, kokenut lastenhoitaja.
"Mmm, hieno häntä ja se heiluu houkuttelevasti", tuumaa Muskavauva.

Vinski ja Muska


Sillä kintaankokoisella on kova homma, kun pitää opetella tuntemaan niin monta uutta tyyppiä. Vinskin ja Piiskun kanssa se on jo aika tuttavallisissa väleissä. Me koirat haluttais kovasti kattoo sitä läheltä, mutta kun siitä kuulemma pursuaa täytteet pihalle, jos me käytetään meidän tavanomaista poweria. Pitäis kuulemma opetella jotain itsehillintää, ennenkuin päästään leikkiin sen kanssa. Essi tietysti osaa olla ku viilipytty, mutta meitä pentukoiria aina komennetaan. Tylsäää.

torstai 6. marraskuuta 2008

Katse

Meidän ihmiset sanoo, että mulla on intensiivinen ja paimenkoiramainen katse. Kyllä mä paimentamisesta tykkäänkin. Oon harjotellu jo kissoilla, ihmisillä ja lampailla. Kissat on aika mahdottomia tapauksia, mutta muut mua jo aika hyvin tottelee.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Seita on ahmatti


Seita on ahmatti. Jos ei ihminen pidä vahtia, se mättää nassuunsa kaikkien meidän kolmen koiran ruuat. Siltä sen massu alkaa jo näyttääkin. Mua ei syöminen kauheesti kiinnosta ja Essi on niin kiltti, ettei se sille kauheesti viitti pistää kampoihin. Eilen meni kyllä vähän liian pitkälle, kun Seita veti mahalleen maate Essin kupin päälle ja ärisi sille, että mä syön tän. Mokomakin hemmoteltu kakara. Silloon Essikiltäkin jo pinna paloi.

Matalampi ihminen on nyt sitten parina päivänä vääntäytynyt Seitan kanssa remmilenkille. Meidän isojen koirien kanssahan toi pallero ei vielä pärjää, kun me mennään niin lujaa ja semmosissa paikoissa, että se tarttuis vattastaan varpuihin. Tossa iässä mä vedin jo parin kilometrin lenkkejä, eikä tuntunu missään. Mutta me kaikki lapinkoiratkin ollaan erilaisia. Seita keskittyy enemmän tuohon keskikehonrakennukseen kuin muihin sporttilajeihin.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Tietokoneongelmat jatkuu

Tolla matalammalla ihmisellä näköjään tietokoneongelmat vaan jatkuu. Yleisesti ottaen yhteys kuulemma kuitenkin toimii jo hyvin. Muskalla vaan on ihan oma mielipide siitä, mihin emännän tulisi aikaansa käyttää. Niin kyllä meillä koirillakin.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Meitä väsytti


Sinne Toscan uuteen kotiin oli pitkä matka ja kyllä meitä vähän autossa jännittikin. Kun päästiin perille, tehtiin ensin tupatarkastus ja sitten sipattiin molemmat. Tosca sammui ihan istualleen uuden kodin sohvalle. Mulle kävi vähintään yhtä nolosti. Löysin nimittäin tosi kiehtovalta tuoksuvan kengän ja noin siinä sitten kävi. En tiedä johtuiko aromeista vai pitkästä matkasta, mutta valot sammu vähä pitemmäksi aikaa...

Kisuasioita

Toi toinen pieni kintaankokoinen kuulemma jäi sit meille, vaikka olis sille lopulta koteja ollu tarjolla. Meidän ihmiset vaan on tommosia hupsuja, että kun ne kerran saa jonkun pienen pehmoisen syliteltäväkseen, ne ei siitä osaa enää oikeen irti päästää. Mä kuulin, kun matalampi tossa vähän aikaa sitte korkeemmalle huokasi, että toivottavasti ei lähiaikoina osu kohdalle joku ahma, tiikeri tai kirahvi , joka olis kotia ja syliä vailla. Siinä vois jo tulla tukalat paikat.

Eilen me siis vietiin korkeemman ihmisen kanssa se toinen kintaankokonen Vimpeliin ja siellä musta otettiin kuvia. Ehkä näätte niistä jonkun, jos sähköposti onnistuu jossain vaiheessa ne tänne toimittamaan. Meillä on kuulemma verkot jotenkin takussa, vaikken mä täällä oo mitään tavallista isompia takkuja bongannu.
Vinski ja Muska alkaa jo tulla kohtalaisesti juttuun. Vinski on toi iso, joka pientä kuvassa hännällä pepulle taputtaa. Piiskukin pikkuista mielellään paapois, mutta tyttökissat ei tykkää siitä yhtään. Ne taitaa olla semmosia moderneja uranaisia. Metsästys vaan kiinnostaa.

Me koirat ei Muskaa olla vielä saatu yhtään maistaa, haistaa vaan. Tossa ylemmässä kuvassa se katsoo meitä lattialla. Ilmeestä voitte päätellä, mitä se koirista ajattelee.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Lumileikkejä



Toi valkoinen töhnä sit vissiin on ja pysyy, eikä mulla mitään sitä vastaan ole. Siinä on kiva leikkiä. Seita välillä nostelee tassujaan. Sitä vissiin palelee, vaikka se onkin jääkarhun näköinen.

Eilen meille tuli taas Kattinen kylään ja sillä oli kamera. Kun se nappas meistä ton kuvan, jossa mä teen spagaatin, niin korkeempi ihminenkin innostui kuvailemaan ja tossa te nyt näätte, mitä kaikkea kivaa me eilen pihalla puuhattiin. Puuta me ei vielä ihan olla saatu kaadettua, mutta aika komee kuoppa on jo juurelle kaivettu.

Sillä Kattisella oli tällä kertaa Filosofikin mukana ja se on tosi hyvä rapsuttaan koiria. Siitä me tykättiin kovasti. Kissoista sillä meneekin nokka tukkoon, joten nyt ei ollu pelkoa, että Piisku ja kintaankokoiset varastais koko huomion.

Tänään me lähetään korkeemman ihmisen kanssa viemään se pörrösempi kinnasvärkki omaan kotiin Vimpeliin. Saas nähdä onko siellä taas hiiriä imeskeltäväksi pihalla. Viime kerrallahan sen talon kissa oli järjestäny niitä sinne aimo kalmiston.