torstai 30. kesäkuuta 2011

Pieni koira. Iso vesi.



Pienenä sitä ihmettelee vähän kaikkea..
Märistä tassuista lirivää vettä..

ja polskimisen ihanuutta..
Suurta maailmaa, joka pienelle koiralle on täynnä tutkimattomia juttuja. Pikkukoirana oleminen on vaan aika mukavaa.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Vesipeto




Ainu on oikee vesipeto.Kun mennään saareen, se hyppää heti veneestä ja rupee kahlaileen ja räiskytteleen. Kyllä mekin Seitan kanssa kahlailla tykätään, mutta ei me vedessä sentään koko iltaa viihdytä.

- Tuu jo! Sun kuonos on jo ihan kylmästä sininen. Me ainaskin mennään..


-Vähän aikaa vielä. Ettehän te mua voi jättää. Hei, ette kai te meinaa ihan oikeesti jättää..?!


-No, mä tuun sitte.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Löytö

Kävin sit Lapissa. Paimensin siellä nuorisoa viikon verran. Ketut mulle aina öisin huuteli ja yritti houkutella mukaansa, mutta en mä viittiny ketuks ruveta, kun Ainullakin oli kotona mua ikävä (mä huomasin sen siitä, että se pusutti mut ihan limaseks, kun tulin takaisin, Kyllä matalampikin pusutti, mutta se ainakin väittää, ettei limastanu).

Löysin sieltä reissusta tommoset sarvet ja olisin halunnu tuoda ne kotiin, mutten jaksanu kantaa koko matkaa, eikä korkeempi ihminen suostunu auttaan, kun sillä oli kuulemma repussa jo ihan tarpeeksi tavaraa,

Oli kiva reissu taas, mutta oli kyllä kivaa tulla kotiinkin.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ainu

Ei kuvia vieläkään, kun on ollut niin pimeää, sataa ja perheen parempi kamerankäyttäjäkin on edelleen Usman kanssa Lapissa.

Äänessä on nyt Millan, joka tahtoo merkitä muistiin viikon varrelta pari Ainun toilausta, etteivät ne unohdu:

Ainu on selvästi äitinsä tyttö, vaikka onkin oma persoonansa ja hieman rauhallisempi. Usma tuli mieleen viimeksi eilen, kun Mimmikissa livahti karkuun samalla ovenavauksella, kun tulin koiria lenkittämästä,. "Ota Mimmi kiinni", tokaisin enempiä ajattelematta ja Ainu toimi juuri niin kuin äitinsäkin. Se singahti karkurikissun perään otti kiinni ja linttasi sen varovasti maata vasten. Siinä se piteli sitä, kunnes tulin hakemaan, eikä kisu näyttänyt olevan moksiskaan. Itse asiassa se taisi olla hieman huvittunut aikaan saamastaan hässäkästä.

Toinen asia , jonka Ainu on oppinut ihan välittömästi on erilaisten tolppien ja puiden kiertäminen, kun hihnalenkillä naru kiertyy niiden ympäri. Tällä viikolla, kun olemme käyneet fleksilenkillä vähintään kaksi kertaa päivässä, siitä taidosta on ollut paljon hyötyä. En ymmärrä, miten sen oppiminen onkin ollut niin helppoa sekä Seitalle, Usmalle että Ainulle, vaikka kukaan kolmesta edellisestä koirastamme ei sitä oppinut, vaikkeivät nekään ihan tyhmiä olleet.

Pari päivää sitten se hoksasi makuuhuoneen oveen kiinnitetyn suden päätä kuvaavan sisustustarran. Sitä se katseli ja puhkui. Tunnisti aivan selvästi koiraeläimeksi. Myös telkkaria se seuraa mielellään, eikä puhettakaan, että se kuvittelisi kenenkään olevan sen härvelin takana. Lastenohjelmat ja mainokset viehättävät sitäkin, aivan kuin edesmennyttä Serikoiraamme, joka juoksi aina kiireellä yläkertaan telkkarin ääreen, kun alkoi kuulua Osuuspankin mainoksen musiikki. Siihen aikaan siinä mainoksessa esiintyi kultaisen noutajan pentu.

Sisäsiisteyden opettelemiseen on tällä viikolla viimeinkin panostettu. Koko kevät ja kesä on lepsuiltu sen asian kanssa pitämällä koiria paljon ulkona, kun en kertakaikkiaan jaksa jatkuvasti siivoilla lattioilta, enkä singahtaa viittätoista kertaa vuorokaudessa jotakuta pihalle pissattamaan. Pikkukoirathan pissivät tosi usein ja sitten on vielä nämä muutkin..

No, tällä viikolla asiassa on hieman edistytty, vaikkei Ainua voi vieläkään sisäsiistiksi sanoa. Viime yönä sillä oli vatsa sekaisin, enkä minä kertakaikkiaan jaksanut aamulla nousta sitä ulkoiluttamaan, kun viimeisen kerran olin käyttänyt ulkona puoli kolmelta yöllä.

Kun sitten herättyäni päivittelin keittiön lattialle ilmaantuneita kasoja, Ainu osoitti jälleen kerran loistavan Usmamaisen huumorintajunsa ja/tai logiikkansa: Se haki eteisen pissapaikalta sanomalehden, toi sen keittiöön ja länttäsi yhden pissalammikon päälle...Niin, että älä ihminen vaahtoa, Siivotaan yhdessä ;)

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Ei kuvia, mutta kumminkin..


Nyt meistä ei oo yhtään kivoja kuvia, kun ihmisillä on niin kiirus. Saatte tyytyä Muskaan, joka helteillä vilvoitteli takaneduslaatoilla ja oli selvästi nyreissään kuumuudesta. Kuka käski ruveta kasvattamaan turkkia kesäkuussa. Vielä kuukausi sitten se oli melkein karvaton kissa..

Jänniä asioita kumminkin tapahtuu meille koirillekin. Ainu oli tänään eläinlääkärillä pistettävänä. Se joutui menemään sinne kävellen, kun korkeempi oli autolla töissä. Aika tiukaks meni aikataulu, kun vähän väliä piti pysähtyä ihmettelemään kaikenlaisia juttuja tai sit rapsuteltavaksi, kun melkein kaikkien vastaantulijoiden mielestä se oli niiin söpö (paitsi yhen norjanharmaahimukoiran, joka olis mielellään syöny sen, jos olis saanu).

Eläinlääkärissä se sai tehosterokotuksen ja eläinlääkäri kertoi, että nykyään ei enää suositella annettavaksi rabiesrokotusta samalla siks, että jos tulee sivuvaikutuksia, on helpompi tietää, mistä rokotuksesta ne tuli.

Ainu oli tosi reipas, eikä se kuulemma oo ollenkaan liian pulskakaan, vaikka painaa jo 11,5 kiloo (siis noin viis kiloo vähemmän ku mä!?1 Tuleekohan siitä isona karhu?!).

Mä lähen huomenna korkeemman ihmisen kanssa Lappiin ja sit ipanalla on jännä viikko, kun se on täällä ekan kerran ilman mua. Saa nähdä kuinka se pärjää. Voi munkin tietysti vähä tulla sitä ikävä, vaikkei nyt yhtään tunnu siltä, kun se osaa joskus olla vähä rasittava.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Vesikoiria

Tänään mentiin veneellä saareen. Vesi on Ainun mielestä aivan ihanaa, mutta ei meistä kukaan oo vielä hoksannu, että koirat osaa uida. Me kahlaillaan vaan, mutta on sekin tosi kivaa näin kuumana päivänä.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kiinaan

Kun täällä Suomessa on näin hirmunen helle, me ajateltiin Ainun kanssa lähtee Kiinaan kuumuutta pakoon ja kaivettiin häkin pohjaan tommonen tunneli (voi sitä tietysti muuhunkin käyttää. Esimerkiks karkailuun, jos oikeen rupee tympiin tämä häkkielämä..)
Ihmisten mielestä se ei ollu ollenkaan hyvä idea. Korkeempi kantoi kuopan tukkeeks ison kiven ja matalampi yritti sanoo meille, ettei Kiinaan kannata mennä, siellä syödään koiria. No, höh. Onneks mä pääsen ens viikolla Lappiin. Jos siellä vaikka olis parempi koiranilma.

Ainu muuten meni eilen ekaa kertaa veneellä ja osas olla ihan nätisi. Ei kaatanu paattia, eikä plutannu veteen, vaikka siitä voi kyllä tulla vielä ihan uimarikoira, sen verran kiinnostunu se oli siitä nesteestä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Synttärikivaa

Me juhlittiin mun synttäriä Iran ja Eetun kanssa.
Mä sain lahjaksi leikkipuiston, johon kuuluu hyppyrengas, pujottelukepit, este ja semmonen tunneli, jonka läpi voi ryömiä. Kyllä me vähän niitä jo kokeiltiinkin, mutta korkeempi unohti ottaa kuvia, kun sillä oli niin kova homma niitten härveleitten pystyttämisessä.

Tommoset itse hankitut lelut on kumminkin ihan yhtä kivoja. Ira löysi oikeen mukavan roskan ja siitä meille riitti riehua vähintään yhtä paljon ku niistä härpäkkeistä.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kolmen koiran koti

" Tuleeko Essi takaisin?", mä kysyin eilen matalammalta monta kertaa ja olin kuulemma epätavallisen levoton, mutta matalampi selitti, että meidän talossa on nyt vaan kolme koiraa ja näillä mennään.
Yöllä myöhään lähdettiin ensimmäistä kertaa Ainun elämän aikana hihnalenkille niin, että molemmat ihmiset ja me kaikki koirat oltiin mukana. Mä olin vähä tuhma ja kiusasin yhtä siiliä. Sain siitä kyllä niin kovat nuhteet ja piikkejä nenään, että enää en kokeile. Muuten oli mukavaa, kun maailma tuoksui kesältä, oli lämmintä ja hyvää lenkkiseuraa. Taitaa kuulkaa olla kesä ja mulla on huomenna kolmivuotissynttäri!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Essiä ei ole enää

Kun mä tulin näitten ihmisten omaksi koiraksi, Essi oli vasta 15 vuotta vanha. Se oli saanu olla pitkään pentu, kun sen emo hoiti sitä kolmetoista vuotta. Mulle on kerrottu, että se oli pienenä yhtä sporttinen ja tarmokas kuin mäkin, mutta en mä tiedä uskoisinko, kun ei se Seitan ja mun kanssa enää paljon jaksanu riehua.
Vuosi vuodelta se harmaantui ja tassuja alkoi särkeä. Sateisilla säillä ne nappaili ton matalamman kanssa lääkkeitä vierekkäisistä purkeista ja jotenkin ne pärjäili viime viikkoon saakka. Sitten Essiressukka meni niin huonoon kuntoon, että ihmiset tiesi, että nyt ei enää parempia aikoja ole odotettavissa.

Aamulla korkeempi nosti sen autoon ja matalampi jäi kotiin itkemään. Kyllä me kaikki eläimetkin tiedettiin, että nyt on hyvästien aika. Sitten Essi tuotiin takaisin kotiin ja laitettiin kuoppaan syreenin katveeseen nukkumaan. Siellä sen tassuihin ja vatsaan ei ainakaan enää tee kipeetä.

18 vuotta on pitkä elämä koiralle ja ihmisellekin. Meidän matalampi oli auttamassa Essiä maailmaan ja sen ikipentu se aina olikin. Mitenkähän me saatais se nyt huomaamaan, että vaikka meillä kaikilla on Essiä ikävä, just nyt meillä on vielä aikaa iloita toisistamme ja pitää toisistamme huolta.

Kiitos rakas Essi kaikista yhteisistä vuosista. Odotathan meitä siellä koirien taivaassa. Matalampi on luvannut tulla aikanaan sinne samalle osastolle kans, jos vaan päästetään..