tiistai 30. maaliskuuta 2010

Rennosti lötkötellen

Vinski näyttää kuvassa mallia, kuinka me ollaan tämä päivä vietetty. Korkeempi juoksee tuli hännän alla töissä ja me muut ollaan sit tolleen.

Taivaalta sataa vuorotellen lunta ja räntää, mut kyllä meille on luvattu, että päästään viimeistään iltapimeällä yhden kerran pitemmälle lenkille.

Loppuviikosta en sit tiedä, kuinka meidän oikeen käy, kun matalampi kuulemma lähtee muutamaks päiväks siivoomaan sitä meidän vanhaa kotia. Saas nähdä muistaako toi korkeempi ruokkia meitä, kun se ei muista aina ruokkia itteensäkään. Onneks me ollaan aika hyviä muistuttamaan semmosista asioista.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Yksinäinen kukko


Nyt on Jooseppi yksinäinen kukko. Matruuna, meidän viimeinen kananen, löytyi eilen kuolleena. Olihan se jo tosi vanha, kun oli meilläkin asunut vähintään kymmenen vuotta, eikä ollut enää mikään tipunen tullessaankaan.

On se silti surullista ja Jooseppi kaipaisi kaveria, mutta kun kukoista on yleensä ylitarjontaa, niin ei sille taida olla helppoa uutta kotiakaan löytää. Meillekään ei oikein uutta kanalaumaa kannata hankkia, kun on aina pelko, ettei matalampi pysty niitä kunnolla hoitamaan silloon, kun korkeempi on töissä. Meillä ollaan siis nyt vähän surullisia ja siks kai matalampi etsi itselleen lohdukseen yhden meidän pentukuvan. Sitä katsoessa se kuulemma muistaa kuinka äkkiä me kasvetaan ja kuinka tärkeää on rakastaa meitä kauheestipaljon joka hetki, kun me kumminkin niin äkkiä tullaan vanhoiks ja kuollaan pois.

Tästä kandeekin varmaan nyt yrittää ottaa ilo irti. Jos vaikka erikoisherkkuja ja muuta ylimääräistä paapomista..

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kiirettä pitää valokuvamallina



Jos viimeks oli vähän tylsää, kun kaikki vaan nukkui ja niiskutti, niin tänään on sitten oltu menossa niin, että vilauksen häntää on vaan ehtiny näkemään.
Päästiin taas korkeemman ihmisen töihin mukaan, kun se lähti rakennushommiin tommoseen punaseen taloon. Siellä oli paljon muitakin ja semmoinen lehtinainen, joka otti valokuvia. Korkeempi selitti kotona matalammalle, että sen oli kyllä tarkotus kuvata lähinnä sitä rakennusta, mutta kummasti sen kamera kääntyi monta kymmentä kertaa Seitan ja mun suuntaan. Meissä on kai sitten jotain magneettista. Ollaanhan me tätä valokuvamallina oloa jo harjoiteltukin.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Uneliasta porukkaa



Harmittavan uneliasta porukkaa meillä täällä tänään. Molemmat kaksjalkaiset on kipeenä ja kissat on muutenkin kovia nukkumaan. Seitan kanssa päästiin taas lenkille sen kivan tädin kanssa, joka meitä aina joskus hakee järvelle. Seitan se riitti uuvuttamaan koko loppuillaksi, mutta Essissä ja mussa olis vielä virtaa. Eiks joku nyt vois leikkii meidän kanssa? Toi Essimuori on kyllä kovasti asialla, mutta se on tällä hetkellä vähän päästään sekasin, kun silläkin on juoksuaika.

Miksköhän toisilla on aina pattereissa niin paljon enemmän virtaa ja toiset tarvii latausta vähän väliä? Essi on kuulemma nuorempana ollu ihan yhtä energinen ja fiksu ku minäkin. Nyt sen tassut on kyllä jo vähä kankeet, eikä silmät ja korvatkaan enää ihan pelitä. On se silti melkeen 17 vuotiaaksi koiruksi aika täpäkkä tapaus.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Mimmiä kevättää


Herneen blogissa oli tänään herttainen piirros. Se muistutti kovasti Mimmiä, joka tänään makuuhuoneen ikkunasta tähyili kuusiaidassa kisailevia talitinttejä ja teki selvästi suunnitelmia..

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Ei ollenkaan tavallista



Meidän kisut tykkää kaikista uusista jutuista. Tohon uudelle tuolillekin ne oikein jonotti heti, kun se kannettiin ovesta sisään. Piisku siinä nyt enimmäkseen röhnöttää, eikä siihen sitten juuri muita mahdukaan.


Seita ei oo mitenkään hirveen innostunu uusista jutuista, kun se on vähän arka. Yks päivä se kumminkin pääsi korkeemman ihmisen kanssa käymään hevostallilla ILMAN MUA. Mä olin vähä järkyttyny. Niin oli muuten Seitakin. Se kuulemma yritti olla siellä hevosten seassa ku pissi sukassa niinku ei olis ollukaan, kun ne oli niin suuria ja jotkut tömistelikin sille.

No, eilen me Essin kanssa vuorostaan päästiin reissuun ilman Seitaa. Olis kai sekin otettu mukaan, jos vaan pakettiauton koppiin olis mahtunut, mutta kun meilläkin oli jo ahdasta niin piti jättää yks koira kotiin ja arpa lankes blondille, kun se on niin hyvä olemaan pissimättä lattialle.

Me ajettiin tosi pitkä matka sillä vieraalla autolla ja päädyttiin ihan tuttuun paikkaan. Mä hoksasin sen jo monta kilometriä ennenku tultiin perille. Kattelin ulos ja rupesin haukotteleen. Musta oli niin hämmentävä juttu olla siellä pitkästä aikaa..

Viivikoiran ja ton matalamman vanhempien kotona oli ihan samanlaista kuin ennen, mutta siellä meidän entisessä kodissa oli ihan kamala sotku, eikä mikään ollu enää niinku olis pitäny. Käytiin me kattoos meidän entisiä naapureitakin ja se oli kivaa, mutta kyllä oli mukava tulla taas tänne uuteen kotiin.

Seita oli hirmu ilonen, eikä se ollu tehny täällä mitään pahaa. Se oli varmaan vaan hoitanu semmosta punasta leluhiirtä, jota se nykyään kuljettelee, kun sillä on vähä pentukuume ja olihan sillä täällä kaverina kissat.

Matkustaminen on aika rankkaa. Essiä se hirvittää ihan erityisesti. Se tärisi melkeen puolet menomatkasta. Takaisin tullessa se ei kai enää jaksanu ja kyllä meille sitten uni maittoi kun lopulta nukkumaan päästiin.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Miks se ei pissaa!?!

Nyt on matalampi ihminen kehittäny itselleen ison ongelman Seitan pissaamisista. Seita on nimittäin aina juonu tosi vähän, eikä toisestakaan päästä sit paljon mitään nestemäistä tuu (sitä toista kyllä). Lisäksi se pissiminen on sille niin herkkä toimitus ettei meitä voi samalla kertaa asialle viedä ollenkaan. Kaikki pitää olla rauhallista ja häiriötöntä, jotta se voi pitkään ja hartaasti etsiä sopivan paikan ja hoitaa homman.

Viime aikoina niitä paikkoja ei oo aamuisin löytyny enää ollenkaan. Lenkillä se sentään yleensä pissii, mut ei kai kukaan koira voi vaan kerran päivässä liriä? Ei se mitenkään kipeeltä vaikuta,eikä meilloo täällä paikkakunnalla eläinlääkäriäkään, että voitais käydä kysyys sen mielipidettä.

Kai se Seita sit jotenkin ilmasee, jos sillon siellä joku tulppa tai jotain. Jos se vaan on vähä kuivempi tyyppi..

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Mä haluun tietää

"Mä haluun tietää, mitä täällä on", sanoi Muska. Se ei kai muistanu, mitä tuolta laatikosta viimeksi levis, kun se avas sen lattialle pudottamalla. Niitä nuppineuloja löytyi ympäri taloa ja sukan pohjista vielä vielä monta viikkoa myöhemmin.

Niin, että "tassut pois sieltä" komensi ihminen ja onneks Muska on meidän tottelevaisin kissa - ton Vinskipojan ohella.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kukkuu



Viimeks kun päästiin korkeemman työpaikalle, me leikittiin vaiks mitä: piilosta, kaivausleikkejä, painimista ja takaa-ajojuttuja. Mä riahuin niin, että mulla meni valjaatkin ihan vintturaan, mut ei se tahtia haitannu.

Lumi on kyllä erityisen kivaa nyt, kun ei oo liian kylmä. Voiskohan mitenkään järjestää niin, että olis yhtä aikaa kesä ja lunta. Matalampi tossa kyllä ilmottaa, ettei kannata semmosia miettiäkään, kun se inhoo tota valkosta töhkää. Senkin kannattais joskus tulla mukaan järvelle kaiveleen käytäviä hangen alle niin se vois vaikka muuttaa mielensä.

Ison kissan iso tassu


Meidän Piisku on kaikista isoin kissa, joka me ollaan koskaan nähty. Siks kai sillä on noin hirmu suuri tassukin. Se tykkää harjaamisesta ja kampaamisesta (jos vaan sen takkuja ei revitä) ja menee aina tohon sohvan selkänojalle matalamman ihmisen viereen kysyyn, viittiskö se taas vähä setviä sitä. On hyvä, että sitäkin joku hoitaa, kun se itte hoitaa kaikkia muita kissoja.

Me Seitan kanssa ei semmosesta harjaamisesta ,kampaamisesta ja muusta puleeraamisesta tykätä yhtään. Siks on kans hyvä, ettei satuttu syntymään villakoiriks. Seita on kyllä semmonen nössö, että se vois harjaamisesta vaikka tykätäkin, mutta se ei uskalla näyttää sitä, kun se kattoo aina mallia musta ja mä meen karkuun heti, kun hoitovälineet kaivetaan esille. En mäkään kumminkaan sit kauheesti kiemurtele, jos mut kiinni otetaan. Kunhan kokeilen välttyiskö siltä operaatiolta, jos löytää oikeen hyvän piilopaikan.

Kai se niin on ku meidän matalampi sanoo, että on hyvä, kun kaikki tykkää vähä eri asioista. Sillä tavalla kaikille riittää enemmän sitä, mistä tykkää.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Piisku ja Muska



Meidän kisuilta on jo lähteny talvikarva. Se on kai nyt enimmäkseen tossa matossa. Mäkin vaihdan turkkia jo täyttä vauhtia, mutta Seitan karva tuntuu vaan paksuuntuvan.

Piisku ja Muska tykkää toisistansa. Oikeestaan kaikki meillä tykkää Piiskusta, kun se on niin kiltti ja leppoisa kissapoika, vaikka onkin hirmuisen suuri. Me voitaisikin olla aika pahassa liemessä, jos noin muhkea kisu päättäis ruveta pahantuuliseks. Eihän se painakaan kuin kolme kiloa vähemmän ku mä.

Muskakin on kiltti, mutta niinku kaikki meidän tyttökissat, se on tiivistettä. Siinä on siis ytyä paljo enemmän kuin päältä kattoen arvais. Nuo meidän pienet sähikäiset Mimmi ja Muska ottaakin kaikkein eniten yhteen, kun sille päälle sattuvat.

Piisku ei kärttyile koskaan. Se vaan hoitaa kaikkia muita paitsi Villiminttua, joka ei anna kenenkään muun ku ihmisten paapoa itseään. Se kai tahtoo olla niin itsenäinen, kun se oli melkeen 9 vuotta hurja ja vapaa metsästäjäkissa.

Meillä on oikeestaan asiat aika hyvin, kun kaikille löytyy aina joku pehmeä otus halittavaksi, jos sattuu semmonen tarve yllättään.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Söpö pikkusisko




Melkeen kaikki, jotka näkee Seitan kuvissa sanoo, että se on hurjan nätti koira. Niin se kyllä onkin ja mun mielestä kaikin puolin söpö pikkusisko (Villiminttukissa on ihan samaa mieltä. Se hoitaa aina Seitaa enemmän ku mua).

En mä silti oo kateellinen. On ihan hyvä olla söpö, mutta on tärkeetä olla kiltti ja viisas kans. Mä panostan enemmän niihin ja sit tohon urheilupuoleen.

Viime aikoina meitä on Seitan kanssa viety enemmän erikseen joka paikkaan ku ennen. Mä luulen, että Seita on ekan kerran huomannu, että se on ihan erillinen koira, eikä vaan mun söpö pikkusisko. Se tekee sille hyvää. Matalampi väittää huomanneensa, että toi pikku blondi on paljon fiksumpi kuin on tiedettykään..

torstai 4. maaliskuuta 2010

Hui sentään!





Tänään, kun me päästiin sen kivan tädin kanssa taas järvelle, sattui yks vähän pelottava juttu. Tuli vastaan semmonen iso irtokoira, joka paino varmasti enemmän ku Seita, mä ja puoli sitä tätiä yhteensä. Se oli sitä miältä, että se tie, jota me käveltiin oli sen, eikä se olis halunnu päästää meitä menemään. Se murisi ja uhkaili, eikä ollu kovin neuvottelunhaluinen. Tosta keskimmäisestä kuvasta näätte mallia, kuinka se esitteli hampaitaan. Me yritettiin kyllä sanoo, että saadaan mekin tästä kulkee, mut se ilmotti, että sitten se puree. Onneks se täti karjui sille kans, niin sit se uskoi ja antoi meidän mennä.

Järvellä mulle tuli sit mieleen, että tarttis varmaan vähä treenailla noita itsepuolustustaitoja, jotta ei käy huonosti noitten isojen irtokoirien kans. Mulla on vaan nyt niin kehno olo, kun on juoksuaikakin alkamassa, etten jaksais edes reuhuta ja tapella. Tekee mieli vaan mennä oman ihmisen kainaloon ja sanoo, että rapsuta. Uh.