Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta kaikille! T. Usma, Seita ja meidän muu lauma



Glitter Graphics - GlitterLive.com

Anna mulle toi

Kyllä ne lumipesut vähä auttoi. Ei tarvittu poppakonsteja. Vaaleanpunainen Seita ei varmaan muuten olis hassumpi näky, mut sen pitäis olla punanen silleen tasasesti, ei läikikäs niinku eilen. Missikisoihin me kuulemma ollaan menossa vasta kesäkuussa ja ilmeisesti vaan sen yhden kerran, kun ei noi meidän ihmiset oikein ymmärrä semmosten kauneuskilpailujen päälle. Ne tietää kuulemma ihan ilman mitään ruusukkeitakin, että me ollaan maailman ihanimpia lapinkoiratyttöjä. Perimmäinen syy taitaa kuitenkin olla siinä, ettei ne ittekkään osaa käyttäytyä semmosissa näytelmissä. Kuinka ne sit osais opettaa meitä olemaan hienosti, niinku missikoiran kuuluu.

Lenkillä Seita löysi tommosen kivan paakun. Mä halusin sen kans, mut ei se antanu. Se tahtoo pitää aina kaiken ite: omat ja toisten ruuat, lelut, paakut ja kaikki. Mut ei se mitään. Sitte me voidaan leikkii rosvoo ja mä voin pihistää siltä kaikkee. Sit jos sille tulee paha mieli tai se ihan oikeesti suuttuu, mä kyllä aina annan sille, mitä se haluaa. Tartteehan isosiskon pitää pienemmästä huolta ja kyllähän mä pidän.

Tahroja turkissa

Nyt olis mun ihmiset vähä niksiä vailla. Tietäiskö kukaan, kuinka saa punaviinitahrat pois koiran turkista ilman että se vanuttuu, karva lähtee tai tulee myrkkyjä massuun?

Toi korkeempi nimittäin kippas eilen vahingossa lasinsa pöytäliinalle ja Seita sattui olemaan siinä lähellä. Sitä pahanhajuista tököttiä roiskui vähän sen turkkiin, eikä se tykänny siitä yhtään. Me Essin kans yritettiin kyllä pestä sitä ja matalampi ihminenkin suttas rätillä, mutta ei se siitä enää kirkastunu.

Seita sit vähän mökötti. Onhan tommonen tietysti aika holtitonta koiranpitoo. No, korkeemmalla ihmisellä oli vissiin vähä huono omatunto, koska se otti meidät molemmat tänä aamuna mukaan töihin. Iltapäivällä voidaan sit kokeilla auttaisko kunnon lumipesut niihin punasiin pilkkuihin.

Pauketta ja kuvaongelmia

Meidän ihmisellä on ollu viimepäivinä ongelmia saada kuvia tänne meidän blogiin. Ei se onnistu vieläkään. Siksi se ei ole viittiny kertoa meidän kuulumisiakaan. Vaikkei meille ny mitään kummosia kuulu. Mä pörröönnyn kovaa vauhtia ja Seita kasvaa niin, että Essi alkaa näyttää meidän rinnalla pieneltä.

Jouluaattona me päästiin ihmisten mukaan taas sinne, missä on se vanha koiraneitikin. Siellä oli hieno, kiiltävä kuusi, josta ei kumminkaan saanu hakea mitään leluja (tylsää), mut kinkkua ja pipareita ja paljo rapsutusta me saatiin. Kotona meillä ei semmosta kuusta ollukkaan, kun matalampi kokeili ensin pöytämallilla ja siihenkin kiipes heti kissoja. Ihmiset päätti sitten, että koristellaan muuten vaan.

Lenkillä me nähtiin, kun semmonen epäillyttävän näköinen punanuttu meni naapurin ovesta sisään säkki selässä. Seita haukkui sen pataluhaks ja mäkin vähän säestin. Mikä lie rosvo ja ryökäle. Oltais kurmootettu se, mutta matalampi ihminen piti lujaa remmeistä kiinni.

Täällä on just sopivasti lunta ja aurinko paistaa tänäänkin. Iltaisin on vaan ruvennu kuulumaan naapurien pihoilta kummaa pauketta. Seitaa vähä pelottaa ja ihmisiä pännii. Ei vielä sais raketteja paukutella. Eikö se ny riitä, että yks yö paukutellaan, pelotellaan pieniä eläimiä, sotketaan pihat ja pellot niillä saastuttavilla räiskyttimillä. Höh.

Se plutas

Tänään lenkillä Seita plutas. Se oli aika iso oja, jossa oli paljo vettä. Ei mun mielestä sinne olis kannattanu mennä pulikoimaan ja kyllä mä sen sille sanoinkin. Tossa alemmassa kuvassa sitä sitte vähä pännii.

On kivaa päästä aina välillä ulos metsään, kun sisällä puuhataan kaikenlaista kuumaa ja kummaa. On outoja tuoksuja ja puuhellakin käy ihan kuumana. Mä tahtoisin maistaa kaikkee sitä, mitä siellä kiehuu ja vähä kiskoo kiiltävistä naruista, joita on ilmestyny joka paikkaan, mutta ei kuulemma saa.

Se on kyllä kivaa, kun meille on ostettu omaa kinkkuu, kun nää meidän ihmiset on jotain ihme kasviksenpurijoita (että pitääkin koiralle osua onnettoman ruokavalion valinnneet omistajat). Piparkakut on kans hyviä, mutta suklaata ei kuulemma koirat saa syödä, vaikka minä ja mun nenä ollaan siitä asiasta ihmisten kanssa eri mieltä.Tänään meidät punnittiin ihan siltä varalta, että nähdään josko meille jouluna kertyy ylimääräisiä kiloja ja tarttis vaikka ruveta alkuvuodesta dieetille. Seita painoi 9,0 ja mä 12,5 kiloo. Vielä ollaan ihan missimitoissa.

Pinna tiukalla

Mä pääsin korkeemman ihmisen mukaan tänään töihin, kun tolla matalammalla on vähä pinna tiukalla. Se taitaa pelätä joulupukkia (mitähän pahaa son tehny).. tai jouluun toi kiukuttelu ainakin jotenki liittyy. Se me ollaan huomattu. Siellä töissä mä istuskelin pihalla narun päässä laskemassa ihmisenpentuja, joita meni hirmuinen jono siitä ohi joulukoulukirkkoon. Sillä aikaa Seita oli täällä hurmannu roskakuskin, joka ei meinannu ollenkaan malttaa jatkaa matkaa, vaan olis jääny mieluiten leperteleen tolle blondille.

Onhan se söpö, niinku kuulemma mäkin, mutta kyllä meitäkin vähän se joulupukki jännittää. Sen verran on viimeaikoina ollu puhetta vakoilevista tontuista ja siitä, kuinka käy aattoiltana tuhmien, pienten lapinkoiranpentujen, jos ei pahanteko pian ala loppua. Matalampi ihminen kävi tuolla Minin blogissakin kattomassa ja huomas, ettei taida lahjavuori odottaa Miniäkään. On nää vaan rankkoja aikoja pahankurisille koiranlapsille.

Hoidossa

Eilen me Seitan kanssa päästiin hetkeks mummolaan hoitoon, kun matalampi ihminen lähti kuulemma tontun kans treffeille. Siellä mummolassa on kyllä kivaa, kun ne antaa meille aina kaikenlaisia herkkuja ja silittää paljon. On siellä vanha koiraneitikin, mutta se ei vieläkään tykkää meistä.

Eilen se niitten korkeempi ihminen yllättäen laittoi meille fleksit kauluriin ja meinas lähteä viemään meitä pihalle. Silloon Seita löi nelitassujarrutuksen päälle. Se vissiin luuli, että siinä oli kyse jostain dognappauksesta. Onneks se on niin pieni, että se on aika hyvin vietävissä, vaikkei niin tahtoiskaan. Sitäpaitsi se on sillä ihan perusasenteena kaikkiin asioihin, että ensin sanotaan jyrkkä Ei ja sitte kumminkin suostutaan.

No, sit ku oma ihminen palas niiltä treffeiltä, me viihdyttiin jo niin hyvin, ettei oltu kotiin lähdössä ollenkaan. Leluja oli ympäriinsä ja siellä oli vieraitakin, jotka rapsutti meitä vattasta. Mikäs siinä oli ollessa. Vasta sitten, kun matalampi ihminen hoksas sanoo sen mun korkeemman ihmisen nimen ja ehdotti, et mennään kattoon olisko se jo tullut kotia, mä valpastuin heti ja kipaisin ovelle. Se on tärkee nimi, kun se on mun kaikista kivoin ihminen. Ja oli se tullu, kun mekin palattiin kotia. Jeeee!

Auringonlaskussa klo 14.00

Tänään korkeempi ihminen tuli niin aikaisin töistä, että ehdittiin auringonpaisteessa lenkille. Pian se pimeä taas kumminkin yllätti. Ei nähty tonttuja, mutta Seitan kuono on ruvennu sen verran punertaan, että kai meillä on siinä pian jouluinen punakuono. Se ihmisiä kuulemma vähän harmittaa, kun se musta nenu oli niin nätti. Matalampi sanoi kumminkin tänään, että kyllä punainen nenu kestetään, kunhan silmätkin ei muutu punaisiks. Se vois kyllä olla vaikuttava näky - varsinkin kun Seita osaa murrata ja ärhentää niinkuin pelottavakin peto. Ei varmaan ton kuvan perusteella uskois..

Hiekkalaatikko

Tiesittekö, että hiekkalaatikon tekeminen on ihan helppoa ja tosi hauskaa puuhaa. Me Seitan kanssa kokeiltiin. Tarvitaan vaan sopivan kokoinen huone ja tarpeeksi hiekkaa. Eteinen oli sitä varten kyllä just passeli, mutta hiekkaa olis saanut olla enemmän. Nyt meillä oli vaan yks kymmenen kilon pussi kissanhiekkaa, mutta aika kivasti sekin jo tilan täytti.

Matalamman ihmisen mielestä siinä oli taas enemmän ku tarpeeks ja se huus niin, että mua rupes ihan pissattaan. Nykyään mulle tulee pieni ja joskus isompikin hätä helposti, kun mulle huudetaan. Ennen mä en niin piitannu, annoin mennä vaan toisesta korvasta ulos.

En tiedä onks noi ihmiset ruvennu karjuun mulle enemmän vai olisko se niinkuin ne arvelee, että mä oon ruvennu ymmärtään asioita paremmin. Olisin kyllä mieluummin ymmärtämättä, jos se tarkottaa sitä, ettei mitään kivaa enää uskalla tehdä, kun pelottaa, että sitte ne taas huutaa ja sit pissattaa ja sit ihmisten naama menee entistä enemmän ruttuun. Huoh. Kyllä pikkukoirana oli helpompaa.

Osaako kissatkin olla tuhmia?

Osaako kissatkin olla tuhmia? Siitä meillä on tänään ihan aiheellisesti keskusteltu. Yleensä, kun jotain menee rikki tai kovasti kolisee, meillä huudetaan aina Usmaa tai Seitaa. Tänään toi kintaankokoinen kumminkin järjesti semmosen hulabaloon, että kai täällä nyt hetken muistetaan, ettei noi kissut sentään ihan viattomia oo.

No, se tapaus sattu aamulla, kun Muska tutkimusretkeili eteisen kirjahyllyssä. Sieltä se löysi pienen pullon, jossa oli jotain mustaa mönjää. Se oli just sopivan kokoinen ton kinnasvärkin pelivälineeks ja niin se sitten huitas sen lattialle ruvetakseen leikkimään.

Se puteli ei kumminkaan ollu kissankestäväks suunniteltu, joten se sit särky, tuli paljo sirpaleita ja ne mönjät (kuulemma jotain perhonsidontakakkaa) levis pitkin eteistä. Me Seitan kans yritettiin kyllä mennä auttaan, mut matalampi huusi vaan entistä kovempaa ja hinkkas jonku ihmesienen ihan littanaks saadakseen sen mustan tökötin pois maisemasta.

Mun tassukin haisee nyt pahalle ja se on ton pikkukisun syy. Siihen tuli kai vähän sitä perhokakkaa. Sais toi Piisku kyllä opettaa Muskalle vähä tapoja. Sitä kai se tossa yrittääkin, kun ihminen sen insidentin jälkeen nappas niistä noi kuvat.

Mimmin vattassa on vetoketju

Meidän Mimmin vattassa on vetoketju, eikä ollenkaan karvoja enää. Mä kattoin (ja vähä haistoinkin) sitä eilen. Se kävelee kummasti ja on ihan vetelä, vaikka se yleensä on tosi täpäkkä kissatytsy. Matalampi ihminen selitti, että sen massusta on leikattu pois vauvantekovehkeet. Eläinlääkäri ompeli sitten sinne tommosen härpäkkeen, ettei sisuskalut valu pihalle.

Ei se kumminkaan siltä sisua vieny. Sen sai korkeempi ihminenkin huomata, kun yritti eilen syöttää sille jotaki antiobiitteja. Tais mennä enemmän isännän kuin kissan suuhun, mutta onneksi eläinlääkäri oli lohduttanu, että siinä lääkeannoksessa on kyllä aika paljo varaa mennä viiksille. Ei vaan muistani mainita kenen...

Popping?

Muska viihtyy parhaiten matalamman ihmisen sylissä ja tahtoo olla mukana kaikessa, mitä tehdään. Niillä on telkkarissa yhteinen lemppariohjelmakin, joku tanssijuttu, jota se tossa kattoo. Siihen aikaan me koirat ollaan yleensä päikkäreillä, kun ollaan just oltu korkeemman ihmisen kanssa päivän pisimmällä lenkillä. Onkohan toi tollanen popping nyt varmasti lapsille sopivaa?

Etsivä löytää..

Etsivä löytää aina jotain, vaikkei etukäteen tietäisikään mitä. Me ollaan ainaskin rohkeita koiria. Ei pelätä kiukkuisia, hangenalaisia asukkaita, eikä metsän peikkoja..

Seinäkiipeilyä

Tässä talossa aika monikin kiipeilee välillä seinille. Parhaiten siellä pysyy tuo kintaankokoinen, kun se on niin pikkuinen, kevyt ja laiha luikero. Onhan sillä tietysti vielä yhdet ylimääräiset varpaatkin terävine kynsineen. Kelpaa niillä tapetissa kiipeillä. Me muut ollaan oikeestaan vähän kateellisia...

Ihmisten juhlissa

Eilen oli sitten ihmisten juhlat. Me Seitan kanssa päästiin kans pippaloimaan - tosin erikseen, kumpikin vuorollaan. Oltais kuulemma kaadettu kahvit väärään paikkaan ja pistetty liikaa ranttaliksi, jos oltais päästy mukaan samalla kertaa.

Oli se kyllä kivaa, kun kaikki ihmiset rapsutti ja monet livautteli meille herkkujakin lautaseltaan. Seita oli kaikkien mielestä söpö, mutta musta yks täti sanoi, että mä oon vihasen näkönen. Minä muka vihainen!?!! Ennemmin niitten olis Seitaa ollu syytä pelätä. Sehän kiihtyy pienimmästäkin nollasta sataan alta aikayksikön ja voi vaikka purrakin, jos sille päälle sattuu (ja se sattuu).

Ihmiset näkee niin helposti asioista vaan päällimmäisen kuoren. Eihän ihmisetkään aina ole sitä miltä päältä näyttää, eikä kuulemma kakut (moni kakku päältä kaunis ja niin pois päin). No, se eilinen kakku oli kummiskin tosi hyvää. Sitä olis pistelly vähä enemmänkin...

Puolivuotissynttärit

Tänään mulla on puolivuotissynttäri. Ei tullu kakkua, eikä lahjapaketteja, mutta kivaa oli kumminkin, kuten kuvista näkyy. Lunta on tullu just sopivasti ja me päästiin korkeemman ihmisen kanssa pitkälle lenkille. Seitan kanssa riehuttiin. Essi otti vähä rauhallisemmin ja mä pidin huolen, että se pysyy joukossa mukana, vaikkei se paljo mitään kuulekaan.

Mä oon kuulemma luonteeltani hyväntahtoinen ja kiltti, vaikka leikit tuppaakin välillä olemaan riehakkaita. Mulla on myös ihanan paksu ja silkinpehmoinen turkki ja mä tykkään kovasti, kun mua pidetään hyvänä. Vaikka mä oon silpunnu jo ainaskin kymmenen siivousrättiä ja paljo muuta tavaraa, meidän ihmisten mielestä mä oon ihana ja rakas, eikä ne ikinä enää haluis olla ilman mua.

Onhan kehut ihan kivoja, mutta kyllä mä viimeistään yksvuotispäivänä tahdon kakkuu ja paketteja kans..

Meiltä puuttuu henkilökuntaa

Mä oon tullu siihen tulokseen, että meiltä puuttuu henkilökuntaa. Toi matalampi ihminen on vissiin laiska, kun se niin paljo makaa ja korkeempi käy melkeen joka päivä töissä. Kuka meitä silloon täällä hoitaa ja palvelee? Ei kukaan! Ja se on kyllä väärin, sanon mä.

Kattokaa ny, kuinka paljo täällä on kissojakin ja tossa on vasta puolet. Sitten ollaan vielä me koirat ja ulkorakennuksessa pidetään niitä lintuja ja lampaita. Kyllä tämmöstä eläinpopulaatiota kohden pitäis olla staffia enemmän ja mieluummin vähän palvelualttiimpaa sorttia, kiitos.

Toi matalampi jaksaa valittaa meidän pissuista ja leikeistä. Välillä se rutisee jopa kurasta meidän turkissa, vaikkei me sille mitään mahdeta, että aina sataa, kun päästään pihalle. Kissa- ja koirakarkotettakin se suihkii pitkin huushollia ihan kummiin paikkoihin ja se on mun mielestä kyllä kohtuutonta. Ajatelkaa ny: ensin ne hankkii isolla rahalla ja vaivalla paljo kissoja ja koiria ja sitte ne karkottaa jollain aineella niitä.

Nyt se yrittää kyllä selittää, että sitä tököttiä suihkitaan vaan sähköjohtoihin ja sohvalle, minne kisut ei saa pissiä. Sen mielestä täällä haisee, mutta niin kyllä meidän eläintenkin mielestä - vähä eri syystä vaan!

Iso pentu

Muutaman päivän päästä mulla on puolivuotissynttäri. Alan kuulemma olla ihan ison koiran näkönen (kuva ois tietysti kiva, mutta ehkä sitte synttäripäivänä. Tuo kuva musta ja Essistä on otettu jo kuukausi sitten). Painan 12,5 kiloa ja pöksytkin alkaa jo näyttää semmoisilta kuin lapinkoiralla pitää. Isäntä mittas korkeutta ja sai lukemaksi 44 senttiä, mutta kyllä mä vähän kiemurtelin, niin ettei siitä voi olla ihan varma.

Viikonloppuna mua vietiin taas töihinkin. Pääsin paimentaan ihmisenpentuja poikaleirille. Se oli kivaa. Kun tultiin takas kotiin, korkeempi ihminen kertoi ylpeenä kuinka fiksusti mä olin siellä ollu. En ollu yhtään pissiny lattiallekaan, mut sit mä taas vähä repesin. Ei kai sitä ny loputtomiin voi pentumaisuuttaan pidätellä ja Seitallakin oli ollu mua kovasti ikävä.

Niin me sitten silputtiin pari siivousrättiä ja vessaharjan teline, ja pissiäloroteltiin litratolkulla lattialle, vaikka ihmiset käytti meitä hiki hatussa pihalla. Yöllä mä tyhjäsin kaikki kivat tavarat pöydältä ja kun ne oli leikitty valmiiks, me syötiin vessasta likaiset kissanhiekat. Sitte tuli tietysti yrjö ja olo oli taas sangen kotoisa.

Matalampi ihminen huusi pää punaisena, mut mä käännyin vaan nurinpäin ja kattoin sitä nätisti silmiin. Sillä se aina rauhottuu ja kyykistyy ennen pitkää mua rapsuttelemaan. Kuka nyt söpölle pikku pennulle malttaa pitkään vihotella ;-)

Onni on..

Onni on oma, pehmoinen kaveri, joka on tarvittaessa hyvä tyyny. Sitä mieltä taitaa olla ainakin Mimmikissa Piiskun hännässä. Kyllä Seitakin pehmonen on, ei siinä mitään, mutta tyynyks siitä ei oikeen oo, kun se niin paljo puree. Sen hampaita vissiin kutittaa. Sen ikäisenä mullakin lähti ensimmäinen maitohammas..

Nelitassuiset pölyhuiskat

Ei toi meidän matalampi ihminen ihan tyhmä oo... tai sitte on. Tänään se yritti aikansa saada Seitaa pois sängyn alta ja Muskaa hellan takaa. Sitte se hoksas, että miksi taistella luonnonvoimia vastaan. Pienillä elämillä on ihan kätevää nuohota pölyä ahtaista paikoista. Kissat on lisäksi aika pitkälti itsepeseentyviä. Seita on sitte toinen juttu. Sen turkkiin tarttuu kaikki ja näyttää ihan kamalalta, kun tollasessa kermapallerossa roikkuu hämähäkinverkkoja, pölyä ja rapaa. Meillä on siis ilmeisesti joulusiivoukset alkanu..

Se kintaankokoinen

On se kintaankokonen vaan tosi pieni, mutta oikeestaan aika söpö ja hurjan sisukas. Tänään, kun mä kokeilin kuonolla onko se vattastakin pehmee, se nappas mua piikkikintailla poskista kiinni ja puri korvasta. Enimmäkseen se kumminkin leikkii ihan kiltisti, eikä oo meille koirille ollenkaan vaarallinen. Toiset kissatkin alkaa jo tottua siihen. Piisku hoitaa ja Vinski leikkii sen kanssa takaa-ajoleikkejä. Saapa nähdä aikooko se kasvaa yhtä isoksi kuin Piisku. Tosta kuvasta näette, että siihen on vielä vähän matkaa. Eihän se ylety vielä kunnolla vesikupillekaan.

Lumilenkillä

Oikeesti se meni kyllä ihan päinvastaisessa järjestyksessä kuin noi kuvat. Eli ensin juostiin hirveestipaljon ja lujaa. Sitten oli hengähdystauko ja lunta kuonon päällä. Sitten tuli sinistä ja metsänreunaan hiipi usva. Me kyllä tykätään tuosta valkosesta töhnästä, mutta se ei oo kivaa, kun joka päivä tulee aina vaan aikaisemmin pimeetä..

Ihmisten töissä

Tänään mä pääsin korkeemman ihmisen mukana sinne koiranruuantienaukseen. Ei se mun mielestä kyllä ollu homma eikä mikään. Istuskelin kiltisti narussa pihalla, kun ei mua kuulemma sisälle voinu ottaa, ettei tuu nuorisotilaan koiranpalasia ja allergisille nuha. Sitte me käytiin ihmisen kans hautuumaalla viemäs joku sähkövempele varastoon. Siellä mua silitti semmonen mies, joka ei kuulemma tykkää oikeen kenestäkään, mutta musta se kumminkin tykkäs. Ei se tiätysti mikään ihme oo. Oonhan mä aika ihana.Vainajien päälle ei saanu pissiä. Siitä ihminen piti huolen, mutta oli siellä ihan mielenkiintoisia hajuja.

Kun me tultiin kotiin, Seita sanoi, että sillon ollu ikävä. Se oli joutunu täällä leikkiin vaan matalamman ihmisen ja Essin kans, kun kissat ei siitä tykkää ja matalampi oli uhkaillu sitä kynsisaksilla, kun se oli raapinu oveen jäljet. Kyllä mä oon sitä mieltä, että toi korkeempi voi ihan hyvin jäädä kotiin ja mä voin käydä hoitamas sen hommat, jos sitä jonakin aamuna kovasti väsyttää. On toi töissä käyminen sen verran helppoo hommaa.

EI ilmastonmuutokselle

Me Seitan kanssa sanotaan kyllä ehdoton EI ilmastonmuutokselle. Kattokaa ny meitä tämänaamuisen lenkin jälkeen! Eilen oli vielä maa valkoinen, ihanasti kylmää ja aurinko paistoi. Tänä aamuna oli kaikki lumi sulanu pois ja taivaalta tuli melkeen ämmiä ja äkeitä. Lakatkaa ny ihmiset päästelemästä niitä kaasujanne! Muuten menee pilalle koko maapallo. Ei tämmösestä pienet lapinkoiratkaan tykkää. Jääkarhuista puhumattakaan.

Se on vaikeeta

Meidän naapurissa asuu kivoja ihmisiä ja aika usein me päästään käymään niitten kotona. Siellä meitä aina rapsutetaan ja leikitetään. Tossa kuvassa Seita on siellä. Se vaan on hankalaa, kun toi matalampi käskee aina meidän olla kylässä ihmisiksi, vaikka me ollaan koiria. Kuinka me silloon voidaan olla ihmisiksi?! Sen yrittäminenkin on niin vaikeeta ja uuvuttavaa, että kotiin tullessa me ollaan yleensä väsyneempiä ku lenkin jälkeen. Kai se niin on, että meillä pentukoirilla pää väsyy ennemmin kuin tassut..

Mut kyllä me vissiin ollaan aika hyvin pärjätty, kun ei oo vielä vierailukieltoo tullu. Eikä me ainakaan olla lattialle siellä kakattu niinku näitten edesmenny Serikoira viimekesänä, kun se oli 17 vuotta vanha ja vissiin jo vähän vanhuudenhöperö. Me ei olla vanhoja ollenkaan, höperöitä ihan muuten vaan...

Meidät väsytettiin

Älä ny viitti sillä kameralla. Mua väsyttääää..

Huomatkaa tyytyväinen hymy :-)

Ihanaa. Korkeempi ihminen tuli takaisin kotiin ja vei meidät piiiitkälle lenkille. Aurinko paistoi ja joka paikka oli kirkkaanvalkoisena lumesta. Olis tietysti kiva näyttää teille joskus kuvia semmosestakin, mutta kameran kanssa on kuulemma aika vaikee kulkea samalla, kun harrastaa makrameeta tai nypläystä kolmen koiran fleksiremmeillä, kunnes päästään jonnekin, missä meidät voi päästää irti. Sen jälkeen onkin sitten kädet täynnä fleksejä ja välillä Seitaa, jota pitää nostella ojien yli, ettei se plutaa, kun se on vielä niin pikkuinen.

No, kotona me oltiin sitten kaikkien mielestä mukavasti väsyneitä ja pysyttiin kerrankin kuvissa paikoillamme..

Kemiallista sodankäyntiä

Mimmi ja Vinski on sisarukset. Mimmi on kuvassa toi, jolla on etuvalot päällä. Se on pieni, mutta pippurinen ja nyt se on tosi kettuuntunu meihin. Me on vissiin vähä liikaa leikitty sillä, mutta oma vika, mitäs on niin pieni ja suuhun sopiva. Ei me tietenkään lujaa purra, vähä maistetaan vaan ja heti perään nuollaan sen korvat ja nenä, että älä ny suutu, me vaan leikillään...

Ehkä sitä potuttaa tuo uus kissakin. Emmä ihan tarkkaan tiedä, enkä oikeeastaan kauheesti välittäiskään, ellei tää olis ny käyny vähän henkilökohtaiseksi. Se on nimittäin ryhtyny kemialliseen sodankäyntiin. Ihmiset on luullu, että se on Piisku vaan, joka käy pissimässä meidän makuualustoihin, mutta nyt on samasta puuhasta yllätetty monta kertaa myös Mimmi. Se on tosi pahantuulinen, ärisee jo tolle Vinskillekin, vaikka Vinski on tosi kiltti ja ne on aina ennen ollu ku paita ja peppu. Ihminen arvelee, että sillä on nyt meistä stressi (mitä ikinä se lieneekään).

Tänään se katti oikeen ylitti ittensä ja kävi kusemassa meidän lelulaatikkoon. Se on semmonen vihree pesuvati, josta näkyy vähä läpi ja oli kuulkaa aika ankee kattoo kun kaikki meidän pallot, narut ja luut lillui siellä nesteessä. Eikä kyllä haissukkaan ollenkaan kivalle.,Että pienestä vihaisesta kissasta voikin tulla paljon pissaa! Millähän me se nyt lepytetään..

Mitä tarkoittaa kiltti?

Korkeempi ihminen lähti taas moneksi päiväksi jonnekin koiranruuantienausreissuun. Meidän pitäis nyt kuulemma olla oikein kilttejä, kun toi matalampi on tavallistakin kehnommassa kunnossa, eikä oikeen meinaa jaksaa meidän kanssa. Sitä mä vaan ihmettelen, että mitä se kiltti tarkkaan ottaen tarkoittaa.

Ilmeisesti ei ainakaan ketsuppipullon hakemista tiskipöydältä tai juoksemista leipäveitsi suussa Seitan perässä. Juu-u, sillai pääs käymään eilen. Oli mulla kyllä ihan asiallisesti se kahvapuoli suussa ja terävä pää osoitti Seitan persuksiin, kun se töpsötti edellä. Ihminen ei vissiin vaan taas tykänny. Mä päättelen semmoset asiat sen osalta nykyään äänenvoimakkuudesta ja nyt oli mökä kyllä sieltä asteikon yläpäästä.

Tänään se ei oo vielä pahemmin huutanu, mutta nyt ei voi olla varma johtuuks se siitä, ettei se jaksa vai siitä, että me kerrankin ollaan onnistuttu olemaan kilttejä - mitä ikinä se ihmisen mielestä tarkoittaakin. En tiedä.

Nyt riittää tää filosofointi. Hampaat kaipaa toimintaa. Taidan mennä silppuamaan parit munakennot tai muuta mukavaa, mitä pöydältä löytyy. Jaa että miksikö en niitä neljää eri sorttia puruluita tai viittätoista lelua, jotka mulle on hankittu? No, ei tiäteskään! Nehän on jo mun, eikä niistä sitäpaitsi leviä lattialle alkuukaan yhtä hauskaa sotkua...

Seita on söpö

Seita on söpö. Nyt siitä on oikein eläinlääkärin lausunto, tosin vaan ihan suullinen, mutta kumminkin ja johan me se täällä kotona tiedettiin. Painoa sillä on nyt 5,6 kiloo, vain kilon verran enemmän ku mulla samassa iässä, vaikka mä olen aina ollu huono syömään ja kova juoksemaan. Eläinlääkäri luuli kuulemma, että se painaa ainaskin 10 kiloo, kun se vaan kattoi sitä. Puntari kertoi totuuden. Puolet siitä on karvapörröä (ja oman ihmisen mielestä paljon melua tyhjästä, mutta siinä niillä taitaakin olla jotain yhteistä. Molemmat on kovia haukkumaan ja kitisemään, vaikka pistettäessä Seita ei kuulemma kiljunu yhtään. Reipas tyttö).

Koirajudoa?

Me harrastetaan Seitan kanssa kamppailulajeja. Matalampi ihminen jaksaa istuu yleisönä pitkiäkin aikoja. Välillä se selostaa, mitä sidontoja ja muita liikkeitä me muka just tehdään. Pösilö. Se kuulemma joskus pentuna harrasti itse judoo ja väittää, että tää meidän juttu muistuttaa kovasti sitä. No ei se ainakaan aikidoo oo, kun ei meilloo kepakoita, eikä kai karateekaan, kun ei me pahemmin potkiskella. Olkoon sitte koirajudoo. Ainaskin meillä on kivaa ja kunto kohenee. Ilman näitä treenejä Seita oliskin varmasti vielä pulskemmassa kuosissa. Saa muuten nähdä, mitä eläinlääkäri aamulla sanoo sen kurveista, kun se käy ekoilla rokotuksilla...

Tyytyväinen koiranpallero

Seita on jo 12 viikkoo vanha. Tänään se oli tosi tyytyväinen koiranpallero, kun se pääsi ekaa kertaa kiipeemään tohon mun tuolille. Tähän mennessä sen yritykset on ollu aika säälittävää pungerrusta ja mä oon aina päässy sitä pakoon kivojen lelujen kans tolle tuolille. Nyt loppu multa se hupi, mutta oli se sen verran söpö munkin mielestä, että tein sille viereeni tilaa ja kävin vielä myöhemmin kiltisti nuolasemassa nenän päästä, kun se siinä tyytyväisenä yksikseen kelliskeli. Mun pieni kiva sisko.

Munakokkkelia pissillä

Isänpäivä meni mukavasti, kun päästiin molemmat mukaan kyläreissulle ja meitä rapsuteltiin niin, että meinas ihan karvat lähteä. Illalla nukutti sit mukavasti, mutta aamulla oli taas akut täyteen ladattu.

Me herättiin ennenku ihmiset ja kerittiin vähä pitkästyy, ennenku ne nousi. Pöydällä oli semmonen kiva laatikko, joita mä sain aina pentuna revittäväksi, kun hirvee tarmonpuuska iski, eikä muutakaan sopivaa silputtavaa ollu käsillä. No, mä sit hain sen lattialle ja outoa kyllä sieltä löyty sisältä sellaisia valkosia möllyköitä.

Kun mä pudotin sen lootan, se vähän räsähti ja sitte riemu alkoi... Sitä tosin kesti vaan siihen asti, kunnes korkeempi ihminen tuli alakertaan. Matalampi ihminen sen sieltä patisti. Ei kuulemma uskaltanu tulla itte ensin, koska pelkäsi saavansa sellasen raivarin, että seinät kaatuu.

Toi korkeempi on vähän viileempää sorttia, mutta ei sekään tällä kertaa meidän päätä silitelly. Varsinkaan, kun me oltiin niitten särjettyjen munien sekaan kaadettu vielä kissojen pissalaatikosta hiekatkin. Munakokkelia pissillä. Meidän kettiön erikoisuus tänä aamuna. Ei herättäny erityisempää suosiota.

Ketsuppia ja kalsarisoppaa

Tietenkään ihmisellä ei ole kamera mukana silloon, kun me just tehdään jotain jännää. Useimmiten sillä on silloon niin kiirus lopettamaan se meidän hauskanpito, ettei se ehtis sitä kuvauskonettaan kyllä käyttäänkään, vaikka se sattuis olemaan valmiinakin.

Eilen oli just yks sellanen juttu, kun me Seitan kanssa tehtiin ketsuppia. Me pihistettiin keittiön pöydältä tomaattipussi, hillottiin ne lattialle (yäk, eihän koira semmoisia voi SYÖDÄ), haettiin pyykkihuoneesta, kahden oven takaa vähä likaisia alusvaatteita mausteeks (älä kysy, kuinka me ne ovet aukaistiin. En mä kerro kumminkaan)ja silputtiin ne sopivan kokoisiks kappaleiks.

Just, kun me tassuteltiin punaisia käpälänjälkiä ympäri taloa ja ihasteltiin vaivannäkömme tulosta, matalampi ihminen rymys alakertaan, eikä taas tajunnu homman ideaa yhtään. Se huus ja mölys, keräs ne alushousunriekaleet lattialta ja sitten se teki jotain tosi halpamaista. Se nimittäin keitti meille ruokaa niistä tomaateista!

Väitti se kyllä pesseensä ne jotakuinkin ehjäksi jääneet yksilöt ja tuli sinne pataan kai riisii ja naudanlihaakin, mutta melko härskiä mun mielestä silti. Laittaa ny koirille tommosta ruokaa! Kun me nyrpisteltiin sille, se sanoi, että meidän sietäis olla tyytyväisiä, ettei se keittäny samalla niitä kalsareitakin. Se ruoka kumminkin maistui taas semmoselta, että ihan varmasti sinne pari pöksynpalaakin lipsahti. Vuh, sanon mä!

Muska ja Piisku

Tää on sun vika. Ihan varmasti. Sitä vaan hankitaan pentuja, mutta kuka ne joutuu hoitamaan..
"Tätäkö tää nyt taas on?" kysyy Piiskupoika, kokenut lastenhoitaja.
"Mmm, hieno häntä ja se heiluu houkuttelevasti", tuumaa Muskavauva.

Vinski ja Muska

Sillä kintaankokoisella on kova homma, kun pitää opetella tuntemaan niin monta uutta tyyppiä. Vinskin ja Piiskun kanssa se on jo aika tuttavallisissa väleissä. Me koirat haluttais kovasti kattoo sitä läheltä, mutta kun siitä kuulemma pursuaa täytteet pihalle, jos me käytetään meidän tavanomaista poweria. Pitäis kuulemma opetella jotain itsehillintää, ennenkuin päästään leikkiin sen kanssa. Essi tietysti osaa olla ku viilipytty, mutta meitä pentukoiria aina komennetaan. Tylsäää.

Katse

Meidän ihmiset sanoo, että mulla on intensiivinen ja paimenkoiramainen katse. Kyllä mä paimentamisesta tykkäänkin. Oon harjotellu jo kissoilla, ihmisillä ja lampailla. Kissat on aika mahdottomia tapauksia, mutta muut mua jo aika hyvin tottelee.

Seita on ahmatti

Seita on ahmatti. Jos ei ihminen pidä vahtia, se mättää nassuunsa kaikkien meidän kolmen koiran ruuat. Siltä sen massu alkaa jo näyttääkin. Mua ei syöminen kauheesti kiinnosta ja Essi on niin kiltti, ettei se sille kauheesti viitti pistää kampoihin. Eilen meni kyllä vähän liian pitkälle, kun Seita veti mahalleen maate Essin kupin päälle ja ärisi sille, että mä syön tän. Mokomakin hemmoteltu kakara. Silloon Essikiltäkin jo pinna paloi.

Matalampi ihminen on nyt sitten parina päivänä vääntäytynyt Seitan kanssa remmilenkille. Meidän isojen koirien kanssahan toi pallero ei vielä pärjää, kun me mennään niin lujaa ja semmosissa paikoissa, että se tarttuis vattastaan varpuihin. Tossa iässä mä vedin jo parin kilometrin lenkkejä, eikä tuntunu missään. Mutta me kaikki lapinkoiratkin ollaan erilaisia. Seita keskittyy enemmän tuohon keskikehonrakennukseen kuin muihin sporttilajeihin.

Tietokoneongelmat jatkuu

Tolla matalammalla ihmisellä näköjään tietokoneongelmat vaan jatkuu. Yleisesti ottaen yhteys kuulemma kuitenkin toimii jo hyvin. Muskalla vaan on ihan oma mielipide siitä, mihin emännän tulisi aikaansa käyttää. Niin kyllä meillä koirillakin.

Meitä väsytti

Sinne Toscan uuteen kotiin oli pitkä matka ja kyllä meitä vähän autossa jännittikin. Kun päästiin perille, tehtiin ensin tupatarkastus ja sitten sipattiin molemmat. Tosca sammui ihan istualleen uuden kodin sohvalle. Mulle kävi vähintään yhtä nolosti. Löysin nimittäin tosi kiehtovalta tuoksuvan kengän ja noin siinä sitten kävi. En tiedä johtuiko aromeista vai pitkästä matkasta, mutta valot sammu vähä pitemmäksi aikaa...