keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Sä vahtaat

Sä vahtaat meitä ja osoittelet sillä kapineella. Miks sä vahtaat? Ei me olla tehty mitään.

Tuhlausta



Ootteko ennen kuullu ihmisistä, jotka antaa lampaiden juoksennella vapaana ja pitää hyvää paimenkoiraa häkissä?! Mä en kyllä käsitä semmosta yhtään.

Meidän Pippin karkas tänään laitumelta ja matalammalla oli hirvee urakka saada se sinne takasi. Olis vaan hakenu mut apuun. Mä yritin kyllä sanoo sille ja korkeempikin ihminen sanoi sille saman puhelimessa. Se ei kuitenkaan luottanu muhun vaan väitti, että sitten sillä olis ittellä kaksi paimennettavaa, eikä se kestäis, jos me juostais auton alle. Mitä se musta oikein kuvittelee? Höh.Paimenkoiran tuhlausta tommonen.

Peikonpartaa ja tanssiaskeleita


Meidän lenkkipolun varrella riippuu puissa tuommoista jännää vihreenharmaata hapsua. Matalampi väittää, että se on peikonpartaa, mutta mä en usko. Jos se olis sitä, niin täällä meilläpäin kaikki peikot olis jo ihan parrattomia, kun sitä hapsua on niin paljon; Pitää vissiin joskus kysyä Isopeikolta. Jos se vaikka tietäis.
Viikonloppuna oli niin kivaa pitkästä aikaa päästä kunnon juoksentelulenkille, että pistettiin Seitan kans välillä tanssiks. En kyllä tiedä, mitä tää mun askellus oli, mutta Seitan meno näytti välillä vähän ripaskalta. Oli mitä oli, niin hauskaa me pidettiin. Tulis vaan taas viikonloppu, että päästäis metsään ja pelloille..

maanantai 28. syyskuuta 2009

Lukeminen kannattaa aina

Noi sivupalkin koirablogit ja koiranomistajan koulutuskirjat tekee selvästi tolle meidän matalammalle ihmiselle hyvää. Tänään se inspiroitui Tuire Kaimion kirjasta ja Lumeksen blogista niin tehokkaasti, että järkkäs meille jännän aarteenetsintäleikin. Semmosta me ei olla koskaan leikitty, kun noi meidän ihmiset on vähä laiskoja järjestään meille mitään koulutustuokioita. Sitäpaitsi se on kolmen koiran ja kuuden uteliaan kissan läsnäollessa sisätiloissa hieman hankalaa, kun kaikki tahtoo osallistuu toimintaan yhtä aikaa.

No joka tapaukses se tänään piilotti meille koirille nameja ympäri taloo ja hoki sitte "Etsi"."Missä herkku?"

Essi on aina ollut kuulemma hurjan älykäs koira, vaik se onkin niin arka, että säikähtyessään unohtaa kaiken oppimansa. Sekään ei kuulemma ollu koskaan leikkiny semmosta, mut hyvin se niitä nappeja löysi. Seitakin tais löytää pari ihan vahingossa, mutta kun mä hoksasin, mikä oli homman juoni, mä löysin kaikki ihan suvereenisti ja muut jäi vaan vierestä kattelemaan. Essiä vähän pänni, koska kyllä se varmaan olis löytäny aika paljon, mutta kun sillä on jo paha kaihi ja mä oon aika paljo nopeempi, niin mähän nappasi namit nassuun, kun se vasta suunnisti.

Se oli aika kivaa ja siks me halutaanki ojentaa toi edellisen postauksen kehumerkki Lumekselle, kun me on saatu sen ja sen emännän touhuista niin paljo inspiraatioo, et meidän matalampikin tollee aktivoitui. Koiria voi kuitenkin pidellä niin monella tavalla (niinku kissujaki) ja Hiirosen emännän tokaplokikin on meistä tosi mukava, kun siellä ihan selvästi näkyy se, kuinka kisut ja koirat ja ihmiset voi olla hyviä kavereita ja pitää huolta toisistaan. Olkaa siis hyvät. Tahdomme palkita teidät tuolla nätillä sinisellä ystävämerkillä. Teillä on molemmilla tosi kivat blogit.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Nätti nappi


Maaseudun rauhassa -blogin Inkku lähetti meille tämmöisen nätin napin. Meidän mielestä se on tosi söpö. Kiitetään kovasti ja ojennetaan se eteenpäin heti lähipäivinä, kunhan matalampi ihminen sen verran toipuu, että jaksaa linkittää ja kirjoitella enemmän kuin muutaman sanan kerrallaan.

Leikitään länkkärii



Pennusta saakka Seita on tykänny leikkii länkkärii. Se on semmosta, että seistään aika kaukana toisista, vastakkain, ja yritetään ensin tuijottaa toinen kumoon. Sitten lähdetään hiipiin toista kohti - tai meidän versiossa oikeestaan vaan Seita hiipii, kun se on niin hyvä siinä. Mä pysyn sit viileesti paikoillani, mutta valppaana tai tollee täydessä iskuvalmiudessa kuin tossa tämänkertaisessa kuvassa. Sitten, kun toi pikku blondi pääsee tarpeeks lähelle, mä singahdan karkuun tai se hyökkää mun kimppuun. Kumpikin on ihan hauskaa, vaikka siitä takaa-ajoversiosta mä tykkään vähän enemmän, kun Seita ei kumminkaan saa mua kiinni, vaikka siitä aika nopee on tullukkin.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Näin se käy




Siskonpyydystys on kiva leikki. Kokeilkaa vaikka joskus omassakotona. Näin se käy..

Sitä se on



Se tuoksuu, maistuu ja näyttää ihan siltä, joten mä luulen, että sitä se just on, nimittäin syksyä. Noi siivekkäät tyypitkin tekee selvästi lähtöä jonnekin. Mä kuulin kuinka ne tänään jutteli siitä. Muuttaminen taitaa olla nyt muotia.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Terapiakoira

Koko viikolla me ei nyt olla päästy lenkille, kun korkeempi on taas siellä uudella kotipaikkakunnalla töissä ja matalampi on jotenkin tavallistakin nuupahtaneempi. Onneks meillä on toi iso häkki, jossa mahtuu ottamaan ihan kunnon juoksuspurtteja, jos siltä tuntuu ja kyllähän meistä aina välillä tuntuu..

Seitan kans ollaan sit yritetty hoitaa tota matalampaa ja olla oikeen kilttejä, jos se vaikka tulis siitä edes entiselleen. Tänään, kun se meni nukkuun, mä kiipesin ihan hiljaa sen viereen sängylle. Kun se heräs, mä hymyilin sille (kyllä koiratkin osaa hymyillä. Kattokaa vaikka meidän kuvia) ja nuolaisin sitä nenänpäästä.

Ei se sit malttanu olla vihanen, vaikkei meillä koirat saa mennä sohvalle, eikä sänkyyn. Se vissiin tiesi, et mä yritin hoitaa sitä, kun huomasin, että sillä on kurja olo. Se sanoi mulle, et mä oon oikee terapiakoira ja rapsutti mua paljon.

Meidän ihmisille pitää nyt vissiin sit hankkia isompi sänky, et kaikki mahtuu, jos Seitakin tahtoo ruveta terapiakoiraks. Ei me kaikki millään samaan petiin sovita, jos korkeempikin meinaa tulla joskus takas kotiin nukkumaan..

tiistai 22. syyskuuta 2009

Mimmi ja mä


Mimmi on kiva kisu. Sen kanssa, on hauskaa leikkii, kun se on niin pieni ja pehmonen, mutta silti tosi topakka. Mä luulen, että sekin tykkää musta, koska tänään, kun me nukuttiin lattialla vierekkäin, se pesi mun korvat.

Meidän ihmiset on ollu vähä surullisii, kun Merrilammas löytyi kuolleena laitumelta. Pippin on nyt sitten meidän ainoo lammas, enkä mä oo sit viittiny sitä ajaa takaa ja paimentaa. Nuuhkin vaan ihan kiltisti, kun huomasin, että sillä on yksinäinen olo.

Onneks meillä sisäeläimillä ei oo tässä talossa koskaan yksinäinen olo. Aina löytyy joku nukkumakaveriks tai leikkikaveriks, jos semmosta vaan kaipaa - ja vaikkei aina kaipaiskaan.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Tassuissa virtaa


Kyllä meillä oli tänään tassuissa virtaa, kun oltiin melkeen koko viikko jouduttu tyytymään tynkälekkeihin. Tiesittekö muuten, että kurvissa kannattaa kunnolla kallistaa, jotta pysyy pystyssä ja pääsee lujempaa. Yhteistyöllä monet hommat sujuu sutjakammin. Kuten nyt esimerkiksi toi myyränkolojen kartoitus.

torstai 17. syyskuuta 2009

Viimeinkin



Viimeinkin postitäti toi sen mun lonkkakuvauslapun. Emmä siitä mitään ymmärrä, mutta matalampi sanoi, että se on B molempien takakinttujen saranoitten osalta ja että se on ihan hyvä - varsinkin kun niille sattui se töppi, että veivät mut kuvauksiin just ennen juoksenteluaikaa, jolloin tulos voi olla tavallista heikompi.

Tänään me ei kyllä päästy Seitan kanssa juoksenteleen ollenkaan. Pitkälle automatkalle vaan. Autokin oli ihan vieras, mutta siellä minne mentiin oli ihan tuttu tyyppi, nimittäin meidän oma korkeempi ihminen. Mentiin sisään semmoseen taloon, jossa haisi kissoilta, mutta yhessä isossa huoneessa oli paljon ihan tutuntuoksuisia tavaroita. Matalampi selitti, että siitä talosta tulee ihan pian meidän uusi koti.

Me tutkittiin Seitan kans kaikki huoneet ja niitä oli mukavasti enemmän kuin täällä nykyisessä kodissa. Yhtään kissaa me ei sieltä kumminkaan löydetty, vaikka kissanpissaa oli vähän joka nurkassa. Tarttee kai sit ottaa omat kissat mukaan. Eihän koti mikään koti oo, jos ei siellä oo vähintään viittä kissaa. Sen talon yläkerrassa on muuten vuosiluku 1865 ja pihassa oli paljon omenapuita. Mäkin maistoin yhtä omppua, kun ihminen sanoi, et se on hyvää, muttei omput taida olla lapinkoiran ruokaa. Ei mun mielestä ainakaan.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Pakkausapulaiset



Musta ton matalamman ei tarttis ollenkaan valittaa, että muuttaminen on rankkaa. Harvalla on niin paljon pakkausapulaisia kuin meillä. Kisuilta sujuu noi työnjohtotehtävät ja laaduntarkkailukin vankalla kokemuksella. Sitäpaitsi Seitan kanssa me ollaan ihan itsepakkautuvaa sorttia. Ei tartte kuin auton ovi avata, niin huis vaan me hypätään heti takapenkille ja kysytään, että mihis mennään?

maanantai 14. syyskuuta 2009

Ryytyny

Noin yleisesti ottaen mä oon nyt vähä ryytyny, kun tää juoksenteluaika ei tunnu oikeen kivalta. Ruokakaan ei maistu ja väsyttää. Eilen mä kumminkin lenkillä löysin huisin haisuisen läjän, jossa kävin sit vähän pyörimässä. Toi korkeempi kun on niin hidasta sorttia, että ei se ehtiny sanoo, ettei saa ja sit se oli jo myöhäistä.

Seitakin meni siitä döfiksestä ihan pois tolaltaan. Kotipihalla se yritti nuolla mut puhtaaksi ja kun lemu ei lähteny, se yritti kiskoo musta ne haisukarvat irti. Sisällä ihmiset ei kestäny mua ollenkaan, kun koko huusholli kuulemma lemus karhunkakalle (mistä ne muka tietää miltä karhunkakka haisee. Mä kyllä luulen, että se saatto olla jonkun muunkin otuksen läjä). Sit ne taas vei mut suihkuun. Lingota mun täytyi ihan itse ja kyllä mä sitten kiepuinkin nojatuolin ihan märäks. Se on just sopiva paikka kuivattaa pestyjä koiria. Vettävaluvana mä en viihdy yhtään, vaikka säitä pelkäämätön lapinkoira oonkin.

Lasku siitä mun lonkkakuvauslausunnosta kuulemma jo tuli, muttei tietenkään vielä sitä itse lausuntoa. Höh. Kasvattajakurssistakin toi matalampi sai todistuksen, vaikkei se kaikkea kokeessa tiennytkään ja oli ruokinta-asioista sen kouluttajan kanssa aivan eri mieltä.

Aika pöhköä muuten, että sinne oli kutsuttu esitelmöimään yhen valmisruokafirman myyntiedustaja, joka kumos kaiken, mitä Kennelliiton materiaaleissa ja monissa koirakirjoissakin neuvotaan. Sen mielestä pikkupennuillekin pitäis syöttää vaan sitä tietyn merkkistä tai muuta "laadukasta" valmisruokaa alusta pitäen. Riisivelli ja jauheliha ei kuulemma ravitse pentua ollenkaan oikeella tavalla. Maitotuotteita ei sais antaa ollenkaan, ei edes hapanmaitotuotteita. Sisäelimetkään ei sen mielestä sovi edes kaikkien aikuisten koirien ruuaksi ja vaikka mitä kummaa.

Mä en ainakaan haluis pelkkiä nappuloita ruveta syömään. Sitäpaitsi on se kumma, miten meidän esi-isät ja kaikki villit sudet ja ketutkin on saanu pentunsa syötettyä vahvoiks ja terveiks ilman niitä pussitettuja, värjättyjä papanoita. Höh.

torstai 10. syyskuuta 2009

Pentusuunnitelmista


Tällä kertaa äänessä onkin nyt poikkeuksellisesti Millan, eli Usman ja Seitan matalampi ihminen. Heidin kommentti edellisessä tekstissä ja lähestyvä kasvattajan peruskurssi ovat saaneet miettimään perusteellisesti näitä meidän koirien pentuasioita.

Usmaa ja Seitaa ennenhän meillä oli 15 vuotta suomenlapinkoira Sumi, kennelnimeltään Lecibsin Claudia, jonka saimme sijoitukseen Lecibsin kennelistä. Sumiin verrattuna Usma ja Seita ovat jo rakenteeltaan ja väritykseltään hyvin erilaisia. Vielä enemmän hämmästyttää ja ilahduttaa se, miten omanlaisiaan persoonia kaikki samanrotuisetkin lapinkoirat ovat. Tämä rotu taitaakin olla yksi niistä, joiden sisällä on paljon vaihtelua sekä ulkomuoto- että luonnetyypeissä.

Korkeemman ihmisen kanssa meillä on usein leikillistä vääntöä siitä, kumpi näistä koirakullanmuruistamme on "parempi", vaikka molemmat ovat tietenkin aivan yhtä rakkaita.

Miehen mielestä Usma on loistokoira älykkyytensä, toimeliaisuutensa, sporttisuutensa ja sosiaalisten taitojensa vuoksi. Lisäksi se on pienestä saakka ollut vilkkaudestaan huolimatta hyvähermoinen ja taitava sekä toisten koirien että vieraiden ihmisten kanssa.

Leireillä ja muualla ihmisten ilmoilla monet ovat ihmetelleet, eikö Usma laisinkaan hauku. Kovasti ihastelua se on saanut osakseen myös siitä, että se käyttäytyy niin rauhallisesti ja järkevästi oudoissakin tilanteissa. Haasteiden edessä Usma onkin parhaimmillaan. Se tarvitsee paljon virikkeitä, työtä ja toimintaa. Ellei niitä ole riittävästi, se kyllä haukkuaräksyttää ja paimentaa aikansa kuluksi vaikka ohikulkevia pyöräilijöitä (aita on sentään välissä). Usman kaltainen koira sopii siis nimenomaan aktiiviselle ihmiselle, joka haluaa harrastaa koiran kanssa jotain ja on valmis ottamaan sen mukaan monenlaisiin toimiin.Aggressiivisuutta Usmassa ei ole missään tilanteessa ilmennyt hitustakaan.

Seita ei innostu asioista samalla tavoin kuin Usma. Sen suhtautuminen uusiin asioihin on varovaisempaa ja joskus jopa varautunutta. Ihmisistä se tykkää kovasti, mutta se saattaa johtua myös siitä, ettei sillä ole kaksijalkaisista vielä mitään ikäviä kokemuksia. Tuota suloista nappisilmää kaikki lähinnä ihastelevat ja se antautuu ilomielin rapsuteltavaksi. Seita on kyllä Usman leikkikaverina vahvistunut ja kasvanut kovakuntoiseksi, timmiksi tytöksi. Sillä ei kuitenkaan ole samanlaista toiminnantarvetta kuin Usmalla, vaan jos mitään mielenkiintoista ei ole tekeillä, se asettuu makuulle ja ottaa tirsat.

Koska meidän vanhin koiramme Essi on TODELLA arka ja yliherkkä, vertailukohtaa löytyy, eikä Seita Essiin verrattuna olekaan mitenkään hysteerinen. Voin kuitenkin kuvitella, että jos Seitan voimakas kilpailuvietti, tietynlainen arkuus ja taipumus rähistä toisille koirille periytyisi johonkin vahvaan urospentuun, siinä voisi omistaja olla helisemässä. Tällä hetkellä Seitan luonnekin on kuitenkin vasta "kasvamassa esiin". Vielä ei tarkkaan voi sanoa, millainen koira tuosta pentumaisesta pallerosta lopulta kuoriutuu.

Lonkkakuvaukset ja silmäpeilaukset Seitalle teetetään vasta sitten, jos/kun sillä päätetään joskus teettää pentuja. Koska se on perimältään hyvin hitaasti kehittyvää lajia (isäänsä tullut) sillä ei ole vielä ollut ensimmäistäkään juoksua, eikä pentuja aiota missään tapauksessa sillä teettää ennen vuotta 2011, joten mahdollisten pikkuseitojen odottelijoiden ei kannata vielä ryhtyä henkeään pidättämään ;-)

Usmalle sen sijaan suunnittelemme pentuetta ensi kevääksi. Lonkkakuvien tuloksia tässä odotellaan ja silmäpeilaukseen Kokkolaan olisi tarkoitus varailla aikaa, kunhan tästä nyt joskus päästään Lappajärvelle asettumaan. Ykkönen isiehdokkaista on tällä hetkellä edelleen Sakke eli Finnmira's Adonis Mopedimuorin kennelistä, mutta varavaihtoehtojakin mietitään..Sakella on myös lähisuvussaan parkinvärisiä esivanhempia, joten toiveita olisi saada siitä yhdistelmästä myös lisää suklaanvärisiä koiranpalleroita. Ans ny kattoo, kuinka suunnitelmat toteutuvat..

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Emännän kuntoutusta

Ei me sit Seitan kanssa päästy vielä tälläkään viikolla uuteen kotiin, eikä päässy kukaan muukaan., kun ei ne entiset asukit meinaa päästä sieltä pois ollenkaan. Korkeempi jätti meidät kotiin, kun mulla on juoksenteluaikakin, enkä mä oikeestaan enempää olis välittäny lipputankoo vahtiakaan.

Me ollaan nyt sitte yritetty kuntouttaa tota matalampaa, vaiks se onkin aika kovan työn takana. Me juostaan lujaa vähän matkaa ja jäädään sitte odotteleen, että se köntystää perässä. Heti kun se huutaa meitä, me tietysti kiltisti tullaan luo. Aika lyhkäsiä matkoja se jaksaa, mutta me on yritetty Seitan kanssa kovasti kannustaa.

Ihmistä kuulemma vähän harmittaa, kun musta tuli nyt otettua ne lonkkakuvat just ennenku mulla alkoi tää juoksenteluaika, mutta eihän me sitä silloon vielä tiedetty. Nyt voi käydä niin, että mun lonkat arvioidaan huonommiksi kuin ne oikeesti on. Tyttökoirilla juoksuaika saattaa nimittäin vähä väljentää lonkkia. No, pääasia tietysti on, että ne saranat olis niin hyvät, ettei musta vanhempana tuu tommosta kipeäkinttuista taapertelijaa ku tuo matalampi ja Essikoira..

maanantai 7. syyskuuta 2009

Lapinkoira lentää

Ennen lähtöä käytiin vielä sanomassa naapurin Lempille hei. Soli vissiin kattellu vähä yleisurheilua ihmistensä kanssa, kun tuli juttua pituushypystä ja muusta semmosesta.
Mä sit näytin sille kuinka pitkälle lapinkoirat lentää. Se seuras tarkasti ja kannusti.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Katse tulevaisuuteen

Kai tässä nyt vaan tarttee ryhtyä katteleen eteenpäin ja uskoo se, että täältä lähdetään uusiin maisemiin.
Ens viikoks kuulemma Seita pääsee mukaan sinne uudelle paikkakunnalle. Mä luulen, et, kun me siskon kans mennään vähä riehuun sinne niiden entisten asukkaiden viivästyneen muuton keskelle, niin ne viimeistään saa vääntäydyttyä aidan toiselle puolelle sinne niiden uuteen kotiin.
Niin, et jos meistä ei nyt hetkeen blogissa mitään kuulu, se johtuu siitä, että me ei päästä kertoon matalammalle mitään juttuja ennenku taas ehkä ens viikoloppuna nähdään...Siihen asti pidetään hännät kippuralla!

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kotona taas

Mä oon kotona taas. Takana vähän kökkö viikko. Kun me mentiin korkeemman ihmisen ja muuttokärryn kans sinne paikkaan, missä meidän uus koti pitäis olla, siellä asuikin vielä muita ihmisiä ja talo oli täynnä kissoja ja kakkaa. Me oltiin sit käytännössä kodittomia koko viikon ja korkeemmalla oli koko ajan hirvee kiire. Ei se ehtiny mun kans lenkillekään, mut mä sit yritin olla kiltisti, vahdin välillä yhtä lipputankoo (eikä sitä muuten kukaan saanu vietyy, vaikka siitä talosta kaikkee tavaraa tuppaa katoamaankin).
Kotona Seita oli odottanu mua kuulemma hirmukauheesti. Se oli aivan innoissaan, kun pääsi pitkästä aikaa taas harrastaan koirapainia. Matalampi ihminen oli puolestaan hämmästyny siitä kuinka paljo mun karva oli kasvanu. Olkapäistä on jo haalee kesäkarva hävinny ja tumma suklaanruskea talvikarva tuppaa esille muualtakin. Seon tosi tuuheeta ja pehmeetä.
Metsälenkillä bongattiin naapurintäti, joka oli hirmukärpästen varalta suojautunu tollasella mörköpuvulla, mut ei me pelätty sitä yhtään. Kyllä on kiva olla taas kotona.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Kasvattajakurssille

Tänään posti toi matalammalle ihmiselle tommosen paperinivaskan, jonka kannessa lukee "Kasvattajan peruskurssi". Mitähän se meinaa ruveta kasvattaan? Kyllä mun mielestä nuo omput ainakin näyttää jo kohtalaisen hyvin kasvaneilta. Ei niitä varten luulis ainakaan lisää kasvatusoppia tarvittavan. Itsensä kasvattamiseen sen kannattais varmaan vähän enemmän keskittyä. Sen verran pöhköltä noi sen touhut toisinaan näyttää.

Tänään se on kyllä ollu mulle kiltti, antanu paljo herkkuja ja rapsutellu vattasta. Essille se välillä ärjyy, kun ne on kumpikin aina aika kärttysiä tämmösellä sadesäällä. Ihminen ei kyllä nuole kipeitä tassujansa niinku Essi, mutta aika lailla samanlaisia niitten vaivat vissiin on..Kärttyisiä muoreja molemmat.

torstai 3. syyskuuta 2009

Ilman Usmaa

Usma on ollu poissa jo kolme päivää. Aina, kun sen nimi sanotaan, mä huomaan sen kyllä, nostan korvat pystyyn ja kysyn, että MISSÄ?

Oikeestaan me ollaan kyllä pärjätty täällä aika hyvin. Matalampi ihminen on rapsutellu mua paljon. Lenkille Essi, Miisu ja Villiminttukin on päässy mukaan niin, ettei mun oo ihan yksin tarvinnu juoksennella. Essi ei mun kanssa paljo jaksa leikkii, kun se on niin vanha ja vähän kärtty, mutta kisut on aika kivoja. Mä tapaan pestä niiden korvat ja varsinkin Villiminttu leikkii välillä mun kanssa ihan koiramaisia takaa-ajoleikkejäkin.