sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kaikki vaan makaa

Meillä kaikki vaan makaa. Molemmat ihmiset on kipeenä. Korkeemman nenästä kuuluu törinää ja matalammalla on vissiin jotain vattasta rikki. Villiminttu nukkuu niitten kanssa ja antaa lämpöhoitoo matalamman kipeeseen selkään.

Vinskillä ja Piiskulla ei oo mitään rikki. Ne tykkää nukkuu vierekkäin muuten vaan olkkarin matolla tai saunassa.
Me Ainun ja Seitan  kanssa ollaan onneks kumminkin päästy joka päivä metsään, kun se meidän lemppari ihmiskaveri on hakenu meidät. 
Kyllä mä mieluummin oon pihalla, mut jos pitää olla sisällä ja maata, on sekin paljon hauskempaa seurassa kun yksin. Nyt taidan käydä kiskomassa Ainua vähän korvasta, jos sitä huvittais vaikka ottaa painimatsi olkkarin matolla..

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Valohoidossa

Eilen päästiin pitkästä aikaa valohoitoon. Sitä tuli taivaan täydeltä ja ihan ilmaseks.

 Nautittiin koko rahan edestä.
Voikohan kieli ruskettua? Mä päätin kokeilla, tai siltä kuulemma ainaskin kuvassa näyttää...Ehkä mun tuli vaan hiki, kun niin hirveesti juostiin. Tommosia päiviä sais olla enemmän. Ei me koiratkaan sateesta ja pimeestä tykätä.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Tätiks vai ei tätiks

-No, kerro ny. Tuleeks musta tätikoira vai ei? Kyllä sä mulle voit kertoo.
-Emmä kuule ittekkään tiedä vielä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Haastelua



Saatiin Jennalta ja Lupulta haaste. Kiitetään nätisti. Matalampi saa vastata. Mä sit tarkastan tuliko oikein.



1. Miksi päädyit juuri tähän rotuun?
Rakastuin lapinkoiraan rotuna jo iässä, josta minulla ei ole kunnollisia muistikuvia. Tädillä oli sellainen, mutta se jouduttiin antamaan pois perheessä puhjenneen astman vuoksi. Jo sana "lapinkoira" on aina herättänyt minussa pehmeitä, lämpimiä tunteita.

Lapsuuden perheeseeni lapinkoira ilmaantui, kun olin 11v. Sen toi meille lupaa kyselemättä paappani teurastamolta, jonne nelikuukautinen pentu oli tuotu tapettavaksi (!!!)

Rodun nimikin ehti muuttua suomenlapinkoiraksi ennen kuin 1991 puolison kanssa saimme ensimmäisen yhteisen suomenlapinkoiramme Lecibsin Claudian.

2. Entä miksi juuri kyseinen yksilö?
Perheeseemme oli melkein 15 vuotta kuulunut kolme koiraa. Kun enää yksi vanhus oli jäljellä, koti tuntui tyhjältä ja aloimme etsiskellä uutta pentua. Ensin haettiin Usma ja parin kuukauden päästä sille kaveriksi samasta kennelistä Seita.

Kaksi pentua samaan aikaan ei välttämättä ole aina toimiva ratkaisu. Meitä onnisti. Usma ja Seita olivat ensi hetkestä kuin paita ja peppu.

3. Miten keksit koirasi nimen?
Sitä mietittiin pitkään ja perusteellisesti. Piti olla jotain hieman utuista, lappilaiselta kuulostavaa ja pehmeätä..

4. Jos joskus ottaisit jonkun muun rotuisen koiran, mihin ehkä päätyisit?
Shetlanninlammaskoiraan tai eurasieriin.

5. Onko koirallasi jotain epäkoiramaisia tapoja?
Mitähän ne sellaiset voisivat olla. Kaikilla meidän koirilla on vain omanlaisiaan persoonallisia tapoja ;)

6. Milloin koirasi sai sinut viimeksi nauramaan? Mitä tapahtui?
Joka päivä useampaan kertaan. Tänään taisin nauraa makeimmin, kun kaikki kolme kerääntyivät viereen ihmettelemään kasvonaamiotani. Usma, tavalliseen tapaansa, summasi toistenkin mielipiteen tuhahtamalla äänekkäästi ja huokaamalla perään.

7. Mikä on pahin tuho, jonka koirasi on saanut aikaan?
Nämä kolme eivät paljon ole päässeet pahojaan tekemään, kun olen niiden elämästä suurimman osan ollut sairaseläkkeellä kotona. Ainu vähän on järsinyt mattoja ja Seitan vekkulein saavutus taisi olla tämä. Muutoin ovat kunnostautuneet vain yleisen epäjärjestyksen aikaansaamisessa


8. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?

Kuva kertokoon. Välillä siellä on koko koirapoppoo..

 9. Lempikuva/lempikuvat koirastasi?
 Tykkään kaikkein eniten tuosta bannerin kuvasta, joka tosin ei kovin hyvin tekstin alta näy. Siitä käy mukavasti selville kuinka nämä kolme puhaltavat niin yhteen hiileen.

Me tahdottais haastaa vastaamaan samoihin kysymyksiin jjuuulia.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Unni yökylässä

Kun toissapäivänä rupes vähän näyttämään siltä, että nyt vois olla oikee hetki, soitettiin Unnin ihmiselle ja se toi Unnin yökylään.

Seita oli tapansa mukaan aluks vähä negatiivinen, mutta pianhan se suopui, kun Unni on niin symppis poika. Unni on tottunu asumaan ulkona. Siks kai ihmiset laittoi Seitan yöksi sen kanssa tarhaan.

Koko illan ne yritti saada niitä pentusia aikaan, mutta emmä ainaskaan oo vielä yhtään nähny, eikä matalampikaan kuulemma oo varma, menikö kaikki protokollan mukaan, kun ulkona tuli niin pimeetä, ettei se nähny enää vakoilla.

 Tänä aamuna Seita oli sit saanu vieraastaan ja tarhassa olosta tarpeekseen. Ei auttanu vaikka Unni yritti sille tollee nätisti jutella. Mikäs siinä sit muu auttoi ku saatella sulho kotimatkalle ja toivoa parasta.

Meidän ihmiset oli kyllä ilosia, kun saivat tutustua Unniin. Korkeempi kävi sen ja Seitan kanssa pitkällä lenkillä ja matalampi rapsutteli ja syötti herkkuja, minkä kerkes.

Kiltti, ilonen, luottavainen ja fiksu koirapoika se selvästi on. Ainukin tykkäs siitä kovasti.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ees taas


 Ensin oli muutaman päivän talvi. Nyt on taas syksy. Kevät kuulemma keikkuu, mutta aikamoista soutamista ja huopaamista on tää syksykin - vaikka meidän vene tuotiinkin jo varastoon.
 Seitaa vähä harmittaa, kun ei sitä voi pitää lenkillä vapaana nyt, kun sillä on juoksu. Kaikenmoisia metsästyskoiria pidetään niin paljo täällä yksin ja irrallaan joku kummallinen mötikkäpanta kaulassa. jos oikeen hassusti käy, joku semmonen saattais vaikka innostua tekemään Seitan kanssa pennut.

Hmm... nyt meitä huudellaan keittiöön makkaraa syömään, mut mä tiedän, että tässä on joku källi. Meille ei ikinä osteta makkaraa, jos ei sinne aiota jemmata jotain pillereitä sisälle. Nyt taitaa olla matolääkettä tulossa. Mennään ny sitte huijattavaksi.