maanantai 28. joulukuuta 2009

Seitaa nukuttaa


Täällä talossa on asunu ennen meitä paljon kissoja. Se me haistetaan vieläkin ja käyhän niitä tossa pihalla ja moittivasti ikkunoista kurkistelemassa, kun me ollaan vallotettu niiden koti.

Matalampi sanoo tietävänsä, että täällä on asunu myös koira, vaikkei me semmosta haistetakaan, kun siitä on vissiin niin pitkä aika. Sen huomaa kuulemma siitä, että ovet on raavittu tommosiksi (me ei olla sitä tehty. Ei vielä olla ehditty... ja hyvä, että on jo jäljet, niin ei tarvi kauheesti varoo) ja pihalla on vanha koirankoppi. Me ei oltais sitä koirankopiksi tunnistettu, kun ei meillä oo koskaan koppia ollu. Tai Essillä on ollu, mutta kuulemma kaksio, eikä tommonen yksiö..

Seitaa muuten nukuttaa ihan koko ajan - paitsi tietysti lenkillä. Siihen toi juoksenteluaika vaikuttaa vissiin tollee.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Saaren ympäri



Tänään siellä ekalla kunnon lenkillä uusissa valjaissa tutustuttiin uuteen koirakaveriinkin. Sillä oli ihminen mukana ja kierrettiin kaikki yhdessä kokonainen saari. Seita oli hiukan liian innoissaan tosta poikakoirasta, kun sillä on viimeinkin eka juoksu. Mut onneks se oli semmonen leikattu poika, joka ei kauheesti tytöistä kiinnostu.

Mua kiinnosti kaikista eniten yhellä rannalla viehko, haiseva kasa, jonne mä heittäydyin piehtaroimaan ja tartutin itteeni sen haisun, joka oli korkeemman mielestä aika kaamee. Se katto sitä läjää lähempää ja totes, että se tais olla ketunkakkaa.

Musta se oli herkullinen löyhkä ja on jännää ajatella, että joku ihan oikeesti vois erehtyy luulemaan mua ketuksi, mutta ihmiset ei tykänny yhtään. Kyllä ne kuulemma ketuista tykkää, mutta ketunkakalta haiseva lapinkoira on eri juttu. Jotkut ei vaan ymmärrä hyvän päälle.

Joululahja

Voi, miten hieno joululahja me saatiin Ailalta, yheltä meidän ihmisten kaverilta. Nää on sieltä Ailan nykyiseltä kotiseudulta, jostain Pattijoelta, Aatu-tuotteen valmistamat. Niinkus näätte, ne on oikein nimikoitu ja tuntuvat tosi hyvältä päällä. Me käytiin jo viime yönä pikaisesti kokeilemassa ja nyt parhaillaan, kun matalampi kirjottaa tätä, me ollaan taas järvellä valjastelemassa. On mukavaa, kun nää on joustavat, mutta samalla kertaa tosi napakat päällä.

Edes pukeminen ei oo ollenkaan hankalaa - ainakaan meille. Noilla ihmisillä tommosissa soljissa onkin aina enemmän pähkäilemistä. Joka tapauksessa mä innostuin heti, kun matalampi tänään otti noi valjakset naulakosta, vaikka olin nähny ne vasta kerran. Niin, että kyllä mä niistä tykkään vähintään yhtä paljo tai enemmänkin kuin niistä muista paketeista, joita me saatiin eilen. Ainaskin nää varmasti kestää kauemmin. Ne luut ja makkarat me vetästiin nassuun saman tien.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Kaikenmoista


Tänään meillä on tapahtunu vaikka mitä. Pippin ja kanat haettiin tonne ulkorakennukseen, mutta ne tuli yöllä, eikä me vielä nähty niitä. Käytiin vaan nuuhkimassa jäljet.

Matalampi säikähti tänään hirmuisesti, kun se pyykkiä pestyään vei korkeemman sukkia kaappiin ja sieltä sukkalaatikosta löytyikin tommonen iso karvakasa. Se on Vinski, josta ei tiedä tosta kuvasta mikä on pää ja mikä häntä. Ei kyllä Piiskusta ja Muskastakaan tossa alemmassa. Ne tykkää nukkuu joskus tollee. Oikeestaan Piisku hoitaa ja pitää sylissä ihan kaikkia kisuja, jotka vaan menee pyytään, että hoida mua vähän.

Villiminttukissa puolestaan on tykästyny Seitaan ja se on oikeestaan aika kumma juttu, sillä Villiminttu on aina ollu semmonen primadonna, joka ei tykkää kuin itsestään. Nyt se kumminkin usein pesee Seitan naaman ja siinä on kova homma niin pienellä pesulapulla. Seitan mielestä sillä on mukavan karhee kieli ja se pistää aina silmät kiinni ja nautiskelee.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Naurattaa


Eilisen postauksen kuvassa me Arjaannelin mielestä naurettiin ääneen ja kyllä me oikeesti naurettiinkin. Lumi ja aurinko on niin mukavaa ja yhdessä telmiminen. Tänään me ei kumminkaan olla päästy minnekään, kun korkeemmalla ihmisellä on kiire ja kolmelta tuli jo niin pimeetä, ettei meitä iltalenkillä ainakaan kuvissa saa näkymään.

Matalampi piti tänään Seitalle esitelmän teiniraskauksien vaaroista ja siinä kohtaa Seitaa ei hymyillyttäny yhtään. Sen Maijasisko on nimittäin pyöräyttäny seitsemän kaunista pentua melkeen pari vuotta ennen aikojaan. Käykää vaikka tuolta sivupalkista kattomassa Ikimuiston kennelin sivuja. Siellä on niistä kuva. Mahdottoman somia ovat, mutta ei niitä nyt Kennelliiton rekisteriin saa, kun äitee on liian nuori. Onneksi kaikki sentään meni synnytyksessä hyvin ja Maijakin on kiltti ja reipas äiti.

Seita on onneks vielä niin vauva, että ei se poikakoirista vielä perusta. Pennuista se vois kyllä tykätä, kun se on niin kova hoitaan kissoja, mutta kyllä meissä on kuulemma tähän huusholliin toistaiseksi pentuja ihan tarpeeksi. Niin toi matalampi ainakin väittää.

Veden päällä




Täällä uudessakotona me on Seitan kanssa joka päivä päästy harjotteleen veden päällä kulkemista (tiätysti siinä on semmonen kova kansi. Ei kai me muuten..) Nyt se alkaa jo sujua. Aluks Seita pelkäs pilkkijöitä ja matalampi, että me pudotaan jäihin. Nyt kumpikin ottaa jo rauhallisemmin. On tosi kivaa, kun on paljon tilaa juosta niin lujaa kuin tassuista irtoo.. Tosin tossa alimmassa kuvassa meinaa irrota vähä muutakin. Blondi oli aika raivokkaalla päällä.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Karvainen jouluenkeli

Meillon aika paljon karvaisia joulukoristeita, eikä se oikeestaan ihmisiä kuulemma haittaa muuten ku silloin, kun me pyritään syrjäyttään ne ei-karvaiset. Tänään mulle tuli vähä noottia, kun juoksin aamulla keittiöön joulutonttu suussa. Se oli semmonen pehmonen ja mukava ja katteli mua niin kutsuvasti TV-tason reunalta, mut lähempää tuttavuutta niiden kanssa ei kuulemma saa tehdä, eikä varsinkaan kattoo, mitä ne on syöny. Tylsääää.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Tänään kotona


Miisu on vanha, raihnainen ja vähän höpsö kisu. Se luulee, että silityslauta on sitä varten, että siihen kissat voi asettua silitettäväksi. Me Seitan kanssa tiedetään, että paras paikka koiralle on olla aina tapahtumien keskipisteessä, vaikka se sitten tarkottaisi keskellä lattiaa lötköttämistä niin, että ihmiset kompastuu meihin mennen tullen.

Vinski puolestaan on vesikissa. Matalampi on sitä mieltä, että sen perimään on varmasti lipsahtanu ripaus saukkoa. Se nimittäin tykkää vedestä ihan kaikissa muodoissaan. Pesuallas on sen suosikkipaikka. Siellä voi vaikka nukkua ja välillä sille pitää avata vesihana. Siinä se sitten kylpee, juo ja leikkii, eikä edes kastu, kun sen turkki on niin kiiltävä ja jonkinlaisen vahakerroksen peittämä. Ihan hassu Vinski.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Mikä maa, mikä valuutta?


Tekniseltä kannalta katsottunahan koira ei silloin ole sohvalla, jos sen etutassut on kissan kiipeilytelineellä. Eihän ookaan?

Me ollaan Seitan kanssa yritetty kurkkii ikkunoista ja kuunnella tarkasti ovella, että jotenkin hahmotettais, missä nyt oikeen ollaan ja mitkä äänet kuuluu asiaan. Toki me on päästy korkeemman kanssa jo monta kertaa lenkille (ja siellon niin paljon jänniä hajuja, ettei meinata päästä eteenpäin ollenkaan), mutta ei me vielä oikein ymmärretä mitä on missäkinpäin. Ei vissiin oikeen noi ihmisetkään.

Essi kumminkin päätti ottaa asiasta ihan itsenäisesti selvää ja karkas tosta pihasta eilen, kun matalampi oli päästäny sen pissalle. Onneks se on jo niin vanha ja hidas, että korkeempi sai sen ihan helposti juoksemalla kiinni. On tämä muutos vaan jännää..

maanantai 14. joulukuuta 2009

Näin meitä viätiin


Noin meitä eilen autolla vietiin. Kisut joutui tommosiin koppeihin paitsi Piisku ja Vinski, jotka on sen verran leppoisia, ettei niitä tarvinnu pistää matkan ajaks kaltereitten taa. Me Seitan kans tietysti istuttiin koko matka kiltisti penkillä, muttei kukaan kerinny meitä kuvaamaan, kun koko päivä oli yhtä hässäkkää.

Pikkukisut Muska ja Mimmi otti operaation yllättävän rauhallisesti. Vanhemmat kisut vähän mökötti. Vinski meni heti uuden kodin ovesta päästyään niin perusteellisesti hukkaan, että löytyi vasta seuraavan vuorokauden puolella. Matalammalle tuli oikeen huoli ja hätä, ettei se vaan oo päässy karkaamaan ovesta ja joutunu kadoksiin. Ei onneks ollu. Aamuyöllä se sit ryömi yhden kaapin takaa esille ja oli suunnattoman helpottunu, kun ei maailmanloppua tullukaan. Siitä riemusta se herätti matalamman ja pörisi & puski ja halus rapsutuksia ainakin tunnin.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Muska muuttaa

Eihän tämä muuttaminen nyt pelkästään kamalaa ole. Kun kaapit tyhjenee, sinne mahtuu enemmän kissoja ja tottahan vaihtelu virkistää (ellei sitten lopen uuvuta). Vähän vakavaksi tuon Muskan ilme on muuttunut ja tassutkin on kyynärpäitä myöten ristissä. Kannattaa kyllä ollakin ja peukut pystyssä, sillä huomenna lähdetään koko konkkaronkka kahdella autolla kohti uutta kotia. Voi olla pientä hässäkkää tiedossa kun yritetään tukkia kuus kissaa, kolme koiraa ja kaks ihmistä kahteen pieneen autoon...

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Jos meiltä puuttuis kissoja..

Toi punanen puuhkahäntä ei oo meidän, vaikka se tossa kuvassa siellä uuden kodin pihalla korkeemman auton päällä omistajan elkein köllötteleekin. Jos meiltä puuttuis kissoja niin sieltä niitä kuulemma helposti sais (mut ei onneksi puutu - yhtäkään). Viimeksikin, kun korkeempi tyhjäs muuttokuormaa pakettiautosta ja kävi viemässä tavaroita sisälle niin, että auton ovi jäi auki, sinne oli heti luikahtanu kaks pitkäkarvaista pörrökissaa.

Saapa nähdä, mitä ne katit tuumaa, kun me Seitan kanssa ilmaannutaan sinne vahtikoiriks. Meidän vahtivuorolla ei sitten vieraat kissat auton päällä hyppele (ainakaan ennenkuin me on pesty niiden korvat ja nuuhkittu kunnolla. Matalampi on opettanu, että kissoja pitää hoitaa, ei jahdata ja mehän tietysti uskotaan, mitä se sanoo).

maanantai 7. joulukuuta 2009

Viimeistä kertaa tutussa metsässä



Viikonloppuna oltiin korkeemman kanssa juoksentelemassa ja matalampi sanoi, että se taisi olla meidän viimeinen lenkki tutussa metsässä. Seuraavan kerran lenkkeillään uusissa maisemissa.

Mä huomaan, että meidän matalampi ihminen on surullinen ja vanhemmat eläimet hämmentyneitä ja huolissaan. Onneksi me Seitan kanssa ollaan niin nuoria ja tuoreita, ettei uusiin asioihin ja paikkoihin sopeutuminen oo meille mahdotonta.

Toista se on Essillä, joka on syntyny tässä talossa yläkerran portaiden alla, eikä kissoistakaan kukaan muu kuin Miisu oo koskaan asunu muualla kuin pentuna emon luona ennenkuin ne on muuttanu tänne.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Voi meitä parkoja


Yks koiranpoikasen tärkeimmistä avuista on osata näyttää säälittävältä tarvittaessa. Seita osaa sen tosi hyvin, mutta mun on tarvinnu vähän harjotella, kun innostun ja ilostun kaikesta niin herkästi, että surkea ilme ei kauan jaksa pysyä naamalla.

Tältä me kumminkin näytettiin eilen, kun matalampi jo toista päivää peräkkäin kaatoi meidän ruokakuppeihin kuivamuonaa. Toki se antoi kolmea eri sorttia, josta saa valita, mutta yhtä ällöttäviä ne on kaikki. Niin, että me ei sitte syöty mitään, mutta laitettiin naama tolleen. Saas nähdä kuinka kauan sillä kantti kestää. Kyllä mä luulen, että se aika pian lähtee kauppaan ostaan lihaa tai purkkiruokaa.

torstai 3. joulukuuta 2009

Ongelmia ja oliiviöljyä

Meidän matalampi ei nyt saa tänne kuvia, kun sillä on tietokone rikki ja ilmeisesti vähä muitakin ongelmia. Eikä kai edes ihan vähän - ainakaan desibeleistä päätellen. Osan niistä mäkin ymmärrän, mut en ihan kaikkee. Tänään esimerkiks korkeempi soitti mulle puhelimella ja mä olin vähä häkeltyny siitä kuinka se voi jutella mulle semmosesta pienestä vekottimesta, mutta kyllä mä tiesin kuka se on. Olsin kysyny, koska se tulee kotiin, jos olisin osannu. Olsin sanonu, että kannattais kyllä tulla aika pian. Täällä on nykyään jatkuva kriisi meneillään.

Toi matalampi on on ollu jo jonkin aikaa tavallistakin räjähdysherkempi ja nyt vaikuttaa siltä, että se on menettämässä itsehillintänsä ihan kokonaan. Onhan se tietysti vähä tympeetä (ainakin jos ei satu tykkäämään kissanpissan hajusta), kun kissat lorottelee joka paikkaan: muuttolaatikoihin, keräyspaperikasoihin, puhtaisiin pyykkeihin ja kenkiin. Mut mä en tajuu, mitä se karjuminen siihen auttaa. Ne kissatkin on kai vaan stressaantuneita niinku me kaikki muutkin. Onhan se hiukan huolestuttavaa, kun tavarat huushollista hupenee kaiken aikaa ja mikään ei oo niinku ennen.

Semmonenkin pikku insidentti pääs tänään tapahtuun, että mä näin pöydällä kiinnostavan pullon ja ajattelin tarkastella sitä vähä lähempää. No, se sattu sit tipahtaan siitä ja korkkikin lensi jonnekin. Siinä vaiheessa, kun sieltä pullosta rupes kuuluun semmonen pluplup ja sen sisältö rupes tulviin pitkin keittiön lattiaa , mä otin jalat alleni ja kipaisin eteiseen makaamaan ja yritin näyttää siltä, että tullessani tähän se oli jo noin.

Matalampi ähräs just olkkarissa tietokonepöydän alla kissanpissoja pesemässä, joten sillä oli riepukin sopivasti kädessä. Mun mielestä siihen lattiaan tuli oikeestaan ihan hieno pinta, vaikka matalampi marmattikin, ettei puulattioita yleensä oliiviöljyllä hoideta. Nyt musta vähä tuntuu, että se mököttää mulle, mut onneks ei sentään huuda.