torstai 31. maaliskuuta 2011

Kaaoksen agentit

Ensin ne kippasivat lattialle isojen koirien vesikupin ja perään puoli litraa kuivanappuloita. Sitten juoksivat pöksyt märkinä ympäri taloa ja kokeilivat kuinka kivasti märät tassut luistavat suojamuovilla ja puulattialla.
Kun matalampi joutui vesiliirtoon, karjui ja ryhtyi rättilöimään, ipanoilla oli vaan entistä hauskempaa. Ne riippuivat rievussa ja housunpultussa, riehuivat lätäköissä ja kiljuivat riemusta. Ryhtyipä yksi kaikessa tohinassa harjoittelemaan riettaan näköistä elämääkin.

"Te kaaoksen agentit!" karjui matalampi ja pakeni olkkariin. Uskalsi kurkistaa ovesta vasta, kun oli tullut hiljaista ja kaikki pienet riiviöt olivat asettuneet kynnykselle somaksi pörrökasaksi nukkumaan. Mua jäi vähä vaivaamaan, mitä ne semmoset agentit oikeen on. Kaaoksen mä kyllä tiedän. Sellasia on tullu järjestettyä joskus itsekin pienempänä.

Koiranpennut on söpöjä, eikö vaan?!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Hassuja poikia

Tänään me istuttiin matalamman ihmisen kanssa lattialla, katteltiin mun pentuja ja ihmeteltiin yhdessä kuinka paljon ja monella tavalla ne koko ajan muuttuu. Tiätysti ne on ihan eri näkösiä kuin viis viikkoa sitten, mutta on ne muuttunu muutenkin.

Unni (tossa yläkuvassa) ei kilju enää ollenkaan niin paljo kuin pari viikkoa sitten. On se toki puhelias ja viihtyy pitkiä aikoja han yksin omissa leikeissään. Nykyään se tulee kuitenkin iloisesti luo, kun sitä kutsuu ja viihtyy hyvin sylissä ja leikkii enemmän toistenkin kanssa.

Kukaan muu ipanoista ei malta olla niin pitkään rapsuteltavana kuin Unni. On se muutenkin aika rauhallinen poika - paitsi silloon, kun tulee riitaa jostakin tavarasta Murrin kanssa. Se on siinä suhteessa vähän samanmoinen kuin Seita, että se yrittää välillä pomottaa toisia koiria. Samalla lailla kuin Seita, se on kumminkin hurjan kiltti ja ystävällinen ihmisille.

Uula, tossa alakuvassa oli pisimpään vauva. Sehän syntyikin viimeisenä. Nyt siitä on tullut ihanan pehmoinen pusupallero, joka on aina hyvällä tuulella, eikä välitä pomottaa ketään, vaan kellahtaa mennen tullen ihmisen syliin selälleen merkiksi siitä, että tästä massupuolelta sopis rapsuttaa..

On ne niin söpöjä ja hassuja poikia. Murri kans, joka on tällä hetkellä kova leikkimään ja esittämään mielipiteitään. Saas nähdä minkämoisia ne on parin viikon päästä, kun lähtevät uusiin koteihinsa - paitsi Unni, jolla ei ole vieläkään sitä uutta kotia. Huomenna laitetaan kuulemma ilmoitus jonnekin lehteen.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Näin tutustun kissaan

Kun talossa on monta kissaa, vois kuvitella, että niihin tutustuminen kannattaa aloittaa pienimmästä. Meillä se arvaus vois mennä pahasti metsäänkin, kun kaksi pienintä kisua on sangen erilaisia.

Onneks se Mimmi, joka saattais pian tehdä mun pennuista kissanruokaa, on pysytelly poissa niitten tieltä. Muskan mielestä noi pallerot sen sijaan on jännittäviä.

Mikään tyhmä kissa se ei ole, joten kun se oli vierestä kattellu, kun Uula yritti irrottaa korkeemmalta ihmiseltä varpaita, se ymmärrettävästi suhtautui hieman varauksellisesti sen haluun pusutella.



Utuakin kissat kiinnostaa kovasti, mutta se onkin fiksu tyttö ja lähestyy pikkutiikereitä asianmukaisella kunnioituksella (tosta hännästä tekisi silti mieli kiskaista).

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Monta tapaa nukkua

Mun ipanoilla piisaa virtaa vasta lyhkäsiksi sessioiksi kerrallaan. (Matalampi kai lisäis tuohon, että "ONNEKSI"). Kun hönkä loppuu, ne sammuu ku saunalyhdyt (mikähän se semmonen muuten on. Meillä on saunassa vaan siili). Joskus ne sippaa ihan hassuihin asentoihin. Unni nukahti eilen tohon portaisiin.
Pehmoinen, ihana, aina positiivinen ja rauhallinen Uula (matalampi on siis viimeinkin saanut siitä selkoa) nukkuu ihan niinku koiran olettaiskin..
Usvalla sen sijaan on aika erikoinen asento. Mahtaakohan se kattella korkealentoisia unia, kun kuono on kohti kattoa..

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Hei hulinaa

Mun ipanat juoksee päivä päivältä lujempaa. Mua jo välillä melkeen hirvittää.
Kissojen mielestä niitä on hauska kattella.
Pari päivää sitten ne oppi leikkimään leluilla. Tänään matalamman ihmisen vanhemmat toi niiden koirien taivaaseen muuttaneen Viivikoiran lelut meille. Nyt on jokaiselle ipanalle oma pallo. Utu tossa kiikuttaa yhtä. Se tykkää palloista aivan erityisesti.
Mutta ei lelujen tarvi olla oikeesti leluiksi tarkotettuja. Kun on tarpeeksi hyvä mielikuvitus, niinku Murrilla, tofujäätelörasiakin voi olla tosi viihdyttävä vekotin.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Oma huone

Meidän kisuja harmittaa nyt. Niillä on ollu yläkerrassa oma huone, jonka matalampi on kevään tullen vallannu. Se on kasvattanu sen täyteen jotain rehuja, joista kisut on sen mielestä ihan väärällä tavalla kiinnostunut. Ovi on laitettu säppiin, eikä kisuilla oo enää omaa paikkaa.

Onneks Piisku ja Muska on kekseliäitä pitkähäntiä. Saunaan pääsee vaan vessan kautta ja senkin ovi on kyllä kiinni. Se ei kuitenkaan Piiskua estänyt, kun se etsi uutta, rauhallista, omaa paikkaa. Pari päivää sitten se löysi lauteille ja sieltä se nyt ei lähde kulumallakaan. Toisten kissojen se antaa sentään käydä kylässä. Tottahan kissalla pitää oma huone olla - vaikka vähän pienempikin!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Päivän Unni

Välttämättä kupissa ei tarvitse olla ruokaa. Unni viihtyy siellä joka tapauksessa. Näin tänä päivänä..

Kilttejä tyttöjä

Me oltiin pentujen kanssa viime yönä vähän vallattomia. Siksi kai toi matalampi halus tähän postaukseen vaan kilttien tyttöpentujen kuvia. Tossa ylempänä on Usva. Se on tällä hetkellä pennuista kaikkein rauhallisin.

Toi musta tossa alempana on Utu. Se ei oo mikään tossukka, vaikka onkin ipanoista kaikkein pikkuisin ja tyttö. Se pistää topakasti kampohin ja murraa kuin karhunpentu, kun isot pojat yrittää pomottaa sitä. Monessakin mielessä se on hyvin samanlainen ku Seita pienenä. Väri vaan on musta.
Aijaa, että mitäkö me sitte tehtiin viime yönä. No, jos joku välttämättä haluu tietää, niin mä opin aukasemaan ton pentuaitauksen portin niin, että ipanat pääsee vapaasti juoksenteleen. Eihän ne nyt sentään mitään häkkieläimiä oo.

Matalammalla ei vaan oikeen huumori piisannu, kun se moneen kertaan yön aikana nousi keräileen ne takas tonne aidan taa, kun ne kuulemma puree sähköjohtoja , pissii matoille ja hankkii kissankynnenjälkiä kuonoonsa...Vaiks ei meillä kyllä oikeestaan oo ku yks kissa, joka semmosta viittii pienille koiranpoikasille tehdä ja se on Villiminttu.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ainu rakas

-Seitatäti, mä tykkään susta hirmu paljon
-Mäkin tykkään susta, Ainu pieni
-Mäpäs tykkään susta ENEMMÄN.
-No, kuinka paljon?
-Näin paljon!

Lastenkutsut

Meillä oli tänään taas pennut vapaana aitauksesta. Matalampi väittää, että se touhu muistuttaa lastenkutsuja sellaisessa vaiheessa, kun kakku ja karkit on melkeen loppuun syöty ja kaikki lapset on hirmuisen villejä, väsyneitä ja sokerihumalassa.
Onneks Seita tykkää kovasti hoitaa mun ipanoita. Mä itse alan joskus jo vähän väsyä niihin.
Se pesee niiden peput ja korvat, leikkii niitten kanssa ja menee heti hätiin, jos joku joutuu pulaan tai tulee iso riita.
Unni väsähti tänään ensimmäisenä ja saattoi se vähän mököttääkin. Seita meni heti kysymään siltä, et onks kaikki hyvin, haluisiksä vielä tulla mukaan leikkiin.

Kyllä on hyvä, että pennuilla on tommonen täti, joka hoitaa. Me emokoirat oltais muuten tämmösen katraan kanssa aika lujilla.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Vetää vakavaksi

Nonniin. Nyt löytyi sitten Murrillekin semmoinen koti, jonne matalampi malttaa sen antaa. Unni näyttää tossa kuvassa ihan siltä, että tilanne alkaa vetää sen vakavaksi. Onhan se aika hämmentävää, että pentueen kaunein ipana on viimeinen, joka on vielä ilman omaa kotia... Jännäksi menee..

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Unni

Unni on pennuista kaikkein eniten mun näköinen. Matalampi väittää, että se on suorastaan hätkähdyttävästi saman näkönen, vaikka onkin poika.

Se on nätti ja ketterä, mutta sillä on niin kuuluva ääni, että se vois kuulemma ihan hyvin isona ruveta vaikka palohälyttimeks, jos sattuu huvittaan...Vaikka ei pikkukoirista kyllä aina tiedä jääkö ne meluisiksi koko loppuiäkseen. Seitakin vikisi kovasti pienenä, mutta on nykyään ihan hiljanen.

Se taitaa kokea jonkinmoista vetoa noihin ruokakuppeihin, kun vähintään yks jalka pitää olla kipossa, jotta tietää, ettei eväät lopu kesken.





Murri karvaturri

Murri on matalamman lellipentu, vaikka tottahan se tykkää kaikista. Murri vaan on niin suuri ja pehmoinen, hassu ja pörröinen, iloinen ja rauhallinen yhtä aikaa.
Oisko kellään lainata taikasauvaa, kun me niin toivottais, että voitais taikoo se tyttökoiraksi, jotta se voisi jäädä meille.Essimuorin mielestä ei kyllä tarttis, koska Murri roikkui sen hännässä tänään..

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Oho

Tänään meillä kävi kaksi semmosta perhettä, jotka tahtoo mun pennun niille asumaan. Tossa ylemmässä kuvassa on Usva ja toiseen kotiin piti mennä toinen parkinvärinen, eli Unni, joka näyttää tossa alemmassa, suttusessa kuvassa , kieltä.

Aina kaikki ei vaan mee niinku luullaan. Sitä voi vaikka rakastuarätkähtää ihan yllättäen. Niin tais käydä sille tytölle, joka tuli Unnia katsomaan, mutta tapasi Uulan.

Meidän matalampihan ehti just edellisessä postauksessa pähkäillä, kuinka se ei oikein saa selkoa Uulasta. Nyt se poika yllätti ja kiipes sen mukavan tytön syliin, maistoi sitä sormesta ja leikki sen kanssa kaikenlaista vaikka kuinka pitkään pikkukoiran aikaa.

Niin meidän Uula pääsee nyt sitten sen tytön omaksi koiraks ja Unnille etsitään uudestaan kotia. Parkinvärinen, puhelias , mutta hurjan nätti pikkukoira siis vailla kotia. Huhuu, haluisko joku tulla käymään, että Unnikin sais tilaisuuden hurmata jonkun tytön tai vaikka pojankin ;-)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Salaperäinen tyyppi

Uula syntyi pennuista viimeisenä ja oli aluksi aika ruipelo. Nyt ei kyllä enää oo. Sisuakin siitä löytyy ihan kotitarpeiks, vaikka se aluksi vaikutti vähän ujolta ipanalta.

Tänään se poltti päreensä, kun Unni koko ajan melus (Se on mahottoman kova poika juttelemaan) ja kömpi sen päällä. Kun Uula karjaisi oikein kunnon HAU:n, siinä hiljeni Unnikin hetkeksi ja se on kyllä harvinaista..

Uulalla on pehmoinen, tuuhea turkki, mutta ei semmoinen pitkä ja kiiltävä kuin Murrilla vaan ennemmin samanmoinen ku mulla. Eilen matalampi piti sitä irtokoirana keittiössä ja eteisessä. Sylissä se ei oikeen viihdy, mutta lattialla se juoksi heti luo silitettäväksi, kun sitä kutsui ja heilutti jo häntääkin kuin isot koirat.

Kaikista muista pennuista matalammalla on kuulemma jo jonkinmoinen käsitys. Uula vaan on vielä vähän arvoitus. Jos se onkin semmonen salaperäinen tyyppi.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Muutoksia

Matalampi väittää,että mun pennut muuttuu niin nopeasti, että niitä täytyy koko ajan vahdata, jos meinaa huomata kaiken mitä tapahtuu.

Pari päivää sitten pienin ja isoin pentu, eli Utu ja Murri olivat noin eri kokoisia. Eivätpä oo enää. Utu on ottanu kiinni.
Tänään tapahtui semmonenkin hurja muutos, että pentuaitaus siirrettiin työhuoneesta olkkariin. Ipanat on nyt niin isoja, että niitä pitää kuulemma ruveta sivistämään. Mä luulin ensin, että noista kirjoista, mutta ei kuulemma silleen. Niitten on vaan aika päästä liian kuumasta huoneesta viileempään ja ruveta totuttelemaan uusiin ääniin ja toisiin eläimiin.

Hetken ne hyöri ja ihmetteli, mut sitten nukahtivat taas ruokakupin viereen.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Poikien juttuja

Pojat tykkää aika usein painia. Niin Uula ja Murrikin, vaikka molemmat ovatkin tällä hetkellä tosi rauhallisia poikia. Pysyttelevät vielä ihan kiltisti omassa aitauksessa. Utu ja Ainu sen sijaan livahtavat karkureissulle ja olohuoneen matolle kakkimaan heti, kun silmä välttää.

Viimeinkin

Viimeinkin mulla alkaa olla vähän normaali olo. Pääsin tänään korkeemman ihmisen ja Seitan kanssa järvelle ja mä jaksoin riehua!
Kotona sillä aikaa ipanoille oli annettu matolääkettä. Olipas hyvä, että satuttiin just silloon Seitan kanssa olemaan muualla..

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Siivouspäivä



Tänään oli pentuhäkissä suursiivouspäivä. Siksi aikaa ipanat säilöttiin tommoseen laatikkoon, jossa kyllä on ollu joku hilavitkutin, mutta ei siellä ikinä vielä oo tommosta vipinää ja myllerrystä ollu. (Huomaatteks muuten, että Usvalla on jo hampaat. Se selittää sen miks mä en niin kauheen hyvin enää viihdy niitten ruokinta-automaattina ja tuttina).

Vaikka oikeestaan pennut otti sen homman varsin tyynesti, mitä nyt Usva vähän suu auki hämmästeli ja Unni nuuhki, että mikäs paikka tää nyt on.
Muskan mielestä operaatio oli hurjan jännittävä...
Puhtailla aluspapereilla oli sitten kiva nukkua.