maanantai 31. toukokuuta 2010

Vauhtipäivä

Eilen oli kyllä aika vauhdikas päivä. Aamusta asti matalampi riehui kaikenlaisten siivousvehkeitten kanssa. Uunissa paistui jotain, mikä tuoksui ja sitten tuli vieraita. Ne rapsutti meitä ja se oli kivaa.

Sit, kun jäljellä oli enää yks tyttövieras, me lähdettiin sen ja korkeemman kanssa järvelle. Se tyttö sai monta kalaakin, mut en mä saanut maistaa, kun ne päästettiin takas veteen. Kivaa oli kumminkin ja noin mua sitten illalla kotona väsytti..
Mimmikissallakin oli aika huisi päivä, kun se jossain välissä pääs livahtamaan pihalle karkuun. Siellä sitä oli vastassa naapurin iso punainen katti, joka vissiin antoi sille köniin.

Me kyllä kuultiin sisälle taloon jotain tappelunrähinää ja rääkymistä, mutta ei ihminen huomannu sitä puuttuvaa kissaa, ennenku Mimmi tuli ovelle maukumaan.

Omenapuun alla se iso punainen sitten tyytyväisenä suki viiksiään, mutta mä vähän luulen , että viimeistä sanaa tässä asiassa ei oo vielä sanottu. Mimmi on sisäkissa ja puolet pienempi kuin se punainen, mutta sillä on ihan hirveesti sisua. Tää tämmönen reviiritaistelu tais olla sille ihan uus juttu, mutta jos se vielä joskus pääsee sen punaisen pantterin kanssa nokikkain, mä luulen, ettei matsi olekaan enää ihan ennalta selvä..

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Sohva nurin

Ihmiset kippas sohvan nurin. Sillä on kuulemma takajalassa jotain vikaa.
Piiskua se ei haitannu, eikä muitakaan kissoja. Ne vaan tykkää aina, kun jotain tapahtuu.
"Voi tätä näinkin käyttää", sanoo Piisku.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Saarimetsässä



Me tykätään Seitan kanssa hurjasti juosta metsässä. Tykätään me olla veneessäkin ja mennä jäätynyttä vettä pitkin saareen. Mä en oo ennen tajunnukaan, että saaressakin voi olla metsiä. Tänään päästiin kumminkin kattoon yhtä tosi hienoa saarimetsää. Siellä kasvoi ihan oudon näköisiä kukkia ja oli paljo semmosia kiviä, mitä ei missään muualla. Osa niistä on kuulemma joskus kauan sitten pudonnu meteoriittina taivaalta.

Yhtään käärmeitä me ei onneksi tällä reissulla nähty, eikä kiusattu lintujakaan tai muita pikkueläimiä. Nyt alkaakin olla semmonen aika, että kaikilla otuksilla on poikasia ja meidän koirien pitäis kulkea narun päässä, ettei häiritä niitä. Ihmiset ei vaan aina meinaa sitä muistaa.. Ei toi meidän korkeempikaan. (Meidän onneks :)

maanantai 24. toukokuuta 2010

Mustat silmät

Tänään mua sit kärrättiin sinne silmätarkastukseen. Autossa olin tietysti tosi kiltisti, niinku aina.
Se lääkäritäti vissiin luuli, että mulla on korvissa vikaa, kun se huusi mulle niin lujaa "PAIKKA", vaikka mä kuulen ja ymmärrän kyllä ihan tavallisella äänelläkin sanotut asiat. Siinä kohtaa mua rupes vähä hirvittään, mutta onneks oli toi korkeempi ihminen turvana mukana.
Mun silmiin tiputettiin jotain tököttiä niin, että ne meni tolleen ihan mustiksi. Tuli vähän höntti olo, mutta sainpa sit monta tuntia autossa huilata niitä silmiä takas tavallisiksi, kun ihmiset kävi siellä lääkärikaupungissa monessa paikassa asioilla.

Kotona mulloli sit jo vauhti päällä ja näin ihan riittävän hyvin ottaakseni Seitan kanssa pienen painimatsin. Ai, niin ja mulla on sit kuulemma sen lääkärinkin mielestä ihan hyvän näköset ja terveet silmät, joten pentusuunnitelmille ei oo mitään estettä.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Pippin pääs pihalle

Juu ei. Toi ei oo lapinkoira. Se on meidän Pippin, joka pääsi tänään hetkeksi pihalle maistaan tuoretta ruohoo. Me Seitan ja Essin kans lainattiin sille yhtä fleksiremmii ja kaulapantahan sillä on kaulassa ihan vakituisesti.

Ihmisten tarttis varmaan vaihtaa sille vähän ohkasempi kesätakki, jos ei se itte tajuu. Lampaat ei taida näissä asioissa olla yhtä fiksuja kuin koirat ja kissat.

Fiksuudesta puheenollen, mä lähden taas täksi viikonlopuksi ton korkeemman kanssa töihin tienaamaan koiranruokarahoja. Mennään kuulemma paimentaan ihmisenpentuja johonkin mettään. Kuulostaa kivalta.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Silmäpeilaukseen

Ens maanantaina mua kuulemma viedään jonnekin Kokkolaan silmäpeilaukseen. En kyllä yhtään tiedä, mikä semmonen kokkola on. Peilistä oon kumminkin kattonu monta kertaa ja ihan hyvältä on omasta mielestä koko naamavärkki, silmiä myöten, näyttäny. Saa ny sitte nähdä, mitä mieltä on eläinlääkäri.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Nukkumakavereita

Meillä on asiat hyvin, kun aina löytyy joku pehmoinen rapsuteltavaksi tai nukkumakaveriksi, jos sellasta kaipaa. Muska on mukavan pikkuinen ja meidän lauman kuopus. Se on ainoo, joka on nuorempi ku Seita.

Villiminttu hoitaa Seitaa ja Seita hoitaa noita pikkukisuja.Mimmiä se usein leikillään metsästää ja pureekin, mutta tota Muskaa se vaan kutittaa kuonolla vattasta, kun se on senkin mielestä niin soma ja pehmee.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Saaressa


Eilen, kun mentiin saareen, järvellä aallot oli hurjan isoja ja meitä Seitan kanssa vähän pelotti. Kotona mä menin matalamman kainaloon ja tarttin isosti rapsutusta. Onneks sitä oli riittävästi varastossa.

Kotipihalla me ollaankin sitten jahdattu vieraita kissoja, vaikka matalampi sanoo, että on epäkohteliasta käyttäytyy naapureita kohtaan sillä lailla. Mut, kun ne tulee noin vaan omin luvin meidän puskiin ja puutarhaan. Sitäpaitsi on aika jännä kattoo kuinka lujaa kissa menee edellä ja matalampi tulee perässä, kun me juostaan ja kiskotaan narussa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Venekoiria



Korkeempi sai nyt sit tommosen vesilelun. Se oli innoissaan ja vei meitä heti koeajolle. Vaikkei järvellä olekaan enää kantta, siellä voi silti kulkee, jos on tommonen vene ja semmoset kepit, joilla soudetaan.

Mähän oon rohkee koira ja oon menny veneellä ennenkin, mut Seita ei oo. Ei se silti pelänny. Kahlailemisesta se tykkää vielä enemmän ku mä, mutta tuolla järvenselällä ei voi kahlata. Niin ihminen meille selitti ja puki tommoset liivit päälle, ettei hukuta. Sit piti kummankin olla kiltisti eri päässä paattia, eikä saanu yhtään ruveta riehuun tai painimaan. Onneks sai sentään kattella laidan yli ja roikottaa tassuja veteen jos ylettyi.

Yhtään kalaa ei vielä saatu kiinni, mut jos vaikka ens kerralla.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Hassu, nätti pikkusisko


Seita on tällä hetkellä melkein karvaton koira. Sen takia se on ihan pienen näköinen. Naama sillä on onneks samanmoinen kuin ennenkin. Mun nätti pikkusisko..

Muuttuu se muutenkin, oppii ja keksii kaiken aikaa uusia juttuja. Nykyisin, kun korkeempi lähtee viemään meitä lenkille, Seita käyttäytyy kuulemma niinku jotkut ihmisenpennut päiväkodin pihalla. Se heittäytyy maate ja teeskentelee, ettei sitä yhtään kiinnosta lähtee mihinkään. Joskus se pistää oikeen silmät kiinni ja esittää nukkuvaa tai menee piiloon, mutta auta armias, jos se meinataan jättää. Sitten sille tulee kiire. Hassu, nätti pikkusisko.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Rapa roiskuu


-Onks turkki hyvin? Kätsyä, kun on peilejä maassa..
Kylloli tänään rapanen mettäreissu, mutta eihän se tietysti kauheesti tahtia haittaa. Kotona oli sit Villiminttukissalla kova homma, kun piti kuivata Seitan naama. Tää on ihan kiva paikka asua, kun täälläkin pääsee metsään, vaikka se onkin vähän kauempana kuin entisessä kotona ja sit on myös se vesi, jonka päällä on talvella kansi.

Häkkiä meillä ei vielä oo, mutta parina päivänä ollaan nyt päästy yksitellen narukoirina matalamman töitä valvomaan, kun se on kaivanu ja kärränny multaa puutarhassa. Se on kyllä vähän tylsää, kun kommentoida ei saa, vaikka ohi menis minkämoisia kiinnostavia kulkupelejä tai toisia koiria. No, ehkä me sit saadaan sanoo asiat ihan rauhassa, kun saadaan se häkki ja päästään sieltä ihan ilman valvontaa katteleen ohikulkijoita..

maanantai 3. toukokuuta 2010

Karkupäivä

Tänään on koko päivän kuulunu katolta kummaa kolinaa. Ja ulko-ovet on ollu auki. Mutta niistä ei oo kumminkaan saanu mennä. Tai ei OLIS saanu. Me mentiin kumminkin. Pari kertaa. Ja Seita meni yhen kerran yksinkin. Matalampi väittää, että siinä olis voinu käydä tosi huonosti, kun me juostiin suoraan maantielle, eikä se heti huomannu.

Ekalla kerralla semmonen kiva ihminen, joka ottaa meidät aina joskus mukaan metsään tuli just pihalle ja sai meidät pyydystettyy. Kun Seita lähti yksin, se tuli saman tien takas, kun matalampi niin kauheesti karjui.

Onneks me päästiin pariks tunniks yhelle metsälammelle lepuuttaan hermojamme sen kivan ihmisen kans. Ei me oltais yhtään tykätty koko päivää kökkii olkkaris suljettujen ovien takana ja kuunnella sitä kattokolinaa.

Siellä mettässä me ensin juostiin menohalut pois ja mentiin sitten mättäälle sen kivan ihmisen kainaloon ottaan päiväunet. Kyllä me vähä kahlailtiinkin ja nyt me ollaan yltä päältä kurassa. Matalampi ei vissiin kuiteskaan viitti rähjätä ja mököttää siitä, kun se on niin helpottunu, kun ei me jäätykään auton alle. Voisko tästä päätellä, että kandee aina välillä karata, niin matalampi ei malta rähjätä meille?

lauantai 1. toukokuuta 2010

Petoiluleikkejä

Valkoinen pörröpeto lähestyy..

Minähän en ihan helposti suupalaksi suostu.
Onpas se sinnikästä sorttia.
Hauks.
No, onneksi se tyytyi pelkkään maistiaispalaan. Vai aikooko se tulla santsaamaan?