Karkupäivä

Tänään on koko päivän kuulunu katolta kummaa kolinaa. Ja ulko-ovet on ollu auki. Mutta niistä ei oo kumminkaan saanu mennä. Tai ei OLIS saanu. Me mentiin kumminkin. Pari kertaa. Ja Seita meni yhen kerran yksinkin. Matalampi väittää, että siinä olis voinu käydä tosi huonosti, kun me juostiin suoraan maantielle, eikä se heti huomannu.

Ekalla kerralla semmonen kiva ihminen, joka ottaa meidät aina joskus mukaan metsään tuli just pihalle ja sai meidät pyydystettyy. Kun Seita lähti yksin, se tuli saman tien takas, kun matalampi niin kauheesti karjui.

Onneks me päästiin pariks tunniks yhelle metsälammelle lepuuttaan hermojamme sen kivan ihmisen kans. Ei me oltais yhtään tykätty koko päivää kökkii olkkaris suljettujen ovien takana ja kuunnella sitä kattokolinaa.

Siellä mettässä me ensin juostiin menohalut pois ja mentiin sitten mättäälle sen kivan ihmisen kainaloon ottaan päiväunet. Kyllä me vähä kahlailtiinkin ja nyt me ollaan yltä päältä kurassa. Matalampi ei vissiin kuiteskaan viitti rähjätä ja mököttää siitä, kun se on niin helpottunu, kun ei me jäätykään auton alle. Voisko tästä päätellä, että kandee aina välillä karata, niin matalampi ei malta rähjätä meille?