tiistai 30. elokuuta 2011

Pehmee istuin

Hitsinpimpulat, kun tulin yllätetyksi kameralla just, kun nautiskelin suurella hartaudella tosta pehmeestä istuinpaikasta. Naamakin jäi kuvaan tollee..
Jäkälät on kyllä kivoja. Niitä vois ihan hyvin tuoda kotiinkin nukkuma-alustaks

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sataa ja paistaa

Tänään, metsälenkillä, satoi ja paistoi yhtä aikaa. Kaikki näytti ihan hassun vihreältä.

Seitakin oli mukana ekassa paikassa, mutta tokalla pysäkillä se ei suostunu tulemaan ollenkaan ulos autosta. Se ei nimittäin yhtään tykkää ukkosesta. Kai se on jostain kuullu, että salaman iskiessä autossa on turvallisempaa. Me Ainun kanssa ei jyrinästä ja salamoista piitata mitään.




lauantai 27. elokuuta 2011

Kattinen kävi


Kattinen kävi meillä kylässä. Se on semmonen vieras, josta me otetaan aina perusteellisesti ilo irti. Ennenku se tuli, matalampi kuljetteli pölynimuria ympäri taloa ja hosui rätin kanssa ihan epätavallisissa paikoissa (yleensä vaan lattialla siivoilemassa Ainun pissuja).

Kun se vei hetkeks pöydältä pois kisujen ruokakipotkin, Vinskille tuli hätä ja huoli, kun sen vatsa alkoi heti kurnia. Tollee se esitti ihmiselle, kuinka kissa nääntyy tyhjän ruokintapöydän alla nälkään.


Kissoille Kattinen toi tommosen kivan häntälelun, mutta me ei saada sitä ottaa. Epistä mun mielestä, kun kissat kumminkin leikkii kaikialla meidän leluilla.

Paitsi, että lapinkoira on kyllä lapinkoiran paras lelu. Ainu ja Seita leikkii ahkerasti yhdessä tommosia petoiluleikkejä. Ainu alkaa kumminkin olla jo niin roteva tyttö, että Seita jää pian alakynteen.


perjantai 26. elokuuta 2011

Ei purra eläinlääkäriä

Ollaan nyt parin päivän aikana käyty eläinlääkärissä oikeen urakalla. Seita ja mä oltiin rokotuksilla eilen ja tänään Seita kävi sekä polvi- että silmätarkissa. Siellä eläinklinikalla, missä se tänään kävi, oli vissiin ollu aamulla vähän hankalia potilaita. Siks lääkäri oli hyvin helpottunu, kun tuli vaihteeks kiltti, pieni koira.

Ainahan Seita ihmisille on kiltti, mutta tänään se ei rähissy toisille koirillekaan, vaikka siinä odotushuoneessa ramppas kaiken kokosta ja näköstä. Treffattiin siellä sukulaistyttökin. Semmonen nätti lappari, jolla oli tassu kipee.

Hieno uutinen oli se, että Seitalla on sekä silmät että polvet ihan terveet, joten me jatketaan nyt sitten sulhonmetsästystä. Eiköhän semmonen sopiva jostain kevätpuolen juoksuihin mennessä löydy. Mukavampihan niitten pentustenkin on kasvaa keväällä, kun ilmat lämpenee ja tarkenee mennä ulos leikkimään.

torstai 25. elokuuta 2011

Minkki


Me saatiin minkki. Se vinkasee, kun sitä haukkaa pepusta. Mä kerkesin nypätä siitä karvatupsun ennenku matalampi sanoi, ettei sitä saa nylkee, eikä suolistaa.


Ainu tykkää siitä kovasti. Sen suosikkeja on pehmolelut. Noi lateksihärpäkkeet se pureskelee palasiksi (mitä Seita ja mä ei muuten olla koskaan tehty), mutta pehmot kestää sen leikeissä yllättävän kauan.



tiistai 23. elokuuta 2011

Kysymys

Kysymys: Montako lapinkoiraa tarvitaan kantamaan kotiin punainen näppylähanska. Vastaus: Vähemmälläkin ehkä pärjää, mutta kolme on sopiva määrä.

Talvi tuli

Talvi tuli...Ei vaiskaan. Ei toi oo lunta. Seitaa vaan vähän harjalla pöllyytettiin.

Ainukin pöllyyttää Seitaa mielellään. Siitä on niin kivaa, kun Seita joskus oikein tulistuu. Mä en useimmiten viitsikään ton kakaran kanssa, vaan murahdan että oos ny siinä ja sit se menee leikkimään pikkutyttökissojen kans (ne on kaikista hurjimpia) tai kiusaamaan Seitaa.



maanantai 22. elokuuta 2011

Karvoihin katsomista

Sanotaan, ettei ole koiraa karvoihin katsominen, mutta kyllä ton Seitan turkki on tällä hetkellä niin kamala, että vaikea sitä on olla huomaamatta. Vaikka kuinka harjataan, valkosia karvatuppoja pyörii koko ajan lattioilla Koko helteisen kesän se reppana joutuikin kärvistelemään paksussa palttoossa.

Ainullla puolestaan turkki kasvaa niin, että se alkaa jo vähitellen muistuttaa lapinkoiraa.


Mulla ei ole kuulemma vielä ikinä ollut näin paksu ja pehmeä karva. Pentujen jälkeen pohjavilla lähti kokonaan, mutta nyt mä näytän kuulemma ihan paksulta pallerolta, vaikka olen täällä karvan sisällä ihan hoikka niinku aina ennenkin.

Tällä hetkellä me Ainun kanssa muuten painetaan yhtä paljon eli vähän alle kuustoista kiloo ja Seita kilon vähemmän.

Sulhasta vailla - aina vaan


Kattokaa nyt, kuinka ihana koirapoika on tuolla linkin takana! Matalampi ihastui sen kuviin niin, että kerkes jo Seitalle kosaista ennen kuin oli tutkinut asiaa tarpeeksi (hätähousu). Perusteellisemman lukemisen ja kuvien syynäyksen seurauksena selvisi, että Kassulla on rotumääritelmän mukaan ulkonäössään juuri samat puutteet kuin Seitalla, eli vähän liian pitkä kuono, matala otsapenger ja isot korvat. Muuten molemmat onkin tietysti maailman ihanimpia ja hurjan kauniita lapinkoiria.

Meidän matalampi tahtois niin kovasti löytää Seitalle semmosen kivan sulhon, joka on tietysti terve ja tarkastettu, jolta puuttuu nuo edellä mainitut viat, jolla olis lempeä, mutta aika rohkea luonne ja joka ehkä periyttäisi myös tuota vaaleata väriä.

Yllättävän vaikeata on löytää sopivaa isikoiraa - varsinkin, kun olis kiva löytää vielä semmonen uros, jolla ei ennestään oo hirmuisesti pentueita. Se nimittäin olis rodunkin kannalta parasta.

EDIT: Kaikki vinkit kiitollisuudella vastaanotetaan. Huomionarvoista on kuitenkin se, että meidän koiramme eivät ole paimensukuisia (vaikka siltä kovasti näyttävätkin) vaan ns. "näyttelylinjaisia".

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Seitan lonkkalausunto

Nyt on ilo ylimmillään! Seitan lonkkalausunto Kennelliitosta tuli ja tulos oli odotuksiin nähden kertakaikkiaan hieno. Kuvat ottanut eläinlääkärihän varoitteli, että tulos voi olla vasemman lonkan osalta niinkin kehno kuin D, mutta kaksi tervettä B:tä sieltä tuli. Sulhasen etsintä voi siis jatkua ja ehkä vuoden vaihteessa tai viimeistään keväällä meillä saattaa vilistää pieniä seitanpentuja :)

Harmi kyllä, matalamman tietokone on rikki, eikä nyt saada tähän kuvaa hymyilevästä Seitasta, mutta onhan niitä tuolla vanhemmissa postauksissa vaikka kuinka paljon :)

perjantai 12. elokuuta 2011

Sairaslomalle

Lääkäri tutki Ainun aamulla ja määräs sen hetkeks aikaa kalliokiipeilystä sairaslomalle.

Me Seitan kanssa kiipeillään sit senkin edestä. Tänään me kiivettiin keittiön pöydällekin ja syötiin semmoiset kissojen ruuat, joihin oli sekotettu niille tarkotettu matolääke. Se troppi ei kuulemma oo koirille sopivaa ollenkaan ja matalampi ihminen oli nyreissään (En kyllä ymmärrä miks. Ei Villiminttu olis sitä syöny kumminkaan. Oli se jo kokeiltu. Sitäpaitsi pitääkö jättää semmosia salakavalasti myrkytettyjä kissanruokia tollee lojuskelemaan).

Kun se tivas meiltä, kumpiko sen oli käyny ahmasemassa, me vaiettiin ku muuri. Sit se sano sillai merkitsevästi, että okei, perästä kuuluu... Mitähän se sillä meinas.

torstai 11. elokuuta 2011

Väsynyt, märkä koiranpoikanen

Ainu oli kyllä niin märkä löytyessään, että näytti siltä kuin se olis kiskonu turkkiinsa litratolkulla vettä. Kyllä sen kuivuminen kestikin sitten pitkälti iltapäivään.
Mä kerroin sille heti, että se on rakas ja tärkee ja sanoin, ettei se saa mennä tolleen hukkaan. Eikä me kyllä uskota, että se sitä tahallaan tekikään. Ainu on nimittäin hyvin tottelevainen tyttö, eikä oo vielä koskaan karkaillu.

Koska se paikka, missä se katosi, on täynnä semmosia kiviä, kuoppia ja luolia, joita noissa viime aikaisissa kuvissa meidän lenkeiltä on, sen on täytyny pudota kuoppaan, josta se ei helposti päässyt pois.
Kyllä nämä tämmöset seikkailut vakavaksi vetää. Toivottavasti Ainu myös oppi jotain. Ainaskin se on käyny tänään monta kertaa pitämässä ihmisiä hyvänä ja kun kipulääke alkoi helpottaa sen lonkkasärkyä, se näytti suorastaan hymyilevän ja heilutti matalammalle häntää.

Tyhmät, rakkaat koiranpoikaset

Eilen oli kyllä kamala päivä. Kamalinta oli tietysti se Ainun katoaminen, mutta matalamman tietsikkakin hajosi ja se tarkoittaa sitä, ettei meistä nyt saada tänne vähään aikaan kuvia.

Ainu kumminkin nukkuu nyt litimärkänä keränä tossa lattialla ja sillon takajalka kipee. Mitään haavoja siinä ei näy, mutta se ontuu toista ketaraa niin, että tilattiin sille huomisaamuksi aika lääkärille ja annettiin kipulääkettä niinku lääkäri neuvoi.

Tää koko juttu meni niin, että eilen illansuussa oltiin korkeemman ihmisen ja sen metsäkaverin kanssa lenkillä. Seita hoksas kauempana jonkun mielenkiintoisen jutun ja lähti vipeltään puitten lomaan. Ainu lähti perään ja lopulta mä myös.

Kun viimeinenkin hännänhuiskaus oli hävinny, korkeempi kutsui meitä takas ja Seita ja mä tietysti tultiin, mutta tosta ipanasta ei näkyny enää jälkeäkään. Eikä sitä löytynyt, vaikka korkeempi ja se toinen mies etsi puoleen yöhön saakka.

Sit piti tulla kotiin muutamaksi tunniksi nukkumaan, kun oli jo niin pimeetäkin. Kun aamu valkeni, lähettiin uudestaan ja kahdeksan jälkeen se märkä, ontuva ja sangen helpottunut pikkupiski sit löytyi. Voitte arvata, että oltiin iloisia, kun saatiin takas tuo hölmö höpötassu. Ihmiset kerkes yön aikana pelätä jo vaikka mitä..

Kaipa eläinlapsetkin on vähän pöhköjä ennenkuin ne vanhenee ja viisastuu. Oli Ainun Utusiskokin mennyt viime viikolla puraisemaan varsaa takajalkaan ja arvaahan sen, miten se hepanpentu siihen vastas. Nyt ontuu Utukin. Toivottavasti ei kummallekaan siskokselle jää nyt vaivaksi mitään pysyvää.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Nyt on hätä

Ainu katosi metsään pian viisi tuntia sitten, Siitä saakka sitä on etsitty. Huoli on hirmuinen. Näillä seuduilla liikkuu myös susia ja karhuja.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Pari asiaa lapinkoirista

Aateltiin Ainun ja Seitan kanssa paljastaa teille pari faktaa lapinkoirista, semmosta, joista itseään osaavina pitävät koiraihmiset voi kyllä olla eri mieltä.

Me kaikki kolme nimittäin tykätään vaihtelusta ruokavaliossa - sanokoon ihmiset mitä lystää. Ei oo ollenkaan kiva pistellä samaa pöperöö joka päivä, varsinkaan tommosia kuivanappuloita (me ollaan vaihteeks tommosella dieetillä. Talvella syötiinkin pitkään omatekoista ruokaa ja välillä jopa purkkiherkkuja). Siks meidän matalampi ostaa meille aina välillä uudenmoista sapuskaa.

Aluks se aina sekottaa ne uudet nappulat tonne vanhojen sekaan, ettei meidän vatta menis linkousohjelmalle muutoksesta. Sitten on vähän aikaa kauhee homma lajitella ne uudet, hyvät, raksut sieltä vanhojen, tylsien, seasta. Sitä hommaa Ainu tossa on just tekemässä.

Toinen juttu, joka haluttiin kertoo, on se, että helteillä lapinkoirat säilyy parhaiten kellarissa. Se on tullu tänä kesänä testattua. Toi ovi, jota Ainu tossa kattoo, kun mä just tuun sieltä, on aina meille auki. Kuvia sieltä alakerrasta ei saa otettua, kun ei siellä ole kuin semmonen himmee lamppu, joka syttyy liikkeestä. Sinne me kumminkin mennään monta kertaa päivässä ottaan nokoset hillohyllyjen alle, perunalaarin viereen ja usein on hyllyllä muutama kissakin rivissä samoissa vilvottelupuuhissa.

torstai 4. elokuuta 2011

Innokas ihailija

Mun piti mennä tänä kesänä semmoseen vauvantekovehkeitten poistoleikkaukseen, mutta en mä kerinny ennenku alko taas tää juoksenteluaika, eikä silloon oo hyvä tehdä semmosia toimenpiteitä.

Nyt mulla on sitte innokas ihailija, joka mun ihmisten mielestä on aivan hulvattoman näkönen. Se on seropi ja sen nimi on Pablo. Se on selvästi kettuterrierin näkönen, mutta sillon kumminkin tommonen pitkä, pehmonen karvapilvi joka puolella. Se asuu parinsadan metrin päässä meiltä ja joka päivä se karkaa ainaskin pari kertaa kattoon satunks mä olemaan ulkohäkissä.

Sen oma ihminen on jo aivan väsyny hakeen sitä kotiin ja lupas tänään leikata pois ne köynnökset, joita pitkin Pablo aina kiipee aidan yli mua tapaamaan. Mun Roomeo.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Seita kuvauksissa

Tänään meidän ihmiset pakkas aamulla Seitan autoon ja lähti jonnekin moneksi tunniksi. Me Ainun kanssa oltiin vähä tyrmistyneitä, kun ne meidät sillai jätti, mutta sit, kun me nähtiin millasessa kunnossa Seita tuli takas, meitä ei harmittanu enää yhtään. Se oli nimittäin ihan tokkurassa ja pökkyrässä toi meidän pieni blondi.

Se kuulemma oli ollu lonkkakuvauksissa , eikä tulokset vaikuttanu oikeen lupaavilta. Toinen puoli voi ollakin kunnossa, mutta toinen taitaa olla niin huono, että saattaa meidän pentuhaaveet tyssätä Seitan osalta tähän.

Odotellaan nyt kumminkin vielä ja katsotaan, millanen lausunto Kennelliitosta tulee. Mihinkään muuhunhan se ei onneksi vaikuta. Eläinlääkäritäti kehui, että Seita on just sopivan kevyt (14,5 kiloa) ja hyväkuntoinen koira, eikä niistä lonkista välttämättä vanhanakaan kamalan huonot tuu, jos vaan paino pysyy kurissa ja lihaskunto hyvänä. Meille Seita on rakas, vaikkei se koskaan pentuja saiskaan.