perjantai 29. huhtikuuta 2011

Haastelua puolin ja toisin




Naukulan kerho myönsi meille tommosen nätin napin. Se tarttee kuulemma ojentaa eteenpäin kolmelle muulle nätille bloggaajalle ja lisäksi pistää esille 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästä ja kertoa niistä vähäsen.

Me kiitämme kauniisti ja kaivoimme muistojen kätköistä yhden viikontakaisen ainukuvan ja muutamia pentukuvia itsestämme.


Ainu on jo iso koiranrontti, paljon isompi kuin minä ja Seita saman ikäisenä. Äärettömän suloinen, kiltti ja sympaattinen se kyllä on. Kauneus on toistaiseksi enemmän sisäistä laatua..


Tossa mä oon varmaan saman ikäinen ku Ainu nyt. Mulloli paljon pitempään pentukorvat ja ainahan mä oon ollu siro tyttö.
Seita oli silti vielä pienempi tullessaan. Se oli semmonen pikkukirppu, että tätä kuvaa katsoessa matalampi on aina helpottunu, ettei nuo valtavat villakoirat sohvan alta tullu ja syöny sitä.
Essi oli vasta viistoista, kun mä muutin meille. Oli se silti sen verran vanhempi, ettei se oikeen ymmärtäny mun huumoria, eikä jaksanu riehuu. Kyllä me kumminkin käytiin lenkillä yhdessä ennenku Seitasta kasvoi mulle riehukaveri.

Me haluttas tuupata tää nappi etiäppäin Saivalle, Jekulle ja Lumekselle. Te ootte niin nättejä kans.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Petoleikkejä



Tänään Ainukin pääsi mukaan, kun mentiin semmoselle niitylle leikkiin, missä meillä on maanomistajan lupa käydä (tai ainaskaan se ei oo vielä koskaan kieltäny meitä - silloonkaan, kun on itte sattunu oleen mukana)
Meno oli välillä niin hurjaa, että siihen ei pentusen passannu väliin pyrkiä..
Mä esitin Ainulle vähä malliks, miltä näyttää susihukkanen, kun se aikoo just syödä Seitatädin.
Sitte me Seitan kanssa halattiin se ihan littanaks.

Kun mä purin tota ipanaa, Seita katto taas huolissaan perään, etten vaan haukkaa liian isoa palaa. Miten se voi kuvitellakaan, että mä semmosta tekisin mun omalle ipanalle..

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Muksu reissaa

Tänään toi mun muksu pääsi ekalle autoreissulle (jos ei sirutuskäyntiä lääkäriin lasketa, eikä lasketa).
Käytiin kylässä ja siellä oli tilaa juosta. Luntakin oli paljon enemmän ku meillä. Ainun takatassuilla oli niin kiire, että ne meinas mennä etutassujen edelle.
Seitaa vähän huolesutti, etten mä vaan pure mun lasta liian lujaa, mutta en tietenkään. Se on mun pieni oma kakara ja mä osaan kyllä pitää siitä huolta. On silti hyvä, että sillä on tommonen kiltti tätikin.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Tänä iltana


Meillä asuu ananaskissa...
ja hapankvattipuun takana vaanii iso, harmaa, pörröhäntäinen jellona. Paljon muitakin eläimiä tästä viidakosta löytyy..
..mutta Ainu on nyt ainoa koiranpoikanen...ja se, joka on sitä mieltä, ettei koira ymmärrä sanaa EI, voi tulla kattoon kuinka meidän Ainu käyttäytyy nyt, kun ihmisillä on aikaa sanoa sille se kieltosana oikeaan aikaan . Se osaa myös tulla luo, kun kutsutaan (ainaskin, jos ei oo muuta tärkeempää meneillään) ja mennä pissulle paperille, mutta ei kai se mitään muuta voi ollakaan kuin maailman fiksuin pentu, kun sillä on näin briljantti äitikoirakin.

Tänä aamuna

Eilen haettiin omiin koteihinsa Utu ja Murri. Murri pääsi Ransukoiran pikkuveljeksi. Sekin on lappari ja tykkäsi kuulemma kovasti, kun sai ison pienen leikkikaverin. Murrin uudet ihmiset ei meinannu edes uskoa, että meidän pennut täyttää vasta lauantaina yheksän viikkoo, kun Murri on niin iso. (Näissä kuvissa ei nyt kumminkaan oo Murria, jonka oikeaksi nimeksi tuli Ressu, vaan Uula ja Ainu).

Tänä aamuna Ainun kaverina oli jäljellä vielä Uula. Se on edelleen kiltti, pehmoinen pallero ja sen korvat on vieläkin niin luppaset, että matalampi jo miettii mahtaako sille tulla taitekorvat.

Sisällä talossa pennut pisti jo päreiksi yhden harjan ja kihvelin. Nyt löytyi mattotelineeltä vielä yksi harja. Pitihän sekin körmyyttää..
Kyllä muakin pienenä siivousala houkutti, mutta kyllä mä nykyään jätän ne hommat jo ihmisille.Sotkeminen on paljon hauskempaa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Mielikuvitusleikkejä

-Shh, Seita. Tuolla on karhu. Ollaan hipihiljaa piilossa täällä. Muuten se tulee ja syö meidät.

-RAUHHHH!!!
-Heheee. Säikähditpäs.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Uula on kiltti pentu

-Ja nyt sitten lopetatte sen riehun ja räyhän ihan VÄLITTÖMÄSTI!!!
-Murrr. Ärrrrr... (Ainu ja Murri)
-Huh, sentään! Nyt se mamma huutaa, enkä mä oo tehny yhtään mitään.
-Uula on ihan kiltti pentu!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Vallankaappaus

Ei meidän ihmiset varsinaisesti tyhmiä oo. Ne joskus vaan tajuu vähän hitaasti. Mun lapsilla ei onneks semmosta vaivaa oo.

Kaks päivää sitten, kun en jaksanu oottaa, että matalampi käy päästämässä mut pois pentuhäkistä (joo, mä annan niille vieläkin joskus maitoa) tulin sieltä pois itse. Hyppäsin siis aidan yli.Sen jälkeen sieltä on tullu noi isommat ipanatkin, eli Ainu ja Murri.

Aamulla korkeempi lähti kouluun ja sulki salin oven perässään. Matalampi sit heräs siihen, kun ipanat remus ympäri olkkaria pissimässä ja kakkimassa matoille. Yhtään sähköjohtoa ne ei onneks ollu ehtiny purra poikki.

Päivä meni meillä ihan kivasti ulkohäkissä, mutta sit alko sataa ja piti tulla sisälle ja silloon kävi noin kuin tossa kuvassa.....

Matalampi yritti virittää jotain verkkoa häkin yläpuolelle, ettei ipanat tulis yli ja siitähän ne hurjistu. Ensin ne pisti suikaleiksi kaikki pohjapaperit, sitten repivät pois sen verkon ja kaatoivat lopulta koko häkin. Siinä sitä oli mielenilmausta matalammalle sen verran, että se rupes miettimään muita vaihtoehtoja pentujen nukkumapaikaksi.

Yhden tai kahden tommosen villieläimen kanssa nimittäin näissäkin tiloissa jotenkin pärjää, mutta neljä on vielä jäljellä, eikä talossa ole yhtäkään huonetta, jonka sais kokonaan pentuturvalliseksi..

Huomenna haetaan vissiin Uula ja torstaina Utu. Murrilla ei ole vielä omaa kotia, mutta huomenna yritetään värkätä siitä jonnekin ilmoitus.

Musta tuntuu, että noi pienet karvatyypit on nyt pahasti voitolla tässä vallankaappausyrityksessä. Keittiön tapetista on jo pala pois, modeemin johto poikki ja olkkarin matosta jyrsitty kokonaan toisen pään päärmeet..Me lapinkoirat ollaan aikaansaavaa joukkoa ;-)

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Äitin kulta

Meidän Ainu..

Väki vähenee, pidot...

Unni muutti eilen uuteen kotiin. Onneks ei sen kauemmas kuin naapurikaupunkiin, niin me voidaan vielä joskus nähdä sitä.

Kun väki vähenee, pitojen pitäis kuulemma parantua, mutta meillä ne alkaa kyllä riistäytyä käsistä. Toissayönä noi riiviöt oli purkanu olohuoneen maton. Viime yönä oli silputtu kaks nuottikirjaa.

Onhan ne semmosessa neljän neliön häkissä yöt, mutta ne on taitavia venytteleen sen laitoja ja kiskoon sinne ulkopuolelta kaikenlaista..

Utu tossa kuvassa on petollisen kiltin näkönen. Onhan se fiksu tyttö , mutta osaa sekin tehdä pahaa. Kaikkein kiltein pallero taitaa tällä hetkellä olla Uula. Se ei edes pure käsiä, jos sitä kieltää. Pussaa vaan matalampaa poskelle ja heittäytyy massupuoli ylöspäin rapsuteltavaksi.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Unni täällä vaihtelee...

Tänään kävi se eläinlääkäritäti meillä kotona kopeloimassa Uulan ja Murrin massun alustaa. Ei löytyny palluroita vieläkään.

Matalammalle tuli jo vähän huoli ja hätä, että mitäs nyt tehdään, jos ei niitä löydykään. Se jutteli ensin sen lääkäritätin kanssa ja sitten vielä soitti mun kasvattajalle, sille jonka koira se mun sulhasmiäs Sakkekin on.

Sakella on jo aika paljon lapsia, kun se on niin vanha koira, eikä niissä juuri kivesvikaisuutta esiinny. Lapinkoirilla on kuulemma aika yleistä, että ne pallurat ilmaantuu vähän myöhemmin, mutta jos ei ilmaannu tarttee tehdä leikkaus, jotta ei tule kasvaimia vattaan, eikä kivesvikaiset poikakoirat voi osallistua näyttelyihinkään. Siksikin ostohinnasta pitää palauttaa kolmasosa, jos pentunen osoittautuu sillä tavalla vikaiseksi..

No, mä en noista pallura-asioista paljon ymmärrä, kun oon tyttökoira. Mun pennuille kävi nyt kuitenkin niin, että sinne, minne Murrin piti mennä, muuttaakin huomenna Unni ja Murri jää meille odottelemaan palluroita ja uutta kotia.

Unnilla on totta totisesti ollu vientiä joka suuntaan jo tähän mennessä nuoresta iästään huolimatta. Saa nähdä, minne se vielä ehtiikään..

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Plääh, sanoo Unni

Plääh, sanoo Unni, kun koko ajan sataa. Kaikkialla on kuraa. Tassut ja massu rapaantuu ja sitten matalampi pesee pennut märällä pyyheliinalla. Siitä ei kukaan tykkää.

Tänään ne muisteli korkeemman kanssa yhtä varottavaa esimerkkiä hölmöstä nuoruudestaan. Ne kun olivat kerran menneet pesemään Sumikoiran, joka oli oikein pitkäturkkinen lapinkoira. Pahaksi onneksi sillä oli just karvanlähtö ja shampoolla hangatessa sen karva huopui paksuksi, tiiviiksi viltiksi.

Kun se turkki kuivui, se alkoi kutistua. Voitte uskoo, että siinä oli koirulla ikävästi kiristävä olo. Ei auttanu harjaus, eikä takkujen selvittely. Oli pakko ajella koira melkeen karvattomaksi.

Syystäkin meidän ihmisiä hävetti. Onneks ne on niistä ajoista vähän viisastunu.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Iso pieni Ainu

Ainu on iso tyttö. Ne on Murrin kanssa mun pennuista kaikkein suurimmat ja Murrissa on melkein puolet karvaa.
Sen lisäks Ainu on hurjan kiltti tyttö. Niinku kaikki muutkin mun pennut, se tykkää hurjasti silityksistä, eikä Ainu pure toisia pentuja tai ihmisiä kovasti, jos ne sanoo, että sattuu.

Meidän ihmiset valitsi sen, kun se oli vasta pieni mönkiäinen, eikä kukaan voinu tietää millanen siitä tulee. Nyt jo vähän tietää, eikä tarvitse katua. Ainu on hieno koira. Ainoa, mitä meillä mietitään on se, kuinka iso siitä oikeen mahtaa kasvaa ja meinaaks se syödä meidät konkurssiin.

Me Seitan kanssahan ollaan hyvin pieniruokaisia ja tykätään enemmän juoksemisesta kuin syömisestä. siksi meillä onkin aina ruokaa kupissa. Saas nähdä pitääkö nyt nostaa sapuskat välillä pöydälle, jos Ainusta tuleekin ahmatti.. Kepitkin sille maistuu.

Unni ulkoilee

Ruskeista koirista on kuulemma helpompi saada kuvia kuin mustista..
..ja kilteistä helpompaa kuin tuhmista (ne tuhmat kuulemma juoksee kaiken aikaa paikasta toiseen hankkiutumassa ongelmiin niin, ettei kameran käyttäjä ehdi perään)..
Unni oli tänään oikein kiltti. Matalamman pieni kulta..
ja jos ei sillä olis tota toista luppaista pentukorvaa, se tosiaan näyttäis pelottavasti multa.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Murrin käpy

Sillä aikaa, kun me Seitan kanssa oltiin metsälenkillä, puolet mun ipanoista oli tänään päässy ensimmäistä kertaa kokeilemaan kaulapantaulkoilua. Unni otti homman tapansa mukaan ihan coolisti ja positiivisesti. Matalampaa kuulemma nauratti, kun se otti hihnan suuhun ja talutti ihmistä just niinku mäkin tapaan tehdä. Harmi kyllä, sillä oli Unnin ulkoilutusreissulla taas kamera mukana ilman korttia.

Ainu keskittyi lähinnä maistelemaan kasvillisuutta ja Murrin kiinnostuksen kohde oli noi kävyt.
Ne oli sen mielestä suunnattoman jännittäviä ja niitä oli PALJON. Välillä hihna oli vähän tiellä ja kaulapanta kutitti, mutta maailma oli täynnä jänniä tutkittavia asioita.

Huomenna on sitten Utun ja Uulan kaulapantailuvuoro.

Semmoinen on Unni

Me ollaan korkeemman ihmisen kanssa matalammalle vähän kiukkusia, kun se aina haukkuu Unnia, vaikka se on hyvä koirapoika. Matalampi väittää, että kun Unni tahtoo jotain, se sanoo sen niin lujaa, että naapuripitäjässäkin kuullaan, mutta mitäpä muita konsteja pienellä koiralla on tahtomisiaan ilmi tuoda..Sitäpaitsi munkin äänestä matalampi puhui rumasti, kun mä olin pieni. Se väitti, että mä kuulostan apinalta.
Oikeesti Unni on tosi hyvä tyyppi. Jos unohdetaan toi sen täydellinen ulkonäkö (se on siis vain hieman paranneltu painos siitä, millanen mä olin pienenä), siinä on monta muutakin hyvää piirrettä.
Ensinnäkin se on tosi itsenäinen ja rauhallinen, osaa leikkiä muiden kanssa, mutta viihtyy pitkiä aikoja itsekseenkin. Se on mun pennuista myös yks sporttisimmista ja fiksuimmista, sillä se oppi ihan ekana kiipeämään portaat ylös ja tunnistamaan oman nimensä..

Mitäs siitä nyt sitten, jos ääni on vähän hmm... kuuluvampi. Tuleepahan ainakin asiat selväks. Eikä se koko ajan kilju. Silloon vaan, kun ihminen ei tuo tarpeeks nopeesti puuroo tai päästä sitä vapaaks leikkimään silloon kun se tahtoo. Semmonen se on tuo meidän Unni.