sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kehunappi ja minihaistattelu


Me saatiin jo helmikuussa Maijulta Männiköllä -blogista tommonen kiva tunnustusnappi. Matalampi selitti sen tarkottavan, että mä oon kamalan säteilevä ja puoleensavetävä bloggaaja. Se oli kiva kuulla.

Napin kylkiäisenä tuli minihaistattelukin, jossa pitää vastata kysymyksiin. Me koirat ollaan oikeesti vähän huonoja tämmösissä, mutta pistäähän toi matalampi muutenkin omiaan sekaan, jos en mä vahdi sitä, joten antaa sen nyt vastata mun nimissä näihinkin.

1. Milloin aloitit blogisi ?

Mulla on ollu oma blogi siitä saakka, kun tulin näitten ihmisten omaksi koiraksi, eli syksystä 2008 saakka, mutta se ei oo tää. Tää me alotettiin sit, kun Seitakin tuli parin kuukauden päästä meille.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se
käsittelee ?

Mä kerron kaikkee, mitä meille on Seitan kanssa tapahtunu ja matalampi sotkee sekaan vähä omiaan. Kohta pitää vissiin lisätä nimeen yks salmiakkikarkki tai lakritsinamikin, kun Ainu tosta kasvaa ja siitäkin pitää ruveta kertoon juttuja.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verratuna
muihin ?

Meidän matalampi aina sanoo, että jokainen ihminen, koira ja kissa on erityinen. Kai tää blogi on erityinen sit just siitä syystä, että tää on meidän oma juttu.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin
kirjoittamisen ?

Meidän matalampi halus ruveta kirjottaan muistiin kaikkee, mitä mä oon tehny, ettei se vaan unohtais mitään tärkeetä, kun mä oon niin ihana.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi ?

Nyt pitää muuttaa konseptia ainaskin sen verran, että saadaan Ainu mukaan. Välillä tuntuu, että vois kehittää jotenkin muutenkin, mutta vielä ei ole tullut oivallusta, miten (saa tietysti ehdottaa).

Me ilahduttiin tästä napista kovasti, vaikka sen esille laittaminen kestikin luvattoman kaun, kun on nyt ollu noitten ipanoitten ja vähä muidenkin asioitten kanssa hoppua.

Me kiitetään Maijua oikeen pehmoisesti ja halutaan ojentaa tää eteenpäin kaikille noille blogeille, jotka meidän matalampi on pistäny tuohon sivupalkkiin, jotta me päästään näpsäkästi kattoon, mitä sinne kuuluu. Aivan erityisesti me halutaan tolla napilla lähettää terveisiä Ikaros treenaa -blogin Teklalle, joka on Seitan siskontyttö ja jonka ihminen ottaa tosi hienoja valokuvia ja sit myös Jekkulaan, jossa on ihana uus Jippo ja Lumekselle ja Allulle, jotka on hurjan ahkeria harrastaan kaikkee ... ja Saivalle, jolla on paljo kivoja koirakavereita ..ja ihan kaikille muillekin. Teidän juttuja on kiva käydä lukemassa.

2 kommenttia:

  1. Voi sattumalta rupesin lukee tätä, lämpöiset pehmeät halit otin vastaan. Olette ansainneet tuon Tunnustuksen, niin olette blogilla minua ja muita lämmittäneet. Iso halaus Usvalle, Seitalle ja kaikille pienille karvajalkaisille.

    Silloin kun helmikuussa tunnustuksen annoin teillä oli täysi höyry päällä :)

    VastaaPoista
  2. Voi tämmöisenkö meidän pikkumusta sai. :) Kiitos paljon.
    Usman vauvat kasvaa kohisten, oikein paljon rapsutuksia koko laumalle!

    VastaaPoista