torstai 29. lokakuuta 2009

Muskan massu


Jos kissalla on noin pehmoinen massu ja se nukkuu tolleen, niin eiks se silloon tarkota sitä, että sitä on aivan pakko kutittaa kuonolla vattasta? Ihminenkin tekee niin ja mäkin kokeilin tänään, eikä Muska edes purru mua. Otti vaan mua tassuilla poskista kiinni ja nuolas kuonosta. Mä taidan olla aika hyvä hoitaan kissoja.

Yöllistä karjuntaa

Näin meitä kaikkia nyt väsyttää ja syy on tuon Essin. Siinä se vaan tikkana edelleen tapittaa. Ilme tosin on vähän syyttävä, kun matalampi huusi sille niin kauheesti viime yönä, mutta mitäs itte alotti.

Se valokikka ei nimittäin enää toiminu, vaan Essi alotti haukkuaräysköttämisen heti, kun me muut yritettiin mennä nukkumaan.Matalampi yritti rauhotella, komentaa, käyttää sitä ulkona, jättää huomiotta ja vaikka mitä. Lopulta siltä palo pinna ihan totaalisesti ja se karjui niin, että Essi kakkas kauhusta lattialle. Siitä matalampi suuttui entistä enemmän ja uhkaili vaikka millä.

Meitä Seitan kanssa rupes jo pelottaan, mutta matalampi silitti meitä ja sanoi, ettei me olla tehty mitään pahaa. Sitte matalampi tuli taas niin kipeeks, että se oksensi vessassa kauan aikaa ja Essi koko ajan vaan räyskötti. Joskus kuuden aikaan se sitten hiljeni ja me saatiin hetkes nukahtaa. Kisuille tuli sit kumminkin yheksältä nälkä ja muutenkin ne on sitä mieltä ,että kyllä silloon viimeistään pitää jo herätä. Siks me ollaan nyt kaikki tälleen nuupallaan - paitsi ESSI, tuo yössä karjuva jalopeura (mikä semmonen sitten lieneekään. Kuulinpahan vaan, kun matalampi sitä semmoseksi nimitteli).

tiistai 27. lokakuuta 2009

Mä mökötän nyt

Mä mökötän nyt. Meillon ollu tänään matalamman ihmisen kanssa niin monesta asiasta erimielisyyttä, että mä en viitti sanoo sille enää mitään.

Ulkona sataa kaiken aikaa, mut silti se yritti viedä meidät aamulla häkkiin. Eihän semmosta saa koirille tehdä. Niin mä sitten karkasinkin sieltä saman tien ja juoksin äkkiä takas ovelle. No, sen se sanoi sentään ihan ymmärtävänsä, mutta siitä se suuttui, kun mä pissasin lattialle, vaikka se oli vaan se sama paikka, johon Essi oli just vähän aikaa sitten pissannu.Enkä mä tajuu ollenkaan, miksei kissojen vessasta muka sais syödä sitä, mitä ne on sinne jättäny. Ei kai ne niitä pökäleitä enää tartte!?

Meillä ei synkkaa nyt kyllä ollenkaan. Tulis vaan korkeempi pian kotiin.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Mörkö ja Essi


Me ei sit Seitan kanssa ruveta vanhoiks koiriks ollenkaan. Se me päätettiin alkuviikosta, kun valvottiin kolme yötä kuunnellen ton Essin haukkumista. Matalammallakin meinas ihan käämit kärytä, kun ei auttanu lempeä puhe, eikä suuttuminen. Aina, kun ihminen kiipes takas yläkertaan nukkumista yrittämään, Essi alkoi taas huutaa.

Lopulta, pari yötä sitten, ihminen keksi kertoo Essille, ettei mörköjä oo olemassakaan ja jätti yöks valot alakertaan päälle, jotta se näkee, ettei siellä tosiaankaan oo mitään hirmuista vaanimassa. Se sit auttoi. Ilmeisesti Essillä on jo vähän huono näkö ja sumua päässäkin, eikä vaan ulkopuolella, niinku tossa kuvassa. Kun se näkee tuommoisia hahmoja pimeessä, kuin mä tuossa yläkuvassa, ei oo ihmekään, jos rupee pelottaan.

Korkeemman ihmisen mielestä mulla on siinä kuvassa nimittäin tarkkaan katsottuna kahdet silmät ja kyllä semmonen koiralla munkin mielestä olis aika hirvittävää.

torstai 22. lokakuuta 2009

Vähän tylsää



Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä mulla on nykyään vähä tylsää. Korkeempi on ollu viikot poissa pian kaks kuukautta, eikä tosta matalammasta oikeen hupia irtoo. Enimmäkseen se nukkuu vaan tai istuu tietokone sylissä tai sit silittää kissoja.

Tänään sentään päästiin sen kanssa ajelulle ja käytiin kattomas taas tota Viivikoiraakin. Se on melkeen yhtä vanha kuin meidän Essi, muttei ollenkaan yhtä kärttynen - paitsi silloon, kun sen oma ihminen halii ja silittää meitä liian kauan.

Minkähänlaista olis olla ainoo koira niin, ettei olis edes kissoja kavereina. Mä luulen, että mulla vois olla vielä enemmän tylsää. Toi Viivineiti on tietysti eri juttu. Se kun on saanut olla ainoo koira ihan aina, eikä muusta tiedä.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Kissupossuflunssaa?

Eilen toi matalampi sojotteli mua telkkarii kattoes kameralla naamaan. Olin kuulemma niin söpön näkönen rapsutuksia kerjätessäni. Musta ei oo kumminkaan kovin söpöö räpsytellä salamavaloja toisen kuonossa kiinni.

Semmosta meillä täällä vähän murehditaan, kun Villimintulla on ollu jo viikon verran nuha ja nyt Muskaakin aivastuttaa, et voikohan kisuille tulla possuflunssa? Matalamman mielestä Muska on kyllä vähä possu, kun se niistää nenänsä matalamman hihaan, mutta kai kisuille täytyy suoda se anteeks, kun ei niille kukaan oo tarjonnu nenänliinoja.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Kiva nappi


Saatiin Hunajahelmi-blogin Marikalta tuommoinen söpö nappi. Me kiitetään oikeen nätisti. Säännöt menee näin:

Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa)joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Matalampi on nyt kuulemma jonkinlaisella blogidieetillä ja yrittää muka vähän himmata netissä viettämäänsä aikaa. Edelleen se kumminkin lukee muun muassa kaikkia noita sivupalkkiin linkitettyjä blogeja, joten jos nyt tällä kertaa tehtäis niin, että nappi on kaikille niille, joiden blogi siihen on listattu ja jotka vaan tahtoo napata sen mukaansa.


̈́

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Karhu olutkaapissa

Matalampaa ihmistä nauratti kovasti, kun se löysi tommosen jutun. Siinä kerrotaan, että jossain ulkomalla karhulle oli tullut hiki ja se oli tassutellu automaattiovista ihan tyynesti ruokakauppaan ja kiivennyt olutkaappiin vilvoittelemaan. Onneks siellä ei ihmiset ilmeisesti oo ihan yhtä hysteerisiä kuin täällä Suomessa, koska se karhu oli vaan nukutettu ja viety sieltä kaapista pois. Minkäänlaista ryypiskelyyn se nalle ei kuulemma ollu siellä ratkennu. Fiksu otus.

Filmitähtiä

Tänään päästiin filmitähdiks lenkillä. Noi ihmiset ei vaan päässy vielä yksimielisyyteen tän leffan nimestä. Olisko se "Kaislikossa suhisee" niinku matalampi ehdottaa. Eihän noi mitään oikeita kaisloja oo, tavallista heinää vaan. Vai voisko se olla "Koirien kokoontumisajot", vaikkei me millään, eikä mitään, tossa ajetakaan?

Parasta siinä on matalamman mielestä se, että vaikka me valitaan ihan eri reitti, meillä on taas kerran sama, yhteinen päämäärä, ja siinä olis kuulemma ihmisilläkin oppimista. Eri kautta voi päästä samaan, hyvään lopputulokseen. Tärkeintä olis vaan olla yhtä mieltä siitä, minne ollaan pyrkimässä..
video

perjantai 16. lokakuuta 2009

Pahanmakuinen tassu



Villiminttu on meidän kaikkien mielestä (omastaankin) aivan lumoava kissa. Sillä on ehdottomasti suurin ego ja auktoriteetti tässä talossa (niin toi matalampi sanoo ja mähän uskon, kun nuo on niin hienoja sanojakin).

Sen turkki on aina puhtaan valkoinen, eikä se juuri edes takkuunnu, niinku Piisku, vaikka se rymyääkin vapaasti ulkona toisin kuin meidän muut kissat.

Nyt se oli kumminkin tainnu astua jonnekin, minne ei olis pitäny. Pääteltiin vaan tosta ilmeestä. On meinaan nenä sen verran sikkaralla tossa viimeisessä kuvassa, ettei sitä tassua varmaan olis kannattanu maistaa.

Ikävystyneen koiran jääkaappimietteitä



Nää on sit ihan vanhoja kuvia. Ei me taas maanantain jälkeen olla päästy muualle ku aitaukseen ja auton takapenkille.

Melkeen aina, kun matalampi lähtee autolla jonnekin, se ottaa meidät mukaan ja aika usein me mennään niitten ihmisten luo, joitten pentu toi matalampi on. Niillä on se vanha Viivikoirakin, joka ei oo meille enää yhtään nyreissään, vaan tykkää kun me tullaan. Hei, miksei meistä muuten oo yhtään kuvia yhdessä? Se tarttee korjata ensi tilassa.

Semmostakin mä oon miettiny, et miksköhän niillä ihmisillä on siellä aina parempaa ruokaa jääkaapissa kun meidän omilla ihmisillä. Meillei oo melkeen koskaan semmosia ihania littanoita lihanpaloja, mitä mä meen aina heti jonottaan siihen kaapin eteen, kun pääsen niille ja aina tähän mennes ne on hoksannu semmosen antaakin. Kakkuu ja pullaakin mä siellä aina saan, eikä semmosiakaan meillä kotona oo melkeen koskaan. Mitähän meidän ihmiset oikeen siellä jääkaapissaan säilöö? Jonakin yönä, kun ne nukkuu, käyn vielä tarkistamassa asian..

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kultapossu



Eihän vaan oo haukkumista sanoo toista kultapossuks? Onhan siinä kumminkin se "kulta", niin ei kai se mitään kovin rumaa tarkota?

Meidän Seitalla oli pienenä ihan musta kirsu, mut nyt, kun se on kasvanu isommaks sille on tullu tommonen vaaleenpunanen kärsä. Siks kai matalampi sitä kultapossuks nimittelee, eikä Seita aina tiedä pitäiskö sen pahastuu vai ei, kun sitä possusanaa on meillä tähän mennessä kuulunu ihan muunlaisissa yhteyksissä.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Lämpö päälle, kiitos

Kisut ei meinaa käsittää, että ulkona on tulossa talvi. Ne pyytää ikunasta ulkohäkkiin, mutta rapsuttaa melkein saman tien lasia ja tahtoo takas sisälle lämmittelemään. Me koirat ei pieniä pakkasia pelätä. Ollaan vaan ryhdytty kasvattamaan tuuheempaa turkkia. On tolla Piiskullakin kyllä paksu karva. Se vaan on vissiin niin takussa, ettei kunnolla lämmitä. Jostain syystä sille tulee takkuja ihan hirmuisesti, vaikkei meidän muille pitkäkarvakisuille tuu.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Ihmisten juttuja



Nää on just semmosia ihmisten juttuja, joista me koirat ei ymmärretä mitään. Siks meidän omien ihmisten pitäiskin huolehtia niistä meidän puolesta.

Se me kumminkin käsitetään, että on kurjaa, jos pian ei talvisin voi enää leikkiä lumileikkejä. Puhdas vesi ja ruokakin on aika tärkeitä juttuja. Seita tossa muistuttaa, että ruoka on just erityisen tärkee pointti. Se on aika tarkka näissä syömäasioissa.

Se kuulemma tykkää myös enemmän ehjästä metsästä kuin tommosista rumista ojista, joissa juuret törröttää maasta kuin suonet haavasta ja marjamättäät kuivaa.

Se on muuten kummallista, että vaikka maailmassa on niin paljon erilaisia otuksia, ihmiset elää niinku niiden asiat ja tahtomiset olis aina kaikkein tärkeimpiä, eikä muilla olis juuri mitään väliä. Vuh.

Hirvi parka

Toi matalampi löysi taas linkin, joka sai sen vetistelemään. Jostain syystä sitä itkettää kaikki tommoset jutut, joissa eläimiä tapetaan - varsinkin jos se tehdään ihan huvin ja urheilun vuoksi. Tässä tapauksessa se oli ihan ton hirven puolella, eikä näe mitään kummastelemista siinä, että se ressukka vielä viimeisillä voimillaan, kuolemankielissä, nuiji sen metsästäjän ketoon. Sen mielestä se oli ihan oikein ja surku, että sen hirven piti kuolla.

Mä en kumminkaan oo asiasta ihan samaa mieltä, mutta mä oonkin koira. Musta olis kyllä aika harmillista, jos joku myyrä nuijis mut ketoon, kun mä pyydystän sen pellon reunasta. Ihminen yrittää kyllä aina muistutella, että semmostakin voi vielä sattua ja väittää, että se olis mulle ihan oikein. En sitten tiedä..Tolla matalammalla on välillä niin kummallisia mielipiteitä.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Murrrr ja ärrrrrr


Meidän laumalla on viime aikoina ollu vähä pinna kireellä. Ihan kaikilla. Ei siis pelkästään ihmisillä vaan meillä karvateilla ja sulkatyypeillä myös.

Essi on niin vanha, että se ei enää jaksa tai viitti pidätellä vessa-asioitaan niinku ennen. Aikaisin aamulla se ilmottaa yläkertaan, että kohta törähtää, jos ette herää päästään mua ulos ja eihän ne aina herää - varsinkaan silloon, kun toi korkeempi on kotona. Se kun on semmonen yökyöpeli, että nukkumaan menokin viipyy aina pikkutunneille.

No, sit kun kakat on lattialla, kun ihmiset tulee alakertaan, ne suuttuu ja vihaiset ihmiset ei oo kovin palvelualtista sorttia. Kiukkuisena ne ei kohtele kissoja niiden arvon mukaisesti ja siitä kissat puolestaan suuttuu. Mimmi esimerkiks kusi eilen valmiiksi pakattuun astialaatikkoon pehmusteiden päälle, kun ei sitä ruokittu ja päästetty pihalle, vaikka se ihan selvästi pyysi.

Mullakaan ei oo ollu kivaa, kun korkeempi on jo iät ja ajat käyny siellä kaukana töissä, eikä matalampi oo enää aikoihin saanu vietyä meitä lenkille. Seitaa se ei pahemmin haittaa, mutta mulle tulee helposti aika pitkäks. Aitauksessa on tylsää. Sisällä on sitten pöydillä kaikkee kivaa kamaa, jota voidaan käydä hakemassa ja leikkimässä loppuun.

Eilen nyhdettiin hapsut nojatuolin peitteestä (Ei ny sentään kaikkia. Vähä jäi ens kertaankin), pihistettiin semmonen pieni pullo, jossa oli jotain öljyä, avattiin ja maistettiin oisko se hyvää (ei ollu, mutta mattoon se imeytyi hyvin). Pari pannunalustaa ja kuulakärkikynääkin on viime päivinä silputtu ja tietysti ilmastoitu muutamat sukat, joita haetaan aina pyykkikorista, jos kylppärin ovi on auki.

Pippinistä mä oon varmaan jo kertonukkin. Sillä ei oo kivaa yksin, eikä Jooseppi ja Matruunakaan kuulemma oikeen tykkää, kun on ollu kovia pakkasöitä ja kanalassa on kylmä, kun lämpölamppu meni rikki.

Joskus tekee vähän mieli sanoo ärrrr ja murrr, mutta eiköhän tää tästä taas. Tänään ainaskin päästään kuulemma vielä pitkälle lenkille, koska korkeempi lähtee töihin vasta huomenna.

Naalipupuahma




Rotumääritelmän mukaan suomenlapinkoiran ryhdin pitäis olla "hieman ahmamainen". Seitalta semmoinen ahmailu ei kyllä onnistu muuten kuin ruokakupilla. Pienenä se näytti ihan jääkarhulta tai napaketulta. Nyt isompana se on niin terhakkaan ryhdikäs, että matalampi sanoo sen näyttävän enemmän pystykorvaiselta pupulta kuin miltään petoeläimeltä. Tuo alimmainen taitaa olla ainoa kuva, jossa sillä on edes vähän susimainen asento. Meidän naalipupuahma.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Pituushyppytekniikka kehittyy

Ojan yli voi mennä monella tavalla. Seita kömpii yleensä pohjan kautta - oli siellä vettä tai ei. Matalampi ihminen harvoin pääsee yli ilman, että jommalla kummalla reunalla tapahtuu jonkinlainen lankeemus. Korkeemmalla ihmisellä on niin pitkät kintut, että niillä pärjää aika hyvin vaikeemmassakin maastossa. Mä oon viime aikoina kehittäny tätä pituushyppytekniikkaa yhä hienostuneemmaksi. Tässä tämänpäiväinen taidonnäyte.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Nättejä kettuja

Ihminen löysi tommosen linkin, josta voi käydä kattomassa tosi nättejä pentusia. Siellä ei nyt tällä kertaa näy meitä vaan ihan oikeita ketunpentuja. Niillä näytti olevan mukavasti pyöreät massut ja ihan koiramaiset leikit meneillään.

Känkkäränkkäkoiria ja ihmisiä

Ihmisen löysi nettilehdestä tommosen jutun, jossa väitetään, että känkkäränkkäkoiria olis muka enemmän ku ennen. Yks syy ton jutun mukaan on siinä, että ihmiset valitsee itselleen ihan sopimattomia koiruja ja toinen siinä, että korien jalostuksessa kiinnitetään liikaa huomiota ulkonäköön ja liian vähän hyvään luonteeseen. Onneksi siinä on sentään hoksattu sekin, että sekä ihmisiä että koiria voi kyllä kouluttaa, jos ne vaan itte tahtoo oppia.

On Seitakin oppinu vaikka mitä. Se hoitaa nykyään oikeen nätisti kissoja ja yrittää olla toisille koirillekin ihan sivistynesti, ainakin silloon ,kun ihminen komentaa. Vaikein homma taitaakin olla aina tossa ihmisten kouluttamisessa. Ne kun niin helposti aina luulee, että vika on jossain muualla kuin niissä ittessä ja meitä koiria on tietysti aina helppoa syyttää, kun ei me oikeen osata puolustautua muuta kuin puremalla, haukkumalla tai juoksemalla pois ja niistä mistäänhän ei yleensä hyvää seuraa..

Likipitäen




Me ollaan Seitan kanssa yhdessä likipitäen aina. Joskus on melkeen vaikee erottaa missä toinen loppuu ja toinen alkaa..

torstai 8. lokakuuta 2009

Hilebileet ilman pörröeläimiä

Tiätteks, että tanssiessa on helpompi pysyä tahdissa, jos samalla laulaa? Me ei tiätty ennenku kokeiltiin... Ja Seitahan sanoo edelleen aina "Mouuu", ei siis "wouu" tai "ouuu" niinku koiraeläimen kuuluis. Se nyt vaan on semmonen.

Viikonloppuna matalampi osti kaupasta jotain semmosta kiiltävää jauhoo monta pientä purkillista ja ne nähdessään korkeempi huokas "Voi ei. Tota on sit kohta joka paikassa" Se oli kuulemma jotain askarteluhilettä, jota matalampi hankki vierotusoireitten varalle, kun se lopetti ne omat bloginsa ja tarvitsi tilalle jotain muuta yhtä pöhköä puuhaa.

Tänään se sitten piti ihan itekseen keittiössä jotkut hilebileet ja sulki kisutkin yläkertaan ovien taa. Kukaan muu ei kuulemma saanu koskee sen hileisiin. Tylsää. Mä olsin kyllä halunnu nähdä, miltä Muska näyttää hopeajauholla koristeltuna ja olsin mä itekkin voinu kokeilla jotain kultaista sävyy kuonoon, kun nuo kesän vaalentamat aurinkoraidatkin alkaa mun turkista jo häipyä ja tummanruskeeta kasvaa tilalle.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Haaste


Saatiin Lumekselta ja Leilalta tuommoinen kiva nappi ja haaste, jonka säännöt menee näin:

HAASTE KUULUU NÄIN:

1. Laita tunnustus blogiisi.

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.

4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


Meillon nyt just Seitan kanssa muuta puuhaa, joten annetaan ton matalamman ihmisen vastata noihin sillä aikaa, kun me hoidetaan tää vääntö rengasluusta loppuun....

Siis matalamman ihmisen vastaukset:

1. Hajuaisti: on koirille kuulemma tärkein, mutta minulla on sen kanssa ongelmia. Allergia on vaivannut lapsesta saakka, eikä tämä iso karvattilauma ja siivoton koti mitenkään helpota nenän tukkoisuutta. No, joidenkin haisujen kohdalla olen ihan tyytyväinen, että ne tuntuvat tukkoisen nenän läpi vaimeampina. Tulikin tästä mieleen, että pitäisi taas siivota kissanvessat...

2. Tunto: Taitaa olla kuulon ohella meikäläiselle tärkein aisti. Moninaisista sairauksista johtuen elämäni on täynnä kipua ja esimerkiksi kuuma ja kylmä vaikuttavat voimakkaasti. Sitäkin enemmän nautin sitten pehmoisten turkkien silittelystä, samettikorvien hypistelystä ja lämpimänkosteista nuolaisuista kämmenselässä.

3.Myös makuaisti toimii minulla ajoittain epänormaalisti. Siihenkin on syynä erinäiset sairaudet. Niinä päivinä, kun se toimii, nautin kyllä kovasti hyvin valmistetusta ruuasta.

4.Kuuloaisti on minulle tärkein. Hahmotan ympäristöä, ihmisten tunnetiloja ja tilanteita äänien avulla. Fibromyalgian myötä olen myös tullut yliherkäksi kovalle, pitkäkestoiselle melulle. Enää ei taitaisi onnistua työskenteleminen päiväkodissa..

5. Näköaistini on kovin valikoiva. Pystyn lähes loputtomasti häivyttämään näkökentästäni kaikki kiusalliset ärsykkeet, kuten viikkaamista odottavat pyykkikasat. Toisaalta nautin kovasti kauniista esineistä, maisemista, muodoista ja väreistä. Olen silti Pikku Prinssin kanssa vahvasti samaa mieltä siitä, että tärkeimmät asiat näkee vain sydämellään.

Haastetta eteenpäin halutaan heittää Ailalle, Jussille, Tainalle, Bamiellalle ja Arjaannelille .

Hahaa, ja kerta kiellon päälle, eli haastamme sääntöjä venyttäen myös kuudennen, kun ensin kävin kurkkaamassa, enkä ainakaan pikakurkistuksella nähnyt Ofelian vielä vastanneen tähän haasteeseen.

Yhteistyöllä sujuu


Meillon Seitan kanssa tämmönen kahden koiran yksityinen yhtäköyttäyhdistys. Se toimii oikeen hyvin aina siihen asti, kunnes Seita keksii haluta jotain semmosta, mitä mulla on, mut sillä ei. Ihminen väittää, että semmosta se on vähän ihmistenkin kesken ja siksi se kantaa keppinsä ja köytensä mieluummin ihan ite. Saapahan sitte retuuttaa ne justiinsa sinne suuntaan minne haluaa (ja jaksaa kantaa. Oikein painavia asioita ei aina oo helppo liikutella yksin.)

Kissakahvia

Meilläpäs saakin sekä kisuja siliteltäväksi että kahvia aina, kun mieli tekee. Aika vekkuli idea silti, tämä tämmöinen japanilaisten kissakahvila.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Tää ei jää tähän

Kato ku kumma lätäkkö. Kestääks tää, jos mä pompin? Oho, ei vissiin..
Mikä sitä vettä vaivaa? Siitähän lähtee kansi irti.
Tää ei jää tähän.
Mä vien tän kotiin.

Kolme reipasta ja yks venttiilivikainen


Aamulla korkeempi, mä ja Seita oltiin tosi reippaita. Seita kävi rokotuksilla, eikä edes puhunu rumia sille eläinlääkärille. Korkeempikin oli tosi reipas, kun jaksoi nousta aikaisin ylös Seitaa kuskaamaan ja hoitaa sit vielä paljon muitakin asioita ennenkuin piti taas lähtee ajelemaan sinne kauas, toiselle paikkakunnalle, töihin.

Mä pääsin reipasteleen, kun Pippin oli jälleen kerran karannu aitauksesta. Korkeempi päästi mut irti ja vähä vaan viittoi kädellä ja käski viedä lampaan takas aitaukseen. Mä sit vein suorinta tietä, vaikkei mulle oo kukaan koskaan semmosta varsinaisesti opettanu. Mut osaanhan mä paljon muutakin, mitä ei oo opetettu. Ei me koirat niin tyhmiä olla kuin jotkut ihmiset kuvittelee.

Meidän matalampi ei sit ookkaan niin kovin reipas. Sillä vuotaa vissiin jotkut venttiilit tai jotain, kun vähän väliä siltä valuu vettä silmistä. Mut eiköhän se siitä taas. Muskakisu saa hoitaa sitä päivällä, kun me ollaan aitauksessa. Illalla, kun meidät haetaan sisälle, me kyllä keksitään sille taas jotain piristävää.

Uudelleenjärjestelyjä

Ai niin, se mun piti vielä tulla sanomaan, että me ollaan nyt ton matalamman ihmisen kanssa tehty semmonen diili, että se saa tästä lähtien vähän enemmän tilaa tässä blogissa, kun se meni räppäämään kaikki omat bloginsa kiinni.

Niin kauan kuin se pysyy asiassa, eli kertoo meille (siis mulle, Seitalle, kisuille ja meidän muille eläimille) tärkeistä jutuista, se voi välillä käyttää semmostakin kieltä, jota mä en ymmärrä. Jotain tolkkuu nyt kumminkin. On tää silti edelleen mun ja Seitan oma blogi!

Eläinten viikko

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä eläinten viikkoa. Käytännössä se varmaan tarkottaa sitä, että kaikenmoiset eläinsuojeluyhdistykset järjestää tapahtumia ja yrittää muistutella ihmisiä siitä, että eläimistä pitäis pitää parempaa huolta.

Täällä Suomessakin ihmiset ottaa edelleen ihan liian hepposin perustein lemmikkejä ja jättää ne sitten huonolle hoidolle tai hylkää kokonaan , kun niille itselle tulee vaikeuksia tai söpöstä pienestä koiranpennusta onkin kasvanu vaativa, tuhojaan tekevä, huonosti käyttäytyvät rotkale.

Olis hyvä, jos semmoset ihmiset, joilla on varaa ,antais aikaa, rahaa tai muuta apua yhdistyksille, jotka yrittää pitää huolta niistä eläimistä, joista ei enää kukaan muu välitä. Ei me koirat, kisut ja muut lemmikit oikein omin avuin täällä Suomen oloissa pärjätä, vaikka kasvihuoneilmiöstä puhutaankin - tai sitten tulee muita ongelmia, niinku nyt ne citypuput siellä pääkaupunkiseudulla.

Tärkeä on tietenkin myös villieläinten, tuotantoeläinten ja koe-eläinten tilanne, mutta ne on niin surullisia juttuja, etten mä viitti tässä enempää semmosista puhua. Lukekaa muualta, kun toi matalampi on näissä asioissa semmoinen itkupilli...

Joka tapauksessa hyvää eläinten viikkoa kaikille eläimille ja ihmisille. Pidetään huolta toisistamme.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Ei meitä haittaa



Ei meitä haittaa, vaikka maailma on musta ja kurainen. Siskon kanssa on aina kivaa.

Tyrmistys

Tänään meitä odotti Seitan kanssa tuommoinen tyrmistys, kun lähdettiin korkeemman kanssa tutulle reitille iltapäivälenkille. Ei ollut enää kaunista kullankeltaista oljensänkeä, pelkkä rapainen, mullistettu pelto vaan. Seita istahti hetkeksi sitä ihmettelemään, eikä näyttäny kovin onnelliselta, mutta kyllä me pian taas juostiin ja leikittiin. Rapaisessakin maisemassa voi pitää kivaa, kun on tarpeeksi hauskaa seuraa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Rapaista ja tylsää

video

Vaikkei sitä hirvee lopulta saatukaan, paljon rapaa me ainakin kannettiin metsästä kotiin. Matalampi ihminen on huomannut, että kaikkien kannalta vaivattomin konsti puhdistaa rapaiset koirat on laittaa meille omat kuivausmatot lattialle ja pestävä peite siihen tuoliin, missä saadaan luvallisesti olla (ihan kaikkeen me ei tietysti lupia kysellä).

Kisutkin tykkää niistä matoista, vaikka ne olis meidän jäljiltä märkiä ja kurassakin. Tänään Seitan viereen kääriytyi nukkumaan Muska. Eikä siinä sitten mitään kummempaa,. kuten kuvasta näkyy.

Juu ei

Korkeempi tuli yöllä kotiin. Tänään päästiin sit sateesta huolimatta kunnon metsälenkille. Siellä mä sain erinomaisen idean, jonka piti ratkaista Pippininkin ongelmat, mutta jostain syystä korkeempi sanoi, et "juu ei". Must tuntuu, et ne ei arvosta mun pyrkimyksiä ollenkaan.

Näin se juttu meni: Siellä metsässä mä haistoin taas semmosen suuren otuksen, jollaisia mä oon vainunnu ja nähny joskus ennenkin. Nyt mä tuumasin kumminkin, että toi viedään kotiin. Se oli nimittäin ihan yksin matkassa ja meidän matalampi on Merrin kuolemasta saakka jauhanu kuinka yksinäinen Pippin nyt on , kun ei sillä oo lammaskaveria.

Olihan toi otus tietysti vähä isompi kuin Pippin, mutta oli niissä jotain samaa. Neljä sorkkaa ainaskin molemmilla. No, mä sit hain sen sieltä vähän kauempaa ja lähdin paimentaan sitä kohti korkeempaa ihmistä. Piti juosta aika paljon ja huutaa kovaa, mutta kyllä se sit liikkui ja ohjautui, kun mä topakasti komensin. Mut sitku se näki mun ihmisen, se tuli katumapäälle, eikä korkeempikaan vaikuttanu ollenkaan innostuneelta ideasta vaan käski mua tulemaan heti pois paimennushommista.

Niin mä sit huokasin vähä pettyneenä ja jätin homman sikseen. Se hirvi rymisteli takas mettään ja me ihmisen kans tultiin kotiin ilman uutta lemmikkiä. Kameraa ei tietenkään ollu mukana, kun satoi niin rankasti, mutta uskokaa pois, se otus oli iso ja kyllä mä luulen, että Pippin olis siitä tykänny.

torstai 1. lokakuuta 2009

Erilaiset siskokset

Lauantaina, kun oltiin lenkillä, tanner alkoi yhtäkkiä tömistä ja tietä pitkin meidän perässä hölkötti toi naapurin ihminen. Matalampi väittää, että tässä kuvassa näkyy harvinaisen selvästi se, millä tavalla me Seitan kanssa ollaan erilaisia. Mä menin heti kuono pitkällä tervehtimään sitä ihmistä. Ollaanhan me tavattu se vaikka kuinka monta kertaa. Seitalla on kumminkin tässä kuvassa tommonen "hui kauheeta" -asento. Sillaihan se mieluiten aina uusiin asioihin suhtautuu: vähä varovaisesti, mutta lopulta kuitenkin ystävällisesti. Me lapinkoirat ollaan kaikki niin erilaisia.