perjantai 31. joulukuuta 2010

Leikitään!

Ira on täällä vielä muutaman päivän, että sen velikoira Eetu ehtii kunnolla parantua ennenku Ira menee sille riehukaveriksi. On kivaa, kun se tulee usein Seitan ja mun kanssa järvelle juoksenteleen.
Seitan kanssa me usein kiskotaan toisiamme hännästä, mutta semmosesta Ira ei yhtään tykkää. Jos me kiskotaan, se istuu häntänsä päälle ja toivottaa meidät hevonkuuseen.
Pari päivää sitten me keksittiin Seitan kanssa uusi strategia, millä pärjätään sille takaa-ajoleikeissä, kun se on meitä nopeempi, kun sillä on niin pitkät jalatkin.

Me keksittiin, että Seita voi ajaa sitä takaa ja mä hyökkään sit sivustasta ja sitten möyhitään. Kaks yhtä vastaan ei tietenkään oo ihan reiluu, mutta ei me ketään lujaa purra. Leikitään vaan.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Jälkijoulu

Tänä vuonna meni tolla matalammalla tontulla ajoitus meidän joululahjojen suhteen ihan pepulleen. Kyllä se väitti tilanneensa ne ihan ajoissa, mutta ei ne vaan tullu ja niin me jouduttiin tyytymään kaikki kolme yhteen ainoaan yhteiseen pakettiin. Onneks oli sentään kinkkua ihan meitä varten, kun eihän nuo ihmiset ymmärrä kunnon ruuan päälle. Mussuttavat jotain pupunruokaa vaan..

No, tänään tuli sit yks paketti ja siellä oli meille possunkorvia.
Essillä on vanhat tavat tallella, vaikka sillä taitaa olla jo vähän dementiaa (tossa kuvassakin se näyttää vähän siltä kuin tuumais, mitä mahtoikaan juuri olla tekemässä. Kyllä se sit lopulta hoksas, että ai niin, jyrsimässä tota possunkorvaa).
Essillä on semmonen tapa, että se säästää tommoset herkut just niin kauan, että muut koirat on syöny omansa loppuun. Sitten se tassuttelee ympäriinsä esittelemässä meille muille, että mullapas onkin tämmönen, eikä teillä oo.

Vesi kielellä me sit asetutaan lähistölle odottamaan, josko se hetkeks lähtis jonnekin ja unohtais sen naminsa vartioimatta lattialle. Harvoin semmosta tapahtuu. Se on loppujen lopuks aika terävä koiramuori vieläkin. Maistuukohan herkut tavallista paremmilta silloon, kun joku vieressä kadehtii?

perjantai 24. joulukuuta 2010

Lumikuonojen joulua

Järvellä paukkuu pakkanen. Se ei haittaa meitä. Lumi kuonolla on kivaa ja juokseminen Seitasiskon kanssa. Välillä voi kääriytyä kerälle hankeen. Sitten pysyy taas tassut hetken lämpiminä.
Oikein mukavaa, lämmintä ja iloista joulua teillekin ja onnellista vuotta 2011! Toivottelee Usma, Seita ja koko muu lauma.

torstai 23. joulukuuta 2010

Tuleeko niitä pentuja vai ei?

Eilen ajeltiin hirmupakkasessa pitkä matka sinne, mistä mut pentuna haettiin. Essikin oli mukana autossa, kun ei se enää jaksa pissimättä sisällä koko päivää.

Matalampi sanoi, että me mennään hakemaan sieltä mulle pentuja, mutta ei siellä mitään pentuja ollu. Paljon isoja koiruja vaan ja se Sakkeherra, jonka noi ihmiset on valinnu mulle sulhasmiäheks kysymättä multa yhtään mitään.
Se Sakke oli nyt vähän oudolla tuulella, eikä yhtään niin kiva ku silloin, kun me kerran näyttelyssä tavattiin. Mua rupes ihan hirvittään, kun se oli niin tykötuleva, että mä menin tuolin alle piiloon ja murrasin sille.

Matalampi sit tuli mulle selittämään, että ei me saada pentuja, jos en mä tuu pois sieltä. No, mä sit tulin, kun pennut on ihan kivoja, mutta ei meille mitään pentuja tullu sittenkään. Ihminen yritti selittää, että helmikuun lopulla voi nyt sitten tulla, mutta en mä kyllä tajuu, miksi niitä nyt jo piti käydä hakemassa.

Ulkona on hirvee pakkanen ja ihmisillä on kiire. Mullon vähän tylsää, kun ei kukaan kerkee, eikä tarkene viedä meitä järvelle juoksenteleen.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Meinaatko syödä kaiken ite?

-Kuule, mitä sä syöt? Onko hyvää? Saanko mä maistaa kans?

torstai 16. joulukuuta 2010

Laatikkoaamu

Tänään oli taas laatikkoaamu. Siitä me tykätään. Tällä kertaa paketissa oli isoja säkkejä kissoille, vähän puruherkkuja meille koirille ja sit yks hurjan mehukas, lihainen luu.
Siitä tuli sit tietysti pieni pulma, kun luita oli vaan yks (se oli kuulemma lahjus sieltä kaupasta) ja koiria kolme. Se ratkastiin tällä kertaa näin. Eli mä sain pureskella sitä ensin.
Sillä aikaa Seita sai vaikka mitä muuta, jopa tyhjän kananmunalootan revittäväks, mutta enimmäkseen se vaan huokaili ja yritti surkeella ilmeellään muistuttaa, että tässä nyt kohdellaan perheenjäseniä epäoikeudenmukaisesti (eli hänellehän se luu olis pitänyt antaa, koska hän on kaikkein söpöin, vai?).

Essin selässä ei muuten oo jouluhilettä vaan lunta, joka on sulamassa turkkiin, kun se oli just pihalla..ja juu, meillä tosiaan on noin karvanen matto ja kissanhiekkaa lattialla. Meidän kaikilla karvateilla (paitsi mulla) on nyt karvanlähtö, eikä matalampi jaksa siivota niin paljo ku tarttis.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kuuraparta karvanuttu

Eilen, järvellä, mulle kasvoi parta. Oli kuulemma hassun näköstä, vaikken mä itte mitään huomannu.

Tänään kävi sit semmonen juttu, että mä unohduin useammaks tunniksi kellariin, kun livahdin sinne luvatta ennenku ihmiset lähti asioille, eikä ketään ollu kotona päästämässä mua pois.

Siellä kellarissa oli ihan pimeetä ja kylmää, eikä edes mitään hyvää syötävää. Omppuja ja jotain punaisia marjoja vaan. Mä kiljuin kovasti. Seita ja kisut oli toisella puolella ihan huolissaan. Kyllä oli suuri helpotus, kun ihmiset lopulta palas ja pelasti mut pulasta. Ihan heti en mee uudestaan.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Ira ja me

Ira on täällä vielä jonkin aikaa. Tänäänkin päästiin yhdessä järvelle. Me ollaan jo ihan kavereita.
Seita tosin innostu välillä leikkiin jotain jodlaavaa lintukoiraa ja haastaa sen kanssa riitaa, vaikkei mun mielestä kannattais.
Iralla oli tänään hanska mukana. Jos siellä oli jossain vaiheessa ollu käsi sisällä, se oli pudonnu matkalle.
Musta ei oo ollenkaan kilttii näyttää toiselle kieltä tai irvistää. Mä aina yritänki vähä sovitella noiden kahden välejä. Leikkitappelut on ihan ok, mutta semmosista oikeista mä en tykkää.

Se on muuten kumma, että toi Seita kyllä useinkin järjestää meidät liemeen tolla uhoamisellaan, mutta sitten, kun tulee tosipaikka, se odottaa, että joku muu hoitaa homman. Yleensä se on sit minä, joka joudun käyttään diplomatiaa. Onneks sillä on toistaiseksi pärjätty.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Lumipaini on kivaa

Maailma oli tänään ihan sininen, kun mentiin Seitan kanssa järvelle riehuun. Lumipaini on tosi kivaa ja samalla turkki puhdistuu.

Ira ei tullu nyt mukaan. Pidettiin kivaa ihan kahestaan. Seita ottaa ton paininkin joskus aika tosissaan, mutta mua vaan naurattaa ja annan sen voittaa, kun se kerran on sille niin tärkeetä. Sille Iralle mä kumminkin tein selväksi, että voidaan olla kavereita, kunhan se käsittää, että mä oon lauman vanhin ja oikeesti johtajakoira, vaikkei sitä ensi katsomalta aina huomaa.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Laumakivaa


Tänään meillä oli tosi kivaa, kun päästiin kavereitten kanssa yhdessä järven jäälle. Meitä oli Pyry (se on toi iso, pörrönen lapinkoirapoika vasemmalla), Seita, Ira (siitä tulee Eetun, sen poikakoiran sisko, jonka kans mulla oli, tossa syksyllä se pikku juttu..) ja mä.
Oli siellä meidän korkeemman ihmisen lisäks kaks muutakin ihmistä. Tossa ylemmässä kuvassa on se kiva mies, joka usein hakee meitä kaveriksi mettätöihin tai marjareissuille.
Toi musta on Ira ja se on just vaihtamassa kotia, mutta se ei voi vielä mennä sinne uuteen kotiin, kun Eetu, se mun ex-poikakaveri joutui jo toista kertaa leikkaukseen, kun se jäi hiljattain traktorin alle. Eetun pitää ensin rauhassa parantua, ennenku se voi ruveta riahuun uuden siskon kanssa.

Vaikka mä näytänki tossa kuvassa vähä suohirviöltä, toi Ira taitaa ihailla mua aika lailla. Seitalle se ei antanu luutansa, mutta mulle se toi sen lahjukseksi, että mä olsin sen kaveri ... ja kyllä mä oonki, vaikka se on välillä ärsyttävän pentumainen. Mut eihän se oo vielä vuottakaan vanha.
Seita on musta joskus vähä mustasukkanen. Tossa kuvassakin se vahtii, etten mä menis leikkiin kenenkään muun kanssa. Se on vähä semmonen, mutta ei se sille mitään mahda ja on se silti kiva ja rakas pikkusisko.

torstai 9. joulukuuta 2010

Näinkin se käy

Matalampi nosti Vinskin tuolin pöydälle nurinpäin, että pääsi sohimaan imurilla pöydän alle. Kisu ei lannistunu siitä pätkääkään. Ihminen sai pörrätä ihan rauhassa ja Vinski tuumas, että voi tuolia näinkin päin käyttää.

Heh, valoo!

Heh, valooo!
Tähän aikaan vuodesta on melkeen koko päivän pimeetä. Kun korkeempi tulee töistä ja vie meidät lenkille on ihan sysipimeetä niin, ettei meistä oo viime aikoina saatu enää ulkokuvia juur ollenkaan, vaikka ollaan löydetty uus koirakaverikin, joka olis kiva näyttää.

Sisällä talossakin on ollu pimeetä. Eilen korkeempi vaihto kumminkin kattoon uudet lamput ja johan kirkastui! Mä tykkään kovasti. Kisut ei niin paljo. Ne siristelee silmiään ja ihmettelee, mutta ne onki semmosia yöelukoita.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Vahtikoira ja iso harmaa kissa



Joskus harvoin mä pääsen hetkeks pihalle naruun vahtikoiraks. Matalampi väittää, että mä oon ymmärtäny sen vahtimisen vähä väärin, kun lähinnä huutelen ohikulkeville koirille hävyttömiä.
Muutama päivä sitten jouduin kumminkin ulkoistetuks, kun riehuttiin Seitan kans vähä liikaa. Sain samalla ohjeistuksen, että sopis häätää kaikki vieraat kissat pois pihalta, kun ne hätyyttelee tinttejä ja varpusia ruokintapaikalla.

No, mä pistin sitte heti toimeks, kun pihalla sattui sopivasti oleen kaks isoo kissanmötkälettä. Se punanen lähti ku ohjus, mutta tummanharmaa vaan katteli mua ku lehtopöllö puutarhatuolin karmilta ja oli sen näkönen, että ton kokoluokan piskejä mä tapaan pistellä sämpylän välissä aamupalaks.

Ihminen kumminkin jätti mut siihen narun päähän ja kohta se kuuli, kun mä pihalla kiljasin niinku olis ottanu kipeetä ja olsin kovasti säikähtäny.

Se haki mut äkkiä sisälle ja yritti kyllä kysellä, mitä oli oikeen tapahtunu, mutta emmä kertonu. Nolotti ja harmitti jonkin verran.. Sen vaan sanon, että kyllä kissat on arvaamattomia... Ei olis siitäkään kollista uskonu..

lauantai 4. joulukuuta 2010

Piparkakun värinen koira

Meidän matalampi väittää, että mä oon vähän liian fiksu joskus. Niinku pari päivää sitten kun se keksi jutella musta kiinnostavia juttuja korkeemmalle ja käytti joulun kunniaks, musta salanimee "toi piparkakun värinen koira".

Mä kuuntelen yleensäkin kaikkee aika tarkasti silloonkin, kun en näytä siltä. Sit matalampi meni tekeen semmosen virheen, että tuli kysyneeks multa "tahtooko piparkakun värinen koira kans possunkorvan". Se koodi oli lopullisesti murrettu sitten. Sen jälkeen mä oon tullu tikkana paikalle aina, kun on puhuttu piparkakun värisestä koirasta.

By the way, tossa on mun ja Seitan lelulaatikko. Mä otin sieltä just pupun päänaluseksi. Se pilkottaa vähän tuolta mun korvan takaa.

Joulukalenterin aukominenkin on sujunu yllättävän sopuisasti. Tähän mennessä joka luukusta on tullu jotain, jonka on saanu pilkottua kolmeen osaan. Saas nähdä mitä pukki meille tuo. Mä vähä luulen, että lelulaatikko jää pian piäneks. Mä ainaki oon ollu ihan hurjan kiltti.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Varokaa heikkoja jäitä (ja tyhmiä päitä)

Eilen me mentiin ensimmäistä kertaa tänä talvena järven jäälle juoksentelemaan. Oli kivaa, kun oli tilaa spurttailla. Seitakin pomppi ku pupu.
Hauskuus loppu siihen, kun tultiin kotiin ja matalampi huusi ku hinaaja. Se karjui korkeemmalle, ettei jäille saa vielä mennä. Telkkarissakin sanottiin niin viimeks eilen, mutta korkeempi karjui yhtä lujaa takasin, että kulkee siellä jo autotkin.

Ei noista ihmisistä ota selvää. Korkeempi taitaa olla yhtä tottelematon ku minäkin. Toivotaan nyt kumminkin, ettei kukaan uhkarohkelikko plumpsahda jäihin. Siinä ei sitten välttämättä auta karjuminenkaan..