Mun piti mennä tänä kesänä semmoseen vauvantekovehkeitten poistoleikkaukseen, mutta en mä kerinny ennenku alko taas tää juoksenteluaika, eikä silloon oo hyvä tehdä semmosia toimenpiteitä.Nyt mulla on sitte innokas ihailija, joka mun ihmisten mielestä on aivan hulvattoman näkönen. Se on seropi ja sen nimi on Pablo. Se on selvästi kettuterrierin näkönen, mutta sillon kumminkin tommonen pitkä, pehmonen karvapilvi joka puolella. Se asuu parinsadan metrin päässä meiltä ja joka päivä se karkaa ainaskin pari kertaa kattoon satunks mä olemaan ulkohäkissä.
Sen oma ihminen on jo aivan väsyny hakeen sitä kotiin ja lupas tänään leikata pois ne köynnökset, joita pitkin Pablo aina kiipee aidan yli mua tapaamaan. Mun Roomeo.
Voi herttinen!
VastaaPoistaOonko vähän kade, ei ole koskaan minun perääni kiivetty...
Ja hellunen poikahan se on, Pablo. Mutta pysyköön nyt vain omalla puolellaan aitaa.
Voi pientä poikaparkaa, kun tyttö niin tuoksuu nenään! :)
VastaaPoistaSinua ei olekaan muuten piiiiitkään aikaan näkynyt blogissani :)
Olen erittäin samaa mieltä, Aila, siis siitä eri puolilla aitaa pysymisestä .)
VastaaPoistaKyllä minä silloin tällöin käyn, Marika, mutta jostain syystä blogisi ei päivity syötteenlukijaani,vaika olen merkinnyt itseni lukijaksi. Siksi tulen käyneeksi harvoin ja silloin kommentointi on yleensä jo myöhäistä :)
Söpö sulhanen... Meilläkin oli keväällä vähän vastaava tapaus pihalla pyörimässä, kun neidillä oli ensimmäiset (ja viimeiset, leikkaus suoritettu!) juoksunsa. Sulhasmies ehti olla meidän pihassa melkein viisi päivää ennen kuin omistajat viimein vaivautuivat omansa hakemaan. Ilmoitettiin siis heti, kun saatiin tietää, kenen koira oli, mutta eivät paljoa tuntuneet piittaavan, vähän surullinen mieli siis jäi vierailusta.
VastaaPoistaMuistan elävästi edesmennee Hemmo-seropin, joka myöskin karkaili heilastelemaan (muutamien kilometrien päähän) erästä sievää narttua. Yhtälailla omatkin vanhemmat väsyi sitä aina hakemaan, mutta jostain syystä eivät sitten saaneet aikaiseksi rakentaa sellaista tarhaa, josta se muskelihirmu ei olisi karannut. Oi aikoja oi tapoja. :)
VastaaPoistaSe on tosiaan surullista, kun ei omaa koiraa välitetä hakea karkureissulta kotiin, tättähäärä. Meillä ainakin olisi hätä ja huoli.
VastaaPoistaHeh. Niin se taitaa yllättävä monella mennä, Nina, Kaameimpia kyllä ovat sellaiset "vanhan kansan ihmiset" kuin edelliset naapurimme, jotka antoivat narttukoiransa juoksennella vapaana ja sitten vaan tappoivat pentueet! Muuten olivat hurjan mukavia ihmisiä. Siksi olikin niin kamalan vaikeata huomauttaa noista asioista.
Voi rakkaus sentään :) hauska kaveri tuo Pablo! Tiedän kokemuksesta mitä on rakastunut poikakoira joten en yhtään ihmettele että naapuri ryhtyy toimenpiteisiin pitääkseen karvattinsa kotosalla :)
VastaaPoistaVoih! Meidän piski pien -- uuh, anteeksi -- uljas Romeo väänsi itsensä läpi säleaidan, verkkoaidan ja lukuisten sekalaisten viritysten, pyrkiessään armaidensa luo.
VastaaPoistaHelpotuksen pulmaan toi vasta raaka ja brutaali leikkaus.
Me olimme kaverista aikanaan huolissamme, mutta naapurit, joiden narttujen luona herra aikaansa vietti, eivät sanallakaan hisahtaneet, vaikka koirulia moneen kertaan päiväkausia nurkilla huudeltiin.
Näinkin päin se voi joskus mennä..
-Pöö-