Iso, kiltti jätti

Meidän Piisku on iso, mutta hurjan kiltti. Muska menee aina sen syliin, kun sillä on halipula ja yleensä Piisku sit hoitaa sitä, vaikka oikeestaan Piisku tykkää kaikista eniten Vinskistä.

Lelulaatikolla

Myrsky haastoi blogissaan muita koiria kertomaan minkälaisia leluja niillä on ja minkämoisia on niitten lempilelut. Myrsky tykkää pehmoista niinku mäkin, mutta on meillä muitakin leluja ku pehmoja. Ihmistä laiskotti sen verran, ettei se viittiny etsiä kuvaan niitä tavaroita, jotka parhaillaan lymyilee huonekalujen alla. Ne houkutellaan esiin korkeintaan siivouspäivinä ja meissä on semmosta keskipakoisvoimaa, joka heittää ne melkeen heti takasin kaappien ja nojatuolien alle..

Toi punanen kruunu tuolla vasemmalla oli pentuna sekä Ainun että Seitan lempilelu Se hieroi mukavasti hampaita, kun ne oli vaihtumassa.

Tällä hetkellä me kaikki tykätään eniten pehmoista. Siks kai ne onkin noin likasia, kun ei me aina muisteta käydä pesulla, kun ollaan tultu kurasina lenkiltä ja ruvetaan niillä leikkimään. Ainu on meistä ainoa, joka tykkää kovasti palloista ja ne on just semmosia, jotka pyrkii vinhasti pakoon kaapin alle. Siks niitä on tossa kuvassa niin vähän.

Matalampi usein marmattaa, että meillä on liian paljo leluja ja kaikki pitkin lattiaa, mut tartteehan kolmella koiralla olla kolminkertainen määrä siihen nähden, mitä yhdellä. Sitäpaitsi kuka niitä sieltä lelulaatikosta näkee ruveta valitsemaan. Tartteehan ne olla näkösällä.

Tötteröpään paluu

Tollee villinä ja vapaana mä juoksentelin vielä eilen. Tänään pärähti sit karmea takaisku, kun mut vietiin sinne MAI-VET:iin ottaan tikkejä pois ja ne pisti mun päähän uuden tötterön! Se mun haava nimittäin punotti vähäsen. Ehkä syynä oli se, että se on parina päivänä lenkillä kastunu, tai sit se toinen, mitä mä en aikonu kertoo kellekkään. Mä nimittäin oon vähä nuoleskellu sitä haavaa, vaikkei olis saanu ja vaikka ihmiset on aina kieltäny, kun ne on nähny..mut kun ne langanpätkät oli niin kamalia.

Muskakisu tuli sinne klinikalle samalla. Sille tehtiin kuulemma jotain, minkä pitäis saada se lopettamaan ympäriinsä pissiminen. Kaikilta muilta meidän kisuiltahan on jo vauvantekovehkeet poistettu, mutta Muskalla ne on ollu tallella, kun ei meidän ihmiset tahdo turhaan kiusata meitä, eikä Muska olis voinu saada pentuja, kun se on ihan sisäkissa, eikä sillä oo sulhasta.

Aiemmin se on vaan kovasti lauleskellu muutaman kerran vuodessa, mutta nyt se alkoi mouruamisen lisäksi pissiä ympäri huushollia. Se yllytti muutkin kissat samaan puuhaan ja siinä oli jo ihmiset aivan hmm... liemessä. Eläinlääkäri sanoi, että toi toimenpide vois auttaa ja sitäpaitsi säästäisi Muskan mahdollisesti tulevaisuudessa kasvaimilta. Nyt me vaan toivotaan että se paranis hyvin.

Siitä mä kumminkin oon vähän katkera, että miks mulle laitettiin saman toimenpiteen jälkeen jo TOINEN tötterö, mutta Muskalle ei ensimmäistäkään.

Vapaaksi tötteröistä

Juu, mä tiedän, että sitä piti pitää ens maanantaihin saakka, mutta tossa se nyt on ja sen verran päreinä, ettei sitä takas saa - onneks. Mä otin sen pois, kun se oli niin inhottava. Se oli saanu osumaakin jo sen verran, ettei siitä enää nähny kunnolla läpi.

Olihan siinä semmonen hyvä puoli, että kaikki herkut sai syötyä rauhassa tötterön suojissa, eikä kukaan muu päässy osingolle, mutta siihen ne hyvät puolet sit loppuikin. En yhtään tykkää tommosista kipoista päässä. Eihän niiden kanssa voi edes juosta ja riehua.

Vihreenä vilkkuva tötteröpää

Mä alan toipuu. Oon käyny kävelylläkin jo parina päivänä ja energiaa olis enempäänkin, mut kun ei kuulemma saa riehuu. Eilen mun massun alta alko repsottaa joku kamala riepu. Sillä aikaa, kun matalampi lähti hakeen keittiöstä jotain tököttiä, millä se oli tarkotus irrottaa, mä nappasin sen pois ihan itte. Tullessaan takas matalampi hoksas sen mun suussa ja teki hirmuloikan, mut mä olin nopeempi ja nielasin sen. Siinä se sit seiso tökötteinensä mun vieressä ja päivitteli, kun se haavateippi lähti matkustaan mun massun läpi. Toivottavasti se tulee sieltä ulos kans joskus

Antiopiitit on muuten aivan kamalia. Mä juoksen aina piiloon, kun näen, että nyt ne taas liottaa niitä semmoseen pruuttaan. Onneks saan aina kuivatun kananpalan lepytykseks perään.

Meidän matalampi on ostanu meille pimeässä lenkkeilyä varten pienen, vihreen, taluttimeen kiinnitettävän vilkkuvalon. Viime yönä taas yks ihan pimee pyöräilijä (siis ainakin se pyörä oli pimee. Kuskista ei voi olla varma) ajeli melkeen mun päälle. Kun se sit viimein hoksas vihreenä vilkkuvan tötteröpään se vinkas, että UFO!! En kyllä oo, mutta hyvä kun oli se valo. Muuten olis voinu tulla törmäys.

Usma ressukka

Nyt on Usma ressukka niin kipeä, ettei siitä ole kertomaan mitään. Matalampaakin itkettää myötätunnosta. Leikkaus sujui kai niin kuin oli tarkoituskin, vaikka suureksi yllätykseksemme eläinlääkäri sanoi, että Usma on selvästi ylipainoinen (hieman päälle 16 kg. tarkemmin en osaa sanoa, kun en ollut mukana. Korkeampi ihminen vei pörriäiset lääkäriin) ja kaiken kukkuraksi juoksu oli TAAS alkamassa, vaikka edellinen oli elokuun lopulla. Ilmeisesti Usman hormonitoiminta on hieman poissa raiteiltaan. Toivottavasti tilanne nyt tasaantuu ja painokin hieman laskee. Kasvaimia ei onneksi näkynyt, eikä nyt tarvitse enää kärsiä hankalista juoksuajoista, eikä pelätä kohtutulehdusta.

Villiminttua lääkäri tutki ja väitti sen olevan ikäisekseen hyvässä kunnossa, vaikka meidän silmissämme se on kovin laiha. Uusiutuvien hengitystietulehduksien syyksi hän arveli herpesvirusta. Seuraavan tulehduksen ilmaantuessa kokeilemme antibioottikuuria oireita lievittämään.

Muskakisun hermoja koettelevaan pissimispuuskaankin (kaikki vuodevaatteet pesuun useampaan kertaan viikossa) korkeempi ihminen kysyi neuvoa ja lääkäri oli kyllä sitä mieltä, että Muskakin kannattaisi steriloida. Sillä on kuulemma riski saada kasvaimia, kun juoksut seuraavat toisiaan ilman, että pentuja syntyy. Pitänee siis yrittää varata sillekin aika vaikkapa samalle kertaa, kun 12 päivän päästä käymme poistattamassa Usman tikit.

Ei ole halpaa lystiä tämä tämmöinen, eikä oikeastaan lystiä lainkaan.Onneksi sentään palvelu Seinäjoen MAI-VET -klinikalla on ensiluokkaista ja empaattista. On ihan hirvittävää katsella, kun oma rakas pieni on tuskissaan. Yritän kuitenkin ajatella niitä hyötyjä, joita tästä piinasta tulevaisuudessa koituu. Niin fiksu kuin Usma onkin, valitettavasti se ei taida osata ajatella niin pitkälle..

Jännät paikat

Nyt on meillä jännät paikat, mulla oikeestaan vähän pelottavatkin. Oon nimittäin menossa huomenna sinne vauvantekovehkeitten poistoleikkaukseen. Samalla selviää onko se kasvain uusinu, joka mulle tuli viime talvena, kun odotin Ainua ja muita pentusia. Matalampaa ihmistä pelottaa ihan hirveesti. Kyllä mä huomaan, vaikka se yrittää esittää ihan reipasta.

Villiminttukin on tulossa lääkäriin samalla reissulla. Se on laihtunu huolestuttavasti ja sillä on vähän väliä nuhaa. Toivottavasti ne osaa auttaa sitä jotenkin. Se on kiva kissa.

Seitan sulhasasioitakin me jännätään, sillä matalampi on taas kosinu yhtä poikaa. Viime viikollakin se kosi yhtä söpöä, mutta siltä paljastui semmoinen luomien sisäänpäinkääntymisvaiva, joka on perinnöllinen, eikä me toivota kenellekään koiralle synnyinlahjaksi semmosta. Tää viimeisin sulhoehdokas onkin sitten kaikille meidän blogia pitempään seuranneille tuttu ja varsinainen jymy-yllätys, mutta me ei voida vielä paljastaa sitä, kun ei se oo vielä suostunu, eikä edes käyny PEVISA-tarkastuksissa. Tosi hieno koirapoika se kumminkin on, voin vakuuttaa ;-)

Seikkailuja etsimässä

Meidän kisuista Mimmi on ainoo, joka karkaa ovesta ulos heti, jos vaan pääsee. Onneks meitä on täällä myös kaksi kissapaimenkoiraa. Me Ainun kanssa kyllä haetaan se heti takas, jos satutaan oleen paikalla, eikä toi kisu edes oo siitä moksiskaan.

Se taitaa kaivata seikkailuja. Tänään se hyppäs etsimään niitä takan päältä. Yhdellä loikalla se sinne pomppas, vaikka meidän takka on paljon matalampaa ihmistä korkeempi. Sieltä se nyt lurkkii. Mahtaakohan uus katselupaikka synnyttää uusia ideoita.

Tunnustuksia

Saatiin Saivalta ja sen ihmiseltä tommonen kiva kehunappi. Kiitämme lämpöisesti. Kun tuommoisen saa, pitää kuulemma ensin kiittää antajaa, sitten kertoa itsestään kahdeksan asiaa ja lopuksi ojentaa toi nappi kahdeksalle kivalle blogille eteenpäin. Niitä blogeja meidän on nyt vähän vaikee valita, kun matalampi on vetkutellu tähän haasteeseen vastaamista niin kauan, että melkeen kaikki on ehtiny sen jo saada, mutta yritetään.

Ne meidän kahdeksan asiaa tulee tässä:

1. Mä inhoan harjaamista. Juoksen karkuun heti, kun semmonen harjaamisväline kaivetaan näkösälle.

2. Mä tykkään nukkua pehmolelun kanssa. Oma ihminenkin käy, jos ei leluja satu olemaan saatavilla.

3. Mä ymmärrän niin paljon sanoja, että ihmiset joutuu jo keksimään kiertoilmaisuja, kun eivät halua, että mä innostun jostakin jutusta liikaa.

3. Ainu haukkuu tosi vähän. Oikeestaan vaan silloon, kun me Seitan kanssa yllytetään.

4. Ainu on myös äärimmäisen tottelevainen ja fiksu (tiätysti, kun se on mun pentu)

5. Aamuisin Ainu hyppää aina matalamman viereen sänkyyn ja sanoo "uhhh, kun mua pissattaa" (koirankielellä tietysti, mutta niin, että kyllä sen tyhmempikin ymmärtää). Kyllä matalampi sitten nousee viemään sen ulos, vaikka oliskin vielä ihan pimeetä.

6. Seitan lempijekku on semmonen, että sillä aikaa, kun matalampi on pissuttamassa Ainua, se menee matalamman paikalle pää tyynyllä nukkumaan ja esittää, että on jo syvässä unessa, silmät tiukasti kiinni. Sitten sitä alkaa naurattaa, kun matalampi kutittaa sitä vattasta.

7. Seita on siinä mielessä erikoinen koira, että se oppi pentuna melkeen heti sisäsiistiksi, kun se tuli meille.

8. Seita luulee, että se on meillä johtajakoira, eikä me viitsitä pahottaa sen mieltä kertomalla, ettei se oikeesti oo...pieni höpöpöppänä.

Koska toi nappi tosiaan näyttää olevan niin monilla, me ei tosiaan keksitä kahdeksaa. Tahdottais ojentaa se ennen kaikkea TK:lle ja mun Utupennulle, joilla on tosi kiva blogi, mutta valitettavasti se on salasanan takana, Minille, kun me ollaan luettu niitten blogia ihan alusta asti ja siellä on niin söpö pentukin sekä mun velipojille Haldille, jonka ihminen polkaisi käyntiin ihan uuden blogin ja me päästään taas lukemaan mun iskän, velipojan ja niiden Seitan (juu-u siellä asuu ihan samanniminen koira ja sekin on meille sukua)kuulumisia.