Ihmisen kasvatusta

Kun koira ottaa omaks ihmisen, sen kanssa kannattais alusta saakka olla johdonmukainen. Meillon näitten kahden kanssa menny aika hyvin. Vois melkeen sanoa, että meillä noudatetaan vanhanaikaista vapaan kasvatuksen linjaa. Odotellaan, että ne itse hoksaa asioita ja yritetään vähitellen kasvattaa niitten empatiakykyä silleen, ettei niitä kauheesti tarttis komentaa, vaan ne hoksais itse. Tärkeintä on, että sekä koirat että ihmiset on iloisia ja kaikki voi suhteellisen hyvin.

Se vaan on hassuu, että noi ihmiset on niin tavattoman yksilöllisiä, vaikka sattuisivat olemaan samaa rotuaki. Toi matalampi pitää meille luentoja milloin mistäkin aiheesta, mutta on se kyllä paljon tottelevaisempi kuin korkeempi. Korkeempi ei paljon höpise, mut ei oo välikskään, kun ei me oikeesti semmosesta paljon perusteta, vaikka esitetäänkin matalammalle, että kaikki me ymmärretään ja ollaan kovasti kiinnostuneita.

Korkeempi vie meitä lenkille ja leikkaa kynnet. Matalampi antaa ruokaa ja rapsuttaa paljon, joten perusasiat on ihan kunnossa. Se mua kumminkin vähän huolestuttaa, kun matalampi on ruvennu hötkyileen jostakin tottelevaisuudesta ja tapakasvatuksesta. Sen se ottaa puheeksi varsinkin aamuisin korjaillessaan lattioilta meidän yön aikana loppuun leikkimiä tavaroita ja silloin, kun Seita on melkeen hyppiny jonkun mummon kumoon kadulla.

Mä en kyllä mitenkään jaksais ruveta niille mitään tapoja opettaan. Semmosessa on niin kauhee vaiva, mutta kai meidän vähän pitää yrittää, kun kohta siirrytään täältä maaseudulta ihan keskustaan asumaan. Tottahan ne täällä on voinu elää ku pellossa, mutta ihmisten ilmoilla pitäis varmaan osata vähän käyttäytyy. Ei oo helppoa tämä ihmisen kasvatus fiksulle lapinkoirallekaan..