Riahu

Nää kuvat on muuten muutaman viikon takaa, kun meillä oli vielä vähän karvoja. Nyt ei ihminen viitsi paljon kuvailla, kun ollaan kuulemma ihan nälkiintyneen näköisiä, karvattomia ruppanoita.

Semmonen mun piti kumminkin kertoo, että ihmiset ja Seitakin väittää, että mä vähä muutun joka reissulla, jolla mä käyn. Nyt, kun mä tulin sieltä järvireissulta, ne huomas sen tosi selvästi siitä, että ekaa kertaa mä en antanu Seitalle kaikessa periksi, vaikka se kiukkuskin ja vinkui ja vonkas. Mä pidin mun oman tossuluun ja kun Seita yritti laittaa kuonon tai tassut mun selän päälle osoittaakseen, että se on mua korkeemmalla, mä siirsin ystävällisesti, mutta päättäväisesti sen kuonon pois ja pistin omani sen niskaan.

On Seita edelleen suloinen ja mun oma pieni pörrösisko, mut kyllä sen on vähitellen aika ruveta aikuistuun. Söpöydellä pärjää pitkälle, mutta kyllä lauman johtajakoiralta vaaditaan vähä muutakin. Mä yritän nyt sanoo sille tän asian nätisti ja voihan se olla, et se tajuaa. Ei olis yhtään kivaa, jos meille joskus tulis ihan oikee kränä siitä, kumpi täällä kaapin paikan määrää..