Muska rähmällään ja petokoiranruokaa

Muskalla on jo jonkin aikaa ollu tommonen pallorata. Se tykkää siitä ku hullu puurosta. Tänään zooplussalta tuli siihen vilkkupallo ja jatkopala. Kisu oli siitä niin onnellinen, että makas pitkän tovin rähmällään lelunsa päällä ja kyseli matalammalta, että onhan tää varmasti kokonaan mun.

Me Ainun ja Seitan kanssa ei saada melkis koskaan oikeeta petokoiran ruokaa, kun siitä tulee helposti maha kipeeks ja matalampaa kuulemma inhottaa raadot lattialla. Tänään kummiskin saatiin. Seita ties heti, mitä sille tehdään. Se on muutenkin hyvä petoileen.

Ainua tommonen mötikkä ensin vähä hirvitti, mutta sekin innostu sitten, kun pääsi juonesta kiinni.

Kesäksi rantakuntoon

Hitsinpimpulat, kun mun linjoja on pitäny ruveta vahtimaan sen jälkeen, kun vauvantekovehkeet leikattiin pois. Tarttee tollee jumpatakin aina kun on tilaisuus. Tassu ylös ja alas levätessäkin. Muskalla on sama juttu. Se oli tosi hoikka kisu ennen leikkausta, mutta nyt meinaa tulla massua ja koko ajan on nälkä. Kuvasta voitte kumminkin päätellä, mitä mieltä se on tämmösistä painontarkkailupuheista.

Ainun peppu meinas kans näyttää isolta, mut matalampi nyppi siitä harjalla eilen ainaskin kilon irtokarvaa ja sit me huomattiin, ettei se ookaan levinny. Se vaikutelma johtui vaan huopuneesta irtokarvasta. Seitaa ja mua ei kauheen usein tarvi harjailla (onneks, kun mä en siitä hommasta yhtään tykkää). Meidän karva pysyy itsestään aika hyvänä. Ainun turkki tuntuu käteen paljon karkeammalta. Se on tainnu siinäkin suhteessa tulla Sakke- iskäänsä.

Elämä on ihanaa

Viime vuonna, tähän aikaan, Ainu pääsi ensimmäistä kertaa pihalle kevättä katsomaan.
Siitä se ei paljon muista. Nyt tekee mieli nuuhkia kevään tuoksuja ilmasta ja maasta ihan kuono rutussa.

Tänään, auringon paisteessa , oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että..
... on tämä elämä vaan aika ihanaa.

Kevättää

Eilen päästiin pitkästä aikaa suolle juokentelemaan, kun metsätietä oli joku aurannu vähän matkaa. Siellä oli paljon uusia hajuja. Tuoksui jo vähän keväältä
Nähtiin tommosia isoja lintujakin. Ne ei oo vissiin viittinyt talveks lähtee etelään.

Melkeen rupes villittään tommonen auringonpaiste ja hymy pyrki korviin.

Yöelämää

Meillä vieteään vilkasta yöelämää. Korkeempi ihminen ja kissat on semmosia yökukkujia. Me koirat matalamman kanssa mentäis mieluummin vähä aikaisemmin nukkuun..

Nää kaikki kuvat korkeempi otti viime yönä. Tämmösiä ne siis meidän nukkumaanmenoajan jälkeen puuhailee.
Muska on saanu tommosen pallonkuljetusradan. Tai on se kyllä vissiin kaikille kissoille, mutta Muska on leikkiny sillä niin ahkerasti, ettei muut oo päässy kokeileen.
Matalammalle tuli postissa eilen puukissa. Sen korva oli rikki. Ehkä se on kollikissa, joka on näin kevään korvalla tapellu...tai siis omalla korvalla.. nojoo, Muskan mielestä aito asia on kumminkin parempi kuin tommonen puinen.
Vinskiä pelotteli kissanmuotoinen varjo seinällä..

Villiminttu oli vissiin syöny jonku mustaturkkisen. Karvatupsu vaan oli jääny alaleukaan roikkumaan (Onks muuten Ainu tallella?)..

Oikeesti nykyään meillä on hurja saalistaja enää toi Mimmi (koiperhosia ja kevään tullen suurriistaa, eli hämähäkkejä ja kärpäsiä), josta on kuitenkin viime aikoina alkanu löytyy myös pehmeempi puoli. Se tykkää kaikesta pehmeestä, kuten nyt tosta viltistä, ja tuli siitä sylikissakin, kun neljä vuotta ajatukseen ensteks totutteli.

Semmosta siis sillä aikaa, kun kaikki kunnon koirat on nukkumassa, mutta kissat vissiin onkin enempi yöotuksia.

Mallin hommista en tykkää

Tiätteks mikä en ainaskaan haluis olla. No, valokuvamalli. Meidän korkeempi ihminen pisti mut tänään kiipeemään lasin päälle ja siinä olis pitäny sit olla kaunis ja kauheen filmaattinen tuntitolkulla yhteen menoon. Kuka semmosta jaksaa. En mä ainakaan!

Mulla nenä vuoti ja pitkästytti ihan kauheesti. Ei oo eläväisen lapinkoiratytön hommia tommonen, kuten naamasta näkyy.

Tikun lennätystä

Ainu on vielä sen verran pentunen, että se tykkää keksiä kaikenlaisia leikkejä. Seita on sit sen verran kiltti täti, että menee mielellään mukaan sen höpsötyksiin. Tänään Ainu ehdotti tommosta, että heitetään ympyrässä tikku ilmaan (se näkyy just tossa Seitan pään päällä, jos katsoo tarkkaan) ja katotaan sit, kuka ehtii napata sen ensimmäisenä. Paljon muutakin me leikittiin. Oli kivaa ja aurinko paistoi.

Korvien välissä

Seita on salaperäinen tyyppi. Matalampi väittää, että siitä ei aina oo helppo arvata, mitä sen korvien välissä liikkuu, kun ei se ilmaise sitä yhtä kuuluvasti ku mä.

Toisaalta Seita vois olla hyvinkin paljon puheliaampi ja kommunikatiivisempi, jos en mä aina kerkeis ensin. Mä oon niin vikkelä-älyinen ja monisanainen, että kummatkin noi muut jää kyllä varjoon, jos en anna tilaa. Seita on jännällä tavalla samaan aikaan kova ja pehmoinen, kiihtyvä ja rauhallinen. Tosi älykäskin se on, vaikkei ookaan yhtä nopea reagoimaan ku mä.

Onneks meillä kaikilla on omat vahvuutemme. Tuolla korvien välissä Seitallakin on aika paljon sellasta, joka pääsee esiin vaan silloon, kun se on ainoona koirana paikalla. Mä luulen, että kaikille koirille on joskus terveellistä huomata, että voi kuunnella omilla korvilla ja ajatella omalla päällä, eikä vaan mennä laumassa sen perässä, joka on vikkelin näyttämään suuntaa..

Läheisyys lämmittää

Arvatkaas kuinka monta kissaa mahtuu samalle sohvalle? Meillä parhaimmillaan neljä, ja lisäksi yks, pieni, lapinkoira. Tossa kuvassa on nyt kumminkin vaan Villiminttu, Piisku ja Muska, kun matalammalla on niin suuri takapuoli, että se tarvii melkeen puolet sohvasta.

Tommosen kamalan rievunkin se laittoi uuden sohvan päälle, kun siihen muka tuli liikaa karvoja, mutta ei haittaa. Me tykätään nukkuu siinä kumminkin.

Uusi sohva ja muita kummallisuuksia

Meillä koirilla on ollu viime aikoina päiväjärjestys ihan sekasin. Välillä on saatu juoksennella vapaina kuus tuntia päivässä. Joinakin päivinä ei oo päästy pihalle muuten ku narussa pissalle. Tämmösestä vaihtelusta mä en välttämättä kauheesti tykkää - ainaskaan niistä narupissatuspäivistä.
Kissoilla kaikki on kumminkin ollu tavallista, paitsi että tänään tuli uus sohva. Se oli niitten mielestä hurjan jännää. Kun sen oli koekölliny Villiminttu, Piisku ja Muska, matalampi hoksas, ettei meidän kissoja vissiin enää tartte harjata. Uuden sohvan kangas näköjään kerää itseensä kaikki karvat.

Vanha sohva on vielä olkkarissa ja Muska pitää siitä tiukasti kiinni, ettei sitä viedä pois.
Piisku vissiin kokeilee irtoisko vielä yksi takku uutta makuupaikkaa pehmustamaan.

Kun me oltiin pieniä..

I'm back, eli minä, Usma, oon taas takas kotona. Korkeempi vaihtoi leirille viimeiseksi päiväksi Ainun, että sekin tottuis vähän ihmispentujen paimennukseen, mutta niistä jutuista mä kerron joskus myöhemmin.

Seita oli kauheen ilonen, kun mä tulin kotiin. Oli kiva olla pitkästä aikaa kahdestaan, ilman Ainua. Siitä matalampi sai inspiksen kattella meidän vauvakuvia. Ne on kyllä vähän noloa katteltavaa, kun mä näytin ihan apinalta tossa iässä ja kuvatkin on kauheen suttusia..

Mutta Seita oli kyllä söpö. Se oli just tullu meille ja me tykästyttiin toisiimme heti. Kattokaa vaikka tosta ylemmästä kuvasta kuinka ylpee mä olin mun uudesta pikkusiskosta. Pidin tassusta kiinni, ettei kukaan vie sitä multa pois.

Me leikittiin vaikka mitä yhdessä - niinku nyt tommosta kissanpiilotusta. Kyllä me leikitään vieläkin, mutta vähän isompien koirien leikkejä ..ja nyt on Ainukin mukana. Me molemmat tykätään siitä kovasti, mutta oi, noita aikoja..

Lämpökeskuslohikäärme ja yökyöpeli karhukoira

Eilenyönä mentiin matalamman kanssa pissalenkille kahdestaan, kun Usma on vieläkin jossain töissä ja Ainu lähti yökylään yhen pojan luo. Kävi sit sillai, että just kun me oltiin yhen ison peltitalon kohdalla, kaikki katuvalot sammui. Se oli aika paha juttu, kun mä muutenkin vähän pelkään sitä taloa, siks kun sieltä sisältä kuuluu joskus kovaa kolinaa ja katosta tulee paljon savua niinku siellä olis vankina joku vihainen lohikäärme, joka potkii.

Mä sit vähän säikähdyin, niin että se koko pissaamishommakin meinas jäädä sikseen, kun mä lähdin kiskoon takas kotiinpäin. Matalampi kumminkin pysäytti mut, kumartui rapsuttaan ja sanoi, et se voittaa kaikki lohikäärmeet ja pimeessä vaanivat möröt ihan kuus nolla, eikä mun tartte pelätä sen kanssa mitään.

Kun siitä just hiipi ohi naapurin kissa ja kauempana tiellä tuli ihmisensä kans yks yökyöpeli karhukoira, mä yritin ehdottaa matalammalle semmosta diiliä, että jos se hoitelee ne möröt ja lohikäärmeet, niin mä pidän huolen kaikista nelitassuisista. Mä oon nimittäin aika pippurinen, vaikka pieni oonkin ja tosi hyvä irvistään. Mut matalampi vakuutti, ettei mun tartte kantaa huolta niistäkään. Se oli olevinaan niin päättäväinen, että mä esitin uskovani sitä ja saatiin sit lopulta se pissahommakin hoidettua - sen lohikäärmeen takapihalle peräti.