Mitä tarkoittaa kiltti?

Korkeempi ihminen lähti taas moneksi päiväksi jonnekin koiranruuantienausreissuun. Meidän pitäis nyt kuulemma olla oikein kilttejä, kun toi matalampi on tavallistakin kehnommassa kunnossa, eikä oikeen meinaa jaksaa meidän kanssa. Sitä mä vaan ihmettelen, että mitä se kiltti tarkkaan ottaen tarkoittaa.

Ilmeisesti ei ainakaan ketsuppipullon hakemista tiskipöydältä tai juoksemista leipäveitsi suussa Seitan perässä. Juu-u, sillai pääs käymään eilen. Oli mulla kyllä ihan asiallisesti se kahvapuoli suussa ja terävä pää osoitti Seitan persuksiin, kun se töpsötti edellä. Ihminen ei vissiin vaan taas tykänny. Mä päättelen semmoset asiat sen osalta nykyään äänenvoimakkuudesta ja nyt oli mökä kyllä sieltä asteikon yläpäästä.

Tänään se ei oo vielä pahemmin huutanu, mutta nyt ei voi olla varma johtuuks se siitä, ettei se jaksa vai siitä, että me kerrankin ollaan onnistuttu olemaan kilttejä - mitä ikinä se ihmisen mielestä tarkoittaakin. En tiedä.

Nyt riittää tää filosofointi. Hampaat kaipaa toimintaa. Taidan mennä silppuamaan parit munakennot tai muuta mukavaa, mitä pöydältä löytyy. Jaa että miksikö en niitä neljää eri sorttia puruluita tai viittätoista lelua, jotka mulle on hankittu? No, ei tiäteskään! Nehän on jo mun, eikä niistä sitäpaitsi leviä lattialle alkuukaan yhtä hauskaa sotkua...

Seita on söpö

Seita on söpö. Nyt siitä on oikein eläinlääkärin lausunto, tosin vaan ihan suullinen, mutta kumminkin ja johan me se täällä kotona tiedettiin. Painoa sillä on nyt 5,6 kiloo, vain kilon verran enemmän ku mulla samassa iässä, vaikka mä olen aina ollu huono syömään ja kova juoksemaan. Eläinlääkäri luuli kuulemma, että se painaa ainaskin 10 kiloo, kun se vaan kattoi sitä. Puntari kertoi totuuden. Puolet siitä on karvapörröä (ja oman ihmisen mielestä paljon melua tyhjästä, mutta siinä niillä taitaakin olla jotain yhteistä. Molemmat on kovia haukkumaan ja kitisemään, vaikka pistettäessä Seita ei kuulemma kiljunu yhtään. Reipas tyttö).

Koirajudoa?

Me harrastetaan Seitan kanssa kamppailulajeja. Matalampi ihminen jaksaa istuu yleisönä pitkiäkin aikoja. Välillä se selostaa, mitä sidontoja ja muita liikkeitä me muka just tehdään. Pösilö. Se kuulemma joskus pentuna harrasti itse judoo ja väittää, että tää meidän juttu muistuttaa kovasti sitä. No ei se ainakaan aikidoo oo, kun ei meilloo kepakoita, eikä kai karateekaan, kun ei me pahemmin potkiskella. Olkoon sitte koirajudoo. Ainaskin meillä on kivaa ja kunto kohenee. Ilman näitä treenejä Seita oliskin varmasti vielä pulskemmassa kuosissa. Saa muuten nähdä, mitä eläinlääkäri aamulla sanoo sen kurveista, kun se käy ekoilla rokotuksilla...

Tyytyväinen koiranpallero

Seita on jo 12 viikkoo vanha. Tänään se oli tosi tyytyväinen koiranpallero, kun se pääsi ekaa kertaa kiipeemään tohon mun tuolille. Tähän mennessä sen yritykset on ollu aika säälittävää pungerrusta ja mä oon aina päässy sitä pakoon kivojen lelujen kans tolle tuolille. Nyt loppu multa se hupi, mutta oli se sen verran söpö munkin mielestä, että tein sille viereeni tilaa ja kävin vielä myöhemmin kiltisti nuolasemassa nenän päästä, kun se siinä tyytyväisenä yksikseen kelliskeli. Mun pieni kiva sisko.

Munakokkkelia pissillä

Isänpäivä meni mukavasti, kun päästiin molemmat mukaan kyläreissulle ja meitä rapsuteltiin niin, että meinas ihan karvat lähteä. Illalla nukutti sit mukavasti, mutta aamulla oli taas akut täyteen ladattu.

Me herättiin ennenku ihmiset ja kerittiin vähä pitkästyy, ennenku ne nousi. Pöydällä oli semmonen kiva laatikko, joita mä sain aina pentuna revittäväksi, kun hirvee tarmonpuuska iski, eikä muutakaan sopivaa silputtavaa ollu käsillä. No, mä sit hain sen lattialle ja outoa kyllä sieltä löyty sisältä sellaisia valkosia möllyköitä.

Kun mä pudotin sen lootan, se vähän räsähti ja sitte riemu alkoi... Sitä tosin kesti vaan siihen asti, kunnes korkeempi ihminen tuli alakertaan. Matalampi ihminen sen sieltä patisti. Ei kuulemma uskaltanu tulla itte ensin, koska pelkäsi saavansa sellasen raivarin, että seinät kaatuu.

Toi korkeempi on vähän viileempää sorttia, mutta ei sekään tällä kertaa meidän päätä silitelly. Varsinkaan, kun me oltiin niitten särjettyjen munien sekaan kaadettu vielä kissojen pissalaatikosta hiekatkin. Munakokkelia pissillä. Meidän kettiön erikoisuus tänä aamuna. Ei herättäny erityisempää suosiota.

Ketsuppia ja kalsarisoppaa

Tietenkään ihmisellä ei ole kamera mukana silloon, kun me just tehdään jotain jännää. Useimmiten sillä on silloon niin kiirus lopettamaan se meidän hauskanpito, ettei se ehtis sitä kuvauskonettaan kyllä käyttäänkään, vaikka se sattuis olemaan valmiinakin.

Eilen oli just yks sellanen juttu, kun me Seitan kanssa tehtiin ketsuppia. Me pihistettiin keittiön pöydältä tomaattipussi, hillottiin ne lattialle (yäk, eihän koira semmoisia voi SYÖDÄ), haettiin pyykkihuoneesta, kahden oven takaa vähä likaisia alusvaatteita mausteeks (älä kysy, kuinka me ne ovet aukaistiin. En mä kerro kumminkaan)ja silputtiin ne sopivan kokoisiks kappaleiks.

Just, kun me tassuteltiin punaisia käpälänjälkiä ympäri taloa ja ihasteltiin vaivannäkömme tulosta, matalampi ihminen rymys alakertaan, eikä taas tajunnu homman ideaa yhtään. Se huus ja mölys, keräs ne alushousunriekaleet lattialta ja sitten se teki jotain tosi halpamaista. Se nimittäin keitti meille ruokaa niistä tomaateista!

Väitti se kyllä pesseensä ne jotakuinkin ehjäksi jääneet yksilöt ja tuli sinne pataan kai riisii ja naudanlihaakin, mutta melko härskiä mun mielestä silti. Laittaa ny koirille tommosta ruokaa! Kun me nyrpisteltiin sille, se sanoi, että meidän sietäis olla tyytyväisiä, ettei se keittäny samalla niitä kalsareitakin. Se ruoka kumminkin maistui taas semmoselta, että ihan varmasti sinne pari pöksynpalaakin lipsahti. Vuh, sanon mä!

Muska ja Piisku

Tää on sun vika. Ihan varmasti. Sitä vaan hankitaan pentuja, mutta kuka ne joutuu hoitamaan..
"Tätäkö tää nyt taas on?" kysyy Piiskupoika, kokenut lastenhoitaja.
"Mmm, hieno häntä ja se heiluu houkuttelevasti", tuumaa Muskavauva.