lauantai 8. marraskuuta 2008

Ketsuppia ja kalsarisoppaa

Tietenkään ihmisellä ei ole kamera mukana silloon, kun me just tehdään jotain jännää. Useimmiten sillä on silloon niin kiirus lopettamaan se meidän hauskanpito, ettei se ehtis sitä kuvauskonettaan kyllä käyttäänkään, vaikka se sattuis olemaan valmiinakin.

Eilen oli just yks sellanen juttu, kun me Seitan kanssa tehtiin ketsuppia. Me pihistettiin keittiön pöydältä tomaattipussi, hillottiin ne lattialle (yäk, eihän koira semmoisia voi SYÖDÄ), haettiin pyykkihuoneesta, kahden oven takaa vähä likaisia alusvaatteita mausteeks (älä kysy, kuinka me ne ovet aukaistiin. En mä kerro kumminkaan)ja silputtiin ne sopivan kokoisiks kappaleiks.

Just, kun me tassuteltiin punaisia käpälänjälkiä ympäri taloa ja ihasteltiin vaivannäkömme tulosta, matalampi ihminen rymys alakertaan, eikä taas tajunnu homman ideaa yhtään. Se huus ja mölys, keräs ne alushousunriekaleet lattialta ja sitten se teki jotain tosi halpamaista. Se nimittäin keitti meille ruokaa niistä tomaateista!

Väitti se kyllä pesseensä ne jotakuinkin ehjäksi jääneet yksilöt ja tuli sinne pataan kai riisii ja naudanlihaakin, mutta melko härskiä mun mielestä silti. Laittaa ny koirille tommosta ruokaa! Kun me nyrpisteltiin sille, se sanoi, että meidän sietäis olla tyytyväisiä, ettei se keittäny samalla niitä kalsareitakin. Se ruoka kumminkin maistui taas semmoselta, että ihan varmasti sinne pari pöksynpalaakin lipsahti. Vuh, sanon mä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti