Kotona vaan

Höh, ei me tänään mihinkään missiharjotuksiin päästy. Oltiin ihan kotona vaan, kun noi molemmat ihmiset niin kamalasti niistää, köhii ja pärskii. Kunnon lenkillekään ei menty ku kerran, kun isäntä käy ihan kuumana (vaikkei meillä kuulemma oo mittaria, niin sen huomaa silti), eikä jaksa kauheesti kävellä.

Me pidettiin sitte Seitan kans omaa kivaa aitauksessa, kun oli aivan lapinkoiranilmakin: aurinkoa. lunta ja pakkasta meidän mielestä just sopivasti.

Onks teidän kisut outoja?

Onks hei teidänkin kisut outoja, vai onks ne meillä vaan tommosia? Ne änkee nukkumaan kaikkiin pieniin astioihin, mihin vaan mahtuu ja kiipeilee aivan omituisiin paikkoihin. Toi, missä Vinski tossa tasapainoilee, on kuntopyörä. Musta se on kyllä ihan hyvässä kondikses ilman mitään pyörää ja jos se kuntoilua kaipaa, niin me voidaan kyllä vähä juoksuttaa..

Lumilinna

Korkeempi ihminen teki meille kaks ihanan isoo lumipalloo. Niillä me tänään leikittiin vaikka mitä. Ensin me vähä hiivittiin, vaanittiin, juostiin niitten ympäri ja mä kiipesin sen pienemmän päällekin (silloon tolla matalammalla ei ollu vielä kamera valmiina).

Sit mä keksin, että mehän voitais vaikka tehdä lumilinna ja päätettiin alottaa kaivamalla ensin salakäytävä, sillä pitäähän kaikissa vanhoissa linnoissa olla kunnollinen salakäytävä. Seitakin aluks innostui, mutta se väsähti nopeesti - laiskanpulskea kun on, mut mä kaivoin vaikka kuinka kauan.

Välillä otettiin vähä matsia ja Essilläkin oli kivaa. Kyllä koiranpentuna vaan on mukavaa!

Paakkuja

Hauskanpidolla näyttää olevan seurauksensa. Meillä ne noista lumileikeistä kertyy vattakarvoihin ja tassujen taakse tuommoisiksi ikäviksi paakuiksi. Isäntä nappas kuvan kamera huurussa, kun mä tapani mukaan ensin yritin auttaa Seitaa ja sitte vasta huolehtia ittestäni. Pitäähän tommoset möllykät pois saada ennenkuin ne sulaa järveksi lattialle.

Tätä lisää

Tästä me tykätään, nimittäin tossa ihanassa uudessa lumessa telmimisestä ja viime päivinä sitä on tullu sopivasti lisää. Essiäkin ihan naurattaa. Ihmeesti se vielä meidän vauhdissa jaksaa, vaikka täyttää ens syksynä jo 16 vuotta. Ne syö kuulemma emännän kanssa kankeisiin kinttuihin välillä samanlaisia troppeja. Kuka sanoo, ettei vanhoilla, huonojalkaisilla muoreillakin saisi olla kivaa!

Seita

Seita on pian puoli vuotta vanha. Sehän syntyi 16.8.2008. Matalampi ihminen väittää, että siinä on karvaa enemmän ku koiraa ja paljon melua tyhjästä, mutta rakas ja ihana se on meidän kaikkien mielestä. Vauvana sen karva oli melkein valkoinen, kuten tuolta alareunan kuvasta näkyy. Sitte siihen vissiin tarttui musta väriä, kun se rupes niin ruskettuun. Nyt on taas ruvennut kasvaan uutta valkoista karvaa ja turkki on tosiaan niin paksu, että sieltä sisältä pitää ihan koiraa etsiä.

Ystävänpäivänä me ollaan kuulemma menossa semmosiin harjoitusmissikilpailuihin. Mä luulen, että toi Seita hurmaa kyllä sekä tuomarit että yleisön, jos vaan ymmärtää olla esittelemättä murraustaitojaan. Mun kauneus on kuulemma enemmän sisäistä laatua, mutta se onkin sitte semmosta, joka ei niin aikojen kuluessa rupsahda. Ei huono juttu sekään.

Sylieläin

On tosi hyvä, että naapurinitäti on ruvennu käyttään meitä kuntoiluvälineinä. Se meinaa kuulemma lähtee pyhiinvaellukselle jonnekin Santiaagon Compostille ja tarttee siksi paljo treeniä, että jaksaa kävellä pitkän matkan. Kyllä se meille passaa. Matalammasta ihmisestä ku ei juuri lenkittäjäks oo ja sen päivät kuluu pitkälti kissanpatjana tai tietokoneen äärellä.

Me Seitan kanssa pitkästyttäis päivisin pahasti ja keksittäis varmaan vaikka mitä pentukivaa, jos ei joku järjestäis meille tommosta äksönii. Nyt me ei olla oikeestaan muutamaan päivään tehty luovia kokeiluja ollenkaan. Kissat on vaihteeks hoitanu sen puolen. Erityisesti kasvitiede tuntuu olevan niitten sydäntä lähellä, mut arvatkaas vaan malttaako noi ihmiset edes huutaa tolle pikkukisulle, vaik se pudottelee kukkaruukkuja ihan yhtä paljo ku mekin. Ei tietenkään. Mut on se kyllä munkin mielestä aika söpö. Mä osaan jo hoitaakin sitä ihan nätisti, niin ettei se mee lyttyyn.