Teinikoira

Mä oon nyt pian kahdeksan kuukautta vanha ja ihmiset väittää, että mullon murkku. Emmä kyllä mitään hyönteisiä oo huomannu muualla ku joskus vessan lattialla, mut kai ne tietää.. Tai sit ei.

Mä oon ruvennu entistä enemmän epäilemään, ettei noi ihmiset ymmärrä oikeen mistään mitään. Siksi mä nykyään teen asiat niinku mä ite tahon, enkä piittaa siitä mitä ne marmattaa. Ei ne kumminkaan mulle mitään mahda.

Seita on tommonen vauva. Se vielä tottelee (jos vaan sattuu ymmärtään mitä siltä tahdotaan), mut mä teen mitä ite haluun. Välillä tulee kyllä hirvee halipula. Sit mä meen jommankumman ihmisen kainaloon tai pääsen ton korkeemman syliin ja siinä mullon hetken ihan pentumainen olo. Tällastakohan se nyt on, olla teinikoira?

Ahma ja Naali

Rotumääritelmän mukaan lapinkoiran ryhdin pitäis olla "hieman ahmamainen". Mä nyt sitte yritin esittää ihmiselle vähä ahmaa, kun oltiin äsken mettässä. Kuvaa kattoessa se kyllä väitti, että voisin mä olla tossa susikin, joten emmä näyttelijäks ainakaan taida ruveta.

Seita oli pienenä ihan ku jääkarhu, mut ei siitäkään oikeen ahmamaista kuvaa saa (vaik se onkin ahmatti), ennemminkin se mun mielestä muistuttaa tossa kuvassa naalii. Mut kattokaas nyt tota sen takapuolta. Mitkä pöksyt! Ei enää tarvii tulla vaaniin mun pepun mittoja, kun tolla on ihan yhtä muhkee.

Pörröhousut

Matalampi ihminen kiusaa, että näissä talvipöksyissä mun peppu näyttää isolta. Eihän vaan näytä? Minkäs mä sille voin että pöksykarvat kasvaa nopeemmin kuin muu päällystakki. Sitäpaitsi juttu on nyt niin, että mun peppu on lapinkoiralle ihan sopivan kokoinen. Kaikki muu vaan on vielä hoikkaa ja pientä. Seitalla housukarvat ei oo vielä kasvanut, mutta epäilenpä, että sille vasta komeat pussihousut tulee, kun se on muutenkin niin tosi tuuhea ja pitkäkarvainen.

Supertuhmia pentuja

Onpa hyvä, että me saatiin tänne blogiin tämmöinen uusi, hieno pohja tuolta, minne pääsee katsomaan vasemman yläreunan tekstistä klikkaamalla. Nyt meidän ihminen on edes siitä onnellinen, kun se muuten on meille tosi pahalla päällä.

Viime yönä me oltiin nimittäin supertuhmia, vaikka ei me tietysti silloon sitä vielä tiedetty, kun pureskeltiin poikki modeemin johto ja emännän hirmu tärkeä kynä miljuunaksi palaksi. Niitä palasia lojuu vieläkin pitkin ja poikin, kun siinä kynässä oli kolme eriväristä täytettä ja aina, kun me tuodaan sille näytille siitä uusi kappale, sen naama menee ihan ruttuun. On tää koirana oleminen nyt vähä vaikeeta.

Ruokakriisi

Nyt on maailmankirjat sekasin, kun kissoilla on ruokakriisi. Vinski ottaa sen aika raskaasti, kuten kuvasta näkyy, eikä muutkaan kovin ilahtuneita oo. Sekä koirilla että kissoilla on tässä talossa kupissa aina kuivamuonaa (ihmiset vaan saa mennä kaapille, vaikka kyllä me eilen ihan ite haettiin Seitan kanssa sieltä vaahtokarkkeja). Ruuaksi sitä ei kumminkaan lasketa. Kissoilla sitä pitää olla montaa eri sorttia, kun yks on ylipainonen, yks tarttee vauvanruokaa ja yhdellä on masuvaivoja. Nyt on talossa jäljellä kumminkin vaan yhtä lajia, eikä märkää ruokaa oo ollenkaan.

Korkeempi ihminen lupas mennä iltapäivällä kauppaan, mut saa ny nähdä mihin tää tilanne sitä ennen kehittyy. Musta nuo kisut näyttää siltä, että ne suunnittelee jotain. Koko aamun ne kerjäs ja sitte vähä kiukutteli. Nyt taitaa olla tyyntä myrskyn edellä. Voisko hei joku viedä meidät koirat ulkohäkkiin turvaan?

Voiko puruluista ennustaa?

Voiko puruluista muka ennustaa?!? Kun meidän ihminen siivos eilen sohvan alustaa, sieltä löytyi tommonen kasa luita. Kun se katto niitä, se väitti, että sen se niistä pystyy sanomaan, ettei tähän taloon hetkeen lisää luita osteta. Se ei vissiin ollenkaan käsitä, että puruluun nautiskelussa parasta on se, kun pääsee puraseen sitä ensimmäistä kertaa. Se on ihanan kulmikas, rapsakka, eikä yhtään limanen. Namm.. Nytkö meidän pitäis sit muka tyytyä jyrsimään noita sohvan alla muhineita, pölyisiä luita. Hyi olkoon.

Puu pötköttää

Nähtiin yks päivä lenkillä tommonen puu, josta jopa tämmönen pentu heti hoksas, ettei se nyt oo ihan semmosessa asennossa ku pitäis. Siinä se pötkötti ja mä jäin hetkeks ihmetteleen. Se tässä pikkukoirana olemisessa onkin jännää, kun melkeen joka päivä tulee uusia asioita ihmeteltäväks. Mä en oo niinku toi Seita, joka sanoo kaikkiin asioihin aina ensin "Ei" ja "Hyi", mut yleensä kumminkin sit myöhemmin innostuu. Mä katon ensin tarkkaan ja pienen hetken tuumaan. Sitten mä sanon" JEE" tai tyynesti "No, joo" ja sit mennään kohti uusia seikkailuja.

Vauhti pitää koiran virkeänä

Tiäsittekös, että liikunta on hurjan tärkeetä niin koirille ku ihmisillekin?! (Toi matalampi tossa kyllä ilmottaa, että siltä tulee yrjö, jos se kuulee ton lauseen vielä yhdenkin kerran. Se ei taida olla oikeen liikkuvaista sorttia). No, me tykätään kaikenlaisesta vauhdikkaasta meiningistä. Eniten kyllä kaikenlaisista kamppailulajeista.Tanssii me ei olla vielä kovin paljo harrastettu, mut tänä aamuna päätettiin ottaa haltuun paritanssin alkeet ja hyvinhän sekin meiltä sujui.

Juokseminen on kyllä kans kivaa ja semmonen peli, jossa toinen menee sen välineen kans edeltä ja toinen yittää ottaa sen siltä pois, kunnes ne rojahtaa maahan tai se toinen saa vietyy sen siltä . Oliskohan se peli sukua amerikkalaiselle jalkapallolle?

Me kylvettiin jo

Aurinko paistaa ja tota matalampaa ihmistä on selvästi ruvennu kevättään. Sen huomaa siitä, että se on kaivellu ruukkuja, multaa ja pieniä paperipusseja pöydälle odotteleen. Tekee kuulemma jotain inventaariota, mitä se sitten tarkottaakin..Viime yönä me päätettiin vähä auttaa sitä siinä ja järjestettiin ihan oma infernaario. Se ei kumminkaan taaskaan ilahtunu, vaan väitti, ettei ne siemenet idä matossa, vaikka meillä usein kuraista onkin. Sitte se karjui myös jotain semmosta, että sen kukkapenkistä tulee nyt kyllä sangen erikoinen, kun kaikki siemenet meni keskenään sekaisin, eikä se tiedä, mistä kasvaa mitäkin.

Eilen se sai sit idean, että meille kaikille vois tehdä hyvää, jos olis jotain selkeempiä tavoitteita. Me Seitan kanssa voitais kuulemma osallistuu jo toukokuussa johonkin missikisoihin, jos ihmiset siihen mennessä oppis kuinka siellä käyttäydytään. Seitakin pitäis tietysti saada ymmärtään, ettei toisille koirille saa huudella hävyttömiä, eikä kesken pelin saa lähtee kehästä kotia, jos ei muut leiki niinku se haluu.

Mut, jos täällä lähellä asuis joku, joka haluis tulla esittään meidät siellä Lapuan tai Tuurin näyttelyssä, jonne me ollaan menossa, niin se vois kyllä olla tosi kiva. Nyt olis vielä vähän aikaa harjotellakin. Muuten ne missituomarit voi vaikka vaan kattoo hitaasti tota matalampaa (siis ihmistä) ja todeta, että liian paksu, eikä alkuunkaan rotumääritelmän mukainen...

Näkyykö mörköjä?

Kun korkeempi ihminen on työmatkoilla, me eletään ton matalamman kanssa ku pellossa . Säännöllisistä ruoka- ja nukkuma-ajoista ei tietookaan. Joskus se saattaa viedä meitä pihalle keskellä yötä ja joskus ei muista ruokkia ollenkaan, ennenku me sanotaan sille, et nyt on kuule nälkä. Silloon se kyllä heti tottelee.

Viimeyönä se taas vei meitä pihalle ihan outoon aikaan ja mua vähä hävettää myöntää, mut me pelätään mörköjä. Pimeessä voi tulla mikä vaan ja viedä näin pienet hauvat. Siksikin on hyvä olla monta koiraa, että yks voi kattoo yhteen ja toinen toiseen suuntaan ja sit voidaan yhdessä hirveesti huutaa ja haukkuu, jotta mörköpeikkoset säikkyy ja lähtee pois.

Viime yönä toi matalampi kumminkin selitti meille, että siks meillä on oma ihminen, ettei meidän tarvii pelätä. Se kyllä häätää pois vähä isommatkin möröt, eikä meidän tarvi haukkua yhtään. Itse asiassa se haukkuminen keskellä yötä voi houkutella paikalle jotakin mörköjäkin vaarallisempaa - nimittäin raivostuneen naapurin haulikko kourassa...

Tärähtäneitä

Tänään häkkiulkoilulla me Seitan kans leikittiin köydenvetoo ja matalampi räpsi ainaski tziljoona kuvaa. Kun me tultiin sisälle, se katto niitä ja rupes väittään, että me ollaan ihan tärähtäneitä. Musta on kyllä aika tyhmää käydä toisia tolleen nimitteleen, jos ei itte osaa käyttää kameraa. Vaikka ollaan me vissiin valoo nopeampia, kun ei korkeempikaan meinaa saada meitä kuvattua ja se sentään tietää periaatteessa, miten se tehdään.

Kilttinä on kivempaa

Piisku oksentaa. Muska aivastaa. Korkeempi ihminen on poissa ja matalampi potee jotain tavallisia vaivojaan. Naapurintäti oli tänään tosi kiltti ja vei meidät pienemmät koirat lenkille. Muuten oltaiskin saatu tyytyä häkkiulkoiluun, kun toi matalampi kävelee niin kehnosti.

Piisku hoitaa Muskaa, vaikka se on itsekin tosi kipee. Me on kaikki muutkin yritetty hoitaa toisiamme. Mulla on vaan jo niin iso kieli, että kun mä lipaisen Muskaa, se limastuu kokonaan nenästä hännäpäähän. Matalampi on tänään yrittäny opettaa, että kiltti voi olla sillaikin, että kattoo vaan nätisti ja antaa toisen olla rauhassa, kun ei se kerran jaksa leikkiä. Kyllä me Seitan kanssa opitaan, kun vähän vielä harjotellaan.

Kipeitä kissoja

Nyt meillä on sitte kipeitä kissoja jo kaksi. Piisku sai taudin Muskalta kai tolleen, kun se hoiti sitä. Nyt Piiskustakin lähtee outoja ääniä ja ne on vielä paljo isompia, kun se on isompi kisukin. Vetää vakavaksi - muutkin kuin potilaat itsensä...

Huisi heinä

Muskakisu niistää

Meidän pikkukisusta lähtee kummia ääniä. Se tuhisee ja pärskii ihan niinkuin ihmiset silloin, kun ne meinaa niistää. Aamulla aikaisin korkeempi ihminen pakkas sen isoon muovikoppiin ja vei hetkeksi jonnekin. Kun ne tuli takaisin, se korkeempi oli pahalla tuulella ja sanoi, ettei lääkäri tehny mitään, kun se on kuulemma joku viirus. Onhan siinä paljonkin viiruja suuntaan ja toiseen, mutta ei siitä ennemmin tommosia ääniä oo lähteny. Eikö sille ny jotain olis voinu tehdä?

Villisilmä Vauhkomieli

Väitättekö, ettei teistä oo muka koskaan napattu kuvia, jotka olis saanu jäädä julkaisematta? Mun ihmiset on tänään nauraarätkätelly tolle otokselle, jossa mä kieltämättä näytän vähä sekopäiseltä, mutta sattuuhan sitä. Potter-kirjoissa on kuulemma joku Villisilmä Vauhkomieli, jonka silmät vissiin vois olla tolleen, mutta en mä kyllä vauhko oo ja villikin enää vaan ihan silloin tällöin.

Lumessa

Lumessa telmiminen on kivaa. Siitä voi tehdä vaikka tuommoisia kasvonaamioita. Mitäs muuten luulette, että toi pieni blondihirviö olis tehny mulle, jos olis saanu kiinni? ;-)

Rosvoa ja poliisia

Eilen meillä oli tosi kivaa. Ensimmäistä kertaa häkkiulkoilulla Essikoirakin tuli Seitan ja mun mukana leikkimään. Me keksittiin semmonen juttu, että ne molemmat yritti mua kiinni ja mä juoksin lujaa karkuun (matalampi ihminen sanoi, että sillai se ittekki leikki pentuna rosvoo ja poliisii). Ei niillä ollu mitään mahkuja pysyy mun perässä. kun mä oon niin nopee, mutta oli se tosi hauskaa! Essikin juostakipitti kankeilla, vanhoilla tassuillaan ja mua ihan nauratti. Ihmistäkin nauratti, kun sen mielestä mä oon niin hassun näkönen, kun mä hymyilen. Tältä se näytti.

Oikea suora

Tyttökisut on sitte hurjia - ainakin täällä meillä. Pojat on paljo kiltimpiä ja ne hoitaa pentujakin paremmin. Mimmi ja Muska ottaa matsia vähän väliä, vaikka Muska on vielä noin pienikin. Kaikkien muiden kanssa Muska tuleekin ihan hyvin juttuun. Taitaa noilla kilpparitytöillä olla temperamenttia enemmän kuin muilla yhteensä. Mimmillä on muuten aika napakka oikea suora.

Kissoja lellitään

Saako teillä syödä sohvalla? Meillä ei koirat saa edes mennä sohvalle, mutta noille katinryökäleille tarjoillaan tonnikalaa vaikka minne. Varsinkin toi kintaankokoinen saa nykyään ihan mitä vaan kuusvarpaisella tassullaan keksii viisoa. Siinä pääse sitten vanhemmatkin kissat samalla osingolle. Tossa alemmassa kuvassa on muuten Muskan kanssa Villiminttu. Sitä ei oo vielä tän blogin kuvissa nähtykään. Se on semmoinen seikkailijatar, jota me kaikki ihaillaan. Kesällä se kantelee pihalla vesimyyriä ja rottia, jotka on melkein yhtä isoja kuin se itse. Silti sillä on aina puhtaanvalkoiset ja pehmoiset tassut.

Ei ehditty edes säikähtää

Hitsi, kun meidät eilen yllätettiin. Korkeempi ihminen nappas ensin mut, ihan varottamatta, sohvalle viereensä ja naksutteli kynnet jollain kapineella poikki. Seita kattoi tarkasti vierestä, muttei varmasti arvannu, että sillekin tehdään niin. Ei sekään kumminkaan ehtiny edes säikähtää, kun tuli sen vuoro. Korkeempi ihminen on sillai taitava. Sen verran Seita kumminkin jälkeenpäin asiaa tuumas, ettei enää pariin tuntiin menny korkeemman ihmisen lähelle ilman, että kurkkas ensin kulman takaa ja kattoi sitte vielä tarkasti lähempää, ettei sillä vaan oo niitä kynsinaksuttimia kädessä.

Mut noin Seitan kanssa vissiin on paras hommat hoitaakin, ettei ruveta hirveesti arpomaan ja neuvottelemaan. Se nimittäin nostaa kaikesta hillittömän äläkän, jos siihen vaan annetaan mahdollisuus. Mut kai se on söpöjen blondien etuoikeus. Me brunetet ollaan sitte vähä hillitympää sorttia.

Pakkanen paukkuu

Nyt paukkuu vaihteeks pakkanen (vaikka naapureilla piisas raketteja ihan eiliseen saakka), niin, että Mimmikissakin kiipesi tommoseen styroksiin lämmittelemään. Eilen mä ja Seita oltiin ihmisten kanssa reissussa. Sillä aikaa Essi ja kisut oli vissiin pitäny täällä kotibileet. Siltä huusholli ainakin näytti, kun me yöllä tultiin takas. Joulukoristeet oli otettu luovasti uudenlaiseen käyttöön ja pari koristelintuukin oli kokenu karmean lopun. Pehmotontun parta oli ihan kissankuolassa. Mitä lie olivat senkin kanssa puuhanneet. Nyt on koko sakki sitte autuaan väsynyt. Ihmisille se passaa vissiin oikeen hyvin. Ei ne nimittäin näytä kovin vetreiltä itsekään..

Se pissi mun lautasliinaan

Uudeksi vuodeksi noi ihmiset levitti meille lattialle pitkän, paksun, punaisen maton. Mä tykkäsin kovasti pyyhkiä siihen kuonon aina sen jälkeen, kun oltiin syöty ja oli sen päällä hyvä kieriä ja köllötelläkin. Tänä aamuna siinä oli kumminkin märkä läntti. Joku ryökäle oli taas pissiny väärään paikkaan (mä se EN ollu. Muistaisin kyllä, jos niin olis päässy käymään). Niin se sitten käärittiin pois ja meillä on taas vaan paljaat kylmät lattiat. Taidan kostoks tästä lähtien pyyhkiä nenuni Seitaan, sillä luulenpa, että se siihen lurautti. On tää laumaelämä vaan joskus rankkaa, kun kaikki joutuu kärsiin yhden torveiluista.