Kutistuu ku pyy maailmanlopun edellä

Tänään meidän ihmiset yritti mitata Ainun korkeutta. Ne houkutteli sen kaapin oven viereen seisomaan ja sohi lyijykynällä merkkiä seinään. Eihän siitä meinannu mitään tulla, kun Ainu hoksas heti, että nyt on jotain huolestuttavaa tekeillä. Se kiemurteli ja meni ihan mykkyrälle ja lopulta pissas lattialle, niinku sillä on tapana silloon kun se on oikeen ilonen tai kiihtyy jostakin.

Kahteen kertaan ja eri paikoissa ihmiset niitä merkkejänsä suttas ja suurin piirtein samanmoinen tulos tuli: meidän iso vauva on vajaat 8 kuukautta vanha ja 48 senttiä korkea!

Ihmisten nykyisen kauneuskäsityksen mukaan se on vaan hianoo kun on yläsuuntaan pitkä, mutta suomenlapinkoiratytölle tossa on rotumääritelmän mukaan yks sentti liikaa ja ties kuinka paljon toi pikkusessu vielä kasvaarohjottaa, ennenku se on ihan aikunen koira.

Mitään muuta väliähän tolla sentillä ei meidän ihmisille ole, mutta kasvattajana matalampi on sitoutunu kasvattaan rotumääritelmän mukaisia koiria. Toisaalta ne rotumääritelmätkin muuttuu kaiken aikaa. Silloon kun noille ihmisille tuli ensimmäinen yhteinen lapinkoira, Lecibsin Claudia eli Sumi, koko rodun nimi oli vielä lapinkoira, eikä suomenlapinkoira. Sumikin oli tyttökoiraksi tosi iso, mutta sai silti sertin heti ensimmäisessä näyttelyssänsä.

Suomenlapinkoirat rotuna kuulemma kutistuukin koko ajan kuin pyy maailmanlopun edellä. Viimeksi noita rotumääritelmän kokoihanteita on pienennetty vuonna 1996. Se on semmonen juttu, josta meidän ihmiset ei erityisemmin tykkää, sillä jos tarkotus on ihan oikeesti säilyttää poronpaimennukseenkin käytettyjen koirien ominaispiirteitä, ei rodusta silloon kannattais jalostaa mitään kirpun kokoista sohvaperunaa.

Kyllä pelkästään Seitan ja Ainun kokoerokin (42 cm ja 48cm) on jo niin merkittävä, että sillä on selvästi vaikutusta ulottuvuuteen ja esimerkiks liikkumiseen syvässä hangessa.

No, onneks meidän karvakorvien ei tartte murehtia mistään rotumääritelmistä. Ne on ihmisten hömpötyksiä semmoset. Meidän matalampi on sanonu meille, että me olleen maailman ihanimpia karvatassuja ja että tärkeintä on, että me ollaan terveitä, kilttejä ja onnellisia. Muuten saa kasvaarehottaa ku pellossa, kun ei meillä oo koskaan mitään pentutehtailua suunniteltukaan. Jos ei Seitalle löydy sopivaa sulhoa (ei nimittäin ole löytynyt vieläkään, vaikka yhteyksiä on otettu suuntaan ja toiseen) ja, jos Ainusta tulee ihan liian iso, niin sit saa se pentuhomma jäädä sikseen.